Homeopatian suuria lukuja, osa 2

Homeopaatit korostavat hoidon yksilöllisyyttä. Heidän mukaansa potilaita ei voi niputtaa ryhmäksi, joille sitten annetaan yhtä ja samaa käsittelyä sairauden poistamiseksi. Lääkkeitä taas määrätään johonkin sairauteen usein niin, että samaa lääkettä käyttävät (esim.) jopa miljoona ihmistä maailmassa, kuten tiedämme.

Homeopaatit siis joutuisivat näille ihmisille kullekin (äärimmäisessä tilanteessa) määräämään oman yksilöllisen homeopaattisen valmisteensa. Kuinka monta homeopaattia tarvittaisiin tähän, ja miten kaikki käsittelyyn tarvittavat vedet ja sokerit saataisiin valmistettua, kuljetettua ja varastoitua? Ja tämä vain yhden sairauden miljoonan kärsijän käsittelemiseksi. Plus sitten vielä sama uusiksi jollakin toisella h.valmisteella, jos ensimmäinen käsittely ei vaikuttanut.

Maailmassa ei kohta muita ammatteja olisikaan kuin mitä homeopatian parista löytyy. Tai sitten suurimman osan maailman ihmisistä pitäisi kuolla siihen sairauteensa, ja jäljelle jäävä kourallinen "homeopatisoitaisiin terveeksi" -- eli jäisivät henkiin muista syistä.

(en käytä sanoja "lääke" tai "hoito" homeopatian yhteydessä)
12389
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei, jos et ymmärrä mistä on kyse, niin jospa olisit hiljaa?

Etkö ymmärrä, että olet käsittänyt väärin? Jos olisit käsittänyt oikein asiat, niin luuletko, että kukaan muu ei olisi aiemmin tajunnut tuota "vesi ei riittäisi" -juttuasi? Ihanko itse keksit?

Voi Pyhä Lehmä tätä viisasten yksinkertaisuutta!

Äänestä
  • No, hyvä että vatkausvesihuijaritkin joita kannatat huomaavat virheensä. Mitens ajattelitte korjata? Rähähähähähääää!

    Äänestä

  • HEI_RUNKKARI kirjoitti:

    No, hyvä että vatkausvesihuijaritkin joita kannatat huomaavat virheensä. Mitens ajattelitte korjata? Rähähähähähääää!

    Ei saa pilkata itsetyydytyksen harjoittajaa. Kunhan suuntaa suihkunsa pois näiltä palstoilta.

    Äänestä

  • Ole hyvä sitten ja korjaa hänen väärinkäsityksensä, äläkä siinä vain huutele.

    Äänestä

  • jarppinator kirjoitti:

    Ole hyvä sitten ja korjaa hänen väärinkäsityksensä, äläkä siinä vain huutele.

    Ei se ole korjannut vaikka on yli kolme kk kulunut aikaa.

    Äänestä

Näiden vastaajien ÄO on Gaussin käyrän alosassa: EIVÄT KOSKAAN OLE OLLEET TÖISSÄ, VAAN PSYYKKISISTÄ SYISTÄ ELÄKEELLÄ TAI TÖTTÖMIÄ. OSAAVAT SYÖDÄ, PASKANTAA SEKÄ JUURI JA JUURI LUKEA, MUTTA ULOSANTI ON IMBESILLIN LUOKKAA!!!!!!

Äänestä

<<< Homeopaatit siis joutuisivat näille ihmisille kullekin (äärimmäisessä tilanteessa) määräämään oman yksilöllisen homeopaattisen valmisteensa. >>>

Ja silti varsin ironisesti jokaisen asiakkaan yksilöllisesti huomioituaan määräävät heille kaikille kuitenkin lopulta täysin samaa valmistetta: pelleteiksi puristettua taloussokeria.

Äänestä
  • Kun minua niin pelletti! -- Homeopaatti.

    Äänestä

  • Taloussokerillakin on tieteellisesti todistettu placebo-vaikutuksensa.

    Äänestä

Nosto ja nosto.

Äänestä

Mitä tuota turhaan asiaa vatkaamaan. Onhan sitä vatkattu 200 vuotta ilman näyttöä. Ratkaistaan se nopeasti, helposti ja halvalla. Tämä on haaste Pauliina Aarvalle ja Juha Teperille:Tampereelta valitaan 200 kurkkuangiinapotilasta, joiden tauti on todettu kliinisesti ja streptokokkiviljelyllä. Sata saa pelkkää homeopatiaa, sata penisilliiniä. Tulos todetaan kolmen päivän päästä bakteereiviljelyllä ja kliinisesti. SE ON SIINÄ!!!!!!! Ongelma on yksinkertainen ja tulos selkeä: Streptokokki ja oireet ovat jäljellä tai sitten ei.

Äänestä
  • >+Mitä+tuota+turhaan+asiaa+vatkaamaan.+Sitä+on+vatkattu,+ja+näyttöä+on.+Lumelääke+auttaa!Ettei+sen+vaikutus+menisi+jopa+skepon+pillerien+vaikutuksen+ylikin,+joka+tutkimusten+mukaan+on+se+13%?http://www.hs.fi/tiede/a1415074709225

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paperiarkkipiispa kirjoitti:

Homeopaatit korostavat hoidon yksilöllisyyttä. Heidän mukaansa potilaita ei voi niputtaa ryhmäksi, joille sitten annetaan yhtä ja samaa käsittelyä sairauden poistamiseksi. Lääkkeitä taas määrätään johonkin sairauteen usein niin, että samaa lääkettä käyttävät (esim.) jopa miljoona ihmistä maailmassa, kuten tiedämme.

Homeopaatit siis joutuisivat näille ihmisille kullekin (äärimmäisessä tilanteessa) määräämään oman yksilöllisen homeopaattisen valmisteensa. Kuinka monta homeopaattia tarvittaisiin tähän, ja miten kaikki käsittelyyn tarvittavat vedet ja sokerit saataisiin valmistettua, kuljetettua ja varastoitua? Ja tämä vain yhden sairauden miljoonan kärsijän käsittelemiseksi. Plus sitten vielä sama uusiksi jollakin toisella h.valmisteella, jos ensimmäinen käsittely ei vaikuttanut.

Maailmassa ei kohta muita ammatteja olisikaan kuin mitä homeopatian parista löytyy. Tai sitten suurimman osan maailman ihmisistä pitäisi kuolla siihen sairauteensa, ja jäljelle jäävä kourallinen "homeopatisoitaisiin terveeksi" -- eli jäisivät henkiin muista syistä.

(en käytä sanoja "lääke" tai "hoito" homeopatian yhteydessä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu