Soitimella

Kaikki kuhmon valtuutetut hesan teerenpeliin ryyppäämään sieltä saa parhaat neuvot asioiden hoitoon.
15781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

mikä on teerenpeli?

Äänestä

aa teerenpeli on siis kapakka!

Äänestä

Toki aloittaja olisi voinut omalla nimellään paikallislehteen kommentoida. Toivottavasti sen tekeekin.

Mutta. Ensinnäkään en ole ollut ns.humalassa aikoihin.
Teerenpeli-ravintola on kansanedustajien yksi suosikkipaikka hesassa. Siellä tehdään muutakin, kun ollaan kännissä ja vedetään päät täyteen. Käykää siellä, niin tiedätte. Kyllä sieltä hyviä neuvoja saa. Melkein yhtä hyviä, kuin Villipeurasta :)

Yhdellä edustusreissulla (kuntamarkkinoilla) olen virkamiesjohdon kanssa hesassa käynyt ja oma tarina toki sekin olisi. Ei olisi silläkään reissulla välttämättä rahaa olisi tullut. Ei toki oltu sillä asialla.

Toisille se, että valtuutetut ovat lampaita sopii paremmin toisille, kuin toisille. Tässä asissa vaan on miljoonat eurot pelissä ja siksi asiaan tuli ottaa kantaa myös paikallislehdessä.
Koulurakentamisen suunnittelun alussa jo kritisoin (ja en ollut ainoa) sitä, että kuinka hallitsematonta edunajaminen on. Joku siellä toinen täällä. Kaikki parhaansa yrittävät asenteella.

Siksi satuin Kärnän Mikolta kysymään, että kuinka hänen kunnanjohtaja-aikana heillä asia hoidettiin. Lapissa osataan edunajaminen Kainuuta paremmin.
Vastaus oli juuri sellainen, jota olemme tarjonneet myös Kuhmolle. Taiteellisempi näkemys voitti ja siksi en ole ollut tyytyväinen. Se saattoi maksaa monta miljoonaa euroa veronmaksajille.
Mutta lampaat maksavat aina lopulta.

Siihen, että kaikesta tietää kaiken on kaikilla suunnilleen yhtä pitkä matka.

Äänestä
  • Vai haluaa Polvinen määritellä missä ja mitenkä uudesta koulusta saa keskustella.
    Kyllä kansalaisella on oikeus antaa palautetta nimettömänäkin, varsinkin tuollaisen poliittisen, populistisen pläjäyksen jäkeen.
    Onpa osalta poliitikoilta unohtunut pääasia, lapset ja AVIN:n määräykset.
    Haitanneeko tuo, jos koulua rakenettaessa halutaan edistää myös puurakentamista.
    Polvinen näyttää sortuneen poliitikkona käyttämään "viisauden imelintä lajia, jälkiviisautta" ja häneen sopinee myös lauasdus, "en ole katkera, mutta kuitenkin".

    Äänestä

  • Koulu tehdään se on selvä asia jo. Se on päätetty. Lapset ansaitsevat terveen koulun, kuten henkilökuntakin.

    Kyse on vain siitä, miten sen rahoitus ja sen hankinta on hoidettu. Homekouluasia olisi toki pitänyt ratkaista jo silloin kun oireet ovat alkaneet ja homekoulurahoja oli saatavilla.

    Puurakentamisen edistäminen oli juurikin se syy, miksi puukouluun päädyttiin. Kuitenkin peli voi päätyä ulkomaiseen puulevyn toimittajaan edistämään Baltialaisten puurakentamista.

    Jälkiviisaudesta sen verran, että nämä asiat on tuotu esille hyvissä ajoin ennen koulurakentamisen aloittamista, sen aikana ja nyt tiedoksi sen jälkeen.
    Katkera tuskin tarvitsee olla. Veronmaksajilla tämä lopulta maksatetaan ja nyt ei ainakaan voi sitä sanoa, että meillä on hyvä taloudellinen tilanne pakolisten ottamista varten.

    Äänestä

  • No eikös se koulu kuitenkin rakenneta nyt sillä perusteella että,kaikki Kuhmon alaluokkalaiset sopisivat sinne..Lasten mahdollisesti tarvitsemat koulunkäyntiin liittyvät palvelut olisivat kaikille lähellä.
    Koulukyytejä voitaisiin järjestellä lasten ikä huomioon ottaen.Vanhemmatkin voisivat hiukan joustaa kyytien kestoista.Tiedä häntä vaikka joskus koulukyydeistä maksettaisiinkin jollekin jotain ns omavastuu.

    Äänestä

  • taidat elää 80 luvulla, teerenpeli on purettu 1990

    Äänestä

Mikolle plussaa, omalla nimimerkillä ja täyttä asiaa!

Äänestä

Se on tuo näsäily tai vinoilu omituinen keskustelutapa.
Kuhmossa kannattaisi useamman osallistua puolueiden toimintaan, niin voisi vaikuttaa asioihin.

Äänestä

Emmää teerenpelissä ketään kansanedustajia ole tunnistanut ikinä. Oluen ystäviä siellä käy.

Äänestä

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa

Äänestä

Kuhmon päättäjät vastuuseen koulun rakentamisesta. Ei mitään järkeä ruveta rakentamaan koulua ja vielä puusta. Kellä päättäjällä on tullut puupää kun tarpeeksi rahalla on voideltu.

Äänestä

eiköhän ne tupajumit riitä kun menette kostamuksha ; kaikki mikot, pienet, suuret, pöljät ja vähemmän tyhmemmät mukaan, pieni pyöreä punainen maatuskha otottaa jo.

Äänestä

Kyllä kait se koulu rakennetaan siitä syystä että entinen koulu on sisäilmaongelma

Äänestä

Mutta koulun rakentaminen on alkanut, työmäällä n täysi hönkä päällä. Tuo työllisyyttä kuhmonoon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kravattisonni kirjoitti:

Kaikki kuhmon valtuutetut hesan teerenpeliin ryyppäämään sieltä saa parhaat neuvot asioiden hoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu