Hyvä Soini

Kukkopoika Orpo sai kunnolla "turpiinsa" noin ei-poliittisesti sanoen. Timo laittoi Petelle luun kurkkuun. Itse olisin vetänyt äijää turpaan. Ei juuri hallitukseen noussut ministeri ole oikeutettu haukkumaan, tai edes arvioimaan toisen hallituspuolueen toimintoja. Sanokaa minun sanoneen: Petteri Orpon tie on ankea ja lyhyt kuin "orpopojan valssi" ilman kavaljeeria...
597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä ressu loistava avaus.

Äänestä

Soini sai Sipilältä opetusta niin ne asiat olivat.

Kuka haluaa erota EU:sta no tietysti venäläis alkuperää olevat.

1Äänestä

Aika moni on jo huomannut Soinin valheisiin perustuvan persupolitiikan olevan haitaksi suomelle. Kannatus puolittunut viime vaaleista takiaispuolueeksi. Vielä kuitenkin näkyy olevan yksinkertaisia jotka eivät ymmärrä Soinin lausumisten epäloogisuutta. Niin, persulogiikalla ei järjen kanssa olekaan mitään tekemistä.

1Äänestä

Persuhörhöjen typeryydellä ei ole rajaa! Siperiaan kaikki hörhöt!Taatana!

Äänestä

Timo Soini, typeryyden huippu!
Tässä ajassa on vaikea keksiä mitään typerämpää ja vastuuttomampaa kuin vaikkapa se, että joku istuva ulkoministeri ryhtyisi ääneen haaveilemaan uusilla eroäänestyksillä joissain muissa maissa ja flirttailemaan tällaisilla ajatuksilla, Vapaavuori kirjoittaa blogissaan selvästi Soiniin viitaten.

Hän katsoo, että Euroopassa ja Euroopalla meni huonosti jo ennen Britannian EU-erosta äänestystä ja Brexitiä.

– Sen joka tapauksessa synnyttämä pitkäkestoinen epävarmuus vain lisää vaikeuskerrointa. Jos joskus, niin nyt, tarvittaisiin epävakautta vähentävää ja vakautta lisäävää päätöksentekoa niin unionissa kuin sen jäsenvaltioissa, Vapaavuori vetoaa.



Ilmoitus








ad


”Vaikeimmat neuvottelut”


Vapaavuori uskoo, että Brexitin aiheuttama taloudellinen epävarmuus heijastuu vielä pitkään markkinoille ja talouskehitykseen. Vapaavuori sanoo blogissaan pitävänsä näkyvyyttä tulevaisuuteen hyvin heikkona.

– Varsinaiset eroneuvottelut, jos sinne saakka joku päivä päästään, tulevat olemaan vaikeammat ja vaativammat kuin ehkä minkään asian neuvotteleminen koskaan ja missään.

TIINA SAARI
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TOSIrealistinKokkola kirjoitti:

Kukkopoika Orpo sai kunnolla "turpiinsa" noin ei-poliittisesti sanoen. Timo laittoi Petelle luun kurkkuun. Itse olisin vetänyt äijää turpaan. Ei juuri hallitukseen noussut ministeri ole oikeutettu haukkumaan, tai edes arvioimaan toisen hallituspuolueen toimintoja. Sanokaa minun sanoneen: Petteri Orpon tie on ankea ja lyhyt kuin "orpopojan valssi" ilman kavaljeeria...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu