alapääkirurgia

eituueitipu

kirjoitin jo tuonne toisaallekin muttei ketään asia kiinnostanut niin koitan täältä onneani. auttakaa. onko olemassa ketään jolla olisi sama kohtalo. en lisäksi että "pienet "häpyhuulet roikkuvat,tuntuu että myös emättimen nahka oisi jotenkin "väsynyt" ja valunut alaspäin. alapääni on kuvottava näky häpeän sitä. olen käynyt kolmeti julkisella ja kerran yksityisellä.kukaan ei ottanut asiaa vakavasti. jopa pyysi mieslääkärin paikalle,(kun vaadin naista) ja yhdessä katselivat ja mies sanoi "kuuleppas,sanon ihan miehenä,emättimesi kaikkine huulineen on aivan tavallinen perusvärkki,en korjaa". mutta tiedän ettei ole. hän ohjasi minut seksuaaliterapeutille. kävin kerran,ja ssiellähän puitiinkin minun lapsuuttani jnejne.. eli.. onko kukaan tietoinen missä täällä saaa asiallista hoitoa,vai pitääkö lähteä lauttailemaan että saan apua? tapasin erään miehen . ollaan oltu paljon jutteluväleisä. käytiin leikillään juttelemaan ja heittämään alapäävitsiä. joka liittyi kalkkunaan. hän totesi kylmän viileesti "siis ei ole mitään rumempaa kuin sellanen tavara,näyttää niin kaikkien käyttämältä ettei mieli enää tekisi!". sanoin että jaa,jos sun esinahka menee terskan yli liikaa niin tarkottaako sekin samaa? oli aivan hiljakseen . oma torttuni n ollut niin pienestä asti tälläinen kun muistan. jospa sitä sitten on joku jo silloin ...öööhh.kuluttanut?? olin 7v kun sitä jo katsoin sillä silmällä ettei ole normaali.mitä minä voin tehdä. kärsin tosi paljon. olen ihan nätti,hoikka ,hyvä runkoinenkin,harrastan liikuntaa syön terveesti,tapailen kivoja miehiä,mutta en uskalla edetä alapääni vuoksi. olen jo 40v ja taidan kuolla yksinäisyyteen.

6

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • XY1

      Minkäköhänlainen värkki näyttää kaikkien käyttämältä?

      Täytyy sanoa, että en osaa eläytyä ongelmaasi. Mikä merkitys kokonaiskuvan kannalta on sillä, miltä alapää näyttää? Paljonko olet katsellut muiden alapäitä niin, että osaat sanoa, että itselläsi on harvinaisen epänormaali?

      En tiedä alapääkirurgiasta mitään, mutta itse en ikinä menisi leikkaukseen, jossa mahdollisena sivuvaikutuksena on alapään tuntoherkkyyden menetys. Siis että menisin sellaiseen leikkaukseen jonkun miehen takia? No way.

    • alapääkirurgiaa

      ei pelkästään miehen,vaan ylipäätään kaikkien. se on ruma. pienten ja isojen huulien välinen nahka roikkuu myöskin. olen aika varma että minulle on lapsena tapahtunut jotain. en hetkeäkään epäröisi mennä. minua ei haittaa vaikka olisi tunto tai muu kyseessä. haluaisin vain olla ihmisen näköinen alapäästäni. nyt en ole.se on kamala.iljettävä. eräs firma laittoi mainokseensa ettei konsultaatiota tarvita,voi ottaa kuvia itse ja lähettää niin tekevät arion. en ikinä voisi kuvata ja laittaa menemään niitä. yök. en ole nauttinut seksistä tämän asian takia. ei ne sisemmät huulet ole tarkoitettu peittämään koko alakertaa.siksi niiden nimikin on sisemmät eikö? miksi asia on näin.miksi ne ovat aina olleet tuollaiset,en tiedä. ei ainakaan siksi että olisi käytön takia.mutta joku syy siihen on oltava. erään tuttavani lapsi oli kanssani saunassa ja kysyi "miksi sulla on kaksi pimppaa?"

    • Lippuan

      Toinen ja kolmaskin käynti seksuaaliterapeutilla, mars mars. Hopihopi!

    • suuntanaterapia

      Sama ehdotus. Mars, mars seksuaaliterapeutille.
      Sinulla on omakuvasi kanssa ongelmia.

    • akapääkiru

      ai taivas..ei auta terapeutin kaivelut. uskokaa jo. kaikki vähättelevät asiaa. se vaan on ruma. miten sellaisen omakuvan voi muuttaa. haluan olla normaali,haluttu. joskus joku mies on kysynyt että mitä ihmettä häpeilet..?ja olen kertonut. niin sitten kun ollaan erottu,aivan eri syistä,niin ovat alkaneet pilkkaamaan minua juuikin tästä asiasta koska e on arka paikka. n tiedä saanko koskaan enää nauttia seksistä niinkuin pitäisi. ja sitten vielä sekin ettei karvoituskaan kasva niinkuin normaalisti. ajattelin jopa teininä että kyllähän se peittyy ajankanssa,vaan ei peitykkään:(

    • Heteromies43

      Haluan imeä häpyvaosta roikkuvat sisemmät häpyhuulesi syvälle suuhuni. Auttoiko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe