Jaanan varusmiespalvelutarkastus

RoisiRiitta

Jaana on 21 vuotias valtiotieteiden opiskelija. Hänen vuosikurssillaan monet pojat ovat opiskelun aikana lähteneet suorittamaan varusmiespalvelustaan ja jossain opiskelijabileiden käänteissä Jaana oli erehtynyt uhoamaan, että hänessä on enemmän ainesta armeijaan kuin kurssin pojista. Asian olisi voinut jättää humalapuheiden varaan, mutta Jaana päätti oikeasti pitää välivuoden ja ajatteli että armeijan käyminen voisi olla sopivan rento tapa ottaa vähän etäisyyttä kohtuullisen tylsään opiskeluun.
Jaana hakemus hyväksyttiin ja lopullisen palvelukseen astumisen edellytyksenä oli enää Jaana lääkärintarkastuksen läpäiseminen. Jaana sai kutsun paikalliseen terveyskeskukseen heinäkuun alkupäivinä. Jaana oletti, että kyse oli enemmän kyselytutkimuksesta, ettei hänellä olisi mitään sellaista, joka estäisi varusmiespalvelun normaalin suorittamisen.
Terveyskeskuskäynnin aamu ei ollut paras mahdollinen, Jaanalla oli kuukautiset pahimmillaan, mutta hän oletti, ettei sillä ollut asian kannalta merkitystä. Hän päätti myös mennä suoraan uimarannalle ja puki shortsien ja teepaidan alle suoraan kokouimapuvun kun rannalla ei ollut uimakoppia.
Jaana saapui terveyskeskukseen, ilmoittautui ja jäi odottamaan aulaan vuoroaan. Hetken kuluttua huoneen ovi avautui ja hoitaja kutsui häntä nimeltä. Jaana tunnisti heti hoitajan yläasteella samalla luokalla olleeksi Pirjoksi. Jaana ei ollut Pirjon läheinen ystävä, mutta muisti, että Pirjon supistiin tykänneen lähinnä tytöistä ja Jaana muisti Pirjon jossain koulubileissä yrittäneen suudella, mutta oli pannut asian enemmän Pirjon humalan piikkiin. Jaana kiinnitti huomiota, että Pirjo oli leikannut hiuksensa aika miehiseen tyyliin eikä hänellä ollut sormusta sormessaan, joten kuka tietää ehkä huhut pitivät paikkansa.
Jaana astui huoneeseen ja siellä istui pöydän takana n. 40 kymppinen naispuoleinen lääkäri, joka tevehti ja pyysi Jaanaa istuutumaan ja kävi läpi pitkän kysymysluettelon. Tämän jälkeen lääkäri pyysi Jaanaa riisuutumaan alusvaatteisilleen ja Jaana tajusi että hänen uimapukunsa näyttäisi kummalliselta ja häntä kadutti että oli aamulla päätynyt siihen. Jaana kuitenkin selitti asian, riisui päällysvaatteensa ja astui uimapuvussaan puntarille ja pituusmittaukseen. Lääkäri pyysi häntä myös kumartumaan ja viemään sormet varpaisiinsa tutkiakseen Jaanan selkärankaa.
Tämän jälkeen lääkäri totesi haluavansa painella Jaanan vatsaa ja nivusia, mutta uimapuku olisi asiassa tiellä ja pyysi Jaanaa vetämään uimapuvun lanteilleen. Vaikka huoneessa ei ollut läsnä miespuolisia henkilöitä Jaana tunsi olonsa epämukavaksi ja häntä nolotti, mutta veti uimapuvun alas ja suojasi rintansa käsivarsillaan ja asettui hoitopöydälle selälleen. Lääkäri veti uimapukua vielä vähän alemmaksi niin että Jaanan häpykarvoitus pilkisti uimapuvun alta. Lääkäri paineli Jaanan vatsaa ja nivusia oli tyytyväinen ja kysyi koska Jaana on viimeksi ollut gynekologilla. Jaana joutui myöntämään, että siitä oli pari vuotta ja lääkäri totesi, että siinä tapauksessa hän tutkii myös Jaanan rinnat. Jaanalla oli terhakkaat pystyt keskikokoiset rinnat ja lääkäri pyysi Jaanaa laskemaan kätensä pöydälle. Jaana huomasi, että Pirjon katse viipyi yllättävän pitkää Jaanan rinnoilla ja kauhukseen Jaana tajusi, että hänen nänninsä kovettuivat saman tien. Jaanan nännit olivat turvonneina ohuet mutta pitkät ja ikään kuin sojottivat kohtia kattoa. Lääkäri tunnusteli ammattimaisesti Jaanan rinnat, mutta tutkimuksen kuluessa Jaana huomasi, että tilanne jollakin tavalla kiihotti häntä ja hänen vaginansa kostui nopeasti.
Rintojen tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi, että koska hänellä on myös gynekologin pätevyys hän suorittaa Jaanalle myös gynekologisen tutkimuksen, jottei Jaanan tarvitsi erikseen varata asiaan lääkärin aikaa. Jaana soperteli, että hänellä on kuukautiset, mutta lääkäri totesi, ettei se haittaa eikä asiaa tarvitse hävetä. Lääkäri pyysikin Jaanaa riisumaan uimapuvun päältään. Jaana nousi pöydältä ja käveli tuolin viereen ja riisui siihen uimapukunsa ja peitti käsillään häpynsä. Jaana käveli takaisin tutkimuspöydälle ja asettui siihen uudelleen selälleen ja lääkäri veti pöydän alta jalkatelineet. Pirjo asetteli Jaana jalat telineisiin ja selvästi tuijotti Jaanan alapäätä missä häpyhuulien välistä pilkotti tamponin naru. Lääkäri asettui Jaanan jalkoväliin jakkaralle, sytytti tutkimusvalon ja veti varovasti verisen tamponin ulos Jaanasta. Jaanan häpyhuulien välissä kimmelsi kosteus ja tamponin myötä häpykarvoille oli jäänyt muutama veripisara. Jaanaa ei olisi voinut hävettää tilanne enemmän.
Lääkäri suoritti Jaanalle nopeasti normaalin sisätutkimuksen missä sinällään ei ollut mitään erityistä muuta kuin Jaana näki, että Pirjo tuntui olevan koko tutkimuksen ajan jännittyneen oloinen.
Lääkäri sai tutkimuksen päätökseen ja totesi, että kaikki on kunnossa ja hän joutuu poistumaan viereiseen toimenpidehuoneeseen, mutta hoitaja siistii Jaanan alapään ja hän pääsee lähtemään rannalle. Jatkoa ????

0

3710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        59
        1154
      2. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        11
        830
      3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        75
        785
      4. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        624
      5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

        Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
        Kajaani
        83
        603
      6. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        532
      7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

        Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
        Ikävä
        33
        517
      8. Oletko nainen enää täällä?

        En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
        Ikävä
        36
        514
      9. Hurmasit sitten minut

        kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
        Ikävä
        43
        503
      10. Tietysti olen varovainen,

        ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
        Ikävä
        40
        487
      Aihe