Sinulle, sanojen ystävä pieni runo vain:
"Miten kauan kestikään matkani tähän hetkeen;
satakielten heliseviin riemulauluihin,
tuhansien vanamoiden lempeään tuoksuun ja
kesätuulen hellään kosketukseen
rantakoivujen hennoilla hiuksilla.
Enää en tavoittele menestyksen näennäisyyttä.
Vain tämä lumoava hetki kevään hiljaisilla ovilla"
"Miten kauan kestikään matkani tähän hetkeen;
satakielten heliseviin riemulauluihin,
tuhansien vanamoiden lempeään tuoksuun ja
kesätuulen hellään kosketukseen
rantakoivujen hennoilla hiuksilla.
Enää en tavoittele menestyksen näennäisyyttä.
Vain tämä lumoava hetki kevään hiljaisilla ovilla"
Vastaukset 13
Vanhimmat
kun osaa laitaa sanat oikeaan järjestykseen niin tulee noin kaunista.kiitos.
löytyy todellinen runoilija!
Jos olet pöytälaatikkorunoilija, niin pidähän kaikki tarkasti tallessa. Ehkä joskus suurempikin runoistapitävä yleisö saa ottaa osaa runoistasi!
Minä ainakin pidin siitä. Kiitos!
Olen iloinen, jos jotain hyvää koit runossani.
Minulla on niitä varmasti satoja ja ehkä
jossain vaiheessa teen niistä koosteen,
ehkä omille kotisivuilleni. Eihän niitä muuten tällainen pelkkä amatööri julkaisuun saa.
runot muistiin?
Minulle hetket, jolloin runosäkeitä tulee mieleen ovat niin oudoissa paikoissa ja tilanteissa, ettei siinä ole muistiinpanovehkeitä lähellä.
Sellaisia voi olla:
-saunanlauteilla, kun lämmin löyly täyttää tilan,
-tunturinhuipulla, kun taivaanrannalla siintää useita eri vihreä-sini-lilanvärisiä tuntureita
-ratikassa, katsoessa lokakuisena loskakelissä käveleviä ilmeettömiä ihmisiä
-keskellä sinfoniakonserttia tai kuunnellessa vanhoja rockkappaleita.
Nämä ohikiitävät ajatukset ja tunnelmat eivät koskaan palaa samanlaisina mieleen.
Siis kuinka voisin ne säilyttää??
Jostain syystä minun on helppo palauttaa mieleeni saamani runo, ajatelma tai mikä tahansa tunnelmapala siinä vaiheessa, kun olen tilausuudessa kirjoittaa sen muistiin. Ehkä ei juuri sanasta sanaan, mutta selkeästi se tunnelma ja ajatus on mielessä ja se helposti nousee uudelleen kun alan kirjoittaa.
Usein mukanani on pieni muistivihko ja kynä, jolloin esimerkiksi metsässä, luonnossa vaeltaessa voi pääkohdat ajatuksista tallentaa.
Parhaiten runoni palautuvat kuunnellessani kotona musiikkia - kuuntelen lähes pelkästään barokko/romantiikanajan kamarimusiikkia ja muuta klassista, erityisesti Schubertia, Mozartia, Beethovenia, Haydnia jne sekä melodista jazzia.
Hieman toista tyyliä samantapaisesta vuodenaika-aiheesta löysin kirpparilta ostamastani VIP-lehdestä (6/1969). Siinä Hannu Salama siteeraa Matti Haahtia:
"Tuli suvi,
alkoi immen kanssa huvi.
Napa vasten napaa,
käytän enimmäkseen sitä tapaa."
Mietin taannoin selatessani kirjastolla useiden runoilijoiden kirjoja, miksi monet niistä eivät juuri minun sielussani resonoi yhtään.
Lienenkö niin poikkeava ihmistyyppinä, harvinainen ja outo elämänpolun vaeltaja. Toki löytyy vielä nykyrunoilijoistakin sellaisia, joiden kirjoittamista teksteistä todella nautin ja ne rikastuttavat elämää ja ajattelua.
Mutta kuka mitäkin tyyliä rakastaa ja jokaisella on omanlaiseensa ajatusmaailmaan sopiva tyylimaku.
Itselleni ylipäätään luonto on suuri inspiraation lähde, sillä nautin hyvin paljon luonnon erilaisista yksityiskohdista, joita myös valokuvaan paljon.
Mietin vielä, mitä ilmentää nimimerkkisi "Ruutikallo", enkä ole päässyt selville vielä - mutta jotainhan se kertoo.
Kolmas kerta toden sanoo... olen muistaakseni kahdesti kertonut mitä nikkini meinaa.
Se on kotoisin Alivaltiosihteerin palindromista:
"Aavikolla kituu Repe Ruutikallo. Kivaa!"
Eli ei suoraan tarkoita mitään, mutta kuvaa mua sikäli, että kun en välitä olla verbaalisesti särmätön, hajuton ja mauton, niin löytyy aina pari kuolematonta sielua, jotka voisivat allekirjoittaa tuon palindromin toteamuksen. Alkkareitten palindromeissahan on aina jokin asiasisältö eli viesti.
Kiitos, että selitit.
Nimittäin en ole aiemmin lukenut selitystäsi -
nimittäin olen vasta ihan parin-kolmen viikon ajan ollut ylipäätään täällä foorumilla ( 55).
Ja kun vielä on niin, että en käy edes muita foorumeita lukemassa, niin siksi aukko tuossa asiassa oli minulla, mutta ei enää :)
Minulle on täysin riittävä tämä yksi kanava ollut, enkä ole aikaani käyttänyt muiden kanavien annin lueskeluunkaan ja tuskin jatkossakaan niin teen.
Pidän tämän kanavan asioista noin suurelta osin.
Minusta René Gothóni sanoo hyvin eräässä kirjassaan: "On parempi olla huono originaali kuin hyvä kopio." Ja olen sen sisäistänyt itseeni,
sillä todennäköisesti olen aika huono originaali, mutta haluan sitä ollakin - en mikään kopio.
Parasta olla oma aito itsensä, vaikka vastavirtaan kulkijana kuin väritön massapersoona.
Runosi paljastaa, että olet ajattelijan ohella myös aistija.
Osuit naulankantaan - nautin valtavasti kaikesta kauniista, olkoon se sitten melodista, kaunista musiikkia (enimmäkseen kuuntelen klassista ja jazzia), kirjallisuutta, taidetta ylipäätään ja luonnon monimuotoinen rikkaus väreineen, tuoksuineen, äänineen, tunnelmineen eri vuodenaikoina. Niistä aistimuksista ammennan paljon sieluuni ja sieltä ne sitten usein sanoinakin pulpahtavat esiin.
Elämme valtavan rikkaassa ympäristössä täällä Suomessa moniin muihin maihin verrattuna.
On nautintoa kokea maailmaa kauneuden tajun kautta.
Täsmälleen noin on.
Mitenkä on, onkohan kauneuden taju mitenkään opittavissa oleva piirre ihmisessä, vai onko se ns. sisäsyntyistä...
Olen tavannut ihmisiä, jotka jopa halveksivat kauneuden ja herkkyyden ilmenemisen ihailua millä tahansa elämän sektorilla, taiteissa tai ympäristössä. Toisaalta surullista, mutta ehkäpä sen tapainen ajattelu antaa sitten heille jotakin.