Olen hankkimassa toista kania, mutta uskallanko?
Minulla on uros kani, joka on ollut jo pariin otteeseen antibiootti-kuurilla nuhan vuoksi. Pelkään kuitenkin, että voisiko kyseessä olla pasteurella-bakteeri. Kanin nuha alkoi aivastelulla ja silmien vuotamisella (rähmää/räkää ei kuitenkaan mitenkään sotkuksi asti, vaan sellaista pientä vuotamista), mutta yleiskunto on ollut hyvä (ruoka ja vesi on maistunut ihan normaalisti ja on ollut pirteä).
Muistan kuulleeni, että ko. bakteeri voi tarttua kanista toiseen, joten kannattaako haaveet toisesta kanista haudata?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kanihan itse kantaa pasteurella-bakteeria yleensä oireettomasti ja vaikka toinenkin kani sitten sitä rupeaisi kantamaan, siitä tuskin mitään haittaa on kaneille itselleen. Toisiin kaneihin kun ne eivät sitä tartuta, vaan yleensä marsuihin, jos joihinkin. Ja marsuille tämä bakteeri onkin sitten yleensä vaarallisempi, eli voi koitua jopa kohtaloksi. Tämän takia marsuja ja kaneja ei suositella pidettäväksi yhdessä, mutta toisen kanin voit kyllä ostaa kanille kaveriksi.
Itselläni on ollut vakavaa pasteurellaa sairastava kani kaksi muuta kania JOIHIN PASTEURELLAN TÄMÄ YKSI KANI TARTUTTI!!! joten luulisin tietäväni asiasta.
Krisse taitaa nyt olla vähän väärillä jäljillä, ei mitenkään pahalla.
Ensinnäkin: jos kanillasi ei ole heinäpöly-tai purupölyallergiaa, on syytä epäillä pasteurellaa. Suurin osa kaneista kantaa pasteurellaa, mutta se puhkeaa vain harvoilla. Sen voi puhkaista esimerkiksi stressi. Pasteurella tarttuu niin pisaratautin kuin "sukupuolisessa kanssakäymisessäkin." Kaneilla ja marsuilla on eri bakteerikannat, eri lajeja kun ovat, joten pasteurella ei tartu kaneista marsuihin, VAAN kanista kaniin!!!
Jos aiot hankkia toisen kanin, on melko varmaa että ennen pitää ainakin lieviä pasteurellan oireita tulee myös uudelle kanille.
Itselläni oli kolme kania, ja luppis tartutti kahteen maatiaiseeni pasteurellan. Kun rakkaat Jasu-luppikseni ja Ruusu-maatiaiseni lähtivät vihreämmille ruohikoille ja jäljelle vain Roosa-maatiainen, jolla myös on lievä pasteurella, aloin miettimään uskaltaisinko ottaa yksin jääneelle Roosalle kaverin silläkin riskillä että pasteurella tarttuisi myös uuteen pupuun.
Nyt meillä on ollut Roosan seurana Viivi-vaavi jo kohta puolisen vuotta, eikä pasteurellan merkkejä ole näkynyt. Toivoa siis on vielä!
Eli se on tuuristakin osaksi kiinni, tarttuisiko pasteurella uuteen kaniisi. Päätä itse, otatko riskin.
Hyviä jatkoja!
Itselläni on ollut vakavaa pasteurellaa sairastava kani kaksi muuta kania JOIHIN PASTEURELLAN TÄMÄ YKSI KANI TARTUTTI!!! joten luulisin tietäväni asiasta.
Krisse taitaa nyt olla vähän väärillä jäljillä, ei mitenkään pahalla.
Ensinnäkin: jos kanillasi ei ole heinäpöly-tai purupölyallergiaa, on syytä epäillä pasteurellaa. Suurin osa kaneista kantaa pasteurellaa, mutta se puhkeaa vain harvoilla. Sen voi puhkaista esimerkiksi stressi. Pasteurella tarttuu niin pisaratartuntana kuin "sukupuolisessa kanssakäymisessäkin." Kaneilla ja marsuilla on eri bakteerikannat, eri lajeja kun ovat, joten pasteurella ei tartu kaneista marsuihin, VAAN kanista kaniin!!!
Jos aiot hankkia toisen kanin, on melko varmaa että ennen pitkää ainakin lieviä pasteurellan oireita tulee myös uudelle kanille.
Itselläni oli kolme kania, ja luppis tartutti kahteen maatiaiseeni pasteurellan. Kun rakkaat Jasu-luppikseni ja Ruusu-maatiaiseni lähtivät vihreämmille ruohikoille ja jäljelle vain Roosa-maatiainen, jolla myös on lievä pasteurella, aloin miettimään uskaltaisinko ottaa yksin jääneelle Roosalle kaverin silläkin riskillä että pasteurella tarttuisi myös uuteen pupuun.
Nyt meillä on ollut Roosan seurana Viivi-vaavi jo kohta puolisen vuotta, eikä pasteurellan merkkejä ole näkynyt. Toivoa siis on vielä!
Eli se on tuuristakin osaksi kiinni, tarttuisiko pasteurella uuteen kaniisi. Päätä itse, otatko riskin.
Hyviä jatkoja!
Kääpiökanini sairastui kyseiseen tautiin viime marraskuussa ja jo muutaman viikon kuluttua,siitä kun sen huomasin,joutusin saatamaan kanini vihreimmille heinäniityille. Lääkekuurit eivät tehonneet.
Kannattaa ottaa tosissaan se tauti,eikä missään nimessä ottaa toista kania,koska se saa sen 99%:n varmuudella.
Ja ennen kun uuden kanin ottaa(vanhemman menehdyttyä) tarvii välineet TODELLA huolellisesti desinfioida! Tauti saatta säilyä vanhoissa papanoissa.
Kiitos vastauksista (joskin hyvin ristiriitaisista sellaisista). Tarkennukseksi vielä; pasteurellaa ei siis ole lääkärissä todettu, itse vain pelkään pahinta.
Henna kirjoitti, ettei pasteurella-bakteeri tartu kanilta marsuun, mutta olen paristakin eri lähteestä lukenut, että ko. bakteeri tarttuessaan (huom!) kanista marsuun on tappava, jonka vuoksi marsua ei missään tapauksessa tulisi ottaa kanille kaveriksi (tai toisin päin). Siis näin olen lukenut (netistä löytyy aiheesta lisää hakusanalla "pasteurella" tai "pasteurella-bakteeri"). Niin ja vielä tarkennus, että bakteeri ei tartu kanista kaniin, sillä kaikki kanit kantavat sitä koko elämänsä.
Aiheesta tietoa etsiessäni törmäsin erittäin mielenkiintoiseen Pilvi Lassilan julkaisuun, jota kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Siitä löytyy varmasti monelle kaivattua tietoa.
Osoite on: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/ela/sarjat/oppimateriaalia/2/eksootti.pdf
Itselläni on ollut kaneja, parhaimmillaan viisi vipeltäjää jaloissani. Saaressa oleville tytöille iski flunssa, joka ei tarttunut poikiin, vaikka olivatkin viikonloppuisin ja sairastellessaan yhdessä. Lääkäri määräsi pojille myös antibioottia ennaltaehkäisevänä hoitona. Hyvin meni, vaikka tytöllä olikin tosi paha räkätauti. Mainittakoon myös, ettei tauti uusiutunut kanien elämän aikana.
Nykyisellä uroksellani oli jo alle vuoden ikäisenä silmätulehdus, jota lääkäri luokitteli pasteurellaksi. Tyttökaniin se ei tarttunut. Ei tarttunut myöskään myöhemmin toiseen tyttöön, missään muodossa.
Katso vain ensin, että kanisi on terve ennenkuin tuot uuden pupun. Kannattaisi mikrobeja tuhoavalla pesuaineella (apteekeista saa) pyyhkiä kaikki pinnat, myös kankaiset.
Pasteurella on kanien ja kengurujen ongelma. Tautia ei saa pois, antibiootit saattavat hyvinkin purra siihen, mutta pöpö jää piileväksi. Kani elää ja voi hyvin tästä huolimatta, jopa pitkänkin elämän. Stressi ja heikkous/vanhuus saattavat laukaista pasteurellan aiheuttamaan tulehdusta missä päin vaan kehossa. Omista kokemuksistani sanoisin, että iloinen, tasapainoinen ja sosiaalinen kani pitää pasteurellan loitolla.