Nostalgiaa herättää monet heinäkuun muistot, kesä kauneimmillaan, mansikat makeimmillaan, varsinkin metsämansikat, joita Hämeessä poimimme 3ltr pilkkumin kukkuroilleen. Paluumatkalla saaresta, jouduin pitämään sen tarkkaan suorassa, ettei runsaudesta olisi hukkaan valunut.
Tänään tuntuu aivan uskomattomalta se näky 50-luvulla. Asumattoman Pihlajaveden saaren rinteessä, aivan punaisenaan kypsiä metsämansikoita :D
Kolme poimijaa meitä oli, eikä kauaa kestänyt täyttää tuo pilkkumi. Koskaan en enää ole nähnyt sellaista mansikkapaikkaa, joskin Sipoossa vielä 80-luvulla löytyi mansikkatäytekakkuun marjat pellonpientareelta.
Monet heinätalkoot on Sipoon aikoina järjestetty, hikoiltu ja nautittu tuoksuvan heinän nostosta seipäälle. Juotu pikaisesti varjossa mehua ja kotikaljaa, istuttu viimein kahvitauolle lepäämään hetkeksi iloisessa seurassa.
Illalla sitten on kylvetty ja vihdottu kirvelevät jäsenet kuntoon, eikä iho koskaan ollut heleämpi kuin heinäaikaan, seipäille laiton ja sisäänajon jälkeen.
Täyttä luonnonmukaista heinäkuista maaseudun elämää se oli.
Tämänpäivän maatalous elää paljon koneellisempaa aikakautta, pakollista sekin kehitys, ei ole jäänyt talkooväkeä enää, lapsiluvutkin pienentyneet viljelijäväestöllä.
Ihania kesäisiä muistoja menneiltä ajoilta, tuo tänään alkava ihana heinäkuu.
Tänään tuntuu aivan uskomattomalta se näky 50-luvulla. Asumattoman Pihlajaveden saaren rinteessä, aivan punaisenaan kypsiä metsämansikoita :D
Kolme poimijaa meitä oli, eikä kauaa kestänyt täyttää tuo pilkkumi. Koskaan en enää ole nähnyt sellaista mansikkapaikkaa, joskin Sipoossa vielä 80-luvulla löytyi mansikkatäytekakkuun marjat pellonpientareelta.
Monet heinätalkoot on Sipoon aikoina järjestetty, hikoiltu ja nautittu tuoksuvan heinän nostosta seipäälle. Juotu pikaisesti varjossa mehua ja kotikaljaa, istuttu viimein kahvitauolle lepäämään hetkeksi iloisessa seurassa.
Illalla sitten on kylvetty ja vihdottu kirvelevät jäsenet kuntoon, eikä iho koskaan ollut heleämpi kuin heinäaikaan, seipäille laiton ja sisäänajon jälkeen.
Täyttä luonnonmukaista heinäkuista maaseudun elämää se oli.
Tämänpäivän maatalous elää paljon koneellisempaa aikakautta, pakollista sekin kehitys, ei ole jäänyt talkooväkeä enää, lapsiluvutkin pienentyneet viljelijäväestöllä.
Ihania kesäisiä muistoja menneiltä ajoilta, tuo tänään alkava ihana heinäkuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Monena päivänä syönyt kourakaupalla metsämansikoita ja mustikoita, aika iso työ kerätä edes litra metsämansikoita.
no voi voi sellasta se on
Tuo on vielä lähihistorian rikkautta, 💖 yhä vieläkin löytyy metsämansikkaa, koskematonta alaa sille ei vaan ole yhtä paljon kuin ennen.
Kuka tietää, palaako joskus vielä pienviljelyskin arvoonsa Suomessa, paikoitellen on kyllä omavaraistaloutta yhä.
Onhan heinäkuu vieläkin suosittu lomakuukausi, pääkaupunkiseudulla on liikenne nyt jo hieman hiljentynyt, merenranta ja järviseutujen elämä kukoistaa, kyläkauppojen myyntitulotkin lisääntyy. Heleää heinäkuuta vaan 🍧
Eu vaatii suuria aloja viljelyksille. Pienviljelijät joutui lopettamaan työn teon pienillä pelloillansa ja vähäisellä karjalla. Heidän tiloillansa kääntyi uusi lehti joutuivat vieraalle töihin.
Niinhän se oli, samoin karjatilojen koot täytyi suurentaa. Syy siihen oli, ettei ilmastomme tuottanut ilman valtion tukea viljan viljelyyn. Énsimmäiset vuodet olimmekin saamapuolella korkeilla aluellisilla EU tuilla.
Eiköhän maatalous saa yhä jonkinasteista tukea, huvittaa kun ennen oli aina viljelijät syynä kaikkeen,..nyt se on sitten politiikot ja EU.
PS. Rohkeat naapuris Päämiehet tapaavat tänään Kultarannassa, maailman (ruotsl) jännittäessä ihan suotta,..kauniina heinäkuisena päivänä 🌝 🍀🍒
Heinäntekoon pääsin isosiskoni kanssa lapsena mummolassa serkkujen kanssa. Haravoimme rippeitä, saimme istua heinäkuorman päällä ja polkea heiniä ladossa, villiinnyimme siellä hyppimään. Naarmut ja pölyt huuhdottiin Virmasvedessä, saatiin ratsastaa rantaan rauhallisen suomenhevosen selässä ja sekin tuli uimasilleen ! Ahomansikoita löysimme laidunmailta syödäksemme yllin kyllin, helposti läkkipeltinen litran mitta täyttyi ja vietiin mummollekin. Mansikkamaitoa teimme vähintään kerran päivässä syvät ruokalautaset täyteen. Mummo paistoi kuohkeaa kullankeltaista sokerikakkua herkuksi, kun omat kanat ahkerasti munivat. Olimme lomalaisia, meitä hemmoteltiin.
Lapsuudesta muistan myös mesimarjan tuoksun ja maun. Ei niitä koskaan suuria määriä saatu, mutta kipaistiin salaisiin paikkoihin herkuttelemaan. Ahomansikoita olen siirtänyt omaan puutarhaani sinne tänne, sopivat kuiviin paikkoihin maanpeitekasveiksi , omenapuiden alustoille, kukkapenkkien reunamille, rönsyjen ansiosta leviävät hyvin ja kiva napsia suuhun mennen tullen. Ensimmäiset mustikat ovat kypsyneet, ja kahvikuppiin keräsin mustikkamaitotarpeet, jospa ensi viikolla saisi jo piirakkamarjat.
Pitääpä alkavan heinäkuun kunniaksi pujottaa pari timoteiheinällistä ahomansikoita ja ottaa nostalginen kännykkäkuva : tervetuloa heinäkuu !
Ihania rauhanajan kokemuksia sodanjälkeiset sukupolvet ovatkin saaneet nauttia. Ne muistot ovat eheyttäneet ja luoneet jo uusia evästettyjä sukupolvia kansakuntaamme.
Eduskunnan täysistuntoa kuunnellessa tulee vääjäämättä tietoiseksi muuttuneesta maailmasta, missä elintasosta ja selviämisestä käydään kilpailua. Emme ole yksin, kuulumme Euroopan Unioniin, jonka historiaa muuttaa Britanian eropyrkimys yhteisöstä.
Sen seurausta en lähde, enkä kykene arvioimaan, sen vain tiedän ja tunnen, että ne hyvät ja kauniit muistot elämästä, jotka lapsemme ja lastemme lapset saivat kokea kanssamme, vievät heitä eteenpäin omassa elämässään.
Toki ei ikäpolvemme ilman velvotteita ole, vastuullisia olemme puheissamme ja kirjoituksissamme, myös me luomme epävakaina aikoina turvaa ja iloa nuorillemme!