Munasolun luovutus

Olisin kiinnostunut luovuttamaan munasolujani. Olen ottanut selvää paikkakunnallani olevasta paikasta, jossa kyseisen toimenpiteen voi tehdä. En kuitenkaan kehtaa vielä mennä sieltä mitään kysymään, sillä epäröin hieman.

Olen terve, 21-vuotias nainen. Suvussani ei ole periytyviä sairauksia. En ole synnyttänyt, ja pohdiskelenkin kuinka suuri vaikutus sillä on, koska sain selville, että olisi toivottavaa että luovuttaja on synnyttänyt.

Sitten vielä..Onko prosessi kuinka pitkä? Mitä haittavaikutuksia on?

KIITOS!
3454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En tiedä tarkkaan, miten tarkkaan eri kriteerit on täytettävä, jotta voi luovuttaa munasoluja. Haluaisin kannustaa sinua ottamaan yhteyttä klinikalle, jossa se tehdään. Itse en luovuttanut aikoinani munasoluja (nyt olen liian vanha) samantapaisen epäröintini takia ja nyt kaduttaa. Jos olisin silloin ymmärtänyt paremmin lapsettomuuden tuskan, olisin sen tehnyt. Teet jonkun ihmisen suunnattoman onnelliseksi, jos viet asiaa eteenpäin.

Äänestä

Hei Niina

Minä ja aviomieheni olemme yrittäneet lasta jo kauan. Kumpaakin on tutkittu ja minusta löytyi vika: minulla saattaa vaihdevuodet alkaa aivan liian aikaisin, olen 28 vuotias. Lääkärin kanssa on ollut puhetta luovutetusta sukusolusta, jolloin minä voisin lapsen kantaa ja synnyttää ja lapsen biologinen isä olisi mieheni. Luovutettu sukusolu on meille ja monelle muullekin parille se ainoa mahdollisuus saada oma lapsi.

Kun olet saanut rohkaistua mielesi ja käynyt luovutusprosessin läpi, voit olla varma, että olet tehnyt jonkin parin äärettömän onnelliseksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina kirjoitti:

Olisin kiinnostunut luovuttamaan munasolujani. Olen ottanut selvää paikkakunnallani olevasta paikasta, jossa kyseisen toimenpiteen voi tehdä. En kuitenkaan kehtaa vielä mennä sieltä mitään kysymään, sillä epäröin hieman.

Olen terve, 21-vuotias nainen. Suvussani ei ole periytyviä sairauksia. En ole synnyttänyt, ja pohdiskelenkin kuinka suuri vaikutus sillä on, koska sain selville, että olisi toivottavaa että luovuttaja on synnyttänyt.

Sitten vielä..Onko prosessi kuinka pitkä? Mitä haittavaikutuksia on?

KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu