Tutkielmasta "Koulukiusaamiseen puuttuminen opettajien arvioimana":
Oppilailla on usein kiusaamistilanteissa jokin tietty rooli, mutta nämä roolit eivät ole välttämättä pysyviä. Kussakin kiusaamistilanteessa on selkeät asetelmat eli yksilöiden roolit muovautuvat ryhmän sisäisten normien mukaan. … Kiusaamiseen osallistuminen ei ole aina kuitenkaan vapaaehtoista. Paterakin ja Houndoumadin … mukaan oppilaista lähes 34 % koki tulleensa pakotetuksi osallistumaan kiusaamistapahtumaan. Salmivalli … luokittaa koululaisten roolit hieman toisin eli kiusaajiin, uhreihin, apulaisiin, vahvistajiin, puolustajiin ja ulkopuolisiin. Kiusaamisen syytaustaa ollaan määritelty niin lapsesta itsestään johtuvilla kuin sosiaalisilla ja kontekstisidonnaisilla seikoilla
…
Koulukiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäisy ovat ensisijaisen tärkeitä asioita, koska sen kohteeksi joutuminen on traumaattinen kokemus ja seuraukset voivat olla kauaskantoiset.
…
Kiusaamisen ennaltaehkäisyä voidaan toteuttaa muun muassa erilaisten ohjelmien, tiedottamisen, positiivisen luokkahengen luomisella, suvaitsevaisuuskasvatuksella, tunteiden ilmaisun opettamisella, vertaisryhmätoiminnalla ja vanhempien sekä muun yhteiskunnan kanssa yhteistyöllä. Koulussa tulisi olla selkeästi nollatoleranssi kiusaamisen suhteen eli kiusaamista ei siedetä koulussa lainkaan.
…
Useat rasismin uhrit tunsivat tutkimuksen mukaan voimakasta vihaa.
http://www.jyu.fi/tdk/kastdk/eped/artikkelit/tanjaylhainen.htm
Oppilailla on usein kiusaamistilanteissa jokin tietty rooli, mutta nämä roolit eivät ole välttämättä pysyviä. Kussakin kiusaamistilanteessa on selkeät asetelmat eli yksilöiden roolit muovautuvat ryhmän sisäisten normien mukaan. … Kiusaamiseen osallistuminen ei ole aina kuitenkaan vapaaehtoista. Paterakin ja Houndoumadin … mukaan oppilaista lähes 34 % koki tulleensa pakotetuksi osallistumaan kiusaamistapahtumaan. Salmivalli … luokittaa koululaisten roolit hieman toisin eli kiusaajiin, uhreihin, apulaisiin, vahvistajiin, puolustajiin ja ulkopuolisiin. Kiusaamisen syytaustaa ollaan määritelty niin lapsesta itsestään johtuvilla kuin sosiaalisilla ja kontekstisidonnaisilla seikoilla
…
Koulukiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäisy ovat ensisijaisen tärkeitä asioita, koska sen kohteeksi joutuminen on traumaattinen kokemus ja seuraukset voivat olla kauaskantoiset.
…
Kiusaamisen ennaltaehkäisyä voidaan toteuttaa muun muassa erilaisten ohjelmien, tiedottamisen, positiivisen luokkahengen luomisella, suvaitsevaisuuskasvatuksella, tunteiden ilmaisun opettamisella, vertaisryhmätoiminnalla ja vanhempien sekä muun yhteiskunnan kanssa yhteistyöllä. Koulussa tulisi olla selkeästi nollatoleranssi kiusaamisen suhteen eli kiusaamista ei siedetä koulussa lainkaan.
…
Useat rasismin uhrit tunsivat tutkimuksen mukaan voimakasta vihaa.
http://www.jyu.fi/tdk/kastdk/eped/artikkelit/tanjaylhainen.htm
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tutkimus koulukiusaamisesta - johtopäätökset rasismista. Moiseen asioiden sotkemiseen pystyy vain taistolaiskäännynnäisen aulis oppipoika, jolle rehellisyys on kirosana.
"taistolaiskäännynnäisen aulis oppipoika, jolle rehellisyys on kirosana"
Ja vieläpä rehellisesti ja oikeaan osuvasti.
Sinulla on tiettyä verbaalista kekseliäisyyttä. Itse olen aika kuivakas kirjoittaja, valitettavasti, mutta osaan sentään arvostaa lahjakkuutta, kun sitä kohtaan.
Alkaisit arvostaa tietoa ja tiedettä yhtä lailla ja lukisit vihdoin sen Koraanin, niin islamistakin voisi keskustella ilman, että sinun täytyy alentua setäilyihin, niin kuin tässä taannoin.
"Alkaisit arvostaa tietoa ja tiedettä yhtä lailla ja lukisit vihdoin sen Koraanin..."
Hieno esimerkki retoriikan ykköskonstista!
Tässähän ihan punastuu. No, joko olet Koraanin lukenut?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=640&subcat=496
Jään nyt mielenkiinnolla seuraamaan, poistattaako joku meidän kummankin viestit. No, sanotaan nyt vielä kuitenkin että alea jacta est, jotta palstan lukijat käsittäisivät kuinka tärkeä ja oppinut herra minä olen.
mutatis mutandis
Tutkielmasta "Koulukiusaamiseen puuttuminen opettajien arvioimana":
"Oppilailla on usein kiusaamistilanteissa jokin tietty rooli, mutta nämä roolit eivät ole välttämättä pysyviä. Kussakin kiusaamistilanteessa on selkeät asetelmat eli yksilöiden roolit muovautuvat ryhmän sisäisten normien mukaan. … Kiusaamiseen osallistuminen ei ole aina kuitenkaan vapaaehtoista. Paterakin ja Houndoumadin … mukaan oppilaista lähes 34 % koki tulleensa pakotetuksi osallistumaan kiusaamistapahtumaan. Salmivalli … luokittaa koululaisten roolit hieman toisin eli kiusaajiin, uhreihin, apulaisiin, vahvistajiin, puolustajiin ja ulkopuolisiin. Kiusaamisen syytaustaa ollaan määritelty niin lapsesta itsestään johtuvilla kuin sosiaalisilla ja kontekstisidonnaisilla seikoilla
…
Koulukiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäisy ovat ensisijaisen tärkeitä asioita, koska sen kohteeksi joutuminen on traumaattinen kokemus ja seuraukset voivat olla kauaskantoiset.
…
Kiusaamisen ennaltaehkäisyä voidaan toteuttaa muun muassa erilaisten ohjelmien, tiedottamisen, positiivisen luokkahengen luomisella, suvaitsevaisuuskasvatuksella, tunteiden ilmaisun opettamisella, vertaisryhmätoiminnalla ja vanhempien sekä muun yhteiskunnan kanssa yhteistyöllä. Koulussa tulisi olla selkeästi nollatoleranssi kiusaamisen suhteen eli kiusaamista ei siedetä koulussa lainkaan.
…
Useat rasismin uhrit tunsivat tutkimuksen mukaan voimakasta vihaa."
http://www.jyu.fi/tdk/kastdk/eped/artikkelit/tanjaylhai nen.htm
...!
Mitä ajat takaa? Minulla nakutta nyt heikosti.
haaveita ja aaveita. Ja viestillään Aapo yrittää sotkea rasismin koulukiusaamiseen ja koulukiusaamisen islamiin. Tämä Tahalta opittu tapa sotkea asiat niin, että asiallinen keskustleu aiheestä - tässä islamista - tulee mahdottomaksi, on valitettava. Aapon kannattaisi ehkä alkaa opiskella rehellisyyttä, filosofiaa ja logiikkaa sekä, niin, lukea Koraani ennen kuin esittää "humanistisia" mielipiteitään islamista (huomaa lainausmerkit).
tarkoittaa suurin piirtein sitä tässä, että tietyn alueen argumentaatiota voidaan soveltaa tietylle toiselle alueelle, kun sen soveltuvia kohtia hieman muutetaan.
Kun vaihdamme esimerkiksi sanan oppilas sanoihin ”palstan kirjoittaja” ja poistamme sanan ”koulu” , saamme suurin piirtein seuraavan tapaista:
”Palstan kirjoittajilla on usein kiusaamistilanteissa jokin tietty rooli, mutta nämä roolit eivät ole välttämättä pysyviä. Kussakin kiusaamistilanteessa on selkeät asetelmat eli yksilöiden roolit muovautuvat ryhmän sisäisten normien mukaan. … Kiusaamiseen osallistuminen ei ole aina kuitenkaan vapaaehtoista. Paterakin ja Houndoumadin … mukaan palstan kirjoittajista lähes 34 % koki tulleensa pakotetuksi osallistumaan kiusaamistapahtumaan. Salmivalli … luokittaa palstan kirjoittajien roolit hieman toisin eli kiusaajiin, uhreihin, apulaisiin, vahvistajiin, puolustajiin ja ulkopuolisiin. Kiusaamisen syytaustaa ollaan määritelty niin kirjoittajasta itsestään johtuvilla kuin sosiaalisilla ja kontekstisidonnaisilla seikoilla
…
Toisuskoisten kiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäisy ovat ensisijaisen tärkeitä asioita, koska sen kohteeksi joutuminen on traumaattinen kokemus ja seuraukset voivat olla kauaskantoiset.
…
Kiusaamisen ennaltaehkäisyä voidaan toteuttaa muun muassa erilaisten ohjelmien, tiedottamisen, positiivisen luokkahengen luomisella, suvaitsevaisuuskasvatuksella, tunteiden ilmaisun opettamisella, vertaisryhmätoiminnalla ja vanhempien sekä muun yhteiskunnan kanssa yhteistyöllä. Tulisi olla selkeästi nollatoleranssi kiusaamisen suhteen eli kiusaamista ei siedetä lainkaan.
…
Useat rasismin uhrit tunsivat tutkimuksen mukaan voimakasta vihaa.”
Käsittämätöntä asioiden sekoittelua josta JAJH on jo aika monta kertaa huomauttanutkin.
"Kussakin kiusaamistilanteessa on selkeät asetelmat eli yksilöiden roolit muovautuvat ryhmän sisäisten normien mukaan."
Mikä hemmetin ryhmä?
"Kiusaamiseen osallistuminen ei ole aina kuitenkaan vapaaehtoista. Paterakin ja Houndoumadin … mukaan palstan kirjoittajista lähes 34 % koki tulleensa pakotetuksi osallistumaan kiusaamistapahtumaan. "
JAJH, et ole mies etkä mikään jos et nyt kiusaa muslimeja minun kanssani! ;)
"Toisuskoisten kiusaamiseen puuttuminen ja sen ennaltaehkäisy ovat ensisijaisen tärkeitä asioita, koska sen kohteeksi joutuminen on traumaattinen kokemus ja seuraukset voivat olla kauaskantoiset. "
Toisuskoinen ei ole millän lailla pakotettu lukemaan toisuskoisten kirjoituksia.
Mutta:... 34 % tunsi olevansa pakotettuja osallistumaan kiusaamistapahtumaan.
Miten se mielestäsi sopii tälle palstalle?
Prosenttiluku todennäköisesti vaihtelee riippuen tutkittavista ryhmistä. Perusmalli on kuitenkin suurin piirtein sama kaikissa kiusaamistilanteissa:
Oletko koskaan seurannut, miten koululuokassa kiusanhenget suhtautuvat niihin, jotka sanovat hyvän sanan kiusatusta? Tai miten he suhtautuvat niihin, jotka suorastaan puolustavat kiusattua? Aluksi heille todistellaan, että Liisa tosiaankin on tyhmä läski. Sitten heidät leimataan samalla tavalla miten kiusattu on leimattu, suljetaan pois porukasta: ”Lällällää, Läsi-Liisan ystävä! Lällällää samanlainen läski!" Tai vaikkapa: ”Matti ja Läski ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin!” Konstit ovat monet, sillä se, joka ei suostu osallistumaan yhteiseen kiusaamisleikkiin, kyseenalaistaa kiusaajien itseidentiteettiä. – Lapsen täytyy olla aika kypsä ja vahva persoona, jotta hän kestäisi tällaista painostusta, eikä menisi helpointa tietä joukon mukana.
Oletko huomannut, miten tämän palstan pahimmat muslimien ja islamin kiusanhenget suhtautuvat viesteissään satunnaisiin palstalla kävijöihin, jotka erehtyvät sanomaan hyvän sanan islamista tai muslimeista? Tai niihin, jotka suoranaisesti puolustavat islamia tai muslimeja?
Nettipalstalla on toki vaihtoehto, joka olisi koululuokassa paljon vaikeampi: Se joka ei halua kiusata silmätikuksi otettua ryhmää, voi lopettaa palstalle kirjoittamisen tai sen lukemisen. Näin ovat itse asiassa tehneet (sikäli kuin tiedän), ne omat tuttavani, jotka olen saanut houkuteltua lukemaan palstaa. He ilmoittivat, etteivät he halua lukea tällaista (sensuroitu) saatikka että vastailisivat tällaisille (sensuroitu).
>Näin ovat itse asiassa tehneet (sikäli kuin tiedän), ne omat tuttavani, jotka olen saanut houkuteltua lukemaan palstaa. He ilmoittivat, etteivät he halua lukea tällaista (sensuroitu) saatikka että vastailisivat tällaisille (sensuroitu).>
Minulla on sellainen muistikuva, että sinä pikemminkin olet kehottanut muslimikirjoittajia jättämään palstan kuin houkutellut uusia kirjoittajia. Muistaakseni lupailit jotakin kirjoittamisen lopettamisesta palstalle, ja saitkin muutaman palstalle kirjoitelleen teinimuslimin lopettamaan kirjoittamisen. Itse palasit palstalle jo parin viikon kuluttua.
Ystäväsi, jotka eivät "alennu" kirjoittamaan palstalle, lienevät sensuurin vakaumuksellisia kannattajia.
toinen taas virheellinen. Arvailusi taas menivät pieleen, kuten saattaa arvatakin.
Täällä kuitenkin on aikuisia ihmisiä. Satunnaisesti saattaa jokin nassikka käydä huutelemassa.
Aikuisina meillä tulisi olla jo aikuisen itsetunto ja itsetuntemus, joten pienet haukut eivät saisi aiheuttaa muuta, kuin että hakee lisää tietoa asioista ja tuo ne julki. Ajattelee kriittisesti ja itse muodostaa oman mielipiteensä, jopa muuttaa sitä jos on tarpeen. Se osoittaa ainoastaan sitä, että ihminen on paneutunut asiaan itse.
Epäilen, että joku keskustelija olisi ilman ajatusta puhtaasti vahvemman persoonan kanssa samaa mieltä, ainoastaan ollakseen ns "hyviksien puolella".
Ja sitten henkilökysymyksiin, joihin on niin monta kertaa varoitettu puuttumasta.
Eräs palstalainen (ajelee puisella Jopolla) käyttää suht ankaraa kieltä palstalla. Minä en usko hänen oikeasti olevan sitä mieltä, kuin yrittää sinnikkäästi todistaa. Hän jostain syystä on ottanut negetiivisen kannan islamiin ja hinnalla millä hyvänsä aikoo pysyä siinä. Hän ei ole mikään tyhmä ihminen ja vain oikeasti tyhmät käyttäytyvät puheissaan niin agressiivisesti. Hän vain hauskuttaa itseään.
Kuka muuten uskoo, että aikoinaan olen ollut koulukiusaaja?
...henkilökohtaisuuksista: samaa mieltä kanssasi tästä eräästä. Ei hän paha ihminen ole. Nauraa taatusti paskaista naurua kirjoituksilleen ja pitää hauskaa.
/serene
Jos tuon sepustuksen pohjana oleva pro gradu-työ on samaa tasoa, niin Jyväskylän yliopisto alkaa olla samalla tasolla kuin surullisen kuuluisa Yhteiskomm, eikun Yhteiskunnallinen Korkeakoulu, joka tunnetaan nykyisin Tampereen Yliopistona.
Eli ensin katsotaan millaiset tutkimustulokset halutaan ja sitten tehdään "tutkimus" sen mukaan.
Kukahan köyhän miehen alhoismin edustaja tuolla Jyväskylässä mahtaa vastata töiden hyväksymisistä?
...vieläkö kiinnostaa rasismi?
Ehdotus. Tee tuonne rasismi palstalle avaus. Sopisi paremmin sinne.
/serene
kannattaa kirjoittaa sinne, missä niitä esiintyy. Rasismipalstan sheriffi on ilmeisesti saanut palstan kuriin. Tällä palstalla ei valitettavasti ole sheriffiä. Kukaan ei taida haluta tänne sheriffiksi.
...paikkaansa. Ei täällä paljoa rasismia ole. On vain typerää *paskottelua* kakruilta.
Rasismi palstan uusi sheriffi poistaa vain harvoja kirjoituksia. Hän ei ole mikään palstan uusi *tyranni*. Hän on ihan Ok.
Palsta on ollut aika hyvä sen jälkeen kun entinen sheriffi lopetti. Hänhän tyrannisoi ja sensuroi palstaa liikaa.
Nyt siellä on hyvä kirjoittaa, on vapaampaa.
/serene
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=685&posting=22000000006195958
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=685&posting=22000000006176985
-----------Kamil Akkaya---------
Täällä sitä lymyillään junnupalstoilla! Abe, Serene, AHH !
...ei kyllä lymyillä. Niin nyt vastaan sinulle täällä. Mutta Abbe teki avauksensa Islam palstalla, siellä puhuttiin. Mutta pahus soikoon, viesti siirrettiin tänne. No kai se kelpaa nuorisonkin luettavaksi. Mitäs luulet?
/serene
... mitä luulla.