Nyt tuli pesän selvitys. Ei meijän ukki enää pärjännyt tuolla 60:sissä. Alituiseen oli haastamassa riitaa nuorempien kanssa. Kiroilikin ja käytti rumia sanoja. Hourulaan olisi varmaan pistäneet jos sinne olisi jäänyt niin veti kireelle. Ukki saada jäädä nyt tänne tarinoimaan ja muistelemaan. Täällä näyttää olevan saman ikäisiä tyttöjä ja poikia. Mökki ja maat jäi syytingistä Eemelin isälle,joka nyt on sitten se Maksu mies. Miten teillä muilla vartuneilla. Oletteko tulleet kiukkuisiksi ja itsekkäiksi ikääntyessänne.
Ukki
Eemeli isä
5373
0Äänestä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin tänne minut sitten puottivat. Paperossitkin ottivat pois. Kuulema tulee EU:sta taas uusi direktiivi, joka kielttää paperossin tupruttelun. Toista oli ennen. Kessu kasvoi navetan takana ja osulasta sai Jymyä. Voi poijat siittä,kun Karjalan sanomien paperiin, kun sätkän väänti niin a vot. Jo kelpas. Sauhut oli yhtä mahtavat kuin savusaunassa. Onkos täällä enää tupakki miehiä lainkaan ?
Täälä on paljon hämäläisiä. Minä nyt luuhaan joka paikassa. En juuri viitti kirjoitella kuin harvoin.
Ikävä kyllä näin olen tullut todenneeksi. Jotenkin tuntuu ettei nuorisokaan anna minkäänlaista arvoa vanhalle ihmisille. Jonoissa tuupitaan ja tönitään. Kyllä itse joutui nuorena aina päästää vanhemmat ihmiset ohitseen. Eipä olisi tullut mieleenkään istua linjurissa, kun vanhemmat seiso. Nythän monasti inva paikkakin on nuorison käytössä. Tämmöset asiat kiukuttaa. Eikä oikein sekään lohduta,ajatuksena, jotta istukoot nyt nuorena, jotta jaksavat sitten vanhana seisoa.
Ameriikassa suuressa lännessä on kaupungeissa kaupungin osia joissa asuu varakkaita ihmisiä. Alueet ovat muurilla suojatut asuntoja myydään ainoastaan lapsettomille pareille. Onko tämä rasismia kysyn vaan ?
Tuohon en ota kantaa. enkä osaa mitään siihen sanoa.