Tätä mieltä Professori Kanniainen on EU:sta

Mietinnässä

http://www.talouselama.fi/uutiset/professori-kanniainen-koskaan-en-ole-kritisoinut-euroopan-unionia-nyt-on-sen-aika-6563757

Professori Kanniainen: "Koskaan en ole kritisoinut Euroopan unionia - Nyt on sen aika"

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen arvostelee Eurothinktank-blogissa Euroopan unionia ja vaatii EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin eroa.

Kirjoituksessaan Kanniainen ihmettelee poliitikkojen kommentteja Brexit-kansanäänestyksen tuloksesta.

"Niistä ei heijastu minkäänlaista nöyryyttä sen tosiasian edessä, että Euroopan unionin legitimiteetti tarvitsee perusteellisen uudelleenarvion", Kanniainen toteaa.

"Suomessa äänestystuloksen leimaaminen 'väärin äänestetyksi' edustaa arvotonta puheenvuoroa. Sillä halutaan sivuuttaa se tosiasia, että Brexitissä on kyse Euroopan unionin epäonnistumisesta. Ei voi olla niin, että puolet Ison-Britannian äänestäjistä ei olisi tiennyt, mistä äänestyksessä on kysymys. Jos näin olisi, vastuu silloinkin olisi vastapuolella ja sen kyvyttömyydessä selittää, miksi kansan tulisi äänestää toisin."

Kanniaisen mukaan äänestyksellä on iso poliittinen merkitys.

Hän muistuttaa, että on arvostellut aiemmin laajasti euroa virheeksi, mutta ei ole kohdistanut arviotaan Euroopan unioniin.

"Koskaan en ole kritisoinut Euroopan unionia. Nyt on sen aika", Kanniainen toteaa.

Kanniainen esittää, että Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin tulisi erota.

"Tämä ei olisi ensimmäinen kerta. Vuonna 1999 Jacques Santer joutui eroamaan komission puheenjohtajan asemasta pienemmästäkin, joskaan ei vähäpätöisestä syystä. Brexitin ei olisi pitänyt tapahtua. Sen toteutuminen on johtavien nykyisten ja aikaisempien europoliitikkojen ja heidän tukijoukkojensa vastuulla."

Euroopan unioni on epäonnistunut monella tasolla, hän kirjoittaa.

Euron epäonnistuminen on oma lukunsa, mutta uutena ongelmana Euroopan unioni on lisäksi saanut vastuulleen rikollisjärjestöjen organisoiman ihmisten massamuuton Turkista ja Afrikasta Euroopan alueelle, hän kirjoittaa. EU:hun on hyväksytty myös Romanian ja Bulgarian kaltaisia maita, jotka eivät ole kypsiä jäsenyydelle.

"Brexit-äänestyksen taustalla mitä ilmeisimmin oli ennen kaikkea maahanmuuttokysymys. Tämä arvio on rasismisyytösten sijaan syytä ottaa tosissaan ja kysyä, mikä on Euroopalle oikea maahanmuuttopolitiikka. Siihen on selkeä vastaus: jos ulkorajat vuotavat, Euroopalla on vastassaan yhä paheneva ja hallitsematon kriisi. Pohjois-Afrikassa on satoja miljoonia kansalaisia, joille Eurooppa tarjoaa unelman. On pakko todeta, että Eurooppa ei tule tällaista kestämään", Kanniainen kirjoittaa.

Hänen mukaansa EU:n maahanmuuttopolitiikka onkin totaalisen uudelleenarvioinnin edessä.

EU tarvitsee hänen mukaansa uuden legitimiteetin, mikä tarkoittaa uuden perussopimuksen välttämättömyyttä.

"Sen täytyy sisältää myös ajatus siitä, että millä tahansa jäsenvaltiolla on oikeus erota rahaliitosta, jos se ei siinä selviä. Tällä kaikella on kiire. Se eräiden politiikojen toive, että nyt on aika edetä kiihtyvällä vauhdilla kohden liittovaltiota, ei ole mitenkään perustelua."

"Euroopan kansat eivät ole valmiita liittovaltioon, aitoon federaatioon. Brysselin vallan kasvattamisen asemesta Eurooppa tarvitsee enemmän kansallisvaltioiden liittoa ja rajoituksia Brysselin vallalle. Onko jo liian myöhäistä?"

Kansanäänestyksen järjestäminen Suomen EU-jäsenyydestä

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058



Lisää luettavaa

Kenraaliluutnantti evp Matti Ahola sanoo Brexitinkin osoittavan, ettei EU:n yhteistä puolustusta ole olemassakaan.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ahola-52282

ja muuta pahempaa povattiin, mutta brexitin jälkeen kävikin hyvin:

Britanniassa, josta kohta tullee Iso-Britannia, ovat pörssikurssit kohonneet viikon ajan:
http://www.dailymail.co.uk/money/markets/article-3670001/FTSE-100-set-best-week-2011-London-stock-market-boosted-Carney-hint-Brexit-cash-injection.html

Vain poliittinen eliitti hyötyy jos jäämme EU:hun kun siitä ollaan tekemässä liittovaltiota ja kaikki rikoslaista-eläkkeisiin yms harmonisoidaan.Pakko ottaa vastaan siirtolaisia,emmekä saa suomessa enää päättää mistään mitään.

http://www.telegraph.co.uk/opinion/2016/03/16/there-is-no-conspiracy-the-eu-is-completely-open-about-its-super/

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        188
        5101
      2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        18
        1792
      3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        63
        1636
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        127
        1517
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        10
        1497
      6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        51
        1175
      7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        96
        1084
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        307
        980
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        196
        945
      10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

        Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
        Suomalaiset julkkikset
        7
        840
      Aihe