tv-out

Kyselen jo näin ennakkoon, kun ei ole asetuksissa eteen tullut.

Vedin koneen takaa valmiiksi seivän toiselle puolelle kätevästi pistorasioiden alta/seinän sisällä s-video ja rca-kaapelit.
Tarkoituksena ajaa mm. musiikkivideot sitten koneelta televisioon ja stereoihin.

Kysymys onkin se, että mitenkähän tuossa distrossa (Suse 9.1 Professional) valitaan, että meneekö kuva näytönohjaimen tv-outtiin (s-video?), vaiko tietokoneen näytölle ja saako peräti molempiin?

XP:ssä aikanaanhan se piti oikein ohjauspaneelista muuttaa ja monesti vielä winkku käynnistää uudestaan, lisäksi molempiin ei saanut samalla.

Äänethän toimivat muutenkin, mutta jotta miten saan siis valittua, että se kuva lähtee tv-outtiin, kun mplayerilla vaikkapa pistän jotakin pyörimään?
5238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taitaa olla tv-out -tuki aika vajavainen noissa linux-ajureissa. Että tuskin toimii kaikilla korteilla.

Äänestä

nvidian korteilla ja ajureilla saa tv-outin toimimaan mainiosti. Käytännössä pitää XFree86.conf (tai xorg.conf) pitää käsin vähän muuttaa. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi jaettu näyttötila (sama näkymä jakautuu sekä monitorin, että tv:n kesken), kloonattu ruutu ja näkymän näyttö pelkästään tv:ssä/monitorissa

Itselläni on ratkaisuna pieni skripti, joka käynnistää uuden X-session tv-ruutuun vartavasten confatulla xfce4 -window managerilla.

Äänestä
  • hmm. Atin Radeon 9100 (tai 9200) ompi näytönohjaimena. Onnistuuko siinä yhtä yksinkertaisesti?

    Vai pitääkö suosilla nVidian halppismalliin jonkinlaiseen investoida?

    Äänestä

  • mortus kirjoitti:

    hmm. Atin Radeon 9100 (tai 9200) ompi näytönohjaimena. Onnistuuko siinä yhtä yksinkertaisesti?

    Vai pitääkö suosilla nVidian halppismalliin jonkinlaiseen investoida?

    en tiedä (kokeile), mutta noin muuten nvidiassa on etuja. tv-out:iin tosiaan tarvitsee nvidian binääriajurit.
    uusin ajuri aiheutti jopa mukavaa 2D- kiihdytystä täällä geforce4:llä.
    jokin pienemmistä firmoista saattaa tarjota vielä parempaa 2D-hyötyä ja avoimia speksejä. mä en tunne
    niitä.

    Äänestä

  • aa/ kirjoitti:

    itse olen saanut radeonin kuvan tvhen linuxissa. ohjelmalla atitvout. Siinä on jonkin verran säätämistä ja mun kortilla sain toimiin sen vain vesa ajurilla. mutta mun korttin onkin radeon 7000. voi toki sun korttia tukea paremmin...

    voi olla parempiakin ohjelmia mutta tuolla ainakin minä sain pelaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mortus kirjoitti:

Kyselen jo näin ennakkoon, kun ei ole asetuksissa eteen tullut.

Vedin koneen takaa valmiiksi seivän toiselle puolelle kätevästi pistorasioiden alta/seinän sisällä s-video ja rca-kaapelit.
Tarkoituksena ajaa mm. musiikkivideot sitten koneelta televisioon ja stereoihin.

Kysymys onkin se, että mitenkähän tuossa distrossa (Suse 9.1 Professional) valitaan, että meneekö kuva näytönohjaimen tv-outtiin (s-video?), vaiko tietokoneen näytölle ja saako peräti molempiin?

XP:ssä aikanaanhan se piti oikein ohjauspaneelista muuttaa ja monesti vielä winkku käynnistää uudestaan, lisäksi molempiin ei saanut samalla.

Äänethän toimivat muutenkin, mutta jotta miten saan siis valittua, että se kuva lähtee tv-outtiin, kun mplayerilla vaikkapa pistän jotakin pyörimään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu