Eeva-Liisa Manner on kirjoittanut mieleeni jääneitä säkeitä.
Eino Leino on aina valtavan vaikuttava, hänen kirjoittamissaan runoissa kohotaan
aina korkealle.
...........
Aaro Hellaakoskella on kokoelmassa Jääpeili samoin kuin kokoelmassa "Sarjoja" runoja, joista pidän. "Jääpeili" on täynnä niitä. "Sarjoissa" kuitenkin vasta huiput, kaikkein parhaat.
Runoilijan huomaamme kypsyneen paljon vuoden 1952 "Sarjoja" lukiessamme.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jokin "Sarjojen" runo on jäänyt mieleeni:
En tiedä, lienenkö hukkunut järven loiskeeseen,
joka äsken kimalsi, nyt värijuovin piirtyy,
vai pilvenkö painoton kulku, yksikseen
kun ilmojen kannettavaksi se nauraen heittyy.
Olen hohto männikön pilarikyljissä tuolla,
olen pursujen väkevä huoku aavalla suolla,
ja ruohikon autuus, perhosen siipi tuo,
joka äsken katkesi lemmittynsä luo,
olen kaikki, jotka nyt, tänä hetkenä, tahtovat kuolla.
Suviyö, satu surmana rintaan!
Pian pöllö jo lyö kumistintaan.
Kenen tietäisin onnesta osattomaksi jääneen,
hänet toisin tänne, ja vaatisin rakastamaan
tätä turhinta, mitä on tehty milloinkaan.
Miks' kaikki on vaiti? Miksei puhkea ääneen
tämä ilta hurmaunut, yli mullankin huminoiva.
Olen valmis kuunteluun. En kaipaa mitään.
Olen olematon, jota sisältä kiirehditään.
Olen vastaanottaja vain. Olen soiva.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jokin ilta kesämökillä on minulla aina silmissäni tätä runoa muistellessani.
Eino Leino on aina valtavan vaikuttava, hänen kirjoittamissaan runoissa kohotaan
aina korkealle.
...........
Aaro Hellaakoskella on kokoelmassa Jääpeili samoin kuin kokoelmassa "Sarjoja" runoja, joista pidän. "Jääpeili" on täynnä niitä. "Sarjoissa" kuitenkin vasta huiput, kaikkein parhaat.
Runoilijan huomaamme kypsyneen paljon vuoden 1952 "Sarjoja" lukiessamme.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jokin "Sarjojen" runo on jäänyt mieleeni:
En tiedä, lienenkö hukkunut järven loiskeeseen,
joka äsken kimalsi, nyt värijuovin piirtyy,
vai pilvenkö painoton kulku, yksikseen
kun ilmojen kannettavaksi se nauraen heittyy.
Olen hohto männikön pilarikyljissä tuolla,
olen pursujen väkevä huoku aavalla suolla,
ja ruohikon autuus, perhosen siipi tuo,
joka äsken katkesi lemmittynsä luo,
olen kaikki, jotka nyt, tänä hetkenä, tahtovat kuolla.
Suviyö, satu surmana rintaan!
Pian pöllö jo lyö kumistintaan.
Kenen tietäisin onnesta osattomaksi jääneen,
hänet toisin tänne, ja vaatisin rakastamaan
tätä turhinta, mitä on tehty milloinkaan.
Miks' kaikki on vaiti? Miksei puhkea ääneen
tämä ilta hurmaunut, yli mullankin huminoiva.
Olen valmis kuunteluun. En kaipaa mitään.
Olen olematon, jota sisältä kiirehditään.
Olen vastaanottaja vain. Olen soiva.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jokin ilta kesämökillä on minulla aina silmissäni tätä runoa muistellessani.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.