En tiedä pitäisi tämän ikäisen tälläisiä miettiä, saati sitten olla tälläisillä keskutelu palstoilla, no kuitenkin...
Olen 13-vuotias nuori tyttö jolla riittää harratuksia, harrastan: ratsastusta, tanssia, laskettelua, lentopalloa, salibandyä ja koiran kanssa lenkkeilyä.
Monia muitakin asioita on riittänyt tällä tytöllä. On tullut jo tässä iässä paljon vastaan menetyksiä. (Suuria sellaisia)
Olen menettänyt toisen mummini ja molemmat vaarini. (Aikaa menetyksistä on jotain 6-7 vuotta), olen menettänyt entisen koiramme, Aamoksen. Aamos oli kultainennoutaja, se eli meillä 15-vuotta, ja totta kai tälläinen eläinrakas tyttö kerkesi kiintyä erittäin pahoin tähän koiraan. Itkin ainakin 2 kuukautta "putkeen", kun Aamos lopetettiin taka-jalka vikaan 28.5.2014. Aina tuona päivänä pidän rauhallisen ja surullisen päivän kotona, ja sytytän muistokiven viereen kynttilän. Aamosta on todella ikävä. :(
Seuraavaksi menetin hoitohevoseni, Ellin. Elli oli vuonohevonen, kaunis ja kiltti. 20-vuotias vanhus, lopetettiin iän ja jalkojen takia. Ihana ja pirteä hevonen Elli oli. Tämän jälkeen sain puoli-omistajuutta ponin, nimeltä Paavo, Paavo oli kanssani lähes puoli vuotta. Ratsastelin usein sillä, kunnes se lopulta myytiin koska se jäi pieneksi toiselle omistajalleen ja se vei paljon tilaa vielä sen aikaisesta pienestä tallista. (Joka on nyt suuri tila)
Lopulta siis Paavokin myytiin.
Paljon menetyksiä on tapahtunut pienen elämäni aikana. Lisää on VARMASTI tulossa, ikävä kyllä :(
Voitto:
Meille tuli puolitoista kuukautta sitten jackrusselin terrieri, Siiri. Siiri täyttää kohta 4-vuotta. Siiri on suorastaan todella itsevarma, luonteikas, iloinen, vahtikoira, aina valmiina, ystävällinen, seurallinen, ei hauku paljoa, kiltti, mielyttämisen haluinen koira. Erittäin ihana koira, mutta jonain päivänä se aika taas koittaa, kun joudutaan päästämään irti tästä koirasta, toivottavasti siihen on vielä pitkä aika.
Menetyksiä on siis tullut paljoa, ja ainakin yksi voitto on tullut.
(Puhun siis perheenjäsenistä, tutuista ja läheisten menettämisestä tässä, en mistään ns. "Tavaroista tai jutuista".
Kaikista menetyksistä on selvitty hammasta purren ja itkua on väänetty!
Itku ei palauta asioita ennalleen menetysten jälkeen, mutta itkeminen voi auttaa tuskaan. :( Kaikesta tälläisestä selvitään mutta kaikki ihmiset tarvitsevat tukea, JOPA SINÄ, joka tätä nyt tässä luet. Aina voi mennä jonnekkin juttelemaan suruista, niitä on helpompi käsitellä läheisten kanssa, kuin yksin. Pitäkää huolta toisistanne ja eläkää täysillä! ❤
Olen 13-vuotias nuori tyttö jolla riittää harratuksia, harrastan: ratsastusta, tanssia, laskettelua, lentopalloa, salibandyä ja koiran kanssa lenkkeilyä.
Monia muitakin asioita on riittänyt tällä tytöllä. On tullut jo tässä iässä paljon vastaan menetyksiä. (Suuria sellaisia)
Olen menettänyt toisen mummini ja molemmat vaarini. (Aikaa menetyksistä on jotain 6-7 vuotta), olen menettänyt entisen koiramme, Aamoksen. Aamos oli kultainennoutaja, se eli meillä 15-vuotta, ja totta kai tälläinen eläinrakas tyttö kerkesi kiintyä erittäin pahoin tähän koiraan. Itkin ainakin 2 kuukautta "putkeen", kun Aamos lopetettiin taka-jalka vikaan 28.5.2014. Aina tuona päivänä pidän rauhallisen ja surullisen päivän kotona, ja sytytän muistokiven viereen kynttilän. Aamosta on todella ikävä. :(
Seuraavaksi menetin hoitohevoseni, Ellin. Elli oli vuonohevonen, kaunis ja kiltti. 20-vuotias vanhus, lopetettiin iän ja jalkojen takia. Ihana ja pirteä hevonen Elli oli. Tämän jälkeen sain puoli-omistajuutta ponin, nimeltä Paavo, Paavo oli kanssani lähes puoli vuotta. Ratsastelin usein sillä, kunnes se lopulta myytiin koska se jäi pieneksi toiselle omistajalleen ja se vei paljon tilaa vielä sen aikaisesta pienestä tallista. (Joka on nyt suuri tila)
Lopulta siis Paavokin myytiin.
Paljon menetyksiä on tapahtunut pienen elämäni aikana. Lisää on VARMASTI tulossa, ikävä kyllä :(
Voitto:
Meille tuli puolitoista kuukautta sitten jackrusselin terrieri, Siiri. Siiri täyttää kohta 4-vuotta. Siiri on suorastaan todella itsevarma, luonteikas, iloinen, vahtikoira, aina valmiina, ystävällinen, seurallinen, ei hauku paljoa, kiltti, mielyttämisen haluinen koira. Erittäin ihana koira, mutta jonain päivänä se aika taas koittaa, kun joudutaan päästämään irti tästä koirasta, toivottavasti siihen on vielä pitkä aika.
Menetyksiä on siis tullut paljoa, ja ainakin yksi voitto on tullut.
(Puhun siis perheenjäsenistä, tutuista ja läheisten menettämisestä tässä, en mistään ns. "Tavaroista tai jutuista".
Kaikista menetyksistä on selvitty hammasta purren ja itkua on väänetty!
Itku ei palauta asioita ennalleen menetysten jälkeen, mutta itkeminen voi auttaa tuskaan. :( Kaikesta tälläisestä selvitään mutta kaikki ihmiset tarvitsevat tukea, JOPA SINÄ, joka tätä nyt tässä luet. Aina voi mennä jonnekkin juttelemaan suruista, niitä on helpompi käsitellä läheisten kanssa, kuin yksin. Pitäkää huolta toisistanne ja eläkää täysillä! ❤
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.