Onko mitään tehtävissä?

Qra

Meillä on sekarotuinen kaksivuotias koira, jossa valkkaria, karjalankarhukoiraa ja labbista. Oli todella vaikea pentuaika, sillä koira oli ihan pienestä hyvin dominoiva, ja luultiin ensin, että on arka. Nykyisin se tottelee varsinkin minua kaikessa ja antaa lasten tehdä mitä vain, mutta yhtä en ole saanut sitä oppimaan: vieraiden kohtaamista ilman epäluuloa. Se haukkuu tosi pelottavasti, kun ovesta tulee joku outo, ja vaikka vieraat olisi olleet kylässä parikin tuntia, saattaa edelleen rynnätä heidän eteensä haukkumaan. Tämä on johtanut siihen, etteivät lapset pyydä kavereita mielellään meille. Meidän kanssa on aivan ihana ja tottelevainen, mutta vartiointitaipumus on todella kova. Vartioi myös tonttia, mutta sitä olen saanut vähennettyä. Olisko kellään vinkkejä tuohon vieraiden kohtaamiseen - onko mitään tehtävissä?

Niin, ja meillä on toinen koira, joka on leppoisa ja "kaikkien kaveri", mutta ei auta hänen esimerkkinsä.

24

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kanttorit

      On tehtävissä. Vaatii koiranlukutaitoa. Netissä vaikea neuvoa.

    • flygari

      Taitaa olla ikä ainoa joka tohon ongelmaan todella auttaa. Koirasi on vieläkin pentu, nyt juuri pahimmassa vaiheessaan. Vuoden kuluttua tulee rauhoittuminen. Täysin ei tuo vieraiden vahtiminen lopu ehkä koskaan. Ei koirat oikein vaistolleen mitään voi.
      Se mitä sinä voit nyt tehdä on opettaa että koira menee toiseen huoneeseen kun vieraita tulee, ja pysyy siellä ellet erikseen anna lupaa tulla. Kaksivuotiaan koiran opettaminen todella kannattaa vaikka tuntuu että oppi ei millään mahdu umpiluuhun. Kolmen vanhana kun koira on oikeasti aikuinen, se palkitsee opettajansa.

      • pihahaukkujaiset

        Järjestä koiralle paikka mihin sen voi kytkeä, sulje koira toiseen huoneeseen/ ulos kun on vieraita. Pelkkä käsky että mene kamariin ja pysy siellä, on liian vaativa. Koira on poissa minuuttin tai viisi, ja tulee takaisin vieraiden luo, ja on entistä kiukkuisempi, kun on karkotettu pois.
        toinen vaihtoehto joka vaatii vierailtasi aktiivisuutta. Vieraat antavat makupalan tullessaan. ei välttämättä kädestä, vaan lattialle viskaamalla, ja myös sinä voit esittää oikein yltiöiloista kun tulee vieraita ja antaa koiralle makupalan, kiinnittällä ensin eläimen huomion itseesi, niin ettei saa palkkiota haukkumisesta.


    • Dingodango

      Minä ainakin komennan oman ronttini istu ja paikka, kun vieraita tulee ja kiellän haukkumiset vinkumiset ja vöyhötykset. Eikä mene vieraiden luokse elleivät he nimenomaan halua tervehtiä sitä. Rontti haukkui ennen kaikki vieraat vartiorotuinen kun on, nyt on hiljaa kun minä niin määrään!

      Miten oot saanut tontin vartiointia vähennettyä?

    • puffet

      Samaa mieltä, että kunnon reilu oikeudenmukainen toimintaa rauhoittava ja rajoittava kielto koiralle ettei se pääse johtajan pallille.

    • rusettirinta

      Kun koirassa on karjalankarhukoiraa myös ja eikös se rotu hauku saaliin edessä. Teidän koira tekee työtään, kohteena vain ihmiset, kun sille ei ole opetettu oikeaa kohdetta, eli metsästetty. Aina ennen sekarotuisen pennun ottoa, pitäisi miettiä vanhempien käyttö ominaisuudet, ne kun periytyy.

      • koiran lukutaito on tärkeä ja. jos siinä tilanteessa saat koirasi mielyttämään ja keskitymään, niin osoittaa suurta surua koirallesi.
        Koira vaistoo kyllä miten pitää toimia jos vähänkin haluu miellyttää, mut sitten on vielä osoitettava et vieraat kuuluvat laumaanne eli siinäkin koiran luku taitoa peliin näet kuinka voimakkanna se on, kun tekeee niin et kaikki menee lattialle makkaa siis lapset jos koirasi haukkuu heille opit siinä lukee koiraasi mut se pitää tehdä , niin et koira ei hoksaa sitä
        mut loppuviimein koiratkin ovat uniikkeja niinkun ihmisetkin


    • Dr.alaban

      Rusettirinta kiteyttikin ongelman ytimen. Kun ymmärtää viettien päälle moni asia selkiintyy. Jos ongelma on pelkästään vieraiden edessä haukkuminen on se helppo korjata. Pelkkä kielto pitäisi riittää ja se ettei vieras huomioi koiraa. Mikäli ollaan johdonmukaisia ei mene kauan aikaa kun koira lopettaa "huonon" käytöksen.
      Kannustaisin aloittajaa kuitenkin harrastamaan koiran kanssa jotain missä se saisi toteuttaa itseään. Ehdotan hallitusti jotain metsästys leikkejä kun kerta tottelevaisuus on ilmeisesti kunnossa. Koira varmasti nauttisi niistä. Tiedä kuitenkin mitä teet eli ehkä joku koiraseura voisi opastaa alkuun.
      Vahtiviettiäkin voi ohjata eri kohteisiin. Koiran voi laittaa vahtimaan melkein mitä vain. Koira on kuitenkin epävarma vieraasta kun haukkuu pelokkaasti. Eli ei vain ilmoita vaan kokee vieraan mahdollisena uhkana jopa. Tähän en halua antaa mitään ohjetta netin välityksellä kun tilanne ja koira pitäisi nähdä, että saisi totuudenmukaisen arvion.

    • Qra

      Kiitos asiallisista vastauksista! Hienoa, että teidän mielestä toivoa on. Olen saanut tontin vartiointia vähennettyä siten, että aina kun haukkuvat (myös lellukka-koiramme), kutsun koirat luo ja annan herkun. Ovat alkaneet jo pikkuhiljaa tulla automaattisesti, kun näkevät ohikulkijan, eli yhdistävät ohikulkijan ja herkun. Ongelma vaan on, että meillä ei tosiaan käy paljoa vieraita sisällä, koska lapset eivät halua sitä rumbaa, mitä koiran kanssa joutuu tekemään, ja jotkut kaverit tietysti pelkäävätkin. Tutut vieraat taas koira tunnistaa eikä hauku. Se oikein palvoo miehen veljeä, jota ei voisi vähempää kiinostaa koko koira ;), mutta lasten kanssa on vaikeampaa: pahimpia ovat koiraperheiden lapset, jotka ovat sitä mieltä, että he osaavat kouluttaa koiraa.

      Mitä tarkoitit metsästysleikeillä? Ollaan leikitty etsimistä ja koira on todella hyvä löytämään piilotettuja esineitä, tosin lellukka-koira häiritsee: se ei opi yhtään mitään eikä myöskään osaa leikkiä.

      • 527

        Tuota metsästysviettiä voi tyydyttää esimerkiksi sallimalla koiran haukkua oravat puuhun ja hetken aikaa puussakin. Samoin yllyttää ja sallia bongata rusakoita ja vareksia sun muita ja intoilla hetki niiden perään. Sorsat on monelle normilemmikillekin mieluista viettien perässä juoksemista, mutta riistaverinen kyllästyy helposti niihin kun eivät anna tarpeeksi haastetta. Meillä ainakin sorsat voisi huoletta pysytellä paikoillaan, koira ei ole niistä millänsäkään.

        Kaikessa tuossa pitää vaan huomioida se että ei pääse vahinkoja sattumaan eikä tarpeettoman pitkään luonnonelukoita stressaa. Samoin että pitää sen verran kuria päällä ettei autotiellä ala rynnimään ajoradalle. Hallitsematon riistavietti vie nuorelta koiralta helposti hengen.

        Lenkkeilkää paljon metsässä. Fleksi tai jälkiliina kiinni ja menoksi. Ja kymmenen kilsaa lenkkiä päivässä on tuon ikäiselle koiralle on aikalailla minimi.

        Ps. Metkaa muuten miten koirat ja kissat usein rakastaa ja palvoo sitä ihmistä joka ei välitä niistä pätkän vertaa.


    • housut

      On sääli, että koira rajoittaa elämäänne noin paljon:(

    • Dr.alaban

      527 kirjoittikin asian hyvin. Lisäksi voi hallitusti harrastaa pallo ja patukkaleikkejä. Esimerkiksi koira innostuu pallostaa ja haukkuu sitä. Omistaja vaatii kuitenkin, että hiljaisuudesta lähtee heitto. Sitten koira luokse, irti ja sama uudestaan. Samalla koira oppii myös, että haukkumalla se ei saa palloa liikkeelle. Mikäli koira ei tuo palloa luokse ja rupeaa perseilemään niin liinan kanssa aluksi, että ei tule hippaleikkiä. Opi myös tunnistamaan miten kauan koira jaksaa keskittyä leikkiin. Pikku hiljaa aikaa voi sitten pidentää ja tuoda erilaisia variaatioita mukaan kuten tokoilua. Kun koiran kanssa leikkii näitä leikkejä, käytä aina samoja välineitä. Jos käsistä lentää milloin mitäkin epämääräistä voi se sekoittaa koiraa liiaksi. Varsinkin kun lapset tykkäävät heitellä palloja, heilutella keppejä yms. Eli koiralla on omat lelunsa mistä se saa kiihtyä ja kaikki ihmisten lelut jätetään rauhaan eikä niihin reagoida kummemmin.
      Mitä sitten tulee kyläilyyn niin vahtiviettinen koira saa haukahtaa muutaman kerran, mutta käskystä pitäisi sitten innostuksen laantua. Älä päästä koiraa ryntäämään vieraiden luo ollenkaan. Sisällä kävellään rauhakseen vaikka ollaankin vähän innostuneita uusista tulijoista. Koirasi on kuitenkin aika iso joten sen pitää kunnioittaa lasten leikkitilaa. Se saa käydä katsomassa mikä meininki, mutta ei jäädä jäkittämään lapsien kylkeen. Jos joku lapsi tai vieras pelkää koiria niin laita se vaikka portin taakke. Mikäli koiraperheiden lapset haluavat sitä "kouluttaa" niin voithan antaa niiden tehdä perusasioita kuten istu, seuraa, maahan ja palkaksi namia. Valvonnassa kuitenkin ja ei liian pitkiä aikoja. Lapsethan tulevat leikkimään lähtökohtaisesti keskenään ei koiran kanssa.
      Yleisesti paras neuvo on vahtiviettisten koirien omistajille on se, että vieraat eivät siihen kiinnittäisi juuri huomiota. Moikataan kun tullaan sisään ja se on sitten siinä. Itse vierailen monissa koiratalouksissa, mutta en juurikaan koiriin kiinnitä huomiota muuta kun alkumoikkaus. Enhän minä sitä koiraa ole tullut tapaamaan:) Kotona kun olen niin välillä jopa unohtuu, että koirahan se minullakin on. Eli ei tule siihen kiinnitettyä juurikaan huomiota ja miksi pitäisi? Tyytyväisen oloisena rauhassa se aina jossain pötköttelee. Ei minulla sille mitään erityistä asiaa ole niin miksi toista vaivata. Antaa sen nauttia unista.

    • Qra

      Juu, aikalailla näin ollaan toimittu, ja aikuiset ei olekaan ongelma, vaan lapset. Toisen lapseni paras kaveri on mainio: hän tulee meille niinkuin sokea eikä katso vahingossakaan koiraan. Kun koira sitten on aikansa istunut hänen vieressään, hän silittää sitä edelleen silmiin katsomatta. Mutta sitten on näitä lapsia, joiden oma koira on seurallinen. He haluavat aivan välttämättä silittää päästä ja tuijottavat silmiin ja halaavat ja työntävät makupaloja ja minulla on tunne, että minun pitäisi olla koko ajan läsnä vahtimassa, ettei mitään tapahdu. Lapsemme ovat jo 11 ja 12, joten kohta tää on ohi, mutta kyllä se kieltämättä rajoittaa elämäämme. Hankimme toisen "lellukka-koiran" juuri siksi, että lasten vieraat eivät niin paljon kiinnittäisi huomiota tähän meidän vartijaan, ja on ollutkin hyvä ratkaisu, sillä koirat tulevat hyvin toimeen keskenään. Lellukalla oli jonkin verran pelkoa vieraita koiria kohtaan, mutta koska meidän vartija on muita koiria kohtaan aina ystävällinen, on lellukankin itsetunto ohitustilanteissa kasvanut.

      Tiedän, että on oma syyni ottaaa tuollainen yhdistelmä, mutta uskollisempaa koiraa olen harvoin nähnyt enkä tietenkään vaihtaisi sitä mihinkään. Minulla oli tarkoituksena ottaa mahdollisimman terveiden rotujen yhdistelmä ja alunperin harkitsin karhukoiran ja lapinkoiran sekoitusta. Se nyt olis ollut vieläkin vahtiviettisempi :). Kiitos leikkivinkeistä: kokeilen niitä varmasti. Käymme koirien kanssa kaksi kertaa päivässä n. neljän km:n metsälenkin ja lisäksi meillä on iso piha, mutta leikkimistä emme ole kauheasti enää harrastaneet, koska koirat nujuavat niin paljon keskenään.

    • Dr.alaban

      Sinun sitten pitäisi selittää vieraille lapsille miten koiran kanssa toimitaan. Kyllä 10-12 jo ymmärtää hyvin. Kuulostaa kieltämättä stressaavalta. Voimia ja jaksamisia!

    • asdasdasddd

      Ole tiukempi niiden vieraiden lasten kanssa, jotta oikeasti koskaan ei satu sitä vahinkoa. Koira ei ymmärrä halaamista ja tiukasti paikallaanpitoa ja jos se on arka, niin voi hädissään napata, vaikka ei kovaa niin mitä luulet lasten vanhempien sanovan asiaan, kun lapsi kertoo koiran purreen tätä?

      Meillä myös huomoimattomuussääntö aina tullessa. Vasta kun koirat asettuu, voi silittää, mutta ei riehuttaa, ellei halua koiraa päällensä loikkimaan.

    • Samaa mieltä asdas... kanssa...

      Eli selkeät säännöt lasten kanssa. Jos ei onnistu, niin vaihtoehdot laittaa koira pois niiden ajaksi tai kieltä muksuja tulemasta, jos ei tottele. Kyllä tuon ikäiset jo todella ymmärtää. Meillä on aina ollut selvät säännöt, miten koirien kanssa ollaan, ja hyvin ne säännöt on mennyt vieralle kersoille päähän, Kauniisti, mutta "tiukasti" vaan asiat esittää.
      Ei kannata ottaa riskejä koiran kanssa, jos homma ei toimi, ettei käy mahdollisesti köpelösti.
      Koiralla on myös oikeus siihen, ettei sitä turhaan stressata.
      Koiralle voi opettaa oman paikan, jolla odottaa nätisti. Luvan saatuaan, kun tilanne on rauhoittunut, voi tulla. Jos koira ei pidä vieraista, nin silloin vieraat jättää sen rauhaan. Ja se on tehtävä vieraille selväksi. Jos kiinnostaa, mutta epäilyttää, niin koira saa tehdä aloitteen. Riippuen koirasta, niin voi puolihuolimattomasti (ei siis tehdä numeroa) ohimennen rapsuttaa tai antaa jotain herkkua, mutta vain jos koira on tilanteessa rento ja sille mieluista.
      Koira ei tokikaan saa olla "dominoiva", vaan sille on ystävällisesti, mutta määrätietoisesti tehtävä selväksi, että mitään hätää ei ole, ja ihminen pitää langat käsissä, ei koira. Homma kannattaa tehdä taiten eli mahdollisemman positiivisesti, mutta toki vaatien, ettei koira ala tuntea epäluuloa vieraita kohtaan entisestään.

      Itse en antaisi rymytä minkään "saaliin" perään. Nostaa ihan turhaan kierroksia, ja on riski, että koira lähtee joskus käsistä. Itse myös haluan, että muut elikot saa olla totaali rauhassa.
      On paljon harastuksia, mihin koiran vietit ja toimintatarmon voi kohdistaa. Vaikka esim. verijälki. Rauhoittavampaa toimintaakin.

      Sekarotuisten kanssa oletusarvo luonteista on aina suurempi kysymysmerkki, kuin rotukoirien, joilla on rotuominaisuudet paremmin selvillä.

      Itse harrastan vahtivia/puolustavia. Mutta en kyllä anna niiden itseään toteuttaa, saati siihen opastaa millään muotoa. Sisimmässä se saa olla, mutta vaan "pinnan alla". Minä pomona kuitenkin olen se, jolla noista asioista on vastuu ja kun koirat tietää sen, niin ne vältyy myös turhalta stressiltä...

      Eri asia on sitten esim. laumanvartijat. Mutta niitä ei pitäisi ottaakkaan, kuin vaan optimaalisiin olosuhteisiin.

    • Qra

      Joo, siis itse asiassa, vaikka koirassa on kakoa, ei ole ollut läheskään niin kiinnostunut jäniksistä kuin meidän lellukka, joka on kultsu. Eli hänellä ei ole kauheasti metsästyshaluja, vaan on keskittynyt vartiointifirmaansa :). Lisäksi meillä on kaksi kissaa, joiden kanssa yhteiselo on mennyt mukavasti, ja pelkäisin varmaan, että metsästysvaistojen herättely vaikeuttaisi näiden suhdetta. Koira on myös hyvin rauhallinen, vaikka onkin vasta kaksivuotias, eikä vaikuta siltä, että olisi jotenkin turhautunut tekemisen puutteesta.

      Kaiken kaikkiaan tulin taas kerran siihen tulokseen kommenttienne perusteella, että minun pitää olla jämäkämpi myös tässä suhteessa, eli annettava koiran ymmärtää, etten odota siltä tämänlaatuista vartiointia. Tällä hetkellä tuntuu, ettei meillä oikein muita ongelmia olekaan :). Koen vain aina tilanteen niin vaikeaksi, kun paikalla on vieraita lapsia.

    • kopittelijakö

      Kukaan ei ole ehdottanut kuonokoppaa? Jos koiraa ja sinua ahdistaa, että vieraat lapset sitä lääppii etkä itse halua ohjeistaa heitä niin koppuli päähän niin ei veri ainakaan lennä. Paineilmaa voisi myös käyttää, jos koira ei usko sanaasi.

      • kuriakakaroille

        Paine-ilmaan niille tottelemattille PENSKOILLE!


    • asdasdasddd

      Kyllä, koppa on myös osaratkaisu, mutta vain osa, koska koiraa ei saa pakottaa silti olemaan lääpinnän kohde. Pelko ja aggreilu vain lisääntyy, kun lapset riehuten tulevat lääppimään, eikä koira voi tehdä mitään puolustautuakseen. Eli koppa lasten koulutus siihen miten koiran kanssa ollaan = bueno!

    • Qra

      Avaudun nyt vielä viime viikonlopusta. Meillä oli yökylässä vähän pienempi tyttö, kahdeksanvuotias. Tottunut koiriin. Noudatti aluksi hienosti ohjetta jättää koira rauhaan. Koira pidettiin ensin toisessa huoneessa ja sitten, kun työt oli menneet yläkertaan, käytiin nuuhkimassa vieraan takki.

      Ilta meni melko hyvin: pari tyhmää haukahdusta lapsen edessä, mutta sitten vastaavasti kävi nuolemassa käsiä ja antoi silittää jopa päästä. Mutta, mutta...juuri ennen lähtöä kehuin lasta kovasti ja hän innostui sitten kehumaan koiraa: ennenkuin ehdin jaata sanoa, hän syöksyi halaamaan koiraa. Voitte uskoa, miten kylmä hiki kohosi otsalleni, mutta koira kesti senkin. Kun lapsi oli lähtenyt,koira meni kodinhoitohuoneeseen ja haukkui yksinään viisi minuuttia. Päästeli varmaan höyryjä.

      Opin, a. että koira on kyllä kehittynyt ja b. en kuitenkaan usko pystyväni koskaan luottamaan vieraisiin lapsiin. Enkä koiraankaan.

      • asdasdasddd

        Mites se kuonokoppa? Voisit varmuudeksi opettaa koiran siihen jokatapauksessa.

        Tee siitä koiralle mukava asia, eli palkkaa kopan pitämisestä, äläkä ota sitä pois kun koira pyrkii kaapimaan sitä, ravistelemaan päätään tai hinkkaamaan sitä seiniin jne.
        Aina rauhallisesta käytöksestä sen saa pois. =)
        Pidennä aikaa pikkuhiljaa. Voi olla ensin hurjan näköistä kun koira alkaa ravistella jne, mutta se ei satu koiraan ja se lopettaa aikanaan. Pääasia, ettet opeta sille, että riekkuessa ja kaapiessa sen saa pois. Vasta kun koira luovuttaa ja ''tyytyy kohtaloonsa'' ja rauhoittuu, voit ottaa sen rauhallisesti pois.

        Koppa on todella halpa henkivakuutus, mutta kivuton ja vaaraton koiralle, suosittelen! Näin sun ei tarvitse pelätä, että mitään sattuu.

        Hommaa sen mallinen koppa, että pysyy päässä myöskin, eli kaulan ympäri tulee hihna otsan päältä menee kiinnike. Esim. Baskerville ultra. Ko. kopassa pystyy koira saamaan kädestä namuja ja juomaan vettä, eikä tule ongelmia läähättää tai oksentaa. Älä siis osta sellaisia koko suun sulkevia kangaskoppia, vaan sellainen jossa koira mahtuu avaamaan suutaan ja esim haukotelemaan.


    • Qra

      Pitää harkita. Se vaan näyttää niin hurjalta, että mietin, pelästyvätkö vieraat lapset sitten koiraa enemmän. Mutta onhan tuo totta, ettei sitten tarvitsisi jännittää.

      • asdasdasddd

        Sano lapsille, että se syö kaikki herkut jossei ole koppaa päässä! ;)

        No ei mutta, jos lapset ovat noin vanhoja jo ja koira on tuttu, niin tuskin pelästyvät jos itse hermoilematta selität syyn?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe