Aamulla ostin Suomussalmen S-marketista tomaatteja. Kotona vilkaisin astopäivää, joka oli 20.6.16. Tavara oli ainakin poikkeuksellisen tuoretta, koska tänään 17. päivä. Lieneekö kauppaliikkeissä viikonloppuna yleisenä tapana pilaantuva ruoka varmuuden vuoksi päivittää vaakojen punnituslappuihin seuraavan viikon alkupäiväksi. Vuosia sitten Ämmänsaaren Spar-kaupasti ostin perjantaina kirjolohta, silloinkin sama homma, ostopäivä maanantai. Jos kyseinen toiminta on yleistä, voi ainakin pohtia sitä, onko se eettistä ja täysin lainmukaista.
Super tuoretta
onkomaantapa
6685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kauhistus. Hyvä kun on tarkkoja immeisii.
Astopäivä tarkoittaa kaiketikin päivää jolloin sen, siis tomaatin voi tunkea jäteastoaan.
Yleensä hinnoitteluvaaka ei anna manipuloida ostopäivää, siinä on sisällä elektroninen kalenteri ja kello, mitkä painavat etikettiin tasan sen päivämäärän ja joissain tapauksessa myös kellonajan, mikä on sillä hetkellä. Kannattaa olla suoraan kauppaan yhteydessä.
Ainakin kannataa seurata kaupan toimintaa. Käsittäkseni vaa'an pitää leimata punnitushetki.
Voi sitä manipuloida kassajärjestelmääkin. Samaisessa kaupassa joulun alla kinkun päällä paino 7,54 kg, mutta kassajärjestelmä määritteli sen painoksi 9,6 kg.
Aikoinaan ostin jouluna torttutaikinaa kaupasta ( en kerro nimeä ) Oli hintalapun päällä toinen tarra, noooo, kotona otin sen päällimäisen tarran pois, niin alta paljastui lappu, että taikina olikin edellis vuotista!!