Intialaiset huijarigurut.

Puheenvuoro

Kirsi Ranto oli tänään 13.10.2013 Arto Nybergin haastattelussa. Hän on vuoden 1998 Tango kuningatar. Nykyään hän asuu Intiassa ja on tunnetuimman halinalle gurun maatuska Äiti Amman oppilas. Tänään Etelä-Suomen Sanomat (13.10.13) kertoi että Äiti Ammalla on satojen miljoonien eurojen omaisuus. Tämä ei ole ihmeellistä Intiassa mikäli haluaa guruksi.

Vuonna 1985 Yhdysvaltain liittovaltion poliisi yhdessä maahanmuuttoviranomaisten kanssa pidätti 1980-luvulla suosituksi tulleen intialaisen itse itsensä nimittämän gurun Bhagwan Shree Rajneeshin.

Häntä syytettiin viisumimääräysten rikkomisesta ja verorästeistä joka koski isoja summia rahaa jotka hän sai kannattajilta juuri Kirsi Rannon kaltaisilta nuorilta kannattajilta jotka hurahtivat lähes jumalalliseen olemukseen olevaan huijariguruun.

Bhagwan Shree Rajneesh tunnettiin hulppeiden luksusautoilla kuten Rolls-Roycella ajamisesta Portlandin kaupungin laitamilla Oregonissa, Yhdysvalloissa. Lisäksi hän omisti noin 98 urheiluautoa johon kuului Ferrareita, Porscheja ja muita nopeita autoja.

Rahat tähän kalliiseen harrastukseen hän sai lypsämällä kannattajilta jotka ovat Kirsi Rannon kaltaisia sinisilmäisiä länsimaalaisia nuoria jotka ovat kyllästyneet ahdasmielisten maallistuneiden tapakristillisten länsimaiden tekopyhyyteen joita papit mediassa viljelevät joihin he itse eivät edes enää usko .

Bhagwan Shree Rajneesh oli kaiketi kuuluisimpia huijariguruja. Hän oli siirtänyt vuonna 1981 uskonnollisen yhteisönsä Poonasta, Intiasta Yhdysvaltoihin. Syynä oli Intian viranomaisten poliisi tutkinta hänen toiminannasta Intiassa.

1990-luvulla tuli uusi ilmiö eli Äiti Amma jolla on oma meditaatio keskus Keralassa ja on onnistunut taas uudelleen höynäyttämään nuoria sinisilmäisiä länsimaalaisia nuoria, etenkin tyttöjä, jotka luulevat että Amma on jokin ihmeellinen guru joka pystyy mihin tahansa. Todellisuudessa Äiti Amma on uusi Bhagwan Shree Rajneesh.

Miksi sitten Äiti Amma on selvinnyt tähän asti ilman skandaaleista? Koska hän onnistunut mediapelissä. Hän on luonnut itselleen uuden tavara merkin, joka on yhtä vanha kuin kristinusko, eli halauksen. Kaupallistanut halauksen joka oli jo ennen Ammaa muodissa muodossa Valentine’s Day.

Bhagwan Shree Rajneesh jäi kiinni yrittäessään poistua Yhdysvalloista heti kun yksi hänen opetuslapsistaan näki mikä on tämän valkopartaisen joulutontulta näyttävän ukkelin todellinen tausta.

Sama koski vuoden 2011 Intian korruption ja harmaan rahan vastaisen liikkeen yhtä johtajaa Baba Ramdevia jonka protestit Intian parlamentin edessä kestivät päiväkausia.

Ramdevin motiivi oli sama kuin Bhagwan Rajneehsin hänellä on väärällä nimellä sveitsiläisessä pankkitilillä miljoonien eurojen omaisuus. Asian paljasti vuotosivusto Wikileaks.

Lisäksi Ramdevia syytettään Intiassa korruptiosta ja veronkierrosta.

Mielenosoituksessa jossa Ramdev pyrki paastoamaan kunnes Intian alahuone hyväksyy korruptiovastaisen lain oli hänelle myös pr-kampapanija jolla pyrittiin putsaamaan hänen maineensa.

Toinen guru on Sri Sri Ravi Shankar joka tunnetaan Sudarshan Kriya nimisen joogan kaupallistamisesta. Mies on väittänyt keksineen uuden joogatekniikan joka arvostelijoiden mielestä on ikivanha tekniikka jonka Sri Sri Ravi Shankar on yksinkertaistanut ja laittanut omiin nimiin.

Näitä guruja Intia on täynnä. Baba Ramdev, Sri Sri Ravi Shankar , Bhagwan Shree Rajneesh ja Äiti Amma ovat tunnutetuimpia. Heille guruillusta on tullut pelkkä bisnes.

He keräävät ensin kannattajansa ympärilleen, lähinnä nuoria tyttöjä länsimaista, ja keräävät heiltä isoraha summia ja piilottavat ne erilaisten säätiöiden taakse ja jotka päätyvät lopulta Sveitsin ja Dubain pankkitileille joissa muidenkin intialaisten veronkiertäjien rahoja.

Jok’ikinen guru on Intiassa huijari. Kun maa alkaa polttaa jalkojen alla Intiassa guru häipyy kannattajineen ulkomaille lähinnä Yhdysvaltoihin tai Kanadaan tai Alankomaihin jossa uskonnollisilla yhteisöillä on laajempi kannattajakunta ja helppo toimia lakien ja asetusten turvin kunnes verottaja iskevät niihin ja käykin ilmi että koko yhteisö olikin pyramidihuijaus.

Tämä on Intian mediassa jo huomattu yli 30 vuotta. Se ei ole uusi ilmiö. Länsimaissa asuvien sinisilmäisten Kirsi Rannon kaltaisen tyttöjen ja myös poikien hyöynnäyttäminen on helpompaa.

Yksikään intialainen tuttavani tai sukulaiseni ei tunne Äiti Ammaa.

Se on heille yksi huijariguru muiden joukossa. Joista media kirjoittaa joka päivä. Se on heille yhtä yleistä kuin suomalaisille pakkoruotsi –keskustelu. Siitä on puhuttu ja kirjoitettu jo 50 vuotta.

5

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jat-kuu

      Tämä on Intiassa todellista. Itse puoliksi intialaisena tiedän miten asian laita on. Aina kun menen Intiaan asia tulee puheeksi. Omalla sukuni jäsenillä Intiassa on juuri tällaisia taustoja jokin heidän vanhempien täti tai mummo on tällaisten gurujen talutusnuorassa kun heidän oma aviomies on ollut jo vainaja 10 vuotta.

      Osa hurahtaa pelkän uteliaisuuden takia, toiset tuttujen ja sukulaisten kautta kunnes loppupeli on se että asunto ja maa-alueet ja koko omaisuus siirtyvät pikkuhiljaa näille huijariguruille jotka elävät hulppeata elämää kulissien takana.

      He vierailevat ingonittona Lontoossa ja Dubaissa jossa he tekevät kaikkia mikä on heidän opetuksensa vastaista. Intiassa näihin guruihin hurahtavat lähinnä 60-70-kymppiset leskirouvat.

      Äiti Amman ja Bhagwan Shree Rajneeshin kaltaisiin guruihin kiinnostuvat lähinnä länsimaalaiset nuoret sinisilmäiset tytöt, kuten Kirsi Ranto, ja pojat joita ahdistaa omien vanhempiensa maallistunut mutta samalla tapakristillinen elämäntapa johon kuuluvat ainoastaan ristijäiset, kirkkohäät, rippujuhlat ja lopuksi kirkkohautajaiset.

      Tällainen uusi piilokaupallinen ilmiö tunnetaan Intiassa karmakapitalismiksi. Ideana on rahastaa uskonnolla jonka juuret ovat yli 1000 vuotta vanhat.

      Tällaiset ilmiön menevät ja tulevat. Osa pysyy kauemmin.

      Kunnes loppu pelissä kaikki paljastuu niin se tulee muka sokkina gurujen seuraajille kuten Kirsi Rannolle. että 20 vuoden päästä Äiti Amma olikin Bhagwan Shree Rajneeshin kaltainen rahastaja

    • AinoaOikeaUskonto

      Annas kun arvaan. Olet ns. "kristitty"?

      • AinoaOikeaUskonto

        Sektariaanisen kristinuskon autuaaksi tekevästä vaikutuksesta todistakoon tämä:

        http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Lopunaikojen-Saatanan-eksytykset-mm-ateismi-New-Age-illuminaatio-katolilaisuus-kabbalismi-jne/1086605

        Lisäksi voidaan huomata myös tämä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14300444/pahat-ja-tyhmat-quotkristitytquot

        Se, mitä sanoit Oshosta (Rajneeshista) on totta; hän oli materiaalisten mukavuuksien ja seksin perään kuolaava huijari. Mutta esim. Amman kohdalla tämä ei näytä pätevän alkuunkaan. Hän asuu pienessä kaksiossa, ja lahjoitetut varat menevät yhteiskuntaa hyödyttävään toimintaan ja hyväntekeväisyyteen. Noilla sivuilla näkyy olevan kuvaus hyväntekeväisyys- ja muusta yleishyödyllisestä toiminnasta:

        http://www.embracingtheworld.org/emergencies/
        http://www.embracingtheworld.org/healthcare/
        http://www.embracingtheworld.org/livelihood/
        http://www.embracingtheworld.org/environment/
        http://www.embracingtheworld.org/research/


        Katastrofiapua, kylien jälleenrakennustyötä tsunamien ja maanjäristysten uhreille, talojen rakentamista asunnottomille korvauksetta, ilmaista tai edullista terveydenhuoltoa ja sairaaloita jotta myös köyhät voivat hoitaa sairautensa, naisten työllistämistä, eläkkeitä leskille, ympäristötyötä (mm. puiden istuttamista ja sotkuisten kaupunkialueiden siivousta), koulutusta (peruskoulutuksesta korkeakoulutukseen saakka) ja tutkimusta.

        Nämä eivät kuulosta aivan Rajneesh-aktiviteeteilta. Rajneeshista tuskin voi yleistää kaikkiin intialaisiin opettajiin sen enempää kuin Johanna Tukiaisesta koko kristikuntaan. Mutta tämän ymmärtäminen voi edellyttää vielä jonkinlaista vapautumista sektariaanisuuden otteesta. Ennen mielen avautumista näkemään asiat vain niiden itsensä valossa ei mikään oman uskonnon ulkopuolella oleva voi olla hyvää.


    • vainJeesusantaaelämän

      Aikanamme vihollinen eksyttää ihmiskuntaa. Länsimaa luopuu Jumalasta, mutta sielun täyttää tyhjyys ja siihen etsitään sielunvihollisen henkimaailmasta täyttöä.

      • Vain-me

        Inkvisition synty pohjautuu juuri kaltaisiisi ihmisiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      109
      6878
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      32
      4118
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3535
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      390
      1893
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1438
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      32
      1399
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      49
      1219
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      1026
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      980
    10. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      165
      972
    Aihe