Optimisti toivoo ilman ja mukavan olon jatkuvan. Pessimisti pelkää kaiken muuttuvan pahemmaksi. Minä hetken lapsi nautin hetkestä. Miten koet?
+ 27 ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
114
692
Vastaukset
- eppu2
Täällä on puolipilvistä, mutta lämpötila sama.
Minäkin nautin tästä hetkestä ja välillä toivon sadetta, kasvien puolesta.
Teen aina sellaista mikä sopii fiilikseen milläkin ilmalla. Joskus vaan laiskottelen ja toisinaan touhuan tuntitolkulla, niinkuin tänäänkin. - kylmä_mutta_vähäluminen
Täällä Keski-Suomessa on "vain" 24. Huomenna helpottaa vesisateiden myötä ja ensi viikolla päivälämpötilat 14-17,ennusteen mukaan.
- eppu2
Keski-Suomessa minäkin olen, mutta ihan täällä länsireunalla. Etupihan mittarissa vielä 26 ja takana 24 astetta.
Mulla on alamökillä sauna lämpiämässä, uimaankin aion sieltä, joten sinnepä tästä lähden. - Saisi-rävähtää-ukkosella
25 varjossa itä-suomessa. Nyt. Saunaa en laskenut yli 80 kun menin kesken lämmityksen. Ei jaksa liian kuumaa. Saunan terassin reunalla peseydyin: ei yleisöä. Ellei tuolla puskissa lymyä salakuvaaja-nainen yksi tai kaksi tai kolme..?
Huominen hieman huolestuttaa. Jopa 30 luvattu. Se alkaa olla liikaa. Typerää istua varjon alla koko päivää, jos aamulämpökin on 24 kuten ennustaja povasi. Saisi-rävähtää-ukkosella kirjoitti:
25 varjossa itä-suomessa. Nyt. Saunaa en laskenut yli 80 kun menin kesken lämmityksen. Ei jaksa liian kuumaa. Saunan terassin reunalla peseydyin: ei yleisöä. Ellei tuolla puskissa lymyä salakuvaaja-nainen yksi tai kaksi tai kolme..?
Huominen hieman huolestuttaa. Jopa 30 luvattu. Se alkaa olla liikaa. Typerää istua varjon alla koko päivää, jos aamulämpökin on 24 kuten ennustaja povasi.Nuoruuteni vietin itäsuomessa ja pienet hyttyset ahdistelivat, ettei alastomuudelle muita katsojia tarvittu. Paljon soita, joista tuli mäkäröitä laumoittain.
- eppu2
Saisi-rävähtää-ukkosella kirjoitti:
25 varjossa itä-suomessa. Nyt. Saunaa en laskenut yli 80 kun menin kesken lämmityksen. Ei jaksa liian kuumaa. Saunan terassin reunalla peseydyin: ei yleisöä. Ellei tuolla puskissa lymyä salakuvaaja-nainen yksi tai kaksi tai kolme..?
Huominen hieman huolestuttaa. Jopa 30 luvattu. Se alkaa olla liikaa. Typerää istua varjon alla koko päivää, jos aamulämpökin on 24 kuten ennustaja povasi.Tänne länsi-Suomeen ei kait tuollaisia lukemia ole luvattu, vanhalla täytyy jo noissa lukemissa olla aina vesikuppi käden ulottuvilla.
Hyttysiä on ollut paljon ja juuri äsken ihmettelin, että taitaa olla hyttyssukupolvi kuollut, kun tänään kolmeen tuntiin kohtasin vain noin 15 hyttystä. Pari paarmaa kävi tänään päälle.
- jospahan
Ihanaa että on lämmintä. Aurinko käy pilvessä välillä, mutta lämpöä riittää.
Ötökätkin nauttivat lämmöstä. Valkoiset kukat kuhisevat ötököistä. Pari sarvijaakkoa päällekkäin lensi puserooni, sain ne äkkiä karkoitetuksi kirkaisun kanssa.
Toivottavasti huomenna on yhtä lämmin ja kiva päivä. Laitan eri värisen puseron päälleni, jospa ne ötökät eivät siitä väristä yhtä paljon pitäisi kuin tänään. ;-) - entinenmiäs
Optimistinen minä toteaa sääkarttaa katsottuaan: hienoa, sade onkin jo tarpeen, nuo ja nuo jätän kastelematta kun kohta kerran sataa. Pessimisti-minä sanoo, että ne on ukkoskuuroja ja menee taaskin tietysti hieman vierestä, eikä tule kuin muutama pisara.
27, kiitos vaan hienosta lauantaipäivästä mutta olisi se nyt hieman vähempikin riittänyt. Tarkenihan ainakin ruohon leikata. - kylmätotuus
Mukava päivä on ollut. Lämmintä vieläkin 23 astetta.
Kohta menen kastelemaan ja lannoittamaan kukkaistutukset.
Huomiseksi on luvattu rankkojakin sade- ja ukkoskuuroja, joten pieni esikastelu on tarpeen, ettei maa mene mullinmallin.
Verenhimoisia ystäviä varmaan riittää, mutta nehän kuuluvat Suomen kesään, joten mitäpä niistä nurisemaan.
Pitkän talven aikana niitä ei näy.
Leppoisia kesäpäiviä kaikille! Optimaalinen optimisti kävi trimmaamassa pihan aamupäivän, mutta kun hiki alkoi valumaan, vaihdoin puskatrimmerin jalkatrimmeriin, laitoin koiran takapenkille ja mentiin rannalle. Talviturkki jäi 20 asteeseen meriveteen. Nyt sekin on hoidettu.
Sitten kotiin leikkaamaan nurtsin nurin, ja juuri kun olin parkkeerannut Hondaani, tuli ensimmäiset raskaat pisarat. Enpä olisi huomenna enää päässyt leikkaamaan, ruoho taitaa olla pikkasen liian märkää mun keräävälle pikku-puimurille.
Ihan loistava päivä, siis.- eppu2
Päivä on ollut tosiaan hieno.
Tuolla jossain jo saunareissujani kertoilin.
Iltapäivällä pätkin ja haloin rankoja.
Ruohonleikkuria en saanut käymään millään, bensaa vähän roiskahti väärään paikkaan, kun oli niin kamala kaatokannu.
Kissaa ei ole näkynyt vuorokauteen ja pitäisi punkkiliuos laittaa, kun yksi riittää vaan 4 viikoksi ja aika on täynnä edellisestä.
Järven päällä taivas on oranssina, joten ei ainakaan vielä sadetta näy.
Kastelin vähän kasvimaata, mutta odotan, että sadetta tulisi. eppu2 kirjoitti:
Päivä on ollut tosiaan hieno.
Tuolla jossain jo saunareissujani kertoilin.
Iltapäivällä pätkin ja haloin rankoja.
Ruohonleikkuria en saanut käymään millään, bensaa vähän roiskahti väärään paikkaan, kun oli niin kamala kaatokannu.
Kissaa ei ole näkynyt vuorokauteen ja pitäisi punkkiliuos laittaa, kun yksi riittää vaan 4 viikoksi ja aika on täynnä edellisestä.
Järven päällä taivas on oranssina, joten ei ainakaan vielä sadetta näy.
Kastelin vähän kasvimaata, mutta odotan, että sadetta tulisi.No voi kissaa, taitaa nauttia vapaudesta? Kaikenlaiset koneet on kyllä oikukkaat, miesten nimet pitäisi laittaa niille jokaiselle :) Vasta kun tankki on putsattu ja uudet bensat laitettu, tulppa ja ilmasuodatin vaihdettu, kone vedetty käyntiin kunnes käsi meinaa irrota... vasta sitten voi saada vastahakoisen yskäisyn palkaksi. Niinkuin vihjeeksi että jatkappa vielä muutaman vedon. Ja sitten hyräistään käyntiin.
Mulla on sauna vasta tulollaan. Vähän kateellisena tuosta jorpakosta, mikään ei ole niin ihanaa kuin saunasta pulahtaa johonkin märkään.Sen unohdin tähän positiivisuuteen heittää, että kävipä Jehovan todistajakin tänään käymään. Kysyi saako jättää sellaisen lapun, ja vastasin kohteliaasti että hukkaan menee, olen ateisti. Hyvä etten pyllylleni lentänyt, kun hän kysyi mikä taloni numero on. Hän laittaa sen listaan jotta tänne ei enää ikinä tule Jehovan todistaja käymään! Jisses! Ootteko koskaan ennen kuullut moista? Saa nähdä miten käy.
- eppu2
hmp.f kirjoitti:
No voi kissaa, taitaa nauttia vapaudesta? Kaikenlaiset koneet on kyllä oikukkaat, miesten nimet pitäisi laittaa niille jokaiselle :) Vasta kun tankki on putsattu ja uudet bensat laitettu, tulppa ja ilmasuodatin vaihdettu, kone vedetty käyntiin kunnes käsi meinaa irrota... vasta sitten voi saada vastahakoisen yskäisyn palkaksi. Niinkuin vihjeeksi että jatkappa vielä muutaman vedon. Ja sitten hyräistään käyntiin.
Mulla on sauna vasta tulollaan. Vähän kateellisena tuosta jorpakosta, mikään ei ole niin ihanaa kuin saunasta pulahtaa johonkin märkään.En minä luovuttanut ole, huomenna aattelin taas yrittää. Jos ei toimi, olkoon, poika saa sitten kattoa. On niin ihanaa, kun ei tartte enää itse kaikkea.
Kyllä se jorpakko on hieno asia.
Kun tuo vanhin pojanpoikani meni naimisiin viikkoa ennen juhannusta, sitten ne juhannuksena piti ystäväpiirilleen täällä hääjuhlat.
Aikaa sitten jo varasivat kaikki mökit.
Niitä oli jotain 25 henkilöä nuoria. Laitoin petejä valmiiksi ja siskonpetivaatteita, että kaikille riitti.
Kun kaupunkilaisnuoret tulee maalle, on monta asiaa, joita ne eivät osaa ottaa huomioon, koska kauppa ei ole nurkan takana.
Niimpä varasin niille grillihiiliä, sytytysnestettä, hyttyskarkotteita.
Kyllä nuoret ovat pääsääntöisesti fiksuja.
Osan heistä tapasinkin ja juttelin, kun tulin ennenkuin kaikki olivat lähteneet.
Minulla on nykynuorista ihan positiiviunen kuva, jonka olen saanut omien nuorien kautta. eppu2 kirjoitti:
En minä luovuttanut ole, huomenna aattelin taas yrittää. Jos ei toimi, olkoon, poika saa sitten kattoa. On niin ihanaa, kun ei tartte enää itse kaikkea.
Kyllä se jorpakko on hieno asia.
Kun tuo vanhin pojanpoikani meni naimisiin viikkoa ennen juhannusta, sitten ne juhannuksena piti ystäväpiirilleen täällä hääjuhlat.
Aikaa sitten jo varasivat kaikki mökit.
Niitä oli jotain 25 henkilöä nuoria. Laitoin petejä valmiiksi ja siskonpetivaatteita, että kaikille riitti.
Kun kaupunkilaisnuoret tulee maalle, on monta asiaa, joita ne eivät osaa ottaa huomioon, koska kauppa ei ole nurkan takana.
Niimpä varasin niille grillihiiliä, sytytysnestettä, hyttyskarkotteita.
Kyllä nuoret ovat pääsääntöisesti fiksuja.
Osan heistä tapasinkin ja juttelin, kun tulin ennenkuin kaikki olivat lähteneet.
Minulla on nykynuorista ihan positiiviunen kuva, jonka olen saanut omien nuorien kautta.Oh, tiedän mitä tarkoitat, kun pitää kaikkea itse.
Hienosti olit ajatellut hommat niille nuorille. Olen muutenkin nuorista samaa mieltä, mulla on kova luottamus "huomiseen", kun täälläkin ramppaa sitä uutta sukupolvea ja huomaa että ovat kunnioittavia ja fiksuja, avoimiakin. Aikas ihania. Maailma on hyvissä käsissä.- kerta-riitti
hmp.f kirjoitti:
Sen unohdin tähän positiivisuuteen heittää, että kävipä Jehovan todistajakin tänään käymään. Kysyi saako jättää sellaisen lapun, ja vastasin kohteliaasti että hukkaan menee, olen ateisti. Hyvä etten pyllylleni lentänyt, kun hän kysyi mikä taloni numero on. Hän laittaa sen listaan jotta tänne ei enää ikinä tule Jehovan todistaja käymään! Jisses! Ootteko koskaan ennen kuullut moista? Saa nähdä miten käy.
Muutin tälle paikkakunnalle 9 vuotta sitten. Jo pari viikkoa muuttomme jälkeen tuli Jehovantodistajia kaksin kappalein. Esitin toivomuksen ettemme tuhlaisi toistemme aikaa mokomaan hölynpölyyn, poistuessaan he katsoivat postilaatikosta nimen, eivätkä ole sen jälkeen häirinneet. Saavatkohan ne jostain tiedonpaikkakunnalle muuttaneista kun ystävälleni tekivät myös vierailun heti muuttonsa jälkeen?
kerta-riitti kirjoitti:

Minusta tuntuu että ovat kiertäneet vähemmän viime vuosina, taitaa olla aika turvatonta ja epätoivoista homma. Tavallaan heillä on sympatiani, he tekee vaan sen mihin uskovat.
Kyl mä aika optimistinen olen sään suhteen. Tänään täälläkin tosi kaunislämmin päivä. Päivällä oli reilusti päälle kaksikymmentä kun vieläkin on 23 astetta, koivunlarva vähän heilahtelee kevyessä tuulessa.
Joku tasainen harmaa tuolta etelästä yrittää vetäytyä taivaalle. Yks yökkönen yrittää epätoivoisesti sisälle lasin takana, en taida päästää.
Tänään on nurmikot leikattu ja rännitkin putsattu, joten antaa sataa jos se sataa haluaa. Huomenna jos kylille lähtisi niin enpä ota sateenvarjoa edes matkaan, on kiva kastua kesäsateessa. Mitä jos menisi jonkun matonpätkän vielä pesemään niin kastuisi kunnolla.Niin, sääthän on aina oikeat :) Viileä on kiva kesällä, ettei aina niin kuumaa, kuumakin on ihan bueno, kuuluu kesään ikään kuin. Ja sadetta tarvitaan. Lumikin voisi olla eksoottista... Aattele kun nyt pääsis saunan jälkeen hankeen :))
Mutta sä olet aika fakiiri, jos mattoja menet sateella pesemään! Hatun nosto.
Mä nostan itseäni huomenna rännejä putsaamaan, katselin just kun kaatosade pyyhkäisi yli, että ei tullutkaan sadevesitynnyriin paljon mitään :/ muualle kyllä.- eppu2
hmp.f kirjoitti:
Niin, sääthän on aina oikeat :) Viileä on kiva kesällä, ettei aina niin kuumaa, kuumakin on ihan bueno, kuuluu kesään ikään kuin. Ja sadetta tarvitaan. Lumikin voisi olla eksoottista... Aattele kun nyt pääsis saunan jälkeen hankeen :))
Mutta sä olet aika fakiiri, jos mattoja menet sateella pesemään! Hatun nosto.
Mä nostan itseäni huomenna rännejä putsaamaan, katselin just kun kaatosade pyyhkäisi yli, että ei tullutkaan sadevesitynnyriin paljon mitään :/ muualle kyllä.Kyllä se kissa yöllä hiippaili terassille. Naksuja kului, kun päästin sisään.
Yöllä satoi reippaasti. Isot pöntötkin täynnä vettä.
Nytkin näyttää 19 astetta ja aurinko kurkistelee. Oikein mukava sää.
Mä pesen noilla pönttövesillä mm. pikkupyykkiä, istuinalustoja, autoa, ämpäreitä, ulkokalusteita, joten hyvä, että sitä välillä tulee. eppu2 kirjoitti:
Kyllä se kissa yöllä hiippaili terassille. Naksuja kului, kun päästin sisään.
Yöllä satoi reippaasti. Isot pöntötkin täynnä vettä.
Nytkin näyttää 19 astetta ja aurinko kurkistelee. Oikein mukava sää.
Mä pesen noilla pönttövesillä mm. pikkupyykkiä, istuinalustoja, autoa, ämpäreitä, ulkokalusteita, joten hyvä, että sitä välillä tulee.No onneksi löytyi! Ja onneksi tuli vettäkin :) Meidän kollilla on kotiintuloaika viimeistään 22.00, ja sekunttiakaan en tingi. Täällä liikkuu ilveksiä ja ent.omistaja näki peräti ahmankin kerran. Hyvin on vielä toiminut kun kissa on rotu"karjaa", ei liiku kovin kauas tontilta. Eikä muuten ole niin ketterä eikä varuillaankaan kun kunnon maatiainen. Noissa huomaa hyvin eron sukupolvien jalostuksessa, kuinka luonne muuttuu.
- kesi.vä
Hyvää nimipäivää aloittaja Arvo.
18 ja sataa ripsutellut tänään aina välillä, yöllä ukkosti. Oikein on raikas ilma.Kiitos toivotuksesta. Samalla tytär täytti vuosia. Lieneekö edesmennyt vaimo tehnyt hänet nimipäivälahjaksi. Helsingissä sataa, joten juhlin laiskottelemalla ja saunomalla.
- 1eero
Kahvi meinas mennä väärään kurkkuun rantatuolilla hetki sitten kun räjähti ukkonen melkein korvanjuuressa, oli muuten kuin tykillä olis ammuttu ja joutsenparikin nous siivilleen kauhusta tossa likellä joo siinä tuntee immeinen pieneksi itsensä.
- kesi.vä
Sitä kyllä kunnioituksella katselee ja kuuntelee, kun luonto näyttää voimansa.
Mistä päin kirjoitat? Lapsuuteni vietin Ilomantsissa ja siellä oli mahdottoman hurjat ukkoset vanhoja puita räjähteli silpuksi ja rakeita satoi keskellä kesää ukkosilman aikaan.
- eppu2
kesi.vä kirjoitti:
Sitä kyllä kunnioituksella katselee ja kuuntelee, kun luonto näyttää voimansa.
Muistan kerran, kun sade alkoi tauota, eikä pitkään aikaan kuulunut jylinää, ehdin ajatella, että se meni nyt ohi. Samantien kamala räsäys ja jylinä.
Iski jonnekin ihan lähelle. Säikähdin perusteellisesti.
Pari tuntia sitten alkoi hiljakseen sadella. - 1eero
arvo.e kirjoitti:
Mistä päin kirjoitat? Lapsuuteni vietin Ilomantsissa ja siellä oli mahdottoman hurjat ukkoset vanhoja puita räjähteli silpuksi ja rakeita satoi keskellä kesää ukkosilman aikaan.
Pumalassa, tässä on isot selät ympärillä jostain syystä ukkonen tahtoo kiertää nää selkäveet mut sitten kun se pääsee nousemaan onkin tosi kyseessä. Pitkin iltapäivää on jyrinä ja salamointi näkynyti taivaan rannoilla, kumma toi yks pamaus sattu tälle kohille eikä muuta nii sellaista se.
- jospahan
Missäpäin on satanut?
Meillä ainakaan ei ole tullut vielä pisaraakaan ja mittarikin nättää 26 astetta.
Jos ei olisi pilvessä eikä tuulisi olisi varmaanlin lämpimämpää.siilimuori4 kirjoitti:
Täällä ainakin aamulla ja aamupäivällä. Nyt iltapäivästä lähtien ollu satamati.
"Täällä" on todella täsmällinen sijainti ;))
- 1eero
Se on kaks'sattaa jos tännää ja huomenna sattaa, kattelin sää karttoja ennusteen mukaan saattaa tulla kolmesattaa.
hmp.f kirjoitti:
"Täällä" on todella täsmällinen sijainti ;))
No täällähän minä, täällähän minä :D.
1eero kirjoitti:
Se on kaks'sattaa jos tännää ja huomenna sattaa, kattelin sää karttoja ennusteen mukaan saattaa tulla kolmesattaa.
Niivvai tännepä kymmenen vuorokauven ennusteessa yhtenä päivänä oli aurinko mut siinäkin sitten pilvi. Revi siitä.
- Koko.matkalla
hmp.f kirjoitti:
"Täällä" on todella täsmällinen sijainti ;))
Täällähän minäkin itärajan suomessa itä puolella lähellä vladimirri puuttinia. Vaan ei näy venäläisiä hyökkäysvoimia. Ovat vetäytyneet 1500 kilometriä kuten iso-P lupasi.
- 1eero
siilimuori4 kirjoitti:
Niivvai tännepä kymmenen vuorokauven ennusteessa yhtenä päivänä oli aurinko mut siinäkin sitten pilvi. Revi siitä.
Täällä on pääasissa ollu hienot ilmat eiliseen asti nyt o masentavan näköistä tämä viikko laittaa miettimään suunniteltua ohjelmaa.
1eero kirjoitti:
Täällä on pääasissa ollu hienot ilmat eiliseen asti nyt o masentavan näköistä tämä viikko laittaa miettimään suunniteltua ohjelmaa.
No näihän se menee ett kun säitä ei voi muuttaaa häytyypi muuttaa muuta kun voi. Ihmeelisen sateinen kesäkuu täällä meillä mut täytyypi olls optimisti ja oottaa et kyllä ne kesäkelit on meillä vielä edessäpäin. Mut onneks nyt ei ole lunta eikä pakkasta.
- Heikunkeikku
Olisin kommentoinut aloitukseesi jo monen monta hetkeä aikaisemmin, mutta aloituksen luettuani alkoi vietävästi vaivaamaan, että missä ihmeen kirjassa oli aforismi Pessimististä ja optimistista. Tiesin aivan prikulleen tarkasti, että kyseinen hukassa oleva teksti on kirjan aukeaman vasemmanpuolimmaisella sivulla ja sivun alalaidassa. No joo, kaikki olisi ollut hyvin jos olisin muistanut missä kirjassa se teksti on. Kirjoja mulla on enemmän kuin vino pino.
Mutta minkäs itselleni teen, kun vaivaus pukkautti ittensä mun päähän. Kaapasin muutamia oletettuja kirjoja syliin ja menin takapihalle niitä selaamaan.
Toisaaltaan helppoa etsiä, kun tiesi missä kohtaa teksti on. Ei niinku tartte ihan koko kirjaa lukea:) Aikaa kului kuitenkin sopivan kauan.
Löysin!!!
"Pessimisti näkee pilvien synkän puolen ja murjottaa. Filosofi näkee niiden molemmat puolet ja kohauttaa olkapäitään. Optimisti ei näe pilviä lainkaan, hän kävelee niiden päällä."
(James A. Michener)
.
Minä itse kallistun pilvien päällä tallustelemiseen. Useinmiten. Toisaaltaan kohauttelen kyllä olkapäitänikin aika helposti.
Oon pienistä asioista nauttiva muori. Jos paistaa aurinko, nautin suuresti suurenmoisesta auringosta. Jos taas sataa, niin aattelen, että johan puut,pensaat ja kukat nauttii ja siitähän minäkin sitten nautin.
Tänään ollut hieno ilma. Kahvia termospullossa lähdin kaverin kanssa kävelylenkille. Rannan tuntumassa olevassa pienessä vanhanaikaisessa paviljongissa joimme kahvit.
Tuuli leyhytteli hiukset yheksi sotkukasaksi. Eipähän tullut liian hiki:) - eppu2
Taas paistaa aurinko, lämpöä on vieläkin 15 astetta.
Täällä näkee toisinaan värimutaatioita kukissa.
Tänään juuri bongasin hennon vaaleanpunaisen horsman.- kylmätotuus
Tulihan se sade lopultakin tänne Savoon. Täällä on satanut lähes koko päivän ja ropina jatkuu edelleen. Iltapäivällä ukkonenkin muutaman kerran jyrähti jossain kauempana.
Kyllä minä olen nyt niin tyytyväinen, kun ei tarvitse kastella kukkaistutuksia ja metsämarjatkin saivat vettä "niskaansa".
1eero kirjoitti: "Se on kaks´sattaa, jos tännää ja huomenna sattaa, ......"
Täällä tuo samantyyppinen sanonta kuuluu näin: " Jos tännää sattaa ja huomenna sattaa ja yljhuomenna tuhhuuttaa, se on tuhatkaks´sattaa." - he-he-he-he
kylmätotuus kirjoitti:
Tulihan se sade lopultakin tänne Savoon. Täällä on satanut lähes koko päivän ja ropina jatkuu edelleen. Iltapäivällä ukkonenkin muutaman kerran jyrähti jossain kauempana.
Kyllä minä olen nyt niin tyytyväinen, kun ei tarvitse kastella kukkaistutuksia ja metsämarjatkin saivat vettä "niskaansa".
1eero kirjoitti: "Se on kaks´sattaa, jos tännää ja huomenna sattaa, ......"
Täällä tuo samantyyppinen sanonta kuuluu näin: " Jos tännää sattaa ja huomenna sattaa ja yljhuomenna tuhhuuttaa, se on tuhatkaks´sattaa."Miksi ei voi sataa kahta päivää peräkkäin?
Koska yö on välissä. he-he-he-he kirjoitti:
Miksi ei voi sataa kahta päivää peräkkäin?
Koska yö on välissä.Lapin perukoilla ei yön pimeyttä ole riesana. Nuorena Karjalan itälaidassa satoi paljon, mutta siellä oli sellainen tyyli, että annettiin sataa.
- kesi.vä
Lämpöä riitti päivään parikymmentä ja sadettakin tuli ihan satasella. Ei haitannut lainkaan. Keskiviikkona on pouta, sanoo fmi.
- 1eero
10,5 astetta sateineen, pankaas paremmaksi.
- eppu2
1eero kirjoitti:
10,5 astetta sateineen, pankaas paremmaksi.
En ihan pärjää, on 11 astetta. Ihan tyyni on, välillä vähän tiputtelee.
Takkaan pistin valkean, on kuin kosteus hiipisi pirttiin.
Sanoikin tuo sääimmeinen, että on kosteus suuri. - kesi.vä
1eero kirjoitti:
10,5 astetta sateineen, pankaas paremmaksi.
Vaatimattomana ihmisenä en voi paVaatimattoman. Ainakaan sanua sitä en tohdi.
- kesi.vä
Jaahas, vai omiaan tää nyt panee tulemaan :(
- mimmimum-..mi
Kosteutta ilmassa kun pyykkikään ei tahdo kuivua.... pesin eilen UUDEN muotoonommellun lakanan.....ei tahtonut kuivua....Korostin sanaa uuden ...kun jotenkin tuntuu tylsältä pestä juuri ostettua lakanaa...mutta tuoksui niin myrkyltä ...että pakko oli.
- 1eero
eppu2 kirjoitti:
En ihan pärjää, on 11 astetta. Ihan tyyni on, välillä vähän tiputtelee.
Takkaan pistin valkean, on kuin kosteus hiipisi pirttiin.
Sanoikin tuo sääimmeinen, että on kosteus suuri.Onneksi veneessä on lämmitys.
Muutama tunti sitten kävi pelastusvene noutamassa naapuri saaresta sveitsiläis pariskunnan joiden teltta oli revenny myrskyssä, olivat olleet läpimärkiä ja kylmän kankeita, kulkuvälineenä kanootit. mimmimum-..mi kirjoitti:
Kosteutta ilmassa kun pyykkikään ei tahdo kuivua.... pesin eilen UUDEN muotoonommellun lakanan.....ei tahtonut kuivua....Korostin sanaa uuden ...kun jotenkin tuntuu tylsältä pestä juuri ostettua lakanaa...mutta tuoksui niin myrkyltä ...että pakko oli.
Kanarialla on samoin yleensä kovin kostea ilma. Pyykki kuivuu vain aurinkoisina päivinä. Öisin ulkona oleva pyykki enemmän kostuu. Kosteusmittari näyttää yli 50%
Paistaa apinlle---iho-syöpä.
- kesäistä
Huomenta.
Aurino on paistanut pilvettömältä taivaalta ainakin klo 3:n jälkeen kun heräsin. Klo 5:ltä keitin aamukahvit ja lähdin ulos. Pihamaalla olen puuhaillut kaikenlaista. Kukkia ei ole tarvinnut kastella eilisiltaisen kaatosateen jälkeen.
Aurinkoisena näyttää päivä jatkuvan. Vaaleita pilvenhattaroita taivaalla. Tulee siedettävän lämmin päivä.Helsingissä heinäkuu on alkanut viileänä ja sateisena. Toukokuu taas oli lämmin. Sade säästää kastelu huolilta.
- eppu2
arvo.e kirjoitti:
Helsingissä heinäkuu on alkanut viileänä ja sateisena. Toukokuu taas oli lämmin. Sade säästää kastelu huolilta.
Pilvistä ja sateitakin tullut koko viikon.
Välillä kyllä poutaa, mutta harmaat pilvet vaan roikkuvant taivaankannella.
Ihan hyvä, että kasvillisuus sai vettä, mutta nyt rupeaisi jo riittämään.
Ajattelin käydä tuolla rannassa sen verran, että tyhjennän veneen, vettä on varmaan paljon. Siis soutuvene.
Se hassu sää, joka kaateli niitä puita talvella, oli kaatanut muutaman järveenkin.
Viime kuussa, kun niitä siivottiin, yksi iso oli niin vettynyt, että pojan kanssa kaksin vedettiin täysin voimin, että saatiin rannalle. Iso-oksainen koivu.
Tuuli täällä on nyt laskenut. Aurinko tekisi nyt hyvää.
Voisi vihdoin jo nämä sateet loppua. Näillä korkeukilla pilveön taivas on ollut tänä kesänä harvinaisuus. Ja aurinko. Onneksi kesäloma on vielä edesäpäin, jos aurinkoiset kesäpäivät on säästetty sinne.
- 1eero
Sadekuuro oli ja meni, sulla on hyvin kun lomat edessä muista käyttää suojakerrrointa ettei nahka pala.
1eero kirjoitti:
Sadekuuro oli ja meni, sulla on hyvin kun lomat edessä muista käyttää suojakerrrointa ettei nahka pala.
Joo. Kyllä auringot on nyt taidettu ottaa sun muut sädetykset. Rusketusraidat on komiat mutta jospa ne Bepanthen-emulsiovoide korjaa. Loma alkaa vasta syys-lokakuun vaihteessa joten jospa se on sitten syysloma :).
Täällä keski-suomessa on satanut koko viikon joka ainoa päivä, vaikka kuinka optimistinen olisi ollut niin aurinkoa ei ole näkynyt. Heinä on taas kasvanut hullun lailla vaikka en ole lainkaan lannoittanut. Värikäs petuniapatani on kaikkeamuuta kuin värikäs, ei siis kukan kukkaa vain raaskuja on jäljellä. Optimistina ajattelen, että jospa ensi viikko aurinkoineen ja lämpöineen aukoisi taas uudet kukat.
Meillä on viimeinkin paistanut aurinko lähes koko päivän. Päässyt syömäänkin ulkona terassilla ja istuskelemaan saunan jälkeen. Kyllä kesä on sitten ihana kun se parhaat puolensa näyttää.
Nolla on Suomalainen kaikessa.
- joka.ilta
Taas humalassa aivotoiminta nollassa.
- hytinäx1
No mites teilläpäin syksy on lähtenyt käyntiin sään puolesta.? Täällä on vielä kesäisen lämmintä, sadetta kaivattaisiin, mutta ei sitä ole näkösällä ensi viikollakaan.
Valoisat illan tunnit ovat kyllä lyhentyneet huomattavasti.- eppu2
Tällä leveysasteella, täällä keski-Suomessa on sadetta ja poutaa vuorotellen. Päivälämpötila on vaihdellut 15-20 asteen välillä.
Juuri kuuden aikaan sain aronia-puskan noukittua tyhjäksi, kun tuli sadekuuro.
Tuli 2 ämpärillistä marjoja.
Oli ihme , ettei mitään myrskytuhoja tullut täällä viime viikolla.
Pimeää alkaa olemaan jo tuossa klo 21 aikaan. - Asenneratkaiseee
Kesälomani alkoi eilen. Hyvältä näyttää mutta vaikka näyttäisi miltä, loma ei ole ilmoista kiinni.
16C Ilta-aurinko
Taivaan-rannassa puhaltaa kylmä viima.
Utsjoen Kanervat melkein lakoavat.
Painavat päänsä lohduttomina.
Lintujen sulat rispaantuneina hädin-tuskin kantavat.
Finnairin Airbus:it valuttavat jarru-nesteitään kiito-radoille.
Kuin itkisivät.
Silti matkustajat vaikuttavat toivo-rikkailta.
Poliisimme koulutus-määrä-rahat alkavat keskittyä kummallisiin kieliin.
Suomen-kielen-taitoiset siirretään syrjään.
Väitetään sisä-ministeriössä kiehuvan.
Lex Lindström
Pax Alanya
Para Bellum
H.Ilta-aurinkoa täälläkin ja hanhien huudot joelta kantavat kauas. Istutimme eilen kirsikkapuun; hieman onnenkauppaa selviääkö talven yli, kun ne ei tahdo pärjää kuin I-III alueilla ja tää olis oikeesti jo IV, mutta kauppapuutarhan täti sanoi että tää joenranta on kolmosta elikkä meinasi että se pärjää. Toisaalta, mun pihassa talvehtii laventeli ja timjamipuskatkin, eli ei paha.
Lämmin, ihana loppukesän päivä illassa ja huomenna pitäisi sataa melkeinkoko päivä ja sitten taas palaa lämmin ja aurinkoinen sää."Paloma.se.co"
Minä(!) tein talvisen aloituksen.
Ajattelin korppiksen innostuvan siihen.
Se kun on vähän kirppistä.
-
Pah!
Mulle kukaa koskaa mitää...
-
Onneksi yksi ystävä sentään.
H.Paloma.se.co kirjoitti:
Ai niin, lämpötila jäi raportoimatta: 17,4 astetta.
Sunnuntai Helsingissä 17,4 keskipäivällä. Pakastin täynnä kesän tuotteita. Syksy tulee, vaikka ei toivoisi. Kuutamoiltoina voi muistella ihanaa kesää.
Optimistiko ei muka osaisi nauttia nykyhetkestä ja nähdä kaikkea hyvää ympärillään? Optimisti uskoo enemmän positiivisiin kuvioihin ja mahdollisuuksiin. Optimisti voi löytää mahdollisuuksia myös vähemmän mukavissa ja varsin haasteellisissakin olosuhteissa.
Nautin kaikista onnen pipanoista, joita osuu kohdalle, ja aurinkoisena päivänä on helppo hymyillä.
Voidaan tietysti vaikka kaikki toivoa ihastuttavan aurinkoisen sään jatkuvan vaikka pitempäänkin. ;)- 1eero
Päivä alkaa pikkuhiljaa valkenee kun maan asento aurinkoon näden muuttuu, aurinko ei nouse koska on paikallaan meihin nähden mutta aurinko aurinkokunnassa on jatkuvassa liikkeessä linnunradassa, linnunrata on sekin jatkuvassa liikkeessä satojen miljardien galaksien joukossa. Universium laajenee alkupisteeseen nähden ei loputtomasti on luvassa poutainen viikko, eilen losotti vettä kokopäivän.
- klunkklunk
Ei mitään sanottavaa mutta äänessä on oltava .
- haitanneeko
klunkklunk kirjoitti:
Ei mitään sanottavaa mutta äänessä on oltava .
Samoin minäkin kuin sinäkin.
Meillä on paistanut iki-ihanasti aurinko koko päivän. Onneksi maan liikettä ei tunne, voi tulla matkapahoinvointia :D.
- 1eero
siilimuori4 kirjoitti:
Meillä on paistanut iki-ihanasti aurinko koko päivän. Onneksi maan liikettä ei tunne, voi tulla matkapahoinvointia :D.
Nytte ei näy pilvenhattaraa, tässä on oltu liikkeellä maanpäällä enkä ole huomannu huojuntaa maan kallistuessa siten että koht alakaa pimetä ja tähdet..meinasin sanoa syttyy, ehän ne syty kummiskin loistavat kuulaassa illassa ja ilmassa on havaittavissa syksyn tuntua.

Totta. Iltailmassa sysyn kuulautta ja kylmä jo hohkaa. Ei muuta kuin kynttilöitä ja muita valoja palamaan.
siilimuori4 kirjoitti:
Totta. Iltailmassa sysyn kuulautta ja kylmä jo hohkaa. Ei muuta kuin kynttilöitä ja muita valoja palamaan.
Noni. Pakkanen on sitten viime yönä saapunut. Kevyttoppatakkia saa kaivella esille ja sormikkaita, pipoakin, ainakin jos meinaa myöhään illalla tai aikaseetn aamulla olla lliikkeellä.
- 1eero
Lähellä nollaa ol, älä huoli talveen on vielä matkaa kun viime jouluna oli tipalla tuleeko lunta maahan, mitäs sää tässä säässä meinasit.
1eero kirjoitti:
Lähellä nollaa ol, älä huoli talveen on vielä matkaa kun viime jouluna oli tipalla tuleeko lunta maahan, mitäs sää tässä säässä meinasit.
Nyt paistaa aurinko, lämpötila 7.8. Taidan vetäistä tuulipuvun päälle, lenkkarit jalkaan ja käpästä kävelemässä tuolla raikkaassa ulkoilmassa. Endorfiineja hakemassa ja kunnon kohotusta. Muuten päivän ohjelma auki, ei mitään ennaltasovittua. Tuntuu kivalta.
13.1 tällä mäellä keskisessä suomessa
aurinko nousee pilvettömälle taivaalle
vain muutamat harmaat kiertävät taivaanrantaa kuin kaljua kiiltävää
pihakoivu kullittuu päivä päivältä
kostean yön ja eilisen sadepäivän jäljiltä kaikki kosteus kasveilla kuin pientä katinkultaa, kultaa kumminkin
jos olisi kosteusmittari, mitähän se mahtaisi näyttää
räystäspöntöt täynnä vettä, olispa jotain kasteltavaa niin nyt ei olisi vedestä puutetta
villiviini kohta kuin tummaa täyteläistä tio pepeä suoraan jeresistä
omenat tippuvat puista muks muks
hilloa niistä hillosokerilla ja omenan siivuja kuivuriin, niitä voi talvella napostella
oravat ovat tulleet takaisin ja niillä on kiireiset hommat keräillä eväitä talven varalle
uudisviikko edessä ja uudet kujeet, nyt hakemaan keskisuomalaista postilaatikosta, että saan lukea vanhat eilisen uutiset
hyviä hetkiä jokaisen alkavaan viikkoon- eppu2
Eilen satoi koko päivän, se meni kaappien siivoiluksi, tulipahan tehtyä sekin.
Nyt on auriko paistanut ja 14 näyttää olevan.
4 litraa olen tänään noukkinut puolukoita. 10min litra, ihan vaan käsin.
Eilen oli pieni hauki katiskassa, päästin kasvamaan.
Vesipöntöt ne on tosiaan täynnä.
Hyönteisiä ei paljon ole näkynyt, yksinäinen suruvaippa lentele pihalla.
Hyvää päivän jatkoa kaikille myöskin keski-Suomesta, reunalta. - eppu2
eppu2 kirjoitti:
Eilen satoi koko päivän, se meni kaappien siivoiluksi, tulipahan tehtyä sekin.
Nyt on auriko paistanut ja 14 näyttää olevan.
4 litraa olen tänään noukkinut puolukoita. 10min litra, ihan vaan käsin.
Eilen oli pieni hauki katiskassa, päästin kasvamaan.
Vesipöntöt ne on tosiaan täynnä.
Hyönteisiä ei paljon ole näkynyt, yksinäinen suruvaippa lentele pihalla.
Hyvää päivän jatkoa kaikille myöskin keski-Suomesta, reunalta.Äsken metsässä ollessani näin ensimmäisen kurkiauran tänä syksynä, sinnehän se, eteläänpäin.
Ihan tuli hetken haikeus.
Koitan parhaani etten anna pessimismille valtaa. Toistaiseksi olen onnistunut hyvin. ehkä liiankin.
Hieno aurinkoinen päivä, alkusyksyn tuntua ilmassa. Aamusta kuntosalille, asioiden hoitoa, apteekki, kauppa. Polkupyörässä vaihteensiirto ei toimi, onneksi oli sopivalla vaihteella. Meidän kaikkien naisten yhteinen Jussi kun tulee tyttöystävänsä luota kotiinsa, pyydän nätisti josko viitsisi vilkaista mikä vika. Jussi on tosi näppärä ja avulias.
😎- kesi.vä
18 vielä tällä hetkellä. Uhmasin kipua ja maan vetovoimaa ja hain lähimetsästä parisen litraa suppiksia. Lauantain ja sunnuntain välisen rankkasäteen jäljiltä sammaleet ja jäkälät olivat litimärkiä. Pysyin pystyssä.
- mimmimum-..mi
Kaunis lämmin syyspäivä on ollut .....kyl käyp katteeks...teidän suppilot ja kantarellit....Ystäväni soitteli mökiltään ja kehui kuinkapaljon sieniä ja puolukoita oli kerännyt....samalla sanoi että sinä et varmaan pystyisi olemaan noiden hirvikärpästen vuoksi....mistähän se tiesi....heh... Sanoi että hän on murhannut niitä ainakin sata...ja paukamia jäänyt iholle.. Eikö teilläpäin ole kiusaksi asti...
- eppu2
mimmimum-..mi kirjoitti:

Täällä näin metsässä 1hyttysen ja 2hirvikärpästä tänään.
Eipä noista mitään riesaa ole ollut. - kesi.vä
mimmimum-..mi kirjoitti:
Kaunis lämmin syyspäivä on ollut .....kyl käyp katteeks...teidän suppilot ja kantarellit....Ystäväni soitteli mökiltään ja kehui kuinkapaljon sieniä ja puolukoita oli kerännyt....samalla sanoi että sinä et varmaan pystyisi olemaan noiden hirvikärpästen vuoksi....mistähän se tiesi....heh... Sanoi että hän on murhannut niitä ainakin sata...ja paukamia jäänyt iholle.. Eikö teilläpäin ole kiusaksi asti...
Ei muuten ole hirvikärpäset näissä metsissä tulleet minun kimppuuni. Hirvetkin vähän kauempana vissiin. Tytär soitteli jokin aika sitten ja kertoi heidän olleen viikonloppuna metsässä. Monta tuntia olivat nyppineet hirvikärpäsiä hiuksistaan, pitkät hiukset, niihin takertuu. Sauna oli helpottanut.
Minäkin saan muuten hepulin jos tulevat kiinni, joskus sen kamaluuden kokenut. - mimmimum-..mi
eppu2 kirjoitti:
Täällä näin metsässä 1hyttysen ja 2hirvikärpästä tänään.
Eipä noista mitään riesaa ole ollut.Kummallista sitten että jossakin on niin paljon....onko se hirvikannasta kiinni.....vaiko jostain muusta...hyvistä lisääntymis olosuhteista....ei tiedä.
- mimmimum-..mi
kesi.vä kirjoitti:
Ei muuten ole hirvikärpäset näissä metsissä tulleet minun kimppuuni. Hirvetkin vähän kauempana vissiin. Tytär soitteli jokin aika sitten ja kertoi heidän olleen viikonloppuna metsässä. Monta tuntia olivat nyppineet hirvikärpäsiä hiuksistaan, pitkät hiukset, niihin takertuu. Sauna oli helpottanut.
Minäkin saan muuten hepulin jos tulevat kiinni, joskus sen kamaluuden kokenut.Saan kyllä viikoksi sellaisen tunteen....että joku kävelee...luikertelee hiuksissa ja vaatteissa...
- eppu2
mimmimum-..mi kirjoitti:
Kummallista sitten että jossakin on niin paljon....onko se hirvikannasta kiinni.....vaiko jostain muusta...hyvistä lisääntymis olosuhteista....ei tiedä.
Hirvieläimet ovat selvästi vähentyneet täällä. Ennen oli hirven jätöksiä tuhka tiheään, nyt näkee harvemmin.
Muistan joskus lukeneeni jostain, että hirvikärpänen olisi alkanut kotiutua myös suden turkkiin, en ole ihan varma.
Se on myös semmoinen sitkeähenkinen, ettei meinaa saada kuoletettua. eppu2 kirjoitti:
Hirvieläimet ovat selvästi vähentyneet täällä. Ennen oli hirven jätöksiä tuhka tiheään, nyt näkee harvemmin.
Muistan joskus lukeneeni jostain, että hirvikärpänen olisi alkanut kotiutua myös suden turkkiin, en ole ihan varma.
Se on myös semmoinen sitkeähenkinen, ettei meinaa saada kuoletettua.Ei ole meilläkään hirviä, mutta peuroja ja kauriita sitä enemmän.
- kesi.vä
mimmimum-..mi kirjoitti:
Saan kyllä viikoksi sellaisen tunteen....että joku kävelee...luikertelee hiuksissa ja vaatteissa...
Luin, että hirvikärpäset ovat aamuisen komeessa, että jos mielii metsään niin silloin paras aika.
- hyi-hui
kesi.vä kirjoitti:
Ei muuten ole hirvikärpäset näissä metsissä tulleet minun kimppuuni. Hirvetkin vähän kauempana vissiin. Tytär soitteli jokin aika sitten ja kertoi heidän olleen viikonloppuna metsässä. Monta tuntia olivat nyppineet hirvikärpäsiä hiuksistaan, pitkät hiukset, niihin takertuu. Sauna oli helpottanut.
Minäkin saan muuten hepulin jos tulevat kiinni, joskus sen kamaluuden kokenut.Hirvikärpäset pudottavat siipensä ja purevat kipeästi.
Inhottaa kun hiuksiin piiloutuvat.
Aivan liian lämmintä tänääkin, koska ei tuule 17,5 aivan varjossa juuri nyt.
Kuntosalini on käsiruohonleikkuri tulee hyvää jälkeä niin joka päivä, naapureilla on robotit ajattelin ensin ostaa, tavallinen moottorikone on aina ollut itsevetävä.Eilinen ilta oli ihanan lämmin, viimeisiä kesäpäiviä viedään. Niistä tuntuu luontokin nauttivan, meillä pörrää kymmeniä amiraaliperhosia. Nokkosperhosenkin nähnyt ensimmäisen kerran moneen kymmeneen vuoteen. Suruvaippaa, neitoperhosta... Selvästi lisäntyneet, ainakin meidän pihalla.
Tai pörrää ja pörrää... väpättää. Vaappuu. Koikkelehtii.Sika-aikaseen ylhäällä, keittiön flektin nuohous kl. 7-9, ei tullut mieleen että olisin soittanut ja sanonut että vaihtavat ajan myöhemmäksi....tulla nyt nuohoon keskellä yötä....
***
kaunista on luvassa, viimeinen kesäviikko.
***
ja nyt takaisin nukkumaanAamuraportissa tänään, aurinkoa, mittarissa vain kaksi astetta kun eka kerran ulkona. Ilmassa kohta tosi syksyä, vieläköhän tarkenis yöpaidassa ja paljain varpain lehdn hakuun
Jännä valo kun aurinko on vielä niin alhaalla kaikki hämähäkinseitit paljastuvat. Mokomilla otuksilla on pitkiä ansalankoja ristiin rastiin pihan poikki. Pitääkin niitä päivän mittaan varoa.- päivän.paiste
Ihan aurinkoinen aamu. Aamulla oli kuuraa nurmikolla.
Helsingissä myös aurinkoista. Kaadoin ison koivun ja pikkuhiljaa sitä paloittelen. Aurinkoinen viileä ilma. Ihanaa touhuta ulkona.
arvo.e kirjoitti:
Helsingissä myös aurinkoista. Kaadoin ison koivun ja pikkuhiljaa sitä paloittelen. Aurinkoinen viileä ilma. Ihanaa touhuta ulkona.
Kylläpä kuullosti mukavalta kun "paloittelet" pikkuhiljaa koivua.
Huomenna minäkin laitan "paloiteltuja" polttopuita takkaani. Joskus joku sanonta vaan kuullostaa korvaan niin hauskalta...
- eppu2
Yö oli kylmä. 9 aikaan, kun nousin ylös oli 3 astetta. Nut on jo ihan mukava ilma.
Saan hirvikärpäsistä allergisen reaktion, sellaisen patin, joka kutiaa kauan.
Se on kait joku proteiini, joka sen aiheuttaa, kaikille ei tule mitään. Okei okei, saitte puhuttua mun yli.
"Lutunen, mees laittaan kengät jalkaan mennään metsään."
"ootas kunmä ekaks ruokin mun lohikäärmeet"
"Antsi olla niiden elukoiden, mennään nyt...."
"Okis..."- irvikärpänen
Ymmärrettävää, jos katsot palstan päivänselviä keskusteluja ei näistä tule viisaammaksi, annetaan kuitenkin vanhusten höpistä joutavista.
- eppu2
irvikärpänen kirjoitti:
Ymmärrettävää, jos katsot palstan päivänselviä keskusteluja ei näistä tule viisaammaksi, annetaan kuitenkin vanhusten höpistä joutavista.
Onko normaali tavallinen elämä joutavaa. Ei ole.
Empä tuosta Sinunkaan kommentistasi pystynyt viisautta ammentamaan.
Taas 15 heti aamusta, taivas on koko pilvessä, ei ollut rakoja missään, että olisi vanha taivas sieltä pikkuisen päässyt pilkistämään. niin pimeää, että tuo katulamppu koivupuskassani vain palaa, kunnan tunnistimet ei vielä halua valoa sammuttaa. En minäkään, se on kuin nouseva aurinko mutta ilman säteitä, kajoa ilmän lämpöä, vain valo. Taasko ne isot ämmät vyöryvät maan yli ja valuttavat vetensä meidän pienen piipertäjien niskaan. Sisällä saa turvautua Elenian johtoja pitkin tulevaan valoon.
Valo kuin valo, sitä ihminen syksyllä tarvitsee.- ent.siivoojaparka
Meillä on tällä hetkellä 24 ja öisinkin vielä toistakymmentä astetta.
Täysi kesä, kukat kukkii, päivä paistaa, vihreät nurmikot ... eikä mikään anna merkkejäkään syksystä muuten kuin että allakassa lukee syyskuu.
https://www.youtube.com/watch?v=mo0W9xdu6i4- eppu2
Sinä olet sitten paljon etelämpänä.
Kaunis päivä on täälläkin. 19 astetta ja enimmäkseen aurinko näkysällä.
Krassit ja koristeherne kukkivat täällä minulla.
Pari kurpitsaa on harson alla, kohta täytyy ne syödä.
Ainakin täällä Suomessa on kesän sää ollut rajun vaihtelevaa.
- kesi.vä
22, aurinkoinen ja pilvetön päivä. Tällä mummolla on vauhdikas päivä, ensin aamujooga, sitten tytär haki lounaalle ja sen jälkeen ostamaan uusi pumppu, heijastimia, otsalamppu, uudet pyöräilyhanskat jne. Illalla on yks harraste. Huomenna sienestämään, kai.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512254Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251008Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82962Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68873
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54863Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me121842Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10773vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749