Amerikkalainen lastensuojelu on parhaillaan historiansa pahimmassa kriisissä. Maassa katoaa vuosittain tuhansia ja kuolee satoja huostaanotettuja lapsia, joiden kohtelua sijoituskodeissa sosiaaliviranomaisten pitäisi valvoa.
Keskeiset syy Yhdysvaltain pahenevaan lastensuojeluongelmaan ovat maan äkkijyrkkä rangaistuskäytäntö, vanhempien sairausvakuutusten puutteessa hoitamatta jätetyt mielenterveyden ongelmat ja monissa amerikkalaisissa osavaltioissa voimassa oleva käytäntö, joka vie lapset perheväkivallan kohteeksi joutuneilta äideiltä. Samaan aikaan lastusuojeluviranomaisia vaivaa huutava rahapula.
Pahoinpidelty kuoli nälkään kellarissa
Viimeksi tammikuun alussa New Jerseystä löydettiin kolme 4-7-vuotiasta huostaanotettua sisarusta, joita pidettiin lukittuna sijoituskodin kellarissa. Löydettäessä pahoinpidellyistä lapsista yksi oli kuollut nälkään.
Lasten mielenterveys- ja huumausaineongelmista kärsineen äidin istuessa kahdeksan kuukauden tuomiotaan vankilassa lapset oli sijoitettu äidin serkun huostaan, joka oli sulkenut lapset kellariin.
New Jerseyn tapauksen saama julkisuus on nyt herättänyt amerikkalaiset huomaamaan, että vahvojen yhteiskunnassa pahiten kärsivät ovat usein köyhien lapsia, joita eivät halua muut kuin rikolliset.
Vuonna 2001 floridalaiset lastensuojeluviranomaiset huomasivat, että miamilaiseen perheeseen huostaanotettu viisivuotias Rilya Wilson oli kadonnut jäljettömiin.
Erityisen hälyttäväksi tapauksen teki se, että pikkutyttö oli kadonnut jo vuotta aikaisemmin. Viranomaisiksi tekeytyneet rikolliset olivat yksinkertaisesti noutaneet tytön, josta kukaan ei ole kuullut mitään sen koommin.
Kun Floridan osavaltion lastensuojeluviranomaiset ryhtyivät selvittämään muiden huostaanotettujen lasten kohtaloita, havaittiin että muutaman viimeisen vuoden aikana satoja lapsia oli kadonnut samalla tavalla jäljettömiin.
Kukaan ei halua maksaa muutoksesta
Periaatteessa lasten huostaanottojärjestelmän pitäisi olla tiukan valvonnan alla. Käytännössä ylityöllistetyt sosiaalityöntekijät, joiden tehtävänä on valvoa lasten oloja, eivät ehdi henkilökohtaisesti tavata kuin murto-osan lapsista saati sitten valvoa heidän olojaan.
Muun muassa nyt murhatutkimukseksi muuttuneessa Rilya Wilsonin tapauksessa hänen valvonnastaan vastannut sosiaalityöntekijä oli väärentänyt asiakirjoihin merkinnät lapsen lakisääteisisistä tapaamisista.
New Jerseystä löydettyjen pikkupoikien tapausta valvoneella sosiaalityöntekijällä oli puolestaan hoidettavana samanaikaisesti toistasataa huostaanottotapausta, kun niitä ei yhdellä valvojalla lastensuojelujärjestöjen mukaan saisi olla enempää kuin parikymmentä.
"Kun jokaisen poliitikon on valituksi tullakseen luvattava alentaa veroja, kärsiä saavat nimenomaan kaikkein eniten yhteiskunnan apua tarvitsevat. Ongelmat ja rahapula tiedetään, mutta niiden korjaaminen olisi poliittinen itsemurha", kertoo newyorkilainen huostaanotettujen lasten kanssa työskentelevä psykologi Kenneth Lewenson.
Paljon vankeja, paljon huostaanotettuja
Yksi tärkeimmistä syistä Yhdysvalloissa korkeisiin lasten huostaaottolukuihin on oikeuskäytäntö, joka lähettää lasten vanhemmat pienistäkin rikoksista vankilaan. Maassa on Länsi-Eurooppaan verrattuna lähes kymmenkertainen määrä vankeja suhteutettuna väkilukuun.
Huostaanotot eivät rajoitu vankilaan joutuneiden vanhempien lapsiin.
Useissa osavaltioissa, muun muassa New Yorkissa on voimassa käytäntö, jonka mukaan lasten äidin joutuessa perheväkivallan kohteeksi perheen lapset otetaan huostaan, vaikka pahoinpitelijä ei edes asuisi perheen kanssa.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat jatkuvasti valittaneet käytännöstä huutavana vääryytenä, joka pakottaa pahoinpidellyt äidit lasten menettämisen pelossa vaikenemaan väkivallasta. Viranomaiset puolestaan perustelevat käytäntöä lasten turvallisuudella. lähde: Kaleva
Myös Suomeen lobataan jenkkiläistä järjestelmää. Keskustan Aila Paloniemi on ehdottanut, että perheväkivallan kohteeksi joutuneiden äitien lapset huostataan automaattisesti.
Suomeen ajetaan jenkkiläistä lastensuojelumallia
19
211
Vastaukset
- Talentiatiedotusta
Lastensuojelua Amerikassa Talentialaisittain
Talentia-lehden sosiaalialan opiskelijoille suunnatussa Jane & Paolo- erikoisnumerossa sosiaalialan vaihto-ohjelman (CIF) kautta Suomeen tullut sosiaalityöntekijä Rachel Kavanagh kertoo kuinka ”sosiaalityöntekijöiden täytyy olla asiakastyössä hyvin ennakkoluulottomia ja avarakatseisia” ja tuumii, että ” tärkein yhtäläisyys suomalaisissa ja amerikkalaisissa sosiaalityöntekijöissä on kuitenkin sinnikkyys, jolla he pyrkivät ratkaisemaan perheen ongelmia pitäen lähtökohtanaan lapsen edun kaikkein hankalimmissakin tilanteissa” (Jane & Paolo, 2015, 20).
Kavanaghin mukaan Marylandissa lastensuojelun työntekijöillä saa olla vain 12 asiakasperhettä kerrallaan joka mahdollistaa sen, että ”sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus vierailla perheissä useammin ja perehtyä niiden tilanteeseen huolellisemmin”.
USA:ssa, joka ei ole allekirjoittanut YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, huostaanotot voivat olla pysyviä ja ne voidaan tehdä sosiaalityöntekijöiden tulkitseman riskilistan perusteella.
The Frederick News-Post-sanomalehden mukaan sosiaalityöntekijä Rachel Kavanagh itse leimasi vastasynnyttäneen mustan äidin Celestreal Whitenin epäkelvoksi vanhemmaksi vain 15 minuutin keskustelun perusteella ja sijoitti tämän lapsen kehottaen äitiä hankkimaan asianajajan mikäli tällä on ongelma. Kavanagh tarjosi äidille vauvan hiuskiehkuraa muistoksi pienokaisesta mutta äiti kieltäytyi ja vaati vauvaansa takaisin. Vauva palautettiinkin oikeuden päätöksellä äidilleen 7 vuorokauden kuluttua sijoituksesta.
Sosiaalivirasto, jossa Kavanagh on töissä huostasi myös Celestreal Whitenin tämän lapsuudessa Altantalaiseen laitokseen, jossa tyttöä pidettiin 21 vuotiaaksi asti vaihtuvilla diagnooseilla ja vailla koulutusmahdollisuuksia ja lääkittiin päivittäin 6-7:llä eri psyykelääkkeellä.
Whitenin perheen mukaan sosiaalivirasto yrittää käyttää tekemäänsä huostaa perusteena myös äidin lapsen huostaamiselle ja yrittää leimata äidin sukulaisia ja tukiverkoston jäseniä kaltoinkohtelijoiksi.
Suomalaisella ja amerikkalaisella lastensuojelulla tosiaan on paljon yhtäläisyyksiä mutta toisin kuin Rachel Kavanagh väittää - kummankaan toiminnan lähtökohta tai lopputulos ei tunnu olevan lapsen etu. Sosiaalityöntekijöiden määrän ja palkan kasvattaminen ja asiakasmäärien rajoittaminen Marylandin lastensuojelussa ei ole johtanut lakien tai laatustandardien noudattamiseen.
Whitenin perhe syyttää Marylandin sosiaalitointa asenteellisuudesta The Frederick News-Post- sanomalehdessä:
Kids for cash- skandaali:
https://en.wikipedia.org/wiki/Kids_for_cash_scandal
http://abcnews.go.com/US/mark-ciavarella-pa-juvenile-court-judge-convicted-alleged/story?id=12965182
Laatustandardit eivät toteudu amerikkalaisessa lastensuojelussa:
http://articles.baltimoresun.com/2003-11-26/news/0311260095_1_child-welfare-welfare-system-consent-decree
- See more at: http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelua-amerikassa-talentialaisittain#sthash.q47gs0c8.dpuf- vihalintu
vihalintu kirjoitti:
judge mark ciavarella
https://www.google.fi/search?q=Mark Ciavarella&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjPxsyxqsrNAhWC2ywKHQJvDqgQ_AUICCgB&biw=1920&bih=973https://en.wikipedia.org/wiki/Mark_Ciavarella
Mark Arthur Ciavarella, Jr. born March 3, 1950
----------------------------------
https://www.google.fi/search?q=Aila Paloniemi&tbm=isch&imgil=0TP2SNUkLenetM:;xtcWpr65Vfk6MM;https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/811.aspx&source=iu&pf=m&fir=0TP2SNUkLenetM:,xtcWpr65Vfk6MM,_&usg=__KV9mOaPq2MHCeYeD9NB-GWgNj3I=&biw=1920&bih=973&ved=0ahUKEwiyzqDmp8rNAhWEECwKHTtfDWYQyjcIMQ&ei=SDZyV7KKEIShsAG7vrWwBg#imgrc=0TP2SNUkLenetM:
Aila Paloniemi
Paloniemi vuonna 2011
Aila Annikki Paloniemi (s. 28. tammikuuta 1956 Kyyjärvi) on suomalainen poliitikko, joka on toiminut keskustan kansanedustajana vuodesta 2003 lähtien Keski-Suomen vaalipiiristä. Paloniemi on ollut Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1997 lähtien. Lisäksi hän on jäsen Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustossa (1997–2000, 2005–). Ammatiltaan hän on toimittaja ja lastentarhanopettaja.[1]
Paloniemi kuului vuonna 2006 Mikko Alkion puoluesihteeriyttä kannattaneeseen johtonelikkoon Mirja Ryynäsen, Kyösti Karjulan ja Pekka Myllymäen kanssa.
Eduskunnassa Paloniemi on varsinainen jäsen ulkoasiainvaliokunnassa sekä varajäsen puolustusvaliokunnassa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.[1]
Paloniemi on myös Perhehoitoliiton puheenjohtaja, hän on ollut rakentamassa nykyistä laskentamallia lastensuojelukertoimelle, jonka mukaan valtio maksaa kunnille lastensuojelusta. Aila Paloniemi ja Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta työskentelevät yhteistyönä lasten eriasteisen laitostamisen hyväksi. Paloniemi toimii myös valtakunnallisen syöpäsairaiden lasten järjestön, Sylva ry:n, puheenjohtajana[2].
Ennen valintaansa kansanedustajaksi Paloniemi työskenteli vuodesta 1984 Yleisradion palveluksessa.[1] 1990-luvun lopulla hän toimi TV2:n esittämän Hakupalat-ohjelman juontajana ja toimittajana yhdessä Meku Mannerin kanssa.[3][4] - vihalintu
vihalintu kirjoitti:
https://en.wikipedia.org/wiki/Mark_Ciavarella
Mark Arthur Ciavarella, Jr. born March 3, 1950
----------------------------------
https://www.google.fi/search?q=Aila Paloniemi&tbm=isch&imgil=0TP2SNUkLenetM:;xtcWpr65Vfk6MM;https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/811.aspx&source=iu&pf=m&fir=0TP2SNUkLenetM:,xtcWpr65Vfk6MM,_&usg=__KV9mOaPq2MHCeYeD9NB-GWgNj3I=&biw=1920&bih=973&ved=0ahUKEwiyzqDmp8rNAhWEECwKHTtfDWYQyjcIMQ&ei=SDZyV7KKEIShsAG7vrWwBg#imgrc=0TP2SNUkLenetM:
Aila Paloniemi
Paloniemi vuonna 2011
Aila Annikki Paloniemi (s. 28. tammikuuta 1956 Kyyjärvi) on suomalainen poliitikko, joka on toiminut keskustan kansanedustajana vuodesta 2003 lähtien Keski-Suomen vaalipiiristä. Paloniemi on ollut Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1997 lähtien. Lisäksi hän on jäsen Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustossa (1997–2000, 2005–). Ammatiltaan hän on toimittaja ja lastentarhanopettaja.[1]
Paloniemi kuului vuonna 2006 Mikko Alkion puoluesihteeriyttä kannattaneeseen johtonelikkoon Mirja Ryynäsen, Kyösti Karjulan ja Pekka Myllymäen kanssa.
Eduskunnassa Paloniemi on varsinainen jäsen ulkoasiainvaliokunnassa sekä varajäsen puolustusvaliokunnassa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.[1]
Paloniemi on myös Perhehoitoliiton puheenjohtaja, hän on ollut rakentamassa nykyistä laskentamallia lastensuojelukertoimelle, jonka mukaan valtio maksaa kunnille lastensuojelusta. Aila Paloniemi ja Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta työskentelevät yhteistyönä lasten eriasteisen laitostamisen hyväksi. Paloniemi toimii myös valtakunnallisen syöpäsairaiden lasten järjestön, Sylva ry:n, puheenjohtajana[2].
Ennen valintaansa kansanedustajaksi Paloniemi työskenteli vuodesta 1984 Yleisradion palveluksessa.[1] 1990-luvun lopulla hän toimi TV2:n esittämän Hakupalat-ohjelman juontajana ja toimittajana yhdessä Meku Mannerin kanssa.[3][4]luonneanalyysi Ciavarella
äänteitä voi lukea paitsi kuulemansa perusteella, miltä ne kuulostavat, mutta myös miltä ne näyttävät. Monessa kielessä on eroa, miten ääntää ja miten kirjoittaa esim. englanti.
Mark Arthur Ciavarellan kohdalla, siis lasten kaupan tapauksen kohdalla, oleellista on Ci kirjainyhdistelmä. Ci tarkoittaa "jatkuvaa tekemistä". C on verrannollinen S:ään, mutta eri sanoissa, C voi olla äännettynä myös K:na. Tässä tapauksessa se on S. (tai Z). Kirjain i tarkoittaa tekemistä. Eli keho tekee, siis Mark tekee. Vertauskuvaksi tässä voi lukea sen, että joku muu ajattelee esim. mutta S on kehoa ja se tekee. Kyllä M kirjain (Mark) on mentaalista olemista. Kun yhdistää Ma ja Ci, niin siinä yhdistyvät ajattelu ja kehollinen ajattelu ja vapaa toimintaa sikäli, että on a:ta ja i:ta.
Luen luonneanalyysia siis siten, että asetan päällekkäin lineaarisesti nimien kirjaimia.
Muu oleellinen kirjain yhdistelmä tapauksessa huostaanoton kannalta on 4V eli tuomari intuitiivisesti yhdistää tuomittuun eli intuitiivesti voi "imuroida" tietoa, jopa ilman kanssakäymistä.
Toki A kirjain sopii eriinomaisesti sosiaalialoille, että löytyy uskallusta vaikuttaa, sillä A kirjain nauttii juuri siitä.
Kaksi L kirjainta jotka ovat 8 ja 9. L tarkoittaa myös lapsia. Numero 8 on tietoa ja 9 on "tahtoa", omapäisyyttä..miten sitä selittää....tekee niin kuin katsoo parhaaksi, miten tahtoo ja juuri itsenäisyys on voima johon tarvitaan paljon kapasiteettia, siis olla itsenäinen, koska jos on poikkileikkuutta, niin on myös vastusta. Tarvitaan jälleen kerran voimia.
Ciavarellan nimen looginen luonneanalyysi kuuluu siis näin:
"Keho tekee avoimesti vastaanottaa avoimesti intuitiivesti tiedolla jatkuvalla tekemisellä ja jatkuvalla tekemisellä avoimesti"
Kun tarkastelee Ciavarellan numerologiaa, niin löytää suuren tiedon, että hänellä on kaksi 3:sta. Päivä ja kuukausi. Kolmonen on toimintaa, tekemistä, liikettä. Eli kolmosilla asiat pyörivät, ne eivät jää pitkäksi aikaa paikoilleen. Kaksoiskolmonen on sitäkin nopeampaa. Eli kuka astuu sen tuomaroitavakseen, niin saa äkkipikaisen tuomion. Lisättynä Ci kirjaimilla, joka on kolmas osapuoli eli tekemistä lisää (3=i), niin kasassa on kolme tekoa, jolla jo pyörii koko kaaos. Kun on liikettä, niin on vaikeampaa hahmottaa sitä, mikä on oikeudenmukaista. Järjestelmä vain pyörittää ihmisiä, kohtaloita, elämiä oman logiikansa mukaan. Kyseinen tuomari sopisi mieluummin johonkin peltotöihin, jossa on paljon manuaalista työtä, ettei järki vain juoksisi nopiaa ja tekisi ratkaisemattomia virheitä.
Lisäksi yksi numero eikä kaksoisluku esim. 16 tai 31 tarkoittaa, että on "kevytliikkeinen". Esim luku 31 on aika raskasta tekoa ja vaatii enemmän kaikkea: ruokaa, aikaa, ajatusta - kokonaisvaltaisesti. Usein alkunumerot 1...9 ovat huomaamattomampia, mutta myös voivat saada selkään, koska ovat pieniä (ja pieniä voi löydä). - vihalintu
vihalintu kirjoitti:
luonneanalyysi Ciavarella
äänteitä voi lukea paitsi kuulemansa perusteella, miltä ne kuulostavat, mutta myös miltä ne näyttävät. Monessa kielessä on eroa, miten ääntää ja miten kirjoittaa esim. englanti.
Mark Arthur Ciavarellan kohdalla, siis lasten kaupan tapauksen kohdalla, oleellista on Ci kirjainyhdistelmä. Ci tarkoittaa "jatkuvaa tekemistä". C on verrannollinen S:ään, mutta eri sanoissa, C voi olla äännettynä myös K:na. Tässä tapauksessa se on S. (tai Z). Kirjain i tarkoittaa tekemistä. Eli keho tekee, siis Mark tekee. Vertauskuvaksi tässä voi lukea sen, että joku muu ajattelee esim. mutta S on kehoa ja se tekee. Kyllä M kirjain (Mark) on mentaalista olemista. Kun yhdistää Ma ja Ci, niin siinä yhdistyvät ajattelu ja kehollinen ajattelu ja vapaa toimintaa sikäli, että on a:ta ja i:ta.
Luen luonneanalyysia siis siten, että asetan päällekkäin lineaarisesti nimien kirjaimia.
Muu oleellinen kirjain yhdistelmä tapauksessa huostaanoton kannalta on 4V eli tuomari intuitiivisesti yhdistää tuomittuun eli intuitiivesti voi "imuroida" tietoa, jopa ilman kanssakäymistä.
Toki A kirjain sopii eriinomaisesti sosiaalialoille, että löytyy uskallusta vaikuttaa, sillä A kirjain nauttii juuri siitä.
Kaksi L kirjainta jotka ovat 8 ja 9. L tarkoittaa myös lapsia. Numero 8 on tietoa ja 9 on "tahtoa", omapäisyyttä..miten sitä selittää....tekee niin kuin katsoo parhaaksi, miten tahtoo ja juuri itsenäisyys on voima johon tarvitaan paljon kapasiteettia, siis olla itsenäinen, koska jos on poikkileikkuutta, niin on myös vastusta. Tarvitaan jälleen kerran voimia.
Ciavarellan nimen looginen luonneanalyysi kuuluu siis näin:
"Keho tekee avoimesti vastaanottaa avoimesti intuitiivesti tiedolla jatkuvalla tekemisellä ja jatkuvalla tekemisellä avoimesti"
Kun tarkastelee Ciavarellan numerologiaa, niin löytää suuren tiedon, että hänellä on kaksi 3:sta. Päivä ja kuukausi. Kolmonen on toimintaa, tekemistä, liikettä. Eli kolmosilla asiat pyörivät, ne eivät jää pitkäksi aikaa paikoilleen. Kaksoiskolmonen on sitäkin nopeampaa. Eli kuka astuu sen tuomaroitavakseen, niin saa äkkipikaisen tuomion. Lisättynä Ci kirjaimilla, joka on kolmas osapuoli eli tekemistä lisää (3=i), niin kasassa on kolme tekoa, jolla jo pyörii koko kaaos. Kun on liikettä, niin on vaikeampaa hahmottaa sitä, mikä on oikeudenmukaista. Järjestelmä vain pyörittää ihmisiä, kohtaloita, elämiä oman logiikansa mukaan. Kyseinen tuomari sopisi mieluummin johonkin peltotöihin, jossa on paljon manuaalista työtä, ettei järki vain juoksisi nopiaa ja tekisi ratkaisemattomia virheitä.
Lisäksi yksi numero eikä kaksoisluku esim. 16 tai 31 tarkoittaa, että on "kevytliikkeinen". Esim luku 31 on aika raskasta tekoa ja vaatii enemmän kaikkea: ruokaa, aikaa, ajatusta - kokonaisvaltaisesti. Usein alkunumerot 1...9 ovat huomaamattomampia, mutta myös voivat saada selkään, koska ovat pieniä (ja pieniä voi löydä).A kirjaimiset ovat sosiaalisia. He sopivat sosiologiaan. A:t pyörittävä rohkeasti, avoimesti, monitahoisesti ihmisten arkea, siinä määrin, että maltillisten kirjaimien kohdalla, A:n meno näyttäytyy törkeältä, huijaukselta, petokselta, ajoittain rikolliselta.
En ihannoi sosiologiaa, koska siinä ei ole mitään järkeä. Yleensä järkevät ihmiset eivät ole sosiaalisia, koska jotta olisi ryhmätoimija, niin täytyy madaltaa järjen vaatimuksia. Kun järjen vaatimukset ovat madaltuneita, niin helposti syntyy virhepäätelmiä.
Suomessa järjellinen ihminen on jämtti. Ajattelen että älykkyys on yhteydessä julmuuteen. Älykkäiden aikuisten leikit eivät ole mukavia. Älykkyys tappaa toisia ihmisiä. Äly tarvitsee rinnalleen tyhmyyden, jotta Äly laimenisi. Joten missä on suurta Älyä, niin mukana on suurta Tyhmyyttä.
Aikuinen tarvitsee lapsia. Aikuinen joka ei ole vielä oivaltanut itsensä, niin hän saattaa käyttää vääriä kivuliaita keinoja toisiin ihmisiin, jotta tajuaisi, mikä häntä vaivaa. Kun kyseessä on korkealla yhteiskuntaasemalla varustettu ihminen, niin hyväksikäyttö on taattua, koska MAAILMASSA EI OLE SELLAISTA IHMISTÄ, JOKA ON KAIKKIEN YLÄPUOLELLA. On erilaisia lähtökohtia, jotka tukevat toisiaan.
On aika yleistä, että jotakin yksilöä häikäisee jokin ja alkaa jokin väärinteko. Silloin sosiologia tulee, tuo ihmisiä, jotka laimentavat itseensä koko kovettuneet ihmisen kapasiteettia. Eli kun Ciavarella tekee väärin, niin kaikkien pitää tulla hätiin ja huutaa, huutaa, etsiä totuus. - vihalintu
vihalintu kirjoitti:
A kirjaimiset ovat sosiaalisia. He sopivat sosiologiaan. A:t pyörittävä rohkeasti, avoimesti, monitahoisesti ihmisten arkea, siinä määrin, että maltillisten kirjaimien kohdalla, A:n meno näyttäytyy törkeältä, huijaukselta, petokselta, ajoittain rikolliselta.
En ihannoi sosiologiaa, koska siinä ei ole mitään järkeä. Yleensä järkevät ihmiset eivät ole sosiaalisia, koska jotta olisi ryhmätoimija, niin täytyy madaltaa järjen vaatimuksia. Kun järjen vaatimukset ovat madaltuneita, niin helposti syntyy virhepäätelmiä.
Suomessa järjellinen ihminen on jämtti. Ajattelen että älykkyys on yhteydessä julmuuteen. Älykkäiden aikuisten leikit eivät ole mukavia. Älykkyys tappaa toisia ihmisiä. Äly tarvitsee rinnalleen tyhmyyden, jotta Äly laimenisi. Joten missä on suurta Älyä, niin mukana on suurta Tyhmyyttä.
Aikuinen tarvitsee lapsia. Aikuinen joka ei ole vielä oivaltanut itsensä, niin hän saattaa käyttää vääriä kivuliaita keinoja toisiin ihmisiin, jotta tajuaisi, mikä häntä vaivaa. Kun kyseessä on korkealla yhteiskuntaasemalla varustettu ihminen, niin hyväksikäyttö on taattua, koska MAAILMASSA EI OLE SELLAISTA IHMISTÄ, JOKA ON KAIKKIEN YLÄPUOLELLA. On erilaisia lähtökohtia, jotka tukevat toisiaan.
On aika yleistä, että jotakin yksilöä häikäisee jokin ja alkaa jokin väärinteko. Silloin sosiologia tulee, tuo ihmisiä, jotka laimentavat itseensä koko kovettuneet ihmisen kapasiteettia. Eli kun Ciavarella tekee väärin, niin kaikkien pitää tulla hätiin ja huutaa, huutaa, etsiä totuus.Ciavarella syntyi myös vuonna 1950.
"yksin tahtoo olematta kahdestaan"
numero 50 on "olematta kahdestaan"
Ciavarella voi olla, että syntymästään on pyrkinyt olla ryhmässä mukana, mutta ei saanut syvää ystävää. Synymävuosi tarkoittaa tulevaisuutta, niin tuskin Ciavarella löytää tulevaisuudessakaan kahden välistä suhdetta.
Tästä voi kummuta vihaisuutta sellaisia vahvoja suhteita kohtaan kuin äiti ja lapsi, koska nämä suhteet ovat kestäviä.
Ja yleensäkin minua kiinnostaa se, että miten yhteiskunnassa, jossa on paljon ihmisiä, sivilisaatiota pärjää aikuinen mies, jolla on esimerkiksi fyysistä voimaa, jota pitää käyttää. Menemmekö kuntosalille? Kun ajattelemme paljon, niin voimaa pitää purkaa, niin mitä teemme? Menemmekö bordelliin? Tai teemme jotakin pahempaa? Varsinkin kun ihmissuhteet ovat rikki. Korkeastikoulutetuilla on aika paljon julmaa suhdeverkkoa, jota ei kannusta rakkauskaan. On vain työtä ja asemaa. Kun kaikilla on valmiiksi tehtyä ruoasta, liikkumiseen ja lääketeollisuuteen, että teemme mitä tahdomme, emmekä sairasta, siis emme maksaa karmillista palkkaa teoistamme. Mitä opimme tästä? Tekemään lisää vääryyttä? Siksi Rainbow hajottaa valtaapitäviä. Ei ehkä ole enää ihmisiä, jotka ovat ylitse muiden, muuten he itse sekoavat asemiinsa. Siksi on tärkeätä jakaa ja puhua asioista kaikkien ihmisten kanssa vapaasti, jotta Rauhaa olisi.
USA:lla on oma vaatimustasonsa, koska on niin paljon kansallisuuksia. Se on kaunista, mutta myös erittäin haastavaa. USA:n malli näköjään toimii monelle muulle maalle esimerkkinä. Mutta ei kannata ottaa aivan suoraan asioita, koska Suomella on oma lähestymisen tapaansa. Hyviä puolia voi ottaa perhen hoitoon. Ja ottaa voi ei vain USA:sta mutta muista maista kanssa. - vihalintu
Aila Annikki Paloniemi (s. 28. tammikuuta 1956 Kyyjärvi)
1AA - "lörppö" vaikka järkeä ja kokemusta myös kertyy avoimuuden kautta, sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Mutta metafysiikka säilyy läpi elämän, että A:sta ei saada jämttiä M:ää.
2N 3N - "pienellä liekellä" kuin ininää etenemistä, voikin sanoa varovasti...
5K 6K - K kirjaimelle voi päästää nopeasti ylös tai alas. Se on kuin terävä ase, joka leikkaa eteenpäin. Jotakin vallankumouksellista K:ssa on, radikaalia, varsinkin tupla K:lla. Ki yhdistelmä tarkoittaa kiinteää suhdetta, että on yhdessäoloa, vuorosuhdetta. Ki kirjaimiset voivat tykästyä kauhuleffoihin, koska toisen ihmisen läheinen läsnäolo, että jaetaan yksityisetkin asiat, voi olla pelokas kokemus.
K sukunimessä jälleen leikkaa eteenpäin. Eli Aila Annikki raivaa tiensä läpi ihmismassojen, koska joko 1) on hyvää siinä 2) tai asema on sukuperintö ellei K:n taistoa riitä.
Y:ta voi verrata yliluonnolliseen, johonkin ylitse jotakin, eli Kyyjärvi voi ylittää itsensäkin tekemisessään. Syntymäzodiak on Vesimies eli on myös tähtiloistoa siis siunausta taivaalta ellei on täysin profaani siinä, mitä tekee. Jossakin kohdin seinä tulee vastaan. 1956 vuosi "yksin tahtoo kahdestaan pienryhmässä" Syntymävuosi viittaa tulevaisuuteen (syntymäpäivä menneisyytteen ja kuukauusi nykyisyyteen). Eli Paloniemen tulevaisuus on kahdestaan pienryhmässä. Oletan että viihtyy eläkepäivillä Etelän maissa ja/tai oman perheensä kanssa, ellei jopa saa negatiivista palautetta heiltä itseltään kaikkea mitä on tehnyt. Eli oma perhe on hyve ja pahe, kuten elämässä on samassa paketissa on joo ja ei. Ei mikään älysäväyttäjä Paloniemi ole, mutta sosiaalisen radikaali. Siksi aviomies valinta on P:llä alkava, mikä viittaa siihen, että ei tykkää älykkäistä ihmisistä. Vesimiehillä onkin ollut ongelmia koulutusten suhteen, eivät haluneet opiskella, sillä luonnostaan heille on ennettu kylmää laskelmoivaa älykkyyttä. Joten Ailalla voi olla luonnostaan älyä, mitä hän ei kehittänyt systemaattisesti, paitsi sen kautta, mitä elämä itse toi. Pääsi pitkälle. Ihmettelen Vesimiehen intoa huostaanottaa. Vesimies onkin radikaali uudistaja, tunteeton paskiainen.
Kiinnostaa, että mikä on Vesimiesten tulevaisuus tässä ajassa?
Romuttavat perheitä loppuun.
Voi olla, että Ailalla on ongelmia aikuisen lapsensa kanssa, jos kyseessä on poika lapsia. Onko perheellä salaisuuksia? Tyttölapsi jäisi äidinsä vaikutuksen alaiseksi, ellei on luonnostaan poikkeustapaus siis jokin muu, mitä äiti tahtoo. Esim. Rapu ja taiteilja. :-) joka ei tajuaa ihan kaikkia äidin juttuja, mutta nauttii äidin rahoista kyllä, eli saa kaikkea. Poika taas voi olla rebellion. Onks ongelmia?
Asiaan vaikuttavat Ailan vanhempien zodiakit, karmat, että esim. miksi hän työskenteli lastentarhaopettajana. Onko ollut väärä itsekuva, että on hyvä äitikin tai jäikö jokin jumiin, että piti kelata lastentarhaopettajana työskennellessä? Tai onko kenties kyseinen työ tekaistua tai siis onko tehnyt pitkäänkin sitä, kun politiikka vei huomion. - vihalintu
vihalintu kirjoitti:
Aila Annikki Paloniemi (s. 28. tammikuuta 1956 Kyyjärvi)
1AA - "lörppö" vaikka järkeä ja kokemusta myös kertyy avoimuuden kautta, sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Mutta metafysiikka säilyy läpi elämän, että A:sta ei saada jämttiä M:ää.
2N 3N - "pienellä liekellä" kuin ininää etenemistä, voikin sanoa varovasti...
5K 6K - K kirjaimelle voi päästää nopeasti ylös tai alas. Se on kuin terävä ase, joka leikkaa eteenpäin. Jotakin vallankumouksellista K:ssa on, radikaalia, varsinkin tupla K:lla. Ki yhdistelmä tarkoittaa kiinteää suhdetta, että on yhdessäoloa, vuorosuhdetta. Ki kirjaimiset voivat tykästyä kauhuleffoihin, koska toisen ihmisen läheinen läsnäolo, että jaetaan yksityisetkin asiat, voi olla pelokas kokemus.
K sukunimessä jälleen leikkaa eteenpäin. Eli Aila Annikki raivaa tiensä läpi ihmismassojen, koska joko 1) on hyvää siinä 2) tai asema on sukuperintö ellei K:n taistoa riitä.
Y:ta voi verrata yliluonnolliseen, johonkin ylitse jotakin, eli Kyyjärvi voi ylittää itsensäkin tekemisessään. Syntymäzodiak on Vesimies eli on myös tähtiloistoa siis siunausta taivaalta ellei on täysin profaani siinä, mitä tekee. Jossakin kohdin seinä tulee vastaan. 1956 vuosi "yksin tahtoo kahdestaan pienryhmässä" Syntymävuosi viittaa tulevaisuuteen (syntymäpäivä menneisyytteen ja kuukauusi nykyisyyteen). Eli Paloniemen tulevaisuus on kahdestaan pienryhmässä. Oletan että viihtyy eläkepäivillä Etelän maissa ja/tai oman perheensä kanssa, ellei jopa saa negatiivista palautetta heiltä itseltään kaikkea mitä on tehnyt. Eli oma perhe on hyve ja pahe, kuten elämässä on samassa paketissa on joo ja ei. Ei mikään älysäväyttäjä Paloniemi ole, mutta sosiaalisen radikaali. Siksi aviomies valinta on P:llä alkava, mikä viittaa siihen, että ei tykkää älykkäistä ihmisistä. Vesimiehillä onkin ollut ongelmia koulutusten suhteen, eivät haluneet opiskella, sillä luonnostaan heille on ennettu kylmää laskelmoivaa älykkyyttä. Joten Ailalla voi olla luonnostaan älyä, mitä hän ei kehittänyt systemaattisesti, paitsi sen kautta, mitä elämä itse toi. Pääsi pitkälle. Ihmettelen Vesimiehen intoa huostaanottaa. Vesimies onkin radikaali uudistaja, tunteeton paskiainen.
Kiinnostaa, että mikä on Vesimiesten tulevaisuus tässä ajassa?
Romuttavat perheitä loppuun.
Voi olla, että Ailalla on ongelmia aikuisen lapsensa kanssa, jos kyseessä on poika lapsia. Onko perheellä salaisuuksia? Tyttölapsi jäisi äidinsä vaikutuksen alaiseksi, ellei on luonnostaan poikkeustapaus siis jokin muu, mitä äiti tahtoo. Esim. Rapu ja taiteilja. :-) joka ei tajuaa ihan kaikkia äidin juttuja, mutta nauttii äidin rahoista kyllä, eli saa kaikkea. Poika taas voi olla rebellion. Onks ongelmia?
Asiaan vaikuttavat Ailan vanhempien zodiakit, karmat, että esim. miksi hän työskenteli lastentarhaopettajana. Onko ollut väärä itsekuva, että on hyvä äitikin tai jäikö jokin jumiin, että piti kelata lastentarhaopettajana työskennellessä? Tai onko kenties kyseinen työ tekaistua tai siis onko tehnyt pitkäänkin sitä, kun politiikka vei huomion.tässä tuli virhe, että Kyyjärvi onkin paikkakunta. Eli Ailalla on logiikka P:tä luonnostaan, että ei ole ihan A:ta, mutta (ellei ole yhä miehensä sukunimi..), mutta epäilemättä syntymäpaikka vaikuttaa siihen, kuka sinusta kehkeytyy, sillä maaenergiat, maasäteilyt, karmat vaikuttavat siihen. "Yhdessä paikassa ei viihdy tai kun viihtyy, niin voi tapahtua ympärillä, olla ylitse jotakin."
- vihalintu
vihalintu kirjoitti:
tässä tuli virhe, että Kyyjärvi onkin paikkakunta. Eli Ailalla on logiikka P:tä luonnostaan, että ei ole ihan A:ta, mutta (ellei ole yhä miehensä sukunimi..), mutta epäilemättä syntymäpaikka vaikuttaa siihen, kuka sinusta kehkeytyy, sillä maaenergiat, maasäteilyt, karmat vaikuttavat siihen. "Yhdessä paikassa ei viihdy tai kun viihtyy, niin voi tapahtua ympärillä, olla ylitse jotakin."
eli tyttölapsi voi olla toisinpäin korkeastilkoulutettu, että ei tulee toimeen...monta asiaan vaikuttavaa asiaa...
3L 3L = taas viittaa lapsiystävällisyyteen. Eli Ailalla voi olla hyvä koti takanapäin...riippuen. Kummiskin Ailan karma Paloniemen suvun kohdalla on lapsiasia, jota hän potee. Ja Ailalla itsellään on täysosuma eli tupla L kolmosen kohdalla. Eli siis Jumala kertoi, että ajattelepas lapsia! Mutta kun älyä on liikaa eikä ole niin kuin praktisen hoitotyön tarvetta, niin mentiin johtotehtäviin. Mitä muuta? Ajattelu ei ole kenttätyö!! - muistutan. Ajattelu on ajattelua - sitä naisen on opittavaa vielä, sillä mies on aivojaan ajatellut jo pitkään, mutta naisella se on edessäpäin kasvavassa määrin, niin paras mentaalisen elämän valmistujainen on oppia olla ajattelematta mitään. Lasten hoito on asia erikseen, varsinkin kun kyseessä ovat ihan omat lapsensa!!! Miksi heitä ei saa hoitaa itse? - vihalintu
vihalintu kirjoitti:
eli tyttölapsi voi olla toisinpäin korkeastilkoulutettu, että ei tulee toimeen...monta asiaan vaikuttavaa asiaa...
3L 3L = taas viittaa lapsiystävällisyyteen. Eli Ailalla voi olla hyvä koti takanapäin...riippuen. Kummiskin Ailan karma Paloniemen suvun kohdalla on lapsiasia, jota hän potee. Ja Ailalla itsellään on täysosuma eli tupla L kolmosen kohdalla. Eli siis Jumala kertoi, että ajattelepas lapsia! Mutta kun älyä on liikaa eikä ole niin kuin praktisen hoitotyön tarvetta, niin mentiin johtotehtäviin. Mitä muuta? Ajattelu ei ole kenttätyö!! - muistutan. Ajattelu on ajattelua - sitä naisen on opittavaa vielä, sillä mies on aivojaan ajatellut jo pitkään, mutta naisella se on edessäpäin kasvavassa määrin, niin paras mentaalisen elämän valmistujainen on oppia olla ajattelematta mitään. Lasten hoito on asia erikseen, varsinkin kun kyseessä ovat ihan omat lapsensa!!! Miksi heitä ei saa hoitaa itse?1956 ja jos ei oman perheen läheinen suhde, niin ystävät ovat tärkeitä. Paloniemellä on ollut rakastava kasvattaja - oletan, mutta itse Aila on ihan muuta, ajattelen, vaikka perheasia on sydäntä lähellä ja huomaan yhä enemmän, että Vesimies kääntää uudistushaluajaan perhepolitiikkaan, koska siinä on paaaaljon parannettavaa. Ja vesimies on sellainen, joka tulee yhtäkkiä, parantaa ja lähtee pois. Eli jumala lähetti Ailan, jotta lapsiasiassa saataisiin selkoa. Miten se tapahtuu, en tiedä ja tapahtuuko.
- vihalintu
oma ex vaimoni on vesimies. lapsetkin kovaa arvoa kasvavassa määrin. Horoskoopissa kerrotaan, että Vesimies vanhempana ei ole ylitsehuoltavainen, eli voi olla huono ruokkimaan, pukemaan ja olemaan konventionaalinen tavallinen tuttu huoltaja, mutta Vesimiehen lapsi, eräässä horoskoopissa kerrottiin, ei koe että häntä ei huomioitu, eli Vesimies antaa jotakin, mitä lapsi kaipaa...en tiedä vain mitä se on.... Ravulle taas on tärkeätä se, että pyödällä on ruokaa, että on vaatteita päällä, että on koti pään päällä ja turvaa. Vesimies ei arvosta noita arkisia asioita ja tahtoo rikkoa niitä. Turhaa on valittaa Ravulle, ellei tahtoo yhteiskunnasta tulevan jotakin mitä en itsekään ymmärrä...
ehkä joku voi selittää minulle itselleni tätä...
huom! spekuloin kaikkea
enkö ole vastuussa lapsestani? koska olen isä? mies?
- Ja_sitten_asiaan
Turhaa höpötystä! Kirjoita nyt saman tien lastensuojelun ongelmista Syyriassa ja Afganistanissa!
- PäiviBK
Ei ole pakko lukea,jos vaikeuksia ymmärtää!Miksi roikut täällä???
- Ja_sitten_asiaan
Palsta täyteen tätä typerää roskaa? Huorittelua? Solvaamista? Typerää tajunnanvirtaa? Sinusta HYVÄ???
- vihalintu
Todella hienoa ja avartavaa kirjoitusta!!! Kommentoin sen pian. Olen innostunut lukemaan, mutta juhlapyhinä puuttuvat internettipaikat tyystin. Info pisteessä ja kaupungintalossa olisi joku. Kirjastot kiini. Kun ihmisillä on kännykät, niin kukaan ei ajattelee, että kun kännykkä puuttuu, niin ei ole nettia eikä samassa paljon muutakaan. Usa toi väärän räikeän malllin rikas/köyhä ja paljon suomalaisia tippui vieläkin alemmas. Tunnustaako Suomi tämän? tai pohjoisen pitää näyttää turvatulta, vaikka riistoa on alettu väsätä. Jenkki ei ymmärrä köyhän, muslimin, itä-eurooppalaisen päälle mitään. Jenkki ymmärtää vain omasta paremmuudesta. Jenkki tulli Suomeen ja otti johtokahvasta kiinni, vaikka on uusi tulokas. Luonnon säännön mukaan, uusi tulokas kuuluu jonon häntiin, mutta Jenkkiin se ei päde. Siksi ihmisiä kuolee ja vahingoittuu. Epätasapainosta. Siksi pitää turvata peruspalveluja, eikä saa riistää. Liberalismi voi olla riittämätön aate. Toisaalta Jenkit ja Venäläiset ovat kuin mies ja vaimo, joista kantautuu vain kuhinaa, että muut kärsivät. Kolmas osapuoli on kauempana. Jenkissa ja Venäjällä on enemmän väkivaltaa kuin Suomessa ja heidän käytännönsä tulevat Suomeen. Samassa tulee vapaampaa kyllä, mutta silläkin on hintansa varsinkin kun kuviot on jaettu jo nyt epätasaisesti, että parilla tyypillä on kaikki ja muilla ei mitään. Monarkia/diktatuuri ei kuulunut olennaisesti Suomeen aikaisemmin, mutta nyt sitä taotaan väkipakolla. Varokaa ettei isku osuisi meihin. Euroopassakin kiehuu.
- vihalintu
ei edes nettikahvilaa, eikä enää baareissakaan, ainakin mitä tiedän
- vihalintu
kommunismin mukaan, jota jenkki karttaa eikä jaa rahaa tasaisesti, jokaiselle kuuluu antaa ilmainen tietokone-puhelin ja pian ehkä auto, eikä ruoasta tarvi maksaa. ja että silloinko jokainen olisi määrätty yhteiskuntatyöhön vai? tai onko maapallolla riittämättömästi populaatiota vieläkin, että vapaan tilan rakot täyttyisivät ihmisten käsillä. Uskon että Intiassa on ratkaisuja siihen kuinka elää monilukuisena, mutta kokemusta pitää suhteuttaa eli löytää, mitä se olisi asetettuna esim. suomeen
- vihalintu
elämässä on kauniinta ei mäkkäri, josta saa pieninä anoksina kallista ruokaa, vaan nuoruus, jolla on siivet, joka iskee tyhmiä arvoja uudestaan ja uudestaan!!! siksi elämme että saamme synnyttää ja nähdä kuinka lapset kasvavat ja ottavat vallan parantaen elämää!!! Elämässä kauniinta on vapaus, kuten sadhu joogit, jotka kieltäytyivät itsepintaisesti kaikesta, mikä on pakko, vaikka miten se kuulostaa järjettömältä, mutta he elävät tätä traditiota, vaikka valtio laittaa heitä vankilaan, tappaa, kiduttaa. Silti he elävät omalle itselleen vastoin kaikkia lakeja. Suomessa on suuri boheemipiiri, josta minäkin ammennan voimaa, koska se kantaa enemmän kuin koulutus, turvattu työ, perhekin. Usassa on Slab city paikkoja, joita ei ole merkitty kartalle, ne ovat kaupunkeja, jonne kerääntyy vapaa ihmisjoukko, elääkseen oman tahtonsa mukaan, koska he ovat väsyneitä yhteiskuntaan, joka ei ole ymmärtänyt heitä ajoissa ja tarpeeksi. Tämä on liberalismin tulosta, jota on Suomessakin kasvavassa määrin, samaan aikaan kun kadulla näkee kultaautoja ja ihmisillä on neljää kerrosta kotona. Ei syytä huoleen.
Tai mikä voi olla parempaa kuin luke amerikkalaisen nuoren tytön selviytymistarinaa, miten hän taistelee tyhmää lakia vastaan nuoruuden vimmalla!!! Sellaista sen pitää olla!! Ja tytön taisto kantautuu maailman ympäri ja maailmaa kantaa tytön kipuja eteenpäin!!
Oikeudenmukaisuus voittaa.
Emme jätä omaa elämäämme muille elettäväksi, elämme sen itse. - vihalintu

Emme jätä omaa elämäämme muille elettäväksi, elämme sen itse.nuori perhe, jolla paljon lapsia, perhe on köyhä, hippie, niin kun he kävelevät vastaan, niin ihmettelen kuinka paljon he antavat voimaa!!! elämälle tarpeellista säteilyä!!!! he antavat paljon enemmän kuin poliitikko. Kuinka paljon poliitikko ottaa voimia pois!!! Kahta ei voi verratakaan!!
siksi taistelemme vain sen puolesta, mikä on oikein.
missä lapseni - huudan!!
en halua lapsilleni tulevaisuudessa pakkoloita!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391