Kylläpäs on jyväskylässä aika raukkoja nössöjä ihmisiä,koska eivät uskalla käyttää niitä aseita,jos otat aseen ole myös valmis käyttämään sitä.Siinä on liipasin mitä pitää painaa,kun osoittelet/osoittelette sillä.Teistä ei ole mihinkään hame kankaat tuollaisille pitäs ostaa ja laittaa tutti suuhun.Terveisin entinen jyväskylän kingi kuningas voittamaton,nykyisin joensuun jumala voittamaton,mulle ei pärjää kukaan tiputan kaikki kanveesiin vitun nössöt.Kolme käsiasetta ja puukkoja poliisin haltuun Jyväskylässä
25.06.2016
Sisä-Suomi
Poliisipartio havaitsi perjantaina illalla 22.30 aikaan Jyväskylän keskustassa ns. Kauppalaispihalla riitelyä 4-5 henkilön kesken. Poliisipartion ryhtyessä selvittämään tilannetta poliisipartio havaitsi yhdellä seurueeseen kuuluvalla henkilöllä olevan kädessään käsiaseen.
Mieshenkilö osoitteli aseella eteenpäin ja käveli ympäriinsä. Poliisi varautui ampuma-aseen käyttöön ja käskytti miestä pudottamaan aseen kädestään. Mieshenkilö ei reagoinut käskytykseen ja hänen kiinniottamisen toimittamiseksi käytettiin etälamautinta. Mieshenkilö otettiin kiinni ja käsiase saatiin poliisin haltuun.
Paikalle saapuneiden useiden poliisipartioiden toimesta muiden paikalta tavattujen henkilöiden hallusta tavattiin kaksi käsiasetta lisää. Lisäksi poliisi otti haltuunsa useita teräaseita. Paikalta otettiin kiinni yhteensä kahdeksan henkilöä, joiden kuulustelut on aloitettu tänä aamuna Jyväskylän poliisiasemalla. Kiinniotettujen joukossa on niin naisia kuin miehiä. Kiinniotettujen joukossa ei ollut yhtään Jyväskylässä asuvaa henkilöä.
Poliisin kirjaamassa rikosilmoituksessa poliisin kiinniottaminen henkilöiden epäillään syyllistyneen tässä vaiheessa esitutkintaa kolmeen ampuma-aserikokseen, kahteen laittomaan uhkaukseen sekä kahteen toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito -rikokseen.
Paikalla ei ammuttu poliisin tietojen mukaan yhtäkään ampuma-aseen laukausta. Paikalla olleille sivullisille ei tapahtumien yhteydessä aiheutunut konkreettista vaaraa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Työnnä löylykauha perseeseen ääliö
No nuo ei osaa aseita käsitellä, metrinpäästä kolme ohi ja sekin vahingonlaukas.
mikko..mustonen vois mennä eläinlääkärin vastaanotolle ja pyytää itselleen ns. viimeisen piikin!
Kngistä valuu paskat pöksyyn kun sattuu seurue ympärille . Se ei painele edes käpälämäkeen vaikka mieli tekee
Eihän ne olleet jyväskyläläisiä, jotka aseiden kanssa heilui. Lue ensin uutinen, linkkaa ja kommentoi vasta sitten.
Ei kait ne Jyväskyläläisiä olleet kun ilmetteesti olivat mustalaisia.
Oli ruotalaisia runkkaajia nuo aseella hiplailijat, että työnnä sinä pieni hontelo hintti sormes syvemmälle perseesees.
"hame kankaat tuollaisille pitäs ostaa..."
Tämä kyllä nauratti, koska kankaat taisivat EHKÄ olla ruotsalaisten veronmaksajien ostamia, JOS uutisesta saadut vaikutelmat pitävät paikkansa.
vieläkö on villihevosiaaa....?
"hame kankaat tuollaisille pitäs ostaa"
Ei tarvitse. Ne saavat hamerahat sossusta.
Mustoloispellet ne taas "riehuivat".
Tällä eräällä jatkuu tuo anusaddiktio! Kyllä tuohonkin hoitokeino löytyy, mene lääkäriin saat hullun lääkkeet!
Löylykauha perseeseen riittää