Totta joka sana varmaan.
http://yle.fi/uutiset/tuhannen_murron_mies_kake_naurattaa_nama_halytinfirmojen_mainokset_sisaan_paasee_aina/8990947
Suurin osa ovista on sellaisia että eihän ne juuri mitään pidättele.
Eli siis, sisään pääsee ilman että siitä pitää ryskää millään kaivinkoneella tai räjäyttää puoli taloa tai hakata kaksi tuntia kirveellä, ei.
Itse olen monesti ajatellut että kyllä tuosta ovesta tullaan niin helposti sisään,
vääntämällähän se aukee ja kun asunnoissa on nykyään (meilläkin ja monilla muilla) ääntä vaimentavat ovet niin eihän se pieni oven murtumisen äänet edes kuulu toisiin asuntoihinkaan.
Tuossahan kaveri kertoo miten helposti se ovi aukeaa, helposti.
Jos asuisin omakotitalossa niin vähintäänkin ovien kautta sisäänkäynnin estäisin niin että ovea ei väännetä auki tai sitten on eriksee vielä murron kestävä ovi eli siis ei pääse sisään ilman järeitä työkaluja. Ikkunatkin voisi sisustukseen sopivasti suojata raudoitukien kanssa ja sitten hälyttimet että rosvolle ei jää liikaa aikaa puuhailla.
Itselläni on tallentava, ohjattava videokamera kodissa ja valvoo koko ajan kotia, hälyttää aina kun on liikettä ja siitä menee kuva sähköpostiin. Myös videota tallentuu 24/7 mutta sille ei ole toistaiseksi vielä ainakaan sellaista taltiointia että sitä voisi joku hoksata ja ottaa mukaan niin sinne meni videot. Näen kotini 24/7 netin kautta ohjattavan satasen hintaisen kameran kautta, tosin upsattu sitä ei ole että sähkökatkos estää laitteetn ja modeemin toiminnan.
Itseäni naurattaa myös se että kun on näitä foorumeilla kirjoittelevia kavereita jotka niittaa kaikki ja vetää turpaan kaikkia aina, kuten murtomiestä esimerkiksi. Entäs jos se murtomieskin on niittaaja ja turpaan vetäjä, ei siinä tiedä kumpi voittaa ellei nyt suoraan ammu ensin ja kysy sitten. Siinä käy ikävimmillään niin kuin oli jossain en nyt muista missä mutta talon isäntä ampui perheenjäsen joka tuli yöllä kotiin, luuli rosvoksi :) Yleisesti voi sanoa että älä koskaan lähde mihinkään kovaan tappeluun, ellei se ole väistämätön pakko ja muuta ei voi, harvoin on pakko, mun ei ole tarvinnut henkeäni puolustaa vielä koskaan tähän 40 ikävuoteen mennessä.
Murtomies: Asuntoon pääsee aina
2
209
Vastaukset
- takaoven_kautta
Liiketiloihin murtautumisestahan hän enimmäkseen puhui. Mutta siellä rivien välissä se pointti oli. Pääovi voi olla hyvin suojattu, mutta sisään pääsee jostain huonommin lukitusta / kuluneesta takaovesta. Tai kävelemällä jonkun työntekijän perässä... ei isommassa putkassa, missä väkeä koko ajan vaihtuukin, kaikki tunne toisiaan edes naamalta. Esim. joistain isommista putkista kannettu tietokoneita ulos keskellä päivää, esiintymällä mikrotukihenkilönä.
Omakotitaloissa on usein ikkuna ovessa, joten ei kiveä kummempaa murtovälinettä tarvita.
En kyllä luottaisi ihan hulluna noihin kameroihinkaan. Sähköposti lähtee muutaman sekunnin viiveellä, joten nopealiikkeinen kaveri kerkiää deletoida vehkeen ennen kuin hälytys on edes matkalla. Tullu testailtua mökillä...- ftt5445r45r45
Niin se on meilläkin firmassa, kyllä vastaan voi tulla täysin tuntematonkin joskus vaikka tiloihin ei ole pääsyä ulkopuolisilla :) Yleensä se on joku huoltomies, toiseksi edes kaikki uusia työntekijöitäkään välttämättä tunne edes kasvoilta heti.
Semmosta se vaan on, mutta eipähän tuo ole mun murhe varsinaisesti, JOS asialle oikeasti haluttaisiin jotain tehdä niin kyllähän kulunvalvonnan saa järjestettyä että ilman kulkulupaa ei voi kulkea sisään eikä ulos tai tulee hälytys, tälläinen on mutta vain yöaikaan..
Välttämättä kamerasta ole mitään hyötyä missään tilanteessa, kuvasta tuskin tunnistaa ketään ellei ole ihan puupää rosvo, toiseksi jos tajuaa olla luuhaamatta kohteessa liian kauaa niin kerkiää jotain napata mukaan ja häipyä eikä sille mitään voi. Kyllä mulla se sähköposti tulee/lähtee niin äkäseen että kyllä siihen modeemille pitää osata mennä suoraan ja repii piuha irti että on edes toiveita keritä estää. Nimenomaan se modeemi on ainoa mille voi tehdä jotain, sen poistamisella voi olla mahdollisuuksia estää datankulku mutta pitää tietää kyllä äkkiä missä se modeemi on.
Niin turha sitä ovea on tehdä murtovarmaksi jos ikkunoista pääsee kuitenkin, ikkunatkin voi murtosuojata että lasin rikkominen ei vielä riitä sisään pääsemiseksi, erityisesti omakotitalossa asuvallahan on vapaat kädet nikkaroida mitä vaan, toista on muulla yleensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24345306Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy18510838Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 331563
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500