Tuntematon Mannerheim, taas uusi valkopesukirja

antoi asialliset ohjeet vankien käsittelystä.
Viimeinen lause tosin tulkittiin jälkikäteen punikkien taholta koko ohjeen ytimeksi.
Sitä se ei ollut, sillä jo maaliskuun puolivälissä vankileireillä oli yli 4 000 punikkia.
Vankeja kyllä ammuttiin molemmin puolin. Maaliskuun loppuun mennessä valkoiset olivat ampuneet noin 800 ja punaiset noin 940 vankia.

Voihan tutkimuksessa olla aukkoja, mutta yksin Marskin ryypyn koostumusta on tutkittu enemmän kuin monen suurmiehen elämäntyötä.

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html

Lähde: Yrjö Raevuori: Kaupungin kohtalokas kevät ja kesä. WSOY, 1960.

Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918: 

Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:

Henkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla. Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat. 
Jokainen jolta 8 päivää sen jälkeen kun tämä kuulutus on luettu maan kaikissa kirkoissa, löydetään ilman asianomaista lupaa säilytettyjä aseita tai jotka tavataan armeijan selkäpuolella aseistettuna, ammutaan paikalla. 
Henkilöt, joiden oleskelu vapaalla jalalla on vaaraksi meidän sotatoimillemme, vangitaan. 
Vangitsemismääräyksen antaa asianomainen suojeluskunnan päällikkö, jonka siitä on viipymättä komentoteitse ilmoitettava. Kiireellisissä tapauksissa on kuitenkin suojeluskuntalainen oikeutettu omalla vastuullaan ryhtymään vangitsemiseen, mutta on hänen siitä viipymättä ilmoitettava lähimmälle sotilaspäällystölle. 
Vangitun kanssa on viipymättä toimitettava alustava kuulustelu joko vangitsemispaikalla tai missä rikos on tapahtunut. Kuulustelun toimittaa joku lakimies tai poliisiviranomainen tai muu siihen pätevä henkilö, kahden todistajan läsnä ollessa. 
Jollei vangittua vastaan ilmene mitään raskauttavaa, on hänet viipymättä laskettava vapaaksi. 
Kun toiselta paikkakunnalta oleva henkilö on epäilyksen alaisena vangittu, on hän vartioituna lähetettävä kotipaikalleen, jossa hänen kanssaan on toimitettava kuulustelu ja meneteltävä edellä määrätyllä tavalla. 
Kun vanki vartioituna lähetetään paikkakunnalta toiselle, pitää kirjallinen passitus ynnä tutkintopöytäkirja seurata mukana. 
Jos syytä siihen on, voidaan epäilyksen alainen henkilö määrätä oleskelemaan osoitetulla seudulla, uhalla että joka tätä määräystä vastaan rikkoo, hänet viipymättä vangitaan. 
Erittäin tärkeissä tapauksissa valvonnan alaiseksi asetetun henkilön on määräaikana ilmoittauduttava asianomaisen siihen määräämälle viranomaiselle. 
Jos rikos todistettavasti on tapahtunut vihollisen pakotuksesta, on tämä katsottava lieventäväksi asianhaaraksi. 
Henkilö, joka todennäköisillä syillä katsotaan sotatoimille vaaralliseksi, voidaan sotilaspäällystön toimesta siirtää sopivaan paikkaan rintaman taa. Siitä on komentoteitse ilmoitus viipymättä tehtävä. Erityisen tarkasti on vartioitava vakoilusta epäiltyjä henkilöitä kuin myös niitä, jotka johtajina tai agitaattoreina ensi sijassa ovat syypäät nykyiseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan, ja niinikään ne, jotka ovat olleet mukana tekemässä päätöstä murhien, ryöstöjen tai murhapolttojen toimeenpanemisessa. 
Mitään lupausta tai kunniasanaa älköön missään tapauksessa otettako murhaajilta ja maanpettureilta. 
Kun asianomainen sotilaspäällystö ei katso voivansa laskea vangittua vapaalle jalalle, vaikka tutkinnossa häntä vastaan suorastaan sitovia asianhaaroja ei olekaan ilmennyt, on asia jätettävä lähinnä ylimmän sotilasviranomaisen ratkaistavaksi. 
Muistettava on, että persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä. 
Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan. 
Myös on muistettava, että tässä minun kuulutuksessani, joka on laadittu minun ja Päämajassa olevain suojeluskuntain edustajien välillä tapahtuneen yhteisen neuvottelun jälkeen, määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottavat tuomion täytäntöönpanoksi, vaan hätäpuolustukseksi. 

Seinäjoki, helmikuun 25 päivänä 1918. 
G. Mannerheim.

Kas kun tuo käsky sattuukin puuttumaan Puhtain asein -kokoelmasta...

Kaskimies Einari (toim.) Puhtain asein - Suomen Marsalkan päiväkäskyjä vuosilta 1918-44
Kustannus Oy Artikkeli, 1970, 215 s., painos: 1

Mannerheimin irvokas tunnus lause, jonka mukaan hän pyrki lahtauttamaan punikkeja: Candida pro causa ense candido - puhtain asein puhtaan asian puolesta.

Katso erityisesti 5. kohta!

Suomen painettu asetuskokoelma 165/1918 s. 1. 

Korkeimman vallan haltijan päätös valtiorikoksiin syyllisten henkilöiden armahtamisesta.

Annettu Helsingissä, 7 päivänä joulukuuta 1918.

Tämän vuoden lokakuun 30 päivänä antamallani päätöksellä myönnettiin osanotostaan rikolliseen kapinaan, jonka tarkoituksena oli maan laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoaminen, ehdottomaan vapausrangaistukseen enintään neljäksi vuodeksi tuomituille oikeus päästä ehdonalaiseen vapauteen. Jotta vieläkin osa tuomittuja saisi tilaisuuden palata hyödylliseen ja rauhalliseen toimintaan yhteiskunnassa ja koskei valtion turvallisuus enää vaadi kaikkien niiden rankaisemista, joilla ei ole ollut johtavaa asemaa kapinaliikkeessä, määrään minä, Valtioneuvoston esityksestä ja sen vallan nojalla minkä maan perustuslait korkeimman vallan haltialle myöntävät, seuraavaa: 

1) Se erinäisin rajoituksin ja edellytyksin myönnetty rangaistuksen lieventäminen mahdollisimman nopean ehdonalaiseen vapauteen laskemisen kautta, joka korkeimman vallan haltian lokakuun 30 päivänä 1918 antamalla päätöksellä on suotu valtiorikosoikeuksien enintään neljän vuoden vapausrangaistukseen tuomitsemille henkilöille, on samanlaisin rajoituksin ja edellytyksin tuleva niidenkin hyväksi, jotka mainitut tuomioistuimet lainvoimaisilla päätöksillä ovat tuominneet tahi vastedes tuomitsevat taikka joiden rangaistukset Valtiorikosylioikeus alistamisen jälkeen tahi armahtamalla on vahvistanut tahi vastedes vahvistaa enintään kuuden vuoden ehdottomaksi vapausrangaistukseksi. 

Sanotussa päätöksessä määrätty kymmenen vuoden aika on nyt puheena olevissa tapauksissa laskettava tästä päivästä. 

2) Niiden rangaistusvankien vapausrangaistus, jotka lokakuun 30 päivänä 1918 annetun päätöksen viimeistä edellisessä kappaleessa mainituista syistä jäävät osattomiksi siinä tahi edellä olevan 1 kohdan suomasta ehdonalaisesta vapaudesta, on alennettava kolmannella osalla. 

3) Valtiorikosoikeuden päätöksellään ankarampaan kuin edellä 1 kohdassa mainittuun rangaistukseen tuomitseman henkilön rangaistus on alennettava siten, että kuolemanrangaistus vaihdetaan elinkautiseksi kuritushuonerangaistukseksi; elinkautinen kuritushuonerangaistus muunnetaan kuritushuoneeksi kahdeksitoista vuodeksi, sekä määräajaksi, yli kuuden vuoden, määrätty vapausrangaistus alennetaan kolmannella osalla. 

4) Tänä vuonna puhjenneeseen kapinaan liittyneiden henkilöiden syyttäminen valtiopetoksesta tahi maanpetoksesta taikka rikoksesta julkista viranomaista tai yleistä järjestystä vastaan tahi yleistä vaaraa tuottavasta rikoksesta tahi sellaisesta rikoksesta toisen vapautta vastaan, kuin Rikoslain 25 luvun 1, 9 tai 10 §:ssä sanotaan, kotirauhan rikkomi­sesta tai laittomasta kotietsinnästä taikka rikoksesta toisen omaisuutta vastaan on raukeava, ellei heitä ole vielä pantu syytteeseen sanotuista rikoksista. Tästä yleisestä armahduksesta jäävät kuitenkin osattomiksi ne, jotka ovat olleet edellä mainittujen rikoksien yllyttäjinä taikka joilla kapinaliikkeessä on ollut johtava asema tahi jotka ovat tekeytyneet syypäiksi murhapolttoon tahi avunantoon sellaiseen rikokseen tai sen yritykseen, niin myös ne, jotka ovat paenneet maan ulkopuolelle eivätkä vielä ole palanneet. 

5) Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa tahi estääkseen kapinan levenemistä taikka palauttaakseen järjestystä ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätättäkööt niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta. 

6) Jos joku ennen maaliskuuta 1917 on tehnyt joko valtiorikoksen tahi muun rikoksen yksinomaan valtiollisista syistä, olkoon syyte sellaisesta rikoksesta sekä siitä tuomittu rangaistus rauennut. 

7) Edellä määrätty syytteestä vapauttaminen ei estä asianomistajaa eikä hänen oikeudenomistajaansa ajamasta vahingonkorvauskannetta lain mukaan. 

Valtioneuvostolla on valta tarpeen tullen antaa tätä päätöstä koskevia selityksiä. 

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot. 

Helsingissä, 7 päivänä joulukuuta 1918. 
P. E. Svinhufvud.

Oikeusministeri Karl Söderholm..

http://www.histdoc.net/historia/1917-18/165_1.html

-

Tässäpä sitä valkopesua on kerrakseen. Suomella oli jo kokemusta takautuvasta lainsäädännöstä kun sotaansyyllisiä varten alettiin 1945 taannehtivaa lainsäädäntöä tekemään.

yli 50 000 aseelliseen kapinaan syyllistynyttä vuoden -18 aikana ja loput myöhemmin.
Siinä on punikeilla miettimistä!

Aina vaan tuntuu unohtuvan.

Suomi armahti tuhansittain siviilien ampumisiin syyllistyneitä lahtareita. Hyvin monet ammutuista ei olleet mitenkään mukana aseellisessa kapinassa, vaan heidät vietiin kotoaan ammuttaviksi. Kyse oli etnisestä putschista. Lisäksi leireillä tapettiin systemaattisesti nälkään ja sitä seuranneisiin tauteihin.

Aina tuntuu vaan unohtuvan.

Tapio Kuosma: Tuntematon Mannerheim (Nordbooks 2016)

http://www.adlibris.com/fi/kirja/tuntematon-mannerheim-9789523152199

http://vastavalkea.fi/2016/06/12/mannerheimin-syntymasta-149-vuotta/

Teoksessa Tuntematon Mannerheim selvitetään Mannerheimin elämää ja toimintaa kirjallisten lähteiden avulla ottaen erityisesti huomioon kansallissankarimme omat kirjoitukset samoin kuin hänen salaista asiamiesverkkoaan valaisevat tiedot. Kirjan lukeminen saattaa muuttaa käsityksiä niin Mannerheimista kuin toisesta maailmansodastakin.

http://vastavalkea.fi/2016/06/12/mannerheimin-syntymasta-149-vuotta/

 
-

Mahtaako muuttua? Mannerheimista lienee kirjoitettu satakunta kirjaa ja eiköhän kaikki ole jo kirjoitettu.

Tammikuun 31. päivänä 1918 tapahtui Suinulan verilöylyksi kutsuttu joukkoteloitus Kangasalan Suinulan kylän Markkulan talon pihamaalla. Siellä punakaartin yksiköt ja venäläisjoukko surmasivat 15 Tampereen suojeluskuntaan kuulunutta sotilasta. Suinulan terroriteko oli sodan ensimmäinen mittavampi joukkoteloitus, ja se sai paljon julkisuutta sekä lisäsi sodan osapuolten välistä vastakkainasettelua.

Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918 annettiin siis edellä selostetun Suinulan verilöylyn jälkeen.

Kuulutuksen mukaan ”[h]enkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla. Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat”.

Kysymys oli siis sabotööreistä, sala-ampujista, murhapolttajista ja heihin verrattavista ”armeijan selän takana” sekä henkilöistä, ”jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan”.

Mainitussa kuulutuksessa todettiin myös muun ohella seuraavaa: ”Henkilöt, joiden oleskelu vapaalla jalalla on vaaraksi meidän sotatoimillemme, vangitaan.” - ”Muistettava on, että persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.” – ”Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan.”

Kuulutuksessa ei ole kehotusta kidutukseen tai terroriin.

Ylipäällikölle myönnettiin ero 31.5.1918 lukien. Hänelle ei voida asettaa vastuuta sen jälkeen tapahtuneista valkoisten terroriteoista. Viimeksi mainitun päivän jälkeen tapahtui seuraavaa: Vankileireillä kesäkuussa 1918 kuolleita oli 2.900, heinäkuussa 4.900, elokuussa 2.150 ja syyskuussa 1.000. Vankileireillä kuoli siis kesä-syyskuussa 1918 yhteensä 10.950 vuoden 1918 sodassa vangittua ja punaiseksi leimattua. Lukumäärä on valtava, kun otetaan huomioon, että vuoden 1918 sodassa kuolleita punaisia oli kokonaisuudessaan 27.038. Teloitettuja, ammuttuja ja murhattuja oli punaisten puolella 7.370. Vankileireillä kuolleita punaisia oli 11.652. Kadonneita punaisia oli 1.767.

”Mannerheim vaati kovaa sotakuria joukoiltaan; julmuutta vangittuja kohtaan, juoppoutta eikä minkäänlaista vallattomuutta hän voinut sietää, vaan hän rankaisi ankarasti jokaisesta sellaisesta rikoksesta. ’Valkoinen armeija ei saa tahrata valkoista lippuaan’, olivat hänen sanansa” (Hannes Ignatius: Gustaf Mannerheim. Helsinki 1918, s. 18).

"Hirmuteot jatkuvat maassamme. Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin” (Carl Gustaf Emil Mannerheimin entinen lanko, kamariherra, varatuomari, miljonääri ja suurmaanomistaja Hjalmar Linder: Nog med blodbad! Svartå den 25 maj 1918. Hufvudstadsbladet 28.5.1918).

Eduskunnan puhemies K.-A. Fagerholm: ”Valkoinen kenraali ei ollut vain voiton laakerein seppelöity sotapäällikkö, hän oli yli-inhimilliset mitat täyttävä vertauskuva, ja suuri osa kansaamme jumaloi häntä. Mutta älkäämme tuomitko niitä, jotka epätoivoisina ja hädissään liittivät hänen nimeensä kauhujen varjon, joka kaikkialla ja kautta aikojen näyttää kuuluvan sisällissotaan ja etenkin sen maininkeihin. Voittajan nimellä oli heidän mielissään kolkko kaiku, he eivät yhtyneet voitonhymniin eivätkä sytyttäneet soihtuja hänen kunniakseen. He eivät silloin tienneet, että Mannerheim halusi olla ritarillinen vastustajiaankin kohtaan, ettei hän hyväksynyt vankileirikurjuutta, ja että hän varoitti omiaan tahraamasta lippuaan.”

”Aikaisempi valkoisen armeijan ylipäällikkö ja talvisodan armeijan ylipäällikkö Gustaf Mannerheim päätti talvisodan jälkeen vuonna 1940 lopettaa käskyllään armeijan lippupäivän vieton voitonparaatin päivänä 16. toukokuuta. Sen sijaan hän päätti, että toukokuun kolmatta sunnuntaita vietetään talvisodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä. Tätä traditiota olen myös omalta osaltani pyrkinyt vuosittain kunnioittamaan” (Tasavallan presidentti Tarja Halosen muistopuhe Tie Tammisaareen 90 vuotta – tapahtumassa).

Marski nosti hetkessä ratsumestarista (kapteeni) kenraaliksi.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hannes_Ignatius

Kirjoitti ja toimitti oman versionsa 1918 tapahtumista:

Suomen vapaussota vuonna 1918 I–VI. 1921–1925


Valkoinen armeija ei saa tahrata valkoista lippuaan’, olivat hänen sanansa” (Hannes Ignatius: Gustaf Mannerheim. Helsinki 1918, s. 18).《

Tämmöistä paskaa suollat Mannerheimi pahimman verihurtan suulla?

Ignatius oli Mannerheimin pahahenki ja vuoden 1918 jälkeen kova vehkeilijä fasistisen vallankumouksen saamiseksi.

"Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan."

Jos harkittiin ettei vankeja oteta, niin ne ammuttiin saman tien. Kaikki laskettiin sitten taisteluissa kuolleiksi. Yksinkertaista. Vain hurrit armahdettiin. Oltiinhan kielirasisteja silloinkin.

Lääkärin elämäntaipaleelta -kirjasta eräs tapaus

Tässä tapauksessa ammuttiin aseettomia, tiellä vastaan tulleita "punikkeja", ilman mitään varsinaista syytä!

Suosittelen lukemaan vuoden 1918 tapahtumakuvauksia Janne Klemolan kirjoista. Klemola mm. kertoo kirjassaan Lääkärin elämäntaipaleelta useaan otteeseen ruotsalaisten vapaaehtoisten olleen erityisen julmia ja verenhimoisia suomalaisia punikkeja kohtaan vuoden 1918 kahinoissa. 

"Åtminstone denhär långa karlen kan inte vara rödgordist, han talar ja svenska" 

Janne Klemola kertoo muistelmakirjassaan tapauksen, jossa punikki pelasti itsensä ja 2 kaveriansa ruotsalaisraakimusten teloittaessa heti muut samasta 10 punikin porukasta vangiksi jäänyttä. Vain yksi armahdettiin kotipaikkansa vuoksi. Usein on väitetty ruotsin kielen osaamisen pelastaneen jopa hengen. Eräissä jutuissa on viitattu vuoden 1918 tapahtumiin ja sanottu ruotsia puhuneiden säästyneen jopa teloitukselta. Nyt on sitten vastaava tapaus kerrottuna Klemolan muistelmissa. 
Janne Klemola, joka lääkärinä oli mukana kaikissa sodissamme, kansalaissodassa jopa rintaman molemmilla puolilla, on kirjoittanut mm. kirjan Lääkärin elämäntaipaleelta. 
Tapahtumapaikka on siis Koskella. Vangit hän saa matkallaan Heinolasta Koskelle. Siellä Klemolan ottamat 10 punaista vankia pikatuomitaan ja vain 1 armahdetaan koska hän oli Lempäälästä. Turusta, Porista ja Varsinais-Suomesta olevat vangit ammutaan heti paikalla navetan seinää vasten. 
Tuossa kirjassa, sivuilla 111-113 hän kertoo tapauksesta, jossa 3 punavankia tuotiin kuulusteltavaksi. Paikalla oli ruotsalaisten joukkojen upseereita ja jokunen suomalainen jääkäri ja Klemola, joka oli pyydetty molempia kieliä puhuvana tulkiksi. Suomalainen jääkäri olisi halunnut antaa vangeille lopullisen tuomion välittömästi, mutta jostain syystä vangit tuotiinkin elävinä kuultaviksi ja tuomiolle. Tilanne näytti jo pahalle punaisten kohdalta, mutta äkkiä eräs vangeista alkoikin puhumaan ruotsia ohi tulkin ja kertomaan tarinaa, kuinka heidät oli väkisin pakotettu mukaan punaisten joukkoihin. Hän sanoi olevansa työnjohtaja jostakin kartanosta ja Helsingin pitäjästä. Tämä "työnjohtaja" puhui toiset kaksi punikkia vapaiksi. Klemola sanoo hämmästyneensä vankien neuvokkuutta ja ruotsalaisen upseerin tuomio oli lyhyt: EIVÄT he VOI olla punikkeja kun he puhuvat ruotsiakin! 
"Åtminstone denhär långa karlen kan inte vara rödgordist, han talar ja svenska" 
Lääkärillä oli naurussa piteleminen ja Jääkäri kihisi kiukusta tilanteen selvittyä hänelle. Hetken perästä tämä neuvokas hurri olikin puolta vaihtaneena hevosmiehenä ja burchina ruotsalaisella komentajalla, joka hänet armahti kielensä takia!. Ne 2 muutakin pelastuivat. 

Tampereella tapahtuneeseen punaisten sairaalaan kohdistuneeseen joukkoteloitukseen vuonna 1918 liittynee sellainen episodi, jossa yksi hoitajana ollut nainen pelastui alkaessaan hädissään puhumaan ruotsia. Tämä juttu kerrottaneen muistaakseni Heikki Ylikankaan kirjassa Tie Tampereelle. 

Klemolan kirjoja kannattaa lukea jos erikoiset tapahtumat kiinnostaa. 

Klemola J. K. Lääkärin elämäntaipaleelta, WSOY, 1966 Klemola J.K. Kahden tulen välissä, Karisto, 1970 Klemola, J Kenttäsairaalan lääkäri, Karisto Hämeenlinna 1971

-

Näin kävi monille vangituille eikä tässäkään ollut kyse taistelutilanteesta.

Tuo lääkäri Janne Klemolan kirjassaan kertoma tapaus antaa nyvän kuvan mitä vangeille tehtiin valkoisten ja ruotsalaisten toimesta. Teloitettiin heti jos ei joku sattunut tuntemaan tuttujaan. 

Janne Klemola oli kolmen sodan rintamalääkärinä: 1918, 1939-1940 ja 1941-1945

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9239752#comment-45225481

Klemola hertoo samat jutut vieläkin tarkemmin kirjassaan Kahden tulen välissä.

Klemola, J K Lääkärin elämäntaipaleelta
Wsoy, 1966, 342 s.

Klemola, J K Kahden tulen välissä
Karisto, 1970, 157 s.

Klemola, J K Lääkärioloneuvos muistelee
tekijä?, 1980, 132 s.

Vuonna 1918 jätettiin täysin johtajien harkinnan varaan otettiinko vankeja lainkaan!

Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:

"Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan."

»Candida pro causa ense candido eli puhtain asein puhtaan asian puolesta» -vaikuttaa aika irvokkaalta. Olihan se C.G.E. Mannerheimin tunnuslause. Toki näin ehkä olisi ollut, jos huhut hänen väitetyistä "sapelinkiillottajista" eli nuorista FASAANEISTA pitäisivät paikansa... olisi ollut edes jotain "puhdasta"...

Candida pro causa ense candido - puhtaalla miekalla puhtaan asian puolesta? Puhtaalla miekalla, vain kädet veressä?

Mannerheimin esikunta oli 1918 Ruotsista ja ruotsia siis pääasiassa puhuttiinkin. Suomen kielen taito oli M:lla mitä oli. Ignatius osasi suomea parhaiten ja hän taisi kirjoittaa M:n puheet. Jatkosodan aikana ruotsin kieltä puhuttiin paljonkin Päämajassa, mutta Airo ei suostunut ruotsia puhumaan vaikka ymmärsikin sitä, kuten osasi ranskaa ja varmaan saksaakin. 

"Mannerheim tervehti valkoisen armeijan sotilaita Lahdessa 1918 sanomalla "Päivää Lahtipojat"." 

Tämä Lahtipojat -juttu kerrotaan kirjassa Presidenttikaskut, 1961. Kaskuja ja tarinoita tasavallan kahdeksasta päämiehestä. 

"Minä kiitä teittä"

Sankarikuvaa luotaessa on korostettu myös Mannerheimin kielitaitoa. Kansan muistitietoaineisto sen sijaan on täynnä tarinoita, joissa vapaaherran suomi kompuroi. Usein toistetun kertomuksen mukaan Mannerheim puhutteli sisällissodan jälkeen lahtelaista komppaniaa tähän tapaan: "Hyvä päivä Lahtipojat minä kiitä teittä kun te autta minua Lahtissa ja Varkauksissa." 

Jatkosodan aikaan Mannerheim välitti "neuvostovaltion" kiitokset sotaponnisteluista armeijalle. Tarkoitus oli toki puhua valtioneuvostosta. 
Talvisodan poliittiset vehkeilyt Ruotsin taholta Suomen selän takana aiheutti pahan särön M:n suhtautumiseen Ruotsiin. Hän kertookin olleen virheen ottaa Ruotsi rauhanvälittäjäksi, vieläpä molemmissa sodissamme 1940 ja 1944.
Ruotsi koetti lepytellä Marskia (Talvisodan jälkeen paljastuneista Ruotsin tekemistä karhunpalveluksista kun ei Suomessa oikein tykätty) myöntämällä M:lle korkeimman kunniamerkin. Tämä annettiin siitä hyvästä kun M ei suostunut saksalaisten suunnitelmaan miehittää Pohjois-Ruotsi Suomen Lapista käsin. Prinssi Gustaf Adolf lähetettiin tuomaan sitä henkilökohtaisesti keväällä 1942 Suomeen.

Anni Voipio: Suomen Sotamarsalkka, WSOY 1942

Anni Voipio kirjoittaa sivulla 268 näin: "Jättäessään kunniamerkkiin kuuluvat tunnukset ja kiinnittäessään Mannerheimin rintaan Miekkaritarikunnan suuren ristin 1. luokkaan liittyvän hopeamiekan, prinssi Gustaf Adolf toisti Mannerheimin tunnuslauseen >>Candida pro causa ense candido>> - puhtaalla miekalla puhtaan asian puolesta, tunnuslauseen, joka sopii sekä Mannerheimille että hänen kansalleen."

>>Candida pro causa ense candido - puhtaalla miekalla puhtaan asian puolesta

Onkohan kirjassa muuta varastettua kuin nimi? Samalla nimellä Lehmuksen Kalle teki kirjan.

Ei taida kansa enää täysin uskoa edellisiä valkopesuja, pitää valkopestä aina uudelleen ja uudelleen kun veren väri alkaa puske läpi ja lingota myös.

Tuntematon Mannerheim,mielestäni hyvä kirja.

Joku ei ymmärrä mitä on sotilaskomentajan työ. Mannerheim oli "valkoisen" armeijan ylipäällikkö v. 1918.
Ja sotatoimet aina merkitsee tietynlaista voiman käyttöä. Sotatoimi käytännössä on tappamista ja tuhoamista. Tämä voi merkitä myös kapinallisten kukistamista.

On ideologinen kysymys: kenen tulisi olla voittaja tässä voiman käytössä? Selvähän se on, että kapinallisten mielestä järjestysvalta toimii väärin. Ja päinvastoin järjestysvalta katsoo toimivansa kapinallisten suhteen oikein.

Sodan ja rauhan aikanakin voi tapahtua ja tapahtuu ylilyöntejä laillisten ja eettisten toimien suhteen. Tämä kuuluu normaaliin ihmisluontoon. Miten hyvin "laillisuus" toimii yhteiskunnassa on veteen piirretty viiva.
Ideologista mielikuvitusta ei tässä pidä päästää valloilleen. Tuohon aikaan itsenäinen Suomi oli vasta muodostumassa eli yhteiskunta EI ollut edes VALMIS. Eri kansalaisryhmien kyky elää toistensa kanssa yhdessä vaatii usein hyvin PITKÄN ajan.
Ketään osoittelematta Suomi itsenäisenä yhteiskuntana oli vasta syntymässä ja tälläisenä aikana sattuu myös laillisia ja eettisiä ylilyöntejä.

Lyhyesti voi sanoa: itsenäinen Suomi syntyi sisällissodasta. Sodasta ne monet muutkin valtiot ovat syntyneet. Monien ihailema Yhdysvallatkin syntyi sodasta, ensin kapinoitiin britti-imperiumia vastaan ja lopuksi pohjoiset ja eteläiset valtiot kävivät sen oman sisällissotansa. Tästä se USA:n liittovaltio muodostui.
Voiman käytöllä Yhdistyneet kuningaskunnatkin eli UK (Iso-Britannia) syntyi kun yhden kuningasvallan alle tuli Englanti, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti.
Sodat synnyttää valtioita.

Ei tässä ole mitään mystistä.

”Hän [Mannerheim] hoiti Suomen ulkopolitiikan suuret kriisit (…) niin että kaksi kertaa sekä saksalainen että itäinen vaikutus pysyivät kohtuuden rajoissa, (…).” – (…) Mannerheim, jonka merkitys sekä Suomen että Neuvostoliiton intressit ja turvallisuuden huomioon ottavana ajattelijana oli ratkaiseva sille että maa säilytti itsenäisyyteensä ja saattoi sodan jälkeen sen pohjalta rakentaa erityisen asemansa” (Paavo Haavikko).

Mannerheimin suhtautumisesta punaisiin ja punavankeihin on antanut arvokkaan todistuksen suomalainen kamariherra, varatuomari ja suurmaanomistaja Hjalmar Linder, joka ei voinut hyväksyä vuoden 1918 sodan jälkeisiä oloja. Käytyään Suomenlinnan vankileirillä Linder kirjoitti 28. toukokuuta Hufvudstadsbladetiin artikkelin otsikolla ”Nog med blodbad!” [Jo riittää verilöyly!]:
”Hirmuteot jatkuvat maassamme, Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori.”
Linder arvosteli kirjoituksessaan valkoisten perustamien vankileirien oloja, kertoen niissä kuolevan ihmisiä kuin kärpäsiä. Lisäksi hän varoitti tulossa olevasta "kansankatastrofista". Linder oli onnistunut saamaan selville punavankien lukumäärän, joka oli noin 80 000. (…)
Kirjoituksen jälkeen Linder leimattiin maanpetturiksi ja hän sai useita tappouhkauksia. Linder joutui myymään omaisuutensa Suomessa ja muuttamaan maanpakoon Ruotsiin.

Vuonna 1928 julkaistiin teos Suomen luokkasota. (…) Vain harvat ovat saaneet lukea esimerkiksi seuraavaa:
”Suomen metsät ja sorakuopat tietävät kertoa mitä kylmäverisimmistä joukkoteloituksista. Ei riittänyt, että työläisiä olisi keväällä ja kesällä 1918 tapettu yksitellen. Ei, niitä raahattiin teloituspaikalle joukoittain. Pantiinpa vangitut työläiset ensin kaivamaan omat hautansa ja sen jälkeen asettumaan seisomaan haudan partaalle ollakseen valmiina kaatumaan hautaan saatuaan kuulan rintaansa lahtarien kivääreistä” (m.t., s. 336).
”Teloituksia koskevat tilastot yksistään puhuvat kaameata kieltä. (…) (...) Leskien kyyneleet ovat vuotaneet, orpojen itku on muuttunut nyyhkytykseksi, mutta muistot eivät lakkaa kirvelemästä. Vuoden 1918 hirveät teloitusnäytelmät palautuvat vielä vuosikymmenien takaa silmiemme eteen. Olkoot ne porvaristolle lakkaamattomana painajaisena! Vaivatkoot ne loppumattomasti sen mielenrauhaa!” (m.t., s. 338).
”Ennen tappamista joutuivat vangit usein mitä petomaisimman rääkkäyksen alaiseksi. Varsin pöyristyttäviä ovat kertomukset tapettavaksi määrättyjen naisvankien kohtelusta. Eversti M[****]n Vienan-Karjalaan tekemältä retkeltä kerrotaan, miten lahtarit (...) erään kerran tappoivat muutaman karjalaisista kokoonpannun joukkueen kokonaan. Ennen tappamista oli eräiltä tapetuilta (...) käännetty silmä poskelle ja eräältä oli leikattu kieli elävänä sekä naulattu kielenpää vieressä olevaan puuhun. Tällaista tapahtui kotimaassakin paljon. Sukupuolielimet ja muut ruumiin heikommat osat olivat aina erityisen pahoinpitelyn esineenä” (m.t., s. 350).
”Varsinkin siellä, missä edellisenä kesänä oli ollut maatyöväen lakkoja, siellä raivosivat suurtilalliset erityisen murhanhimoisina. (...) Kaupungit eivät suinkaan antaneet missään suhteessa perään näille kartanonherrojen järjestämille teurastuksille. (...) Ei ikä eikä sukupuoli tullut siinä kysymykseen. Tiedetään ammutuksi 12-vuotisia poikia ja 70-vuotisia ukkoja. Tappamisissa oli usein niin kiire, ettei joudettu aina odottamaan edes niin kauan kuin uhri olisi kuollut. (...) haudan peittäminen täytyi joskus keskeyttää sen tähden että upseeri pääsi antamaan 'armonlaukauksia' itsepäisesti haudasta käsiänsä kurottavalle uhrille” (m.t., s. 351).
”Erityisen kuuluisaksi tuli nimismies T[**]berg vankileireillä toimittamistaan rääkkäyksistä. Siinä tarkoituksessa hän kulki leiriltä leirille. (...) oli varsinkin Hämeenlinnan leirillä naisten väkivaltainen raiskaaminen hyvin yleistä” (m.t., s. 354).
”Tähän samaan metsään ammuttiin eräänä toukokuun alkupäivänä 152 naista. Naiset olivat riisutut alasti – useimmat olivat olleet miesten puvuissa – ja raiskauksien ja rääkkäyksien jälkeen heidät ammuttiin yhdeksi lihaläjäksi. Heidät silvottiin kuularuiskuilla ja kuopattiin paikalla olevaan suohon” (m.t., s. 389).
”Samoin aikaisemmin keväällä, kun kävin ruumisliiterissä kasarmi 52 luona, laskin siellä olevan 124 alastonta, kauhean näköistä ruumista, joista toiset olivat kamalasti silvottuja. Eräiltä oli vatsat revitty auki ja sisälmykset viety pois” (m.t., s. 398).
”Kerrankin (...) oli tohtorilla huoneessaan 12 ammutun työläisen päätä laatikkoihin pakattuna” (m.t., s. 399).

(Edellä kirjoitettu löytyy Kuosman tietokirjasta Tuntematon Mannerheim.)

PUNAISET MUUTTIVAT VENÄJÄLLE, NEUVOSTOLIITTOON JA STALIN TAPPOI KAIKKI MAANSAPETTURIT. STALIN OLI HYVÄ MIES JA HITLER PARAS.
JONKIN VERRAN SUOMESSAKIN SISÄLLISSODASTA V.-18, VELLIHOUSUT SÄÄSTYIVÄT KUOLMANTUOMIOLTA.
SOTA ON JULMAA JA VENÄLÄINEN RATSUVÄKI ON RAAKAA.
PUTIN PUHDISTAA SOTILAALISILLA ERIKOISOPERAATIOILLA JA SANOO TEKEVÄNSÄ UUDENMAAILMAN JÄRJESTYKSEN.
euroopan omistaja

gustav oli sisäsiisti ratsuväki setä, siisti neiti. ja se sopi suomen sen aikaisille tärkeilijöille hyvin. kun ei prinssiä saatu, niin saatiin jopa hovissa käynyt sotilas...
sellaista se oli.