tuloksista

Onko jollekkin tullut jo tuloksia maisteriohjelmista, joihin haettiin yhteishaussa?
534961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Herkeämättä odotan edes pihahdusta tuloksista, mutta ei, ei mitään tietoa. Tosin yllätyn, jos en pääse.

Äänestä
  • Ja haluamani opiskelupaikka myönnettiin! Olen tosi, tosi tyytyväinen.

    Äänestä

Ei ole tullut. Mihin yliopistoihin/ohjelmiin olette hakeneet?

Äänestä

Eipä ole kuulunut mitään . Tampereen johtamiskorkeakouluun kauppatieteisiin hain.

Äänestä

Ei ole tullut minullekaan. UEF/kauppatieteet

Äänestä

Hain vaasaan ja uef kauppatieteisiin. T. Aloittaja

Äänestä

UEF tulokset oli tullut... itse 12. varasijalla eli soronoo. Tarkoittaako tuo tieto opintopolussa, että en ole päässyt ylempiinkään hakukohteisiini vaikka niistä ei näy tuloksia vielä? Olen ymmärtänyt, että muuten siellä lukisi peruttu, hyväksytty ylempään hakukohteeseen. Mutta jos niiden ylempien hakukohteiden tulokset eivät ole tulleet vielä?

Äänestä

Vaasaan oli humanistiset maisteriohjelmat jo ainakin tullut? Onko kellään tullut muita tuloksia?

Äänestä

HKI humanistiseen odottelen tuloksia, muttei kuulu eikä näy. Piinallista.

Äänestä

Tarkastaakohan yliopistot ihan oikeasti näitä maisteriopintojen hakupapereita tähän saakka, vai haluavatko vain pitää hulluja jännityksessä???

Äänestä
  • Sitä minäkin ihmettelen. Nämä olisi voinut ratkaista jo ennen kuin pääsykoepaperit tulivat työn alle. Itselläni vain yksi hakukohde, jossa ei varmasti monta hakijaa. Kuinka asian ratkaiseminen voi viedä kuukausia?

    Vai onko paljonkin sellaisia, jotka ovat hakeneet sekä maisterihaussa että normihaussa?

    Äänestä

Varmaan haluavat pitää vaan jännityksessä...

Äänestä

Nyt oli myös Vaasan hallintotieteet tullut. Kauppatieteet tulee varmaankin just viimeisenä..

Äänestä

Itse odottelen hallintotieteiden tuloksia Tampereelta. Mutta eiköhän ne viimeistään torstaina tule. Vielä pari unetonta yötä...

Äänestä

En päässy Vaasaan (talousoikeus) vaikka pääaineen ka. on 4,1 ja opinnäytetyö 5. Nyt kyl masentaa

Äänestä
  • Olen sanaton. Millaisilla papereilla sinne sitten kelpaa? Kovin paljon parempiahan ei ole. Ihmettelen. Olisiko selitys siinä, että joillakin on osa maisteriopinnoista jo tehtynä ja nämä tietysti valitaan. Eli ei se laatu vaan määrä ratkaisee.

    Mitä tässä voi tehdä? Hakea ensi vuonna kandidaatin maisterin koulutusohjelmaan?

    Äänestä

  • En tosiaan tiedä. Kohtahan se selviää kun pitäis tulla kirje tuloksista kotiin. Kandi maisteriinkin on kohta tyyliin mahdotonta päästä kun ei oo ensikertalainen ja seuraavaks kaikki valitaan pelkillä yo-pisteillä... ja aika rankkaa lukea pääsykokeisiin työn ohessa.

    Äänestä

  • Mitäköhän ihmettä, nyt se vaasan maisterituloslista oli suljettuna n. tunnin ja nyt se tuli takas ja ktm-valinnat on poistettu sieltä. Mitä ne oikeen säätää... Ihmettelin ku oli aika paljon heittoa niissä listoissa, esim. taloustieteeseen oli valittu melkeen 20 hlöä ku talousoikeuteen vaan 8 ja laskentatoimeen 9. Vai onko se normaalia?

    Äänestä

  • ja ne on myös muuttanu joitaki aiempia fm-ohjelmien tuloksia, lukee että nimiä ei julkaista vaikka siellä oli nimet aiemmin jo monta päivää. :D mitä hel

    Äänestä

Ei päästy markkinoinnin johtamiseen Vaasaan.. Onko kenellekään tullut Jyväskylän tai Tampereen markkinoinnin KTM tuloksia?

Äänestä

Hain Tampereelle ktm markkinointiin.. ei näköjään mitään toivoo päästä :D 4 oppari ja 3,98 keskiarvo :D:D

Äänestä
  • Koska sait tuloksesi?

    Äänestä

  • no en saanu vielä, mutta näiden muiden tuloksista voi kyllä päätellä aika hyvin.

    Äänestä

Siis mä en päässy ees Joensuuhun 3,9 ka:lla ja 5 opparilla joten vaikea kuvitella että tampereelle pääsisi :( tietysti voi olla muitakin seikkoja jotka vaikuttaa, esim. työkokemus ja motivaatiokirje.

Äänestä
  • niin, enkä lappeenrantaankaan. :D kyllä tässä aikaa olla kaikki kokeiltu

    Äänestä

  • Näyttää siltä, että tradenomeja ei haluta hyvilläkään papereilla. Motivaatiokirje tietenkin vaikuttaa, muutenhan sellaista ei pyydettäisi.

    Ainoaksi keinoksi jää hakea kandi maisteriopintoihin. Jos niihinkään ei pääse, ei ole yliopistoainesta.

    Äänestä

Onko täällä kandipohjaisia hakijoita? Itse VTK ja hain UTA:n johtamiskorkeakoulun maisterilinjalle.

Äänestä

Mä hain kandipohjalla Tampereelle yrityksen laskentatoimen maisteriohjelmaan. Ei oo mitään vielä kuulunu. Sais jo tulla tulokset.

Äänestä

Pääsittekö tampereelle ktm? Millä keskiarvoilla?

Äänestä
  • Keskiarvo 3,9 ja kandista 4. Oon siis Kauppatieteiden kandi. No olipa kova taso sit. Onnea valituille!

    Äänestä

  • Voikohan tuonne ikinä päästä 3,98 ka ja 4 opparilla. Amk pohja.

    Äänestä

  • Mulla kandista 3 ja keskiarvoa en muista. Ja pääsin siis Tampereelle.

    Äänestä

  • Hnekku kirjoitti:

    Mulla kandista 3 ja keskiarvoa en muista. Ja pääsin siis Tampereelle.

    Ompa outoo. Mulla kandi 4 ja ka 4 ja en päässy tre..

    Äänestä

Mitähän vaihtoehtoja päästä KTM-tutkintoa suorittamaan, kun Tradenomin papereilla en päässyt mihinkään Suomen kauppakorkeista. Ka 3,4 ja oppari 4. Pääaineena markkinointi. Työkokemusta on paljon.. Voiko suorittaa avoimessa kursseja, jotta voisi hakea sitä kautta suoraan maisterivaiheeseen?

Äänestä

En olisi ikinä uskonut, että näin vaikeaa päästä tradenomin papereilla Itä-Suomenkin maisteriohjelmiin. Kaikki amk:n tarjoamat taloushallinnon kurssit käyty, keskiarvo 4,2 ja oppari 5. Enkä päässy.

Äänestä
  • Pääsitkö varasijoille? Ja noin yleisesti jos joku osaa sanoa niin päivittyvätkö varasijat opintopolkuun sitä mukaan kun porukkaa jää pois?

    Äänestä

  • Sieltä ei varmaan kukaan jää pois ku miin helbetin vähän ees otetan sisään.

    Äänestä

  • Tradenomi, ka 4,3. Mutta... suoritin aivan järjettömän määrän hakemani linjan kursseja amkissa, useimmat englanninkielisillä linjoilla sekä vaihdossa ollessani otin kaikki taloushallinnon kurssit lukkariin. Luin jostain että kurssien määräkin vaikuttaa, ei pelkästään arvosanat. Niin, ja olisin siis päässyt kaikkiin hakemiini maisteriohjelmiin pisteideni perusteella.

    Äänestä

  • TulevaUEFopiskelija kirjoitti:

    Tradenomi, ka 4,3. Mutta... suoritin aivan järjettömän määrän hakemani linjan kursseja amkissa, useimmat englanninkielisillä linjoilla sekä vaihdossa ollessani otin kaikki taloushallinnon kurssit lukkariin. Luin jostain että kurssien määräkin vaikuttaa, ei pelkästään arvosanat. Niin, ja olisin siis päässyt kaikkiin hakemiini maisteriohjelmiin pisteideni perusteella.

    Moikka TulevaUEFopiskelija ja onnittelut opiskelupaikasta! Olisin vielä halunnut kysyä sinulta, kuinka paljon on tuo mainitsemasi järjetön määrä kursseja (op) ja mihin yliopistoihin/ohjelmiin hait? Itse myös haaveilen maisteriopinnoista ja tarkoitus olisi hakea ensi keväänä.

    Äänestä

Pääsin Vaasaan markkinointiin tradenomipohjalta :) (oppari 5 ja markkinoinnin kurssien ka muistaakseni 4,7)

Äänestä

Tiedustelin valintakriteerejä Vaasan Yliopiston talousoikeuden maisteriohjelmaan. Kandeilta vaadittiin ka 3,3 mutta tradenomeilta puolestaan 4,8!!!! Kellä edes on tuollainen keskiarvo kysympä vaan. Ja miten 3,3 ka kandi on muka potentiaalisempi opiskelija kuin vaikka 4,1 ka tradenomi. Koen tuollaisen valintamenettelyn erittäin syrjiväksi, kannattaiskohan koittaa tehdä oikaisupyyntöä tai jotain. Hakuvaiheessa ei ole ilmoitettu että eri tutkintoihin sovelletaan erilaisia valintakriteerejä, sanottu vain että soveltuvalla kandi- tai amk-tutkinnolla voi hakea. Päätöstä ei myöskään ole annettu hakijoille tiedoksi.

Äänestä
  • Yliopisto asettaa itse nämä kriteerit (itsemääräämisoikeus), mutta sen verran kannattaa huomioida, että tradenomin ja kandidaatin opinnot eroavat melkoisesti. Kandidaatin tutkinto on alempi tieteellinen tutkinto, jossa osoitetaan kyvykkyyttä itsenäiseen tieteellisen tutkimuksen tekemiseen oppiainekohtaisilla aiheilla ja kriteereillä. Tradenomin opinnäytetyö ja kurssit ovat puolestaan hieman vähemmän teoreettisia ja eivät välttämättä noudata samoja kriteerejä kuin yliopiston alemmat tutkinnot, jolloin arviointitasoa nostetaan ylemmäs tradenomitutkinnosta, sillä sen vaativuus ei vaikuta olevan yliopiston kandidaatin tutkintoa vastaava.

    Tämän vuoksi kandidaatin tutkinnon omaava valitaan ensisijaisesti, sillä tällä henkilöllä on kokemusta tieteellisen jatkotutkinnon tekemisestä ja siten hänen tarvitsee käydä vähemmän kertaavia opintoja. Maisteriohjelmiin on todella haastavaa päästä ilman erinomaista arvosanaa, ellei satu olemaan kiitettävä kandi ja varsinkin kun kyseessä on todennäköisesti suosittu maisteriohjelma (talousoikeus) ja sisään otetaan vain muutamia opiskelijoita.

    Äänestä

  • "tällä henkilöllä on kokemusta tieteellisen jatkotutkinnon tekemisestä ja siten hänen tarvitsee käydä vähemmän kertaavia opintoja"

    Kandilla ei toki vielä ole kokemusta tieteellisen jatkotutkinnon tekemisestä. Sellaista on aikaisintaan tohtoriksi jo väitelleellä. Mutta kandin koulutukseen on kuitenkin sisältynyt tieteellisen tutkimuksen alkeet. Tradenomin opintoihin ei tieteen tekeminen sisälly. Oppari ei ole tiedettä, vaan ihan käytännöllistä työn ja toiminnan suunnittelua tai ongelmien ja mahdollisuuksien kartoitusta.

    Jos tradenomin ja kandin koulutukset vastaisivat toisiaan täysin, miksi tarvittaisi nämä erilaiset koulutukset ylipäätään? Kandin tutkinto soveltuu maisteriopintojen pohjaksi sellaisenaan, tradenomi tarvitsee jopa 60 op täydentäviä opintoja selviytyäkseen maisterin opinnoista kunnialla. Siinä syy, miksi kandi on etusijalla maisterin opintoihin.

    Ymmärrän, että tradenomin on tätä vaikea tai suorastaan mahdoton käsittää, mutta näin se vain on. Tradenomi voi jatkaa omalla linjallaan YAMK-tutkintoon, kandit eivät sinne taida kelvata. Vai kelpaavatko?

    1Äänestä

  • Miten perustelet sen, että kandidaattitukinto on jotenkin haastavampi tai osoittaa enemmän kyvykkyyttä tieteellisen tutkimuksen tekemiseen? Ensinnäkin kandidaatin tutkielma on paljon suppeampi kuin amk:n opinnäytetyö, n. 10 op tienoilla kun taas amk opinnäytetyön laajuus on yleisesti 20 op, ainakin tradenomeilla. Oma opinnäytetyöni oli hyvin teoreettinen ja sisälsi myös kvalitatiivisen tutkimusosan. Laajuutta sillä oli n. 80 sivua. Tradenomitutkinto on myös laajempi (210op) kuin kanditutkinto (180op). Kurssien vaatimustasoissa tietenkin saattaa olla eroja, kuten tutkintoon sisältyvien kurssien sisällössäkin, mutta näitä eroja löytyy varmasti myös eri yliopistojen väliltä. Olen suorittanut opintoja myös avoimessa yliopistossa, enkä koe niiden kurssien eronneen juurikaan amk:n tarjoamista kursseista. AMK:ssa ei kuitenkaan ole niin paljon erilaisia kursseja tarjolla kuin yliopistossa. Sisäänpääsyvaatimuksena oli keskiarvon lisäksi siis myös vähintään 25op talousoikeuden opintoja.

    Tiedän, että yliopistot saavat itse valita opiskelijansa, mutta tuollainen valintamenettely asettaa hakijat kohtuuttomalla tavalla eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden sekä selvästi syrjii tradenomitutkinnolla hakevia. Kyllä siihen paljon enemmän työtä vaaditaan että suoritat tradenomitutkinnon 5 ka:lla kuin kanditutkinnon 3 ka:lla.

    Äänestä

  • jfdjjlfdlk kirjoitti:

    Miten perustelet sen, että kandidaattitukinto on jotenkin haastavampi tai osoittaa enemmän kyvykkyyttä tieteellisen tutkimuksen tekemiseen? Ensinnäkin kandidaatin tutkielma on paljon suppeampi kuin amk:n opinnäytetyö, n. 10 op tienoilla kun taas amk opinnäytetyön laajuus on yleisesti 20 op, ainakin tradenomeilla. Oma opinnäytetyöni oli hyvin teoreettinen ja sisälsi myös kvalitatiivisen tutkimusosan. Laajuutta sillä oli n. 80 sivua. Tradenomitutkinto on myös laajempi (210op) kuin kanditutkinto (180op). Kurssien vaatimustasoissa tietenkin saattaa olla eroja, kuten tutkintoon sisältyvien kurssien sisällössäkin, mutta näitä eroja löytyy varmasti myös eri yliopistojen väliltä. Olen suorittanut opintoja myös avoimessa yliopistossa, enkä koe niiden kurssien eronneen juurikaan amk:n tarjoamista kursseista. AMK:ssa ei kuitenkaan ole niin paljon erilaisia kursseja tarjolla kuin yliopistossa. Sisäänpääsyvaatimuksena oli keskiarvon lisäksi siis myös vähintään 25op talousoikeuden opintoja.

    Tiedän, että yliopistot saavat itse valita opiskelijansa, mutta tuollainen valintamenettely asettaa hakijat kohtuuttomalla tavalla eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden sekä selvästi syrjii tradenomitutkinnolla hakevia. Kyllä siihen paljon enemmän työtä vaaditaan että suoritat tradenomitutkinnon 5 ka:lla kuin kanditutkinnon 3 ka:lla.

    En perustele mitenkään sitä, että kanditutkinto olisi haastavampi kuin tradetutkinto, sillä sellaista en ole missään koskaan väittänytkään. Sen sijaan kandin tutkinto on sopivampi, siis sopivampi, maisterin opintojen pohjaksi. Kandille on opetettu tieteellisyyden alkeet, tradelle ei. Tradetutkinto on hyvä tausta suoritustason työelämään, mutta se ei ole tarkoitettu maisterin opintojen pohjaksi, vaan vaatii täydennystä ennen maisterin opintoja.

    Opettele lukemaan!

    Äänestä

  • Opettele ite lukemaan, miten se voidaan määritellä _sopivammaksi_ pohjatutkinnoksi, jos tutkinnot ovat yhtä haastavia ja sisällöltään lähes toisiaan vastaavia. Mitenkä niin amk:ssa ei opeteta "tieteellisyyden alkeita"? :D mitä erikoisia opintoja nämä "tieteellisyyden alkeet" muka sitten ovat, tutkimusmenetelmäopintoja ja johdatusta yliopisto-opiskeluun vai?

    Tärkeintä on, että osaa asiat, joita lukee pääaineenaan tai hakee lukemaan. Esimerkiksi laskentatoimessa laskentatoimen perus- ja aineopinnot/niiden sisällön, eli kirjanpitoa, tilinpäätöstä, verotusta, rahoitusta, kustannuslaskentaa, tilintarkastusta, yms. Ja ne asiat oppii amk:ssa yhtä hyvin kuin yliopistossakin, ellei paremminkin. Amk:ssa on paljon enemmän käytännön harjoituksia ja kontaktitunteja kuin esim yliopistossa.

    Esim. Suoritin avoimen kautta kirjanpidon jatkokurssin, joka oli integroitu tutkinto-opiskelijoiden opetukseen. Eli olin tunneilla tutkintoopiskelijoiden kanssa. Suurin osa kurssilla olevista opiskelijoista oli ihan täysiä kattilapäitä ja kurssista tulikin enemmän hylättyjä kuin hyväksyttyjä. Kontaktiopetusta oli kolme oppituntia, joissa tehtiin harjoituksia, sekä kolme tuntia luentoja. Meillä amk:ssa vastaava kurssi kesti 2kk, ja harjoitustunti oli kerran viikossa. Näin turun kauppiksessa, ei mulla muuta. Oli ilmeisesti väärin ajateltu lähteä avoimeen tasokkaamman opetuksen perässä.

    Äänestä

  • goturku kirjoitti:

    Opettele ite lukemaan, miten se voidaan määritellä _sopivammaksi_ pohjatutkinnoksi, jos tutkinnot ovat yhtä haastavia ja sisällöltään lähes toisiaan vastaavia. Mitenkä niin amk:ssa ei opeteta "tieteellisyyden alkeita"? :D mitä erikoisia opintoja nämä "tieteellisyyden alkeet" muka sitten ovat, tutkimusmenetelmäopintoja ja johdatusta yliopisto-opiskeluun vai?

    Tärkeintä on, että osaa asiat, joita lukee pääaineenaan tai hakee lukemaan. Esimerkiksi laskentatoimessa laskentatoimen perus- ja aineopinnot/niiden sisällön, eli kirjanpitoa, tilinpäätöstä, verotusta, rahoitusta, kustannuslaskentaa, tilintarkastusta, yms. Ja ne asiat oppii amk:ssa yhtä hyvin kuin yliopistossakin, ellei paremminkin. Amk:ssa on paljon enemmän käytännön harjoituksia ja kontaktitunteja kuin esim yliopistossa.

    Esim. Suoritin avoimen kautta kirjanpidon jatkokurssin, joka oli integroitu tutkinto-opiskelijoiden opetukseen. Eli olin tunneilla tutkintoopiskelijoiden kanssa. Suurin osa kurssilla olevista opiskelijoista oli ihan täysiä kattilapäitä ja kurssista tulikin enemmän hylättyjä kuin hyväksyttyjä. Kontaktiopetusta oli kolme oppituntia, joissa tehtiin harjoituksia, sekä kolme tuntia luentoja. Meillä amk:ssa vastaava kurssi kesti 2kk, ja harjoitustunti oli kerran viikossa. Näin turun kauppiksessa, ei mulla muuta. Oli ilmeisesti väärin ajateltu lähteä avoimeen tasokkaamman opetuksen perässä.

    Voih ja auts! Eihän tradenomi tätä ymmärrä.

    Ei siis ole kyse opintojen haastavuudesta vaan sisällöstä. Trade varmaan osaa sen kirjanpidon, koska hänelle on sitä paaaaljon opetettu. Sitä hän ehkä tarvitsee työssään, mutta ei sillä pärjää maisteriopinnoissa.

    Tradenomin ja kandin opinnot ovat sisällöltään erilaiset. Kuinka sitä on niin vaikea käsittää? Ai niin tradenomi...

    1Äänestä

  • Öö... Tässä olen kyllä kanssasi eri mieltä. Minulla on takana tradenomin paperit ja opiskelen nyt maisteritutkintoa laskentatoimessa. Ja ihan varmasti käytännön osaaminen sekä asioiden syvempi ymmärtäminen on auttanut maisteriopinnoissa. Sellainen ympäripyöreä käsitteiden ulkoa opettelu ei kyllä auta missään. Ja työelämää vartenhan sitä opiskellaan, tuskin monistakaan mitään tutkijoita yliopistolle tulee. Sinulla ei siis ole käsitystä mitä tradenomit opiskelevat kun väität ettei niillä pärjää maisteritasolla ja kyse on vaan kirjanpidon puuhastelusta. Olisiko kyse vaan siitä että haluat tärkeillä kandin papereillasi ilman että pointeissasi on yhtään totuuden hiventäkään?

    Äänestä

  • TradepianKTM kirjoitti:

    Öö... Tässä olen kyllä kanssasi eri mieltä. Minulla on takana tradenomin paperit ja opiskelen nyt maisteritutkintoa laskentatoimessa. Ja ihan varmasti käytännön osaaminen sekä asioiden syvempi ymmärtäminen on auttanut maisteriopinnoissa. Sellainen ympäripyöreä käsitteiden ulkoa opettelu ei kyllä auta missään. Ja työelämää vartenhan sitä opiskellaan, tuskin monistakaan mitään tutkijoita yliopistolle tulee. Sinulla ei siis ole käsitystä mitä tradenomit opiskelevat kun väität ettei niillä pärjää maisteritasolla ja kyse on vaan kirjanpidon puuhastelusta. Olisiko kyse vaan siitä että haluat tärkeillä kandin papereillasi ilman että pointeissasi on yhtään totuuden hiventäkään?

    Sinä sitten puhut kirjanpidon puuhastelusta, minä en ole kirjanpitoa puuhasteluksi sanonut.

    Mutta asiaan: Se on varmaan sillä tavalla, ettei kauppakorkea olekaan mikään tiedeyliopisto sen enempää kuin ammattikorkeakoulu.

    Äänestä

  • Tradenomin ja KTK:n opinnot vastaa kyllä aikas lailla toisiaan. Ei kumpikaan tutkinto oo yhtään sen tieteellisempi tai käytännönläheisempi kuin toinenkaan. Ero kompensoituu siinä, että trade-tutkinto on 210op, joista 30op on harjoittelua ---> 180op kursseja ja opinnäytetyö, aivan kuten kandin tutkinnossakin. Tällä harjoittelulla trade-tutkinto on saatu "käytännönläheisemmäksi". Tradenomeilla on siis jotakin hajua työnteosta ja teorian soveltamisesta käytäntöön jo ennen valmistumista, toisin kuin kandeilla, koska tutkintoon sisältyy vähintään puoli vuotta työntekoa jossain oman alan työpaikassa. Molemmat tutkinnot sisältävät pääaineopinnot, sivuaineopinnot, vava-opinnot, kieliopinnot, viestintäopinnot, tutkimusmenetelmäopinnot ja opinnäyetyön. Vertaappa vaikka tutkintojen opinto-ohjelmia sekä -suunnitelmia. Ei niissä paljon eroja ole.

    Tieteellisyys korostuu enemmän vasta maisterivaiheessa, ei kandilla ole sinne yhtään sen parempia eväitä kuin tradeillakaan.

    Tradenomin ja ekonomin tutkintojen ero muodostuukin juuri tuosta maisterivaiheen suorittamisesta. Niiden kahden välinen vertailu (tieteellisyys, haastavuus, ym.) on asia erikseen. Ero on myös siinä, että tradenomit eivät suhtaudu alentavasti muita ihmisiä kohtaan. Tradenomit eivät huutele täällä, että KTK-tutkinnon suorittaneet ovat täysiä idiootteja ja heillä ei ole syytäkään jatkaa opiskelujaan maisterivaiheessa koska ovat täysiä idiootteja ja heidän koulutusohjelmansa leikkikoulu, jonka läpäisee taputtamalla käsiä yhteen. Mikä siinä on, että kauppiksessa nousee kaikilla kusi päähän.

    Äänestä

  • goturku kirjoitti:

    Tradenomin ja KTK:n opinnot vastaa kyllä aikas lailla toisiaan. Ei kumpikaan tutkinto oo yhtään sen tieteellisempi tai käytännönläheisempi kuin toinenkaan. Ero kompensoituu siinä, että trade-tutkinto on 210op, joista 30op on harjoittelua ---> 180op kursseja ja opinnäytetyö, aivan kuten kandin tutkinnossakin. Tällä harjoittelulla trade-tutkinto on saatu "käytännönläheisemmäksi". Tradenomeilla on siis jotakin hajua työnteosta ja teorian soveltamisesta käytäntöön jo ennen valmistumista, toisin kuin kandeilla, koska tutkintoon sisältyy vähintään puoli vuotta työntekoa jossain oman alan työpaikassa. Molemmat tutkinnot sisältävät pääaineopinnot, sivuaineopinnot, vava-opinnot, kieliopinnot, viestintäopinnot, tutkimusmenetelmäopinnot ja opinnäyetyön. Vertaappa vaikka tutkintojen opinto-ohjelmia sekä -suunnitelmia. Ei niissä paljon eroja ole.

    Tieteellisyys korostuu enemmän vasta maisterivaiheessa, ei kandilla ole sinne yhtään sen parempia eväitä kuin tradeillakaan.

    Tradenomin ja ekonomin tutkintojen ero muodostuukin juuri tuosta maisterivaiheen suorittamisesta. Niiden kahden välinen vertailu (tieteellisyys, haastavuus, ym.) on asia erikseen. Ero on myös siinä, että tradenomit eivät suhtaudu alentavasti muita ihmisiä kohtaan. Tradenomit eivät huutele täällä, että KTK-tutkinnon suorittaneet ovat täysiä idiootteja ja heillä ei ole syytäkään jatkaa opiskelujaan maisterivaiheessa koska ovat täysiä idiootteja ja heidän koulutusohjelmansa leikkikoulu, jonka läpäisee taputtamalla käsiä yhteen. Mikä siinä on, että kauppiksessa nousee kaikilla kusi päähän.

    Tutkintojen haastavuuden vastaavuudesta en suoraan osaa sanoa, kun en ole tradenomiksi itse opiskellut, mutta näillä tutkinnoilla on selkeitä eroja sen suhteen, että mihin ne valmistavat. Kandidaatin opinnot valmistavat opiskelijan opiskelemaan maisterin tutkintoa, kun taas tradenomin tutkinto tähtää työelämässä tarvittaviin valmiuksiin. Tämän vuoksi Suomessa ei ole paljoa kandidaatin papereilla tehtäviä töitä, kun sen ajatellaan valmistavan vain seuraavaan tutkintoon.

    Opintopistemäärillä ei oikein pysty määrittelemään tutkinnon sisältöä, vaan se riippuu täysin kursseista ja opetuksesta. Opintopisteet kertovat vain työmäärän. Sama työmäärä ei kerro mitään tutkinnon vastaavuudesta. Maisteriopintojen kannalta työnteolla ei ole suurta merkitystä opinnoissa, ellei tee opinnäytetyötään jostain todella konkreettisesti juuri sitä tekemäänsä työtä koskevasta aiheesta. Työn tekeminen on hyvä asia, mutta siitä ei ole suurta hyötyä maisteriopinnoissa kaikille, mutta joillakin aloilla siitä voi olla hyötyä, kuten laskentatoimea opiskeleva huomauttaa. Kuitenkin esimerkiksi taloustieteessä kirjanpidosta ei suoranaista hyötyä ole ellei aio tutkia juuri sitä.

    Käytännön soveltamista työelämässä tradenomit osaavat harjoitteluiden myötä, kun taas kandidaatti perehtyy enemmän tieteellisten teorioiden soveltamiseen tutkimuksessa ja opiskelee erilaisia tutkimusmetodeja osana pääaineopintojaan. Jälkimmäisellä on enemmän merkitystä maisterintutkinnon tekemisen kannalta, sillä kyseessä on ylempi tieteellinen tutkinto, jossa on tarkoituksena tehdä itsenäinen tutkimus hyödyntäen oppimiaan teorioita ja tutkimusmenetelmiä. Tradenomien tutkimusmenetelmäopinnot näyttävät koostuvan koskemaan vain käytännön tutkimusta, eivätkä niinkään teoretisointeja, kielellistä analyysiä ja tietylle tieteenalalle tyypillistä käsittelytapaa. Kandissa puolestaan on sekoitus tätä kaikkea.

    "Tieteellisyys korostuu enemmän vasta maisterivaiheessa." Jos reaalisesti argumentoitaisiin niin voitaisiin sanoa, että todellinen tieteellisyys korostuu enemmän vasta tohtoriopinnoissa. Mutta se, että tieteellisyys ei korostuisi kandivaiheessa vaikuttaa kyllä epävakaalta väitteeltä, sillä kandidaatin tutkielman tarkoituksena on osoittaa pätevyys tieteellisen tutkimuksen tekemiseen. Jos se ei korosta tieteellisyyttä, että opiskellaan tieteellisen tutkimuksen tekoa varten, niin millainen koulutus sitten korostaa tieteellisyyttä?

    Itse en ole kauppislainen, mutta olen kauppiksen kursseja käynyt. Mielestäni on tarpeetonta vähätellä kenenkään koulutusta, sillä kyllä tradenominkin tutkinnon tekemiseen pitää nähdä vaivaa. Kuitenkin siinä asiassa olen eri mieltä, että kandidaatin tutkinto ja tradenomin tutkinto antaisi vastaavat valmiudet maisterinopintoihin. En kuitenkaan tarkoita sillä sitä, että tradenomien ei pitäisi mennä maisteriohjelmiin. Kyllä erinomainen tardenomi voi hyvin olla keskivertaista kandidaattia soveltuvampi maisteriopintoihin, mutta tässä keskustelussa kysymys on tutkintojen sisältämistä opinnoista eikä henkilöistä. Jos yliopisto joutuu valitsemaan samantasoisen kandidaatin ja tradenomin välillä, niin yliopisto valitsee kandidaatin siitä syystä, että kandidaatin tutkinnossa on jo opiskeltu tieteellisen tutkimuksen tekemistä varten, se on koko kandidaatin tutkinnon tarkoitus.

    Äänestä

Toinen ei ole toista parempi kun huutelee. Hirveätä sakkia kun arvostelee toisten elämää. Menkää rajan taakse Venäjälle ja riidelkää vaikkapa siellä.

Äänestä

Hyvä tietää, että Vaasan talousoikeuden maisteriohjelmaan on noin kovat vaatimukset tradenomeilta. Olen ajatellut jossain vaiheessa hakea, kunhan saan AMK-tutkinnon valmiiksi. Tällä hetkellä keskiarvoni olisi riittänyt, mutta kuka tietää tilanteen parin vuoden päästä, vaikka tuskin se ka-raja nyt enää kovin paljon tuosta 4,8 voi nousta :D

Luen muutamia talousoikeuden kursseja avoimen yliopiston kautta nyt viimeisen amk-vuoden aikana ja lisäksi ajattelin valmistumisen jälkeen tehdä myös työnohella muutamia kursseja. Eräs tuttu on edennyt juuri tuon saman polun, eli tradenomi -> talousoikeuden maisteriohjelma ja sanoi, että täydentäviä opintoja piti tehdä 3-4 kurssin verran. Teen nuo täydentävät ja vähän muutakin pois tässä tulevan parin vuoden aikana ja koitan pitää AMK:ssa keskiarvoni yhtä korkealla kuin tähänkin asti. Katsotaan sitten mihin se riittää aikanaan. Onneksi tässä on aikaa valmistautua ja tehdä voitavansa. Jos ei sittenkään pääse sisään, niin seuraavana vuonna uusi yritys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maisteriko kirjoitti:

Onko jollekkin tullut jo tuloksia maisteriohjelmista, joihin haettiin yhteishaussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu