Minulla on ollut syntymästäni lähtien suomen ja viron kansalaisuus, äitini on virolainen. Olen kuitenkin syntynyt ja asunut aina suomessa, voinko kuitenkin hankkia viron passin tai muuttaa halutessani viroon?
Vastaukset 12
- onko.vaikee
Mitähän jos kysyisit Viron asiaa hoitavalta taholta. Täältä ei tule muuta kuin moskan heittoa.
- vironpassiko
Monikansalaisuus
1.6.2003 voimaan tulleessa kansalaisuuslaissa hyväksytään monikansalaisuus (eli myös kaksoiskansalaisuus). Suomalainen ei enää menetä Suomen kansalaisuutta saadessaan toisen maan kansalaisuuden.
Viro ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta. Vain syntymästään Viron kansalaisuuden saanut voi olla yhtä aikaa jonkun toisen maan kansalainen.
- NoorToomas
Sinulla ei voi olla Viron kansalaisuus jos sinulla on Suomen kansalaisuus koska Viro ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta.
- VIROKODAKONTSUS
MUTTA SUOMI HYVÄKSY
- SuomessaEiVirossa
VIROKODAKONTSUS kirjoitti:
MUTTA SUOMI HYVÄKSY
Suomi hyväksyy MUTTA Viro ei. Suomen kansalaisuus ei lopu jos hyväksytään toisen maan kansalaiseksi, mutta jos viron kansalainen saa Suomen kansalaisuuden niin loppuu se Viron kansalaisuus. Se ei ole kyllä mikään menetys.
Voit muuttaa Viroon ja saada Viron kansalaisuuden mutta kuten todettua, Viro ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta kuten esim. Venäjä.
Kun saat Viron kansalaisuuden ja passin, lakkaat olemasta Suomen kansalainen.
Yksinkertaista.- TakaisinVanhaan
Suomenkin pitäisi taas lakata hyväksymästä kaksoiskansalaisuutta. Päästäisiin eroon näistä oligarkeista jotka ostavat itselleen Suomen kansalaisuuden kiertääkseen pakotteita!
- ollikarkki
Suomen kansalaisuutta ei voi ostaa.
Vai tunnetko montakin tapausta ?
Näitä peen jauhajia aina riittää.
- viroloisijat
Aloittaja voisi painua viroon viron kansalaiseksi loisimasta täältä meidän rahoillamme.
- yksinkertaista
Mutta toimi näin: Virossa viron passilla ja Eu kansalaisena EU passilla
- tiedon_lähteelle
Eu henkkari eu maissa - ei enää passeilla
Mutta jos pysyväsit muutat Viroon , kannattaa hankkiutua ID kortin pariin, paljon edullista palvelua, liikennelaitos ja etenkin sairaus jne Haigekassa. http://www.finland.ee/public/default.aspx?nodeid=40607&contentlan=1&culture=fi-FI
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013368Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721083- 441019
- 70845
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit79732- 94687
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi50680Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k30615- 48594
Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.91560