Karia ihannoivat Ubuntu/Mint käyttäjät

KariFanClubOY

Ovat Karin esimerkillisen esimerkin myötä siirtyneet sotkemaan Apua aloittelijalle palstaa.

Karin esimerkki on siis näin mennyt perille.

Hyvä Trolli Kari ja hyvä Ubuntu/Mint trollit! Way to go!

11

155

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä me näkisimme niin, ettei kukaan Windows-käyttäjä ollut alun alkaen trolli, vaan ilmiö tuli heti linuksien asennuksien jälkeen.

      Heistä sitten tuli (toki vain muutamasta) näitä linukshihhuleita, jotka kiertelevät eri palstoja eri foorumeilla "mainostamassa" niitä kamalia kurttauksiaan ja kun ne eivät menneet kaupaksi, piti siihen löytää syy ja sellainen löytyi Microsoftista ja sen erinomaiseta tuotteesta Windowsista!

      Tästähän alkoi koko trolli-sanan leviäminen.

      • Hyi-häpeä-trolli

        Mistähän olet saanut luvan ottaa kantaa asioihin jotka vaativat aivoja. En ole antanut sinulle lupaa keskustella näillä pastoilla, sinä toistat iseäsi liikaa.


      • markiisi-de-lumisade

        Tutkimusten mukaan pahimmillaan trollaus on järjestelmällistä kiusantekoa. Trollaajan persoona on keskimäärin enemmän sadistinen luonne ja persoonallisuushäiriöinen.

        Hihihhiiihihih


      • valelääkärit_hiiteen

        Ristintumputtaja-Karista on moneksi. Leikkii toki myös tohtoria, hihhuli kun kerta on. Nimimerkkikirjonsa on sangen laaja, tosin jutut ovat poikkeuksetta aina täyttä soopaa kuten trollille sopiikin. Ristintumputtajan mielenterveyttä on myös syytä vahvasti epäillä.


      • Linuks_Sairastuttaa
        markiisi-de-lumisade kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan pahimmillaan trollaus on järjestelmällistä kiusantekoa. Trollaajan persoona on keskimäärin enemmän sadistinen luonne ja persoonallisuushäiriöinen.

        Hihihhiiihihih

        Ja mistähän syystä juuri linukshihhulit ovat sortuneet tähän?
        Eihän heitä ole tietokoneen käyttäjistä kuin muutama promille - mutta sitäkin aktiivisempia ovat.......†


      • s-anni-heluna
        Linuks_Sairastuttaa kirjoitti:

        Ja mistähän syystä juuri linukshihhulit ovat sortuneet tähän?
        Eihän heitä ole tietokoneen käyttäjistä kuin muutama promille - mutta sitäkin aktiivisempia ovat.......†

        Sinua ...† ei ole edes promillea mutta luulet olevasi 200%.


    • Linuks_hermojen_menetys

      Sudo apteekkailu vie hermot keneltä tahansa......†.......yleensä pysyvästi...†

    • Hiskiä on tainnut hiukan suututtaa Microsoftin tiedonkeruupyrkimykset. Käyttöjärjestelmä on vaihtunut, mutta Hiski on Hiski vaikka voissa paistaisi.

    • WajakitWankilaan

      Jos tyhmyys olisi rikos istuisivat palstan kaikki witutinwajakit elinkautista.

      • Linuks_yrjö_lentää

      • Niin - ikävä kyllä - noihin viesteihin olemme joutuneet tottumaan tällä palstalla.
        Kertoo hyvin paljon viestittäjänsä "käyttöjärjestelmästä" - eli kurttauksesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1190
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1118
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      115
      1047
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      960
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      940
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      775
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      731
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      627
    Aihe