Mitä jos korot 50-kertaistuvat / Vuokralla.Parempi

Vuokralla.Parempi

http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2016/07/01/hyvia-uutisia-asuntovelalliselle-euriborit-miinuksella-pitkaan/20167048/310

Nyt otetaan lainaa naurettavalla 0,05% korolla. Aijai, kuinka mukavaa. Ostetaan sen verran kallis asunto mihin rahkeet riittävät. Jos korkoihin menee lyhennysten sijaan satanen kuussa, niin eihän se ole paljon. Kaikillahan sen verran varaa on. Jää vielä muuhunkin, vaikka kanarian matkaan.

Mutta ei ole montaakaan vuotta siihen, kun 12 kk euribor oli noin viisi prosenttia. Se tarkoittaa sitä, että jos nykyinen korkotaso 100-kertaistuu, ollaan viidessä prosentissa.

2,5% korkotasosta ei ole aikaa hyttysen pieruakaan. Jos nykyinen korkotaso 50-kertaistuu, ollaan siinä.

Suurin osa uudemmista asuntolainoista on otettu halvat euriborit mielessä ja niiden mukaan laskien. Se on pitänyt yllä järjettömiä kuplahintoja suurtyöttömyydestä huolimatta.

100 euron koroista tuleekin 2,5%:n korkotasolla 100 x 50 = 5000 euroa kuussa lyhennettävää. Siihen on enää harvalla varaa.

Ystävät, toverit, arvon tuhnukansa. Onneksi olkoon, olette toimineet viisaasti. On odottelijan markkinat. Kohta kypsät kinkut putoavat puusta. Onnea vaan. Taputtelen tässä itseänikin selkään. Aijai, noin.

84

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • azunto

      Morjens. Kun otin lainan niin korot olivat 5 prossan tienoilla. Nyt maksan 0.4. Laina lyhenee aika kivasti ja päättyy viiden vuoden päästä.

      • Vuokralla.Parempi

        Onnea sinulle. Ongelmat kohtaavatkin niitä, jotka ovat ostaneet juuri romahduksen aattona.

    • Pikkukoppero

      Jos asut vuokralla asunnossa, jonka vuokranantajasi on ostanut ainakin osittain lainarahalla, mitä luulet, kuka sen asunnon plus kaikki juoksevat kulut ja vielä hyväntekijävuokranantajan haluaman liikevoiton maksaa?. Eli kuvitteletko että vuokranantajasi vuokraa asuntoa tai ehkä useampia asuntoja ihan hyväntekeväisyys- ja niin kuin harrastusmielellä?. Oletko nyt aivan realisti?.

      • Vuokralla.Parempi

        Ei minun vuokraisäntäni ole veloissaan, vaan on vakavarainen iso vuokranantaja. Kuplahinnalla ostaneiden on turha kuvitella meidän tuhnujen maksavan velkaansa pois.

      • azunto

        Vuokranantajasta on tullut vakavarainen ja iso maksettujen vuokrien ansiosta. Asunnon vuokraaminen on hyvä bisnes.

      • lisää_näitä
        Vuokralla.Parempi kirjoitti:

        Ei minun vuokraisäntäni ole veloissaan, vaan on vakavarainen iso vuokranantaja. Kuplahinnalla ostaneiden on turha kuvitella meidän tuhnujen maksavan velkaansa pois.

        Vakavarainen vuokranantja = vuokranantaja, joka osaa tehdä sellaiset sopmujkset, että vuoralaisiltä kupataa paitsi ylläpitokulut, niin myös kelpo voitot sijoittajien taskuun siirrettäväksi. Varmaan tämä on myös niitä, jotka laskuttaa siivouskuluja pois muuttaneilta vuokraloisilta, jos kämppä ei ole siivottu tip top. Ja lakimiesarmeija on perintää varmistamassa.

        Tällaiselta vuokranantajalta ei pysty ottamaan 2-6 "lyhennysvapaata", mitä vuokraloiset yksityisten kanssa harrastaa. Siksipä ao. vuokranantaja onkin rikastunut vuokraloisten kustannuksella.

      • justiinsasa
        Vuokralla.Parempi kirjoitti:

        Ei minun vuokraisäntäni ole veloissaan, vaan on vakavarainen iso vuokranantaja. Kuplahinnalla ostaneiden on turha kuvitella meidän tuhnujen maksavan velkaansa pois.

        mitä kun kaikki nostavat vuokrahinnat niin eiköhän se sunkin isätntä nosta samalla ellei se ole täysidiotti

    • lainamiekkonen

      Harvalla nyt on muutoinkaan varaa yli 2M€ lainoihin, jota olit esimerkissäsi käyttänyt,

      • Vuokralla.Parempi

        Laskit pahasti väärin. Ei ihme, että olet ostanut kuplahinnalla.

      • Isäntä35

        2,4 miljoonan lainalla saat 100€ korot kuukaudessa 0,05% korolla. Melko harvalla sellaisia lainoja on.

        Ei ole mikään ihme että asut vuokralla kun et osaa edes yksinkertaisimpia prosenttilaskuja. Et varmasti osaa edes laskea kuinka paljon maksat vuodessa vuokraa isännällesi kun lasku tulee kuukauden välein.

        Luulin että vuokraloiset ovat lapsina käyneet samoja kouluja kuin me muutkin, mutta nyt täytyy myöntää että olin ilmeisesti väärässä.

      • Vuokralla.Parempi

        Onko sinusta 2.4 miljoonaa sama asia kuin 2 miljoonaa? Siinähän on 400 000 euron ero.

        Aika monilla on näitä jättilainoja, etkö sitä ole tiennyt?

      • azunto

        Just joo...kahden miljoonan lainoja tosi usealla..vissiin ainakin jokatoisella ja monella tämänkin palstan lukijalla varsinkin.

        Kyllä varmaan jollakin on se kaksi miljoonaa lainaa mutta hänen tulonsakin ovat siinä luokassa että sitä kokonaisuutta ei kantsi täällä edes miettiä. Täällä kun puhutaan sossuntukemasta asumisesta ynnämuusta huolettomasta vuokra-asumisesta kaupungin asunnoissa.

      • Vuokralla.Parempi

        Aika monilla niitä miljoona-asuntoja on loppujen lopuksi. Tai nyt miljoona-asuntoja, huomenna satatuhat-asuntoja. Rommaus kun tuntuu voimakkaimmin juuri kalliimmissa asunnoissa.

        Muistakaapa, että mitä kalliimman asunnon jättää nyt ostamatta, sitä isoampaa tiliä nettoaa. Eikä siitä tulosta tarvitse maksaa edes veroa.

      • azunto

        tämä on näitä "loppujen lopuksi" päätelmiä ikäänkuin miljoona asunnot olisivat suomessa yleisesti asunnon omistajan riskitekijä. Moni on jättänyt sen asunnon ostamatta rommausta odotellessaan ja tehneet sen tilin..vuokranantajalle tosin.

      • dfgfgd
        Vuokralla.Parempi kirjoitti:

        Aika monilla niitä miljoona-asuntoja on loppujen lopuksi. Tai nyt miljoona-asuntoja, huomenna satatuhat-asuntoja. Rommaus kun tuntuu voimakkaimmin juuri kalliimmissa asunnoissa.

        Muistakaapa, että mitä kalliimman asunnon jättää nyt ostamatta, sitä isoampaa tiliä nettoaa. Eikä siitä tulosta tarvitse maksaa edes veroa.

        "Aika monilla" on aika lailla suhteellinen käsitys. Yli miljoonan arvoisia asuntoja on Suomessa nytkin erittäin vähän ja nekin lähes pelkästään pk-seudulla. Miljoonan lainoja tuskin on edes tuhannella kotitaloudella koko Suomessa ja hekin ovat erittäin kovatuloisia, kuten erikoislääkäreitä.

        Normaali asuntolaina on 150 - 200 000 euroa, ei miljoona euroa.

      • azunto

        Vuokralla.parempi tyypillä on nämä mittasuhteet ihan kaiken suhteen vähän hakusessa. Tyyppi heittelee näitä 50kertaisia korkoja ja miljuunalainoja tosta noin koska vuokralla on niin pirun hyvä..

      • tarpeen_mukaan

        Noin isoja kuluja täytyy jostain keksiä, jotta saa vuokralla tuhnuttamisen näyttämään kannattavalta.

    • Toi5

      Laskehan ensin mistä summasta 1200 vuodessa on 0,05%. Eli on sillä kaverilla aikamoinen asuntolaina.

      • Vuokralla.Parempi

        Mikä tuo 1200 vuotta tässä on? Laskitko sen mukaan kauanko lyhennys kestää jos korot nousevat?

      • merkillinen_

        Vuokralla asuminen sopii erittäin rikkaille, joilla ei ole rahasta väliä. Lisäksi se sopii henkilöille, jotka eivät maksa itse asumistaan. Myöskin vielä opiskelevien kansalaisten kannattaa vuokrata asunto, ellei sitten voi asua vielä lapsuuden kodissa tai saada huomattavaa tukea vanhemmiltaan.

        Tavalliselle tallaajalle, ksekituloiselle vuokraaminen on se kaikkein huonoin ja KALLEIN asumismuoto. Niinpä tästä ryhmästä siihen päätyy vain laskutaidottomat tai muutoin henkiseltä kapasiteetilta vajaavaiset ihmiset. Niin, ja tietysti sitten se sopii niille, jotka pelkäävät jääkaapin hajoavan.

      • Vuokralla.Parempi

        Kylläpä sitä kiihkeästi puolustetaan kupla-asunnon ostoa. Ettei vain olisi oma lehmä ojassa.

        Työttömyys suurempaa kuin 90-luvun lamassa, palkkoja ollaan laskemassa mikä entisestään pahentaa työttömyyttä, ansioonsidottua leikkaamassa, oikeastaan tekemässä kaikkea millä varmistetaan, että tästä ei nousta.

        Siinä sitä on hyvä ostaa oma asunto. Joku osuvasti sanoi, että kyllä pomo, vieläkö pomo, missä asennossa pomo. Ja silti kenkää tulee heti kun käki kolmasti kukkuu.

      • Merkityksetön

        Omassa asunnossa, vaikka velkaisessa, on turvallisempi asua kuin vuokralla.

        Vuokraisäntä ei anna lyhennysvapaita, ei järjestele raha-asioita uudestaan. Se on mierontielle samantien, jos rahaa ei ole. Siinä sitä kyllä alkaa kummasti vuokralainen mielistellä pomoa. Omistusasuja pystyy helposti todella huonon hetken koittaessa järjestelemään asiat uudestaan. Pelivaraa on. Sitä paitsi suurin osa omistusasujista asuu täysin velattomassa asunnossa.

        Työttömyys on noin puolet 90-luvun lamasta ja se kyllä näkyy asuntojen hinnoissa ja vuokrien älyttömän korkeasta tasossa. Kahta ja puoltamiljoonaa suomalaista, jotka käyvät töissä, ei paljon työttömyys ole päässyt puraisemaan. Suurin osa näistä, jos ei seuraisi kaiken maailman valittajia, ei olisi huomannut mitään muutosta elintasossaan.

        Eli vain erittäin rikkaat, yhteiskunnan elätit ja idiootit asuvat vuokralla.

      • gergeee

        Ja eikös nuo kaikki kosketa vielä pahemmin vuokra-asunnossa olevaa? Asunnon arvon (mahdollinen) romahduskin vaikuttaa omistusasujaan vain jos asuntoa ollaan myymässä. Jos asuntoa ei myy, ei arvon romahdus merkitse yhtään mitään (toki voi vähän harmittaa, mutta siinä kaikki). Asunto nimittäin usein ostetaan vuosikymmeniksi, ei vain pariksi vuodeksi...

        Eikä vuokra-asuja hyödy asuntojen hintojen alennuksestakaan, jos ei ole käteistä tallessa. Nimittäin silloin myös lainahanat suljetaan. Kun nyt saisi 200 tuhatta lainaa, ei romahduksessa anneta välttämättä ollenkaan lainaa.

      • gedrt
        Merkityksetön kirjoitti:

        "Eli vain erittäin rikkaat, yhteiskunnan elätit ja idiootit asuvat vuokralla. "

        Riippuu täysin missä asuu, minkälaisen asunnon on ostanut jne. Useimmiten oma asunto on toki kannattava, mutta ei läheskään aina. Jos muuttotappiokunnassa rakentaa oman asunnon, ei siellä oma asunto tule koskaan olemaan taloudellisesti kannattava. Kukaan ei muuttotappiokunnissa osta asuntoa rakennuskustannuksilla, vaan paljon alemmalla hinnalla. Muuttotappiokunnissa kun asunnot eivät mene myyntiin edes pilkkahintaan ja myyntiajat lasketaan vuosissa silloin harvoin kun myynti onnistuu. Ja jos taas ostaa huonokuntoisen asunnon, remonttikulut vievät kaiken rahan.

        Taloudellisesti vuokra-asuminen on toisinaan kannattavampaa kuin omistusasuminen ja toisinaan omistusasuminen on kannattavampaa. Ei omistusasuminen todellakaan ole aina halvempaa, tuo on pelkkä myytti. Usein omistusasujat "unohtavat" osan kuluista ja tuijottavat arvon nousua, vaikka eivät siitä mitään hyödy (saadakseen täyden hyödyn arvon noususta, pitää myydä asunto ja muuttaa sillan alle asumaan).

      • azunto

        Vuokralla asuessa ei pääse nauttimaan minkäänlaisesta arvonnoususta. Sai asunnostaan myydessä 15 ke tai vaikka 30 ke enemmän kuin sen ostaessaan niin onhan se ehdoton valtti. Lisäksi hommat kulminoituu omistusasumisen eduksi siinä vaiheessa kun asunto on maksettu niin sinulla on omaisuutta minkä voit vaikka realisoida. Eläkkeelle jäädessä homma on vielä selkeämpi koska kivempi se on vastiketta maksella kuin vuokria.

      • Vuokralla.Parempi
        gergeee kirjoitti:

        Ja eikös nuo kaikki kosketa vielä pahemmin vuokra-asunnossa olevaa? Asunnon arvon (mahdollinen) romahduskin vaikuttaa omistusasujaan vain jos asuntoa ollaan myymässä. Jos asuntoa ei myy, ei arvon romahdus merkitse yhtään mitään (toki voi vähän harmittaa, mutta siinä kaikki). Asunto nimittäin usein ostetaan vuosikymmeniksi, ei vain pariksi vuodeksi...

        Eikä vuokra-asuja hyödy asuntojen hintojen alennuksestakaan, jos ei ole käteistä tallessa. Nimittäin silloin myös lainahanat suljetaan. Kun nyt saisi 200 tuhatta lainaa, ei romahduksessa anneta välttämättä ollenkaan lainaa.

        Mutta kun korot nousevat 50-kertaiseksi, niin johan alkaa koskettaa.

      • azunto
        Vuokralla.Parempi kirjoitti:

        Kylläpä sitä kiihkeästi puolustetaan kupla-asunnon ostoa. Ettei vain olisi oma lehmä ojassa.

        Työttömyys suurempaa kuin 90-luvun lamassa, palkkoja ollaan laskemassa mikä entisestään pahentaa työttömyyttä, ansioonsidottua leikkaamassa, oikeastaan tekemässä kaikkea millä varmistetaan, että tästä ei nousta.

        Siinä sitä on hyvä ostaa oma asunto. Joku osuvasti sanoi, että kyllä pomo, vieläkö pomo, missä asennossa pomo. Ja silti kenkää tulee heti kun käki kolmasti kukkuu.

        Mutta onko järkeä rahoittaa jonkun muun sijoituksia vuokraa maksaen? Vuokrantaja voi olla miten mukava ja kunnollinen tahansa ja hyvä niin jos on mutta kyllä hän sitä asuntoa ihan tuottomielessä vuokraa.

      • Vuokralla.Parempi
        Merkityksetön kirjoitti:

        Omassa asunnossa, vaikka velkaisessa, on turvallisempi asua kuin vuokralla.

        Vuokraisäntä ei anna lyhennysvapaita, ei järjestele raha-asioita uudestaan. Se on mierontielle samantien, jos rahaa ei ole. Siinä sitä kyllä alkaa kummasti vuokralainen mielistellä pomoa. Omistusasuja pystyy helposti todella huonon hetken koittaessa järjestelemään asiat uudestaan. Pelivaraa on. Sitä paitsi suurin osa omistusasujista asuu täysin velattomassa asunnossa.

        Työttömyys on noin puolet 90-luvun lamasta ja se kyllä näkyy asuntojen hinnoissa ja vuokrien älyttömän korkeasta tasossa. Kahta ja puoltamiljoonaa suomalaista, jotka käyvät töissä, ei paljon työttömyys ole päässyt puraisemaan. Suurin osa näistä, jos ei seuraisi kaiken maailman valittajia, ei olisi huomannut mitään muutosta elintasossaan.

        Eli vain erittäin rikkaat, yhteiskunnan elätit ja idiootit asuvat vuokralla.

        "Työttömyys on noin puolet 90-luvun lamasta"

        Ei pidä paikkaansa. Työttömiä on jo enemmän kuin 90-luvun lamassa.

      • azunto
        Vuokralla.Parempi kirjoitti:

        Mutta kun korot nousevat 50-kertaiseksi, niin johan alkaa koskettaa.

        Vai että ihan 50-kertaisiksi:) pistetään nyt samalla 55-kertaisiksi.

      • Vuokralla.Parempi

        Jos 12 kk euribor nousee 2,5%:n tasolle, korko on noussut 50-kertaiseksi nykyisestä.

      • azunto

        ..ja sitten kun euribor olisi vaikka siinä 2,5 prosentissa niin oltaisiin kusessa vai:) :) ..ja silloin kannattaisi muuttaa vuokralle viimeistään. Kaksi ja puoli prossaa on kuule halpaa lainarahaa ja tämähän on asia mistä vuokralla ollessa hyödy.

      • Vuokralla.Parempi
        azunto kirjoitti:

        Opetin sinulle matematiikkaa, kun näyttää olevan hakusessa. Et selvästikään siltikään ole ymmärtänyt mistä on kyse, vaikka koetin sen rautalangasta vääntää.

        Vuokralle kannattaa muuttaa nyt, eikä vasta sitten kun korot ovat 50-kertaistuneet. Nyt nimittäin vielä saa asunnostaan jotain.

      • azunto
        Vuokralla.Parempi kirjoitti:

        Opetin sinulle matematiikkaa, kun näyttää olevan hakusessa. Et selvästikään siltikään ole ymmärtänyt mistä on kyse, vaikka koetin sen rautalangasta vääntää.

        Vuokralle kannattaa muuttaa nyt, eikä vasta sitten kun korot ovat 50-kertaistuneet. Nyt nimittäin vielä saa asunnostaan jotain.

        "Jos 12 kk euribor nousee 2,5%:n tasolle, korko on noussut 50-kertaiseksi nykyisestä." ..mutta näinhän sä kirjoitit ja minä vastasin. Voi kertoa senkin että vaikka krko nousisi 5 prossan tasolle niin siitä selvitään. Kerrohan matikka/talousnerona mitä järkeä on maksaa muiden sijoituksia?

      • joko_tai_sekä_että
        merkillinen_ kirjoitti:

        Vuokralla asuminen sopii erittäin rikkaille, joilla ei ole rahasta väliä. Lisäksi se sopii henkilöille, jotka eivät maksa itse asumistaan. Myöskin vielä opiskelevien kansalaisten kannattaa vuokrata asunto, ellei sitten voi asua vielä lapsuuden kodissa tai saada huomattavaa tukea vanhemmiltaan.

        Tavalliselle tallaajalle, ksekituloiselle vuokraaminen on se kaikkein huonoin ja KALLEIN asumismuoto. Niinpä tästä ryhmästä siihen päätyy vain laskutaidottomat tai muutoin henkiseltä kapasiteetilta vajaavaiset ihmiset. Niin, ja tietysti sitten se sopii niille, jotka pelkäävät jääkaapin hajoavan.

        Vuokralla asuu vain umpihullut/laskutaidottomat sekä sossunelätit. Tai voihan aloittaja kuulua molempiin ryhmiin - ne eivät ole toisensa poissulkevia!

      • Unohtakaa nuo "vuokralla.paremmman" sekoilut. Kaveri ei osaa laskea eikä sille voi mitenkään saada umpiluuhun järkeä. Korot eivät koskaan enää nouse niin korkeiksi, että sillä olisi väliä asuntolainan hoitoon. Näillä noin 0-1% koroilla, nyt toki miinuksella, mennään pitkälle ensi vuosikymmenen puoliväliin saakka, ellei pidempäänkin, kiitos Brexitin ja uusien huolien kanssa Italian pankkien kohdalla.

        Seuraamalla historiaa, myös siis lähihistoriaa voi oppia paljon. Ainakin enemmän kuin tämän keskustelun saivartelujen lukemisesta.

    • LevollinenOlo

      Ruotsin entinen valtiovarainministeri totesi vähän aikaa sitten, että Ruotsin talous tulee romahtamaan. Kysymys on vaan, että koska.
      Suomen talous on heikommilla kantimilla kuin Ruotsin. Ruotsissa on useampi suuri teollisuusenala (kaivos, puunjalostus, lääke, auto) ja paljon yksityisyrittäjiä. Jos Ruotsi ei pärjää noilla eväillä niin sitten ei pärjää Suomikaan.
      Asuin Ruotsissa takavuosina ja maksoin siellä asuntolainat pois v.2012. Teki aika tiukkaa viimeiset 4 vuotta mutta pelkäsin, että maailmantalous romahtaa ja olin perheen ainoa rahantuoja. Sen jälkeen on ollut kyllä niin helppo olo. Vaikka taloudessa mitä tapahtuisi niin ei haittaa, puskureita on.
      Saman ohjeen antaisin muillekin: Maksakaa lainat pois nyt kun on vielä hyvä aika.

      • ok-porho

        Ruotsissa ja sen naapurimaissa on povattu Ruotsin talouden romahtamista jo 1970-luvulla.

        Sillä aikaa kun Suomessa on rommauteltu ja kauhisteltu ruotsalaisten velkoja, Ruotsissa on vaurastuttu, ajeltu volvoilla, asuttu hyvin. Katsokaa ruotsalaisten taloja ja verratkaa meikäläisten korsuihin, niin näette kuka on vauras ja kuka ei.

        Toki joillain meistäkin on varallisuutta, lähinnä niillä jotka ovat uskaltaneet riskeerata.

        Mutta jatketaan me rommauttelua ja tuhnuamista entiseen malliin. Lasketaan palkkoja ja tehdään sisäistä devalvaatiota ja puukotetaan toisiamme. Kyllä se siitä.

      • ok-säännöllinen.siemensy

        Oma asunto kannattaa ostaa ja lainat kannattaa maksaa nopeasti pois. Tällöin pääsee nauttimaan edullisesta asumisesta. Enkä nyt tarkoita edullisella sitä, että jätetään järjestelmällisesti kaikki huoltotoimenpiteet tekemättä.

      • viisplusviis

        Ei kannata maksaa nopeasti pois. Kannattaa myös elää samalla. Sitä aikaa kun ei enää takaisin saa. Eli kultainen keskitie. Asunto kannatta ostaa, mitoittaa laina kohtuulliseksi ja maksaa kohtuullisessa ajassa takaisin. Esim. lainan venyttäminen 20 vuodesta 30 vuoteen ei enää kannata.

      • azunto
        viisplusviis kirjoitti:

        Nimenomaan. Lainanmitoitus on tärkeä jotta jää rahaa muuhunkin. On kiva käydä vaikka matkoilla joskus tms. Moni voi ajatella että nyt on se tupa, perunamaa ja uusi auto, muuta me ei kaivatakaan seuraavan 10-15 vuoden aikana. Totuus on kuitenkin se että se ihana tupa arkipäiväistyy ja seinät alkavat kaatua päälle jos elämä pyörii niiden lainojen ehdoilla.

        Rahaa on hyvä jäädä myös säästöön jotta ne äkilliset menot eivät käy ylivoimaisiksi.

        Suosittelen kuitenkin lyhentämään ne vähimmäismäärät ja jättämään lyhennysvapaat ns pakkotilanteisiin. Korot on matalat ja se laina lyhenee nyt kivasti.

      • ok-säännöllinen.siemensy

        Hyvä lainanmaksuvauhti on maksaa koko asuntolaina pois 10 - 15 vuodessa.
        Yli 15 vuoden maksuajat on liian pitkiä. Ei saa olla niin pitkä maksuaika. Muuten on liian paljon lainaa.

      • rahaa_elämiseen

        Realikorot nollissa tai jopa pakkasella = ei mitään järkeä maksaa lainaa nopeasti pois. Tosin auttamattahan nämä maksuajat nyt menee jonnekin 15 vuoden pintaan, vaikka alun perin olisi otettu 25 vuoden laina, joka on mitoitettu 4 % korkotason tjsp. mukaan.

        Sitäpaitsi pitkä maksuaika = jää rahaa elämiseen.

        Se onni ja autuus, mikä seuraa lainan maksusta, hampaat irvessä, 10 vuodessa pois on jo nähty. Eihän kekkoslovakian aikaan vaihtoehtoja edes ollut.

    • Tuota noin, minun jäljellä oleva asuntolainan korko on negatiivinen. Jos sen kertoo 50:llä, pankki joutuisi pulaan - en minä. Tuo korkotasoleikittelysi kertoo enemmänkin havainnoistasi pikavippien korkomaailmaan. Pikavipeissä on jopa satojen prosenttien vuosikorkoja.
      .
      Ai niin, se pääasia. Pankki eikä mikään muukaan voi nostaa sovittua ja sidottua marginaalia. Marginaali ei nouse, vaikka korkotaso nousee.
      .
      Kyllä näitä juttuja tänne kirjoitellaan vähällä ymmärryksellä.

      • Just näin. Lisäksi Euroopan talouden yhä yskiessä, korot tulevat pysymään nollan tuntumassa tai alle ensi vuosikymmenen puoliväliin saakka, ellei pidempäänkin.

        Punditin tavoin oma lainankorkoni on tällä hetkellä 0.1% marginaaleineen, kun korko syö marginaalia. Saas nähdä, päästäänkö nollaan vielä tänä vuonna. Jokatapauksessa alle 20€/ kuukaudessa korkoihin, ei ole paljon. Varsinkin kun asumismukavuus OK-talossa on huippuluokkaa.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Just näin. Lisäksi Euroopan talouden yhä yskiessä, korot tulevat pysymään nollan tuntumassa tai alle ensi vuosikymmenen puoliväliin saakka, ellei pidempäänkin.

        Punditin tavoin oma lainankorkoni on tällä hetkellä 0.1% marginaaleineen, kun korko syö marginaalia. Saas nähdä, päästäänkö nollaan vielä tänä vuonna. Jokatapauksessa alle 20€/ kuukaudessa korkoihin, ei ole paljon. Varsinkin kun asumismukavuus OK-talossa on huippuluokkaa.

        Välittäjä-pundit ja hänen palkkarenkinsä antigue hypettävät vielä kalkkiviivoilla kuplahintatodellisuutta vaikka aika laimealta alkaa kuulostamaan.

        Alkavan systeemi/pankkikriisi II:sen seurauksia voi vain arvailla. Jos Deutsche bankin johdannaisansa laukeaa, siihen ei riitä mitkään takuudet koska niitä on 52 000 miljardin arvosta. Tuolla mittakaavalla tsunami tulee pyyhkimään koko Euroopan pankkisektorin yli ja pienet Suomipankit eivät ole siinä kuin kärpäsen paska. Ja jo Brexitin aloittama Britannian asuntokriisi saattaa olla enenmmän kuin kohtalokas.

        Muistakaa lukea tarkkaan se pienellä präntätty osa lainapapereistanne, pian työttömät välittäjänretkut heh heh hee...

      • Toisinsanoen Euroopan talousvaikeudet jatkuvat, niinkuin juuri tuossa peruskommarimaisen Putinin trollitehtaan suuresti kusettamana, punikkisesti typeryyttäsi julistit. Silloin EKP pumppaa lisää rahaa markkinoille estääkseen suuremmat vahingot, pumpaten samalla korkojen laskupainetta ja lisää matalien korkojen vuosia. Mitä kohtaa et asiasta ymmärrä. EKP ei anna toivomasi korttitalon kaatua, eikä siis ihailemaasi sosialististä systeemiä enää koskaan Eurooppaan tule.

        Meissä kahdessa on se isohko ero, että toistaiseksi olen ollut koko ajan oikeassa ja sinä Gremlin trollitehtaan kusettajana tai kusetettuna vaan vikiset kurjuuttasi ja yrität tuoda agendaasi esiin. Huomaa siis ero.

        Enkä ole välittäjä.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Toisinsanoen Euroopan talousvaikeudet jatkuvat, niinkuin juuri tuossa peruskommarimaisen Putinin trollitehtaan suuresti kusettamana, punikkisesti typeryyttäsi julistit. Silloin EKP pumppaa lisää rahaa markkinoille estääkseen suuremmat vahingot, pumpaten samalla korkojen laskupainetta ja lisää matalien korkojen vuosia. Mitä kohtaa et asiasta ymmärrä. EKP ei anna toivomasi korttitalon kaatua, eikä siis ihailemaasi sosialististä systeemiä enää koskaan Eurooppaan tule.

        Meissä kahdessa on se isohko ero, että toistaiseksi olen ollut koko ajan oikeassa ja sinä Gremlin trollitehtaan kusettajana tai kusetettuna vaan vikiset kurjuuttasi ja yrität tuoda agendaasi esiin. Huomaa siis ero.

        Enkä ole välittäjä.

        Välittäjän renki puhkesi oikein ylistämään itseään. Tosin täysin aiheetta. Puhuin hieman suuremmasta mittakaavasta, kuin talousvaikeuksista. Mutta jos sisälukutaito on tuota luokkaa en ihmettele asemaasi naisvälittäjän renkinä.

        Edes EKP:n resurssit eivät riitä, jos Deutsche bankin miina laukeaa. Et ilmeisesti edes ymmärrä tuon johdannaisvastuiden kokonaismäärää. Tosin se ei ole mikään ihme ottaen huomioon, että olet vain itseoppinut välittäjänretku joka pelaa kolikkotasolla taskuflipperiä heh heh hee...

        En ihaile sosialismia, vaan puhdasta kapitalismia. Nythän EUssa eletään sosialismia keskuspankin tukipolitiikalla. Samoin myös kapitalismin kotimaassa USA:ssa. Eli sinä haukuit todellisuudessa itseäsi sosialistiksi/kommariksi mikä juttujesi valossa oletkin.

      • Silti arviosi ovat vai Gremlin trollitehtaan kusetuksia agendaltaan. Ne ovat VAIN arvailuja ilman minkäänlaista totuuspohjaa. Palataan asiaan, jis jotain tuollaista tapahtuu.

        Toki olet oikeassa Deutche Bankin kohdalla, JOS noin käy. EKP ei yksin tietysti pärjää, mutta lisätään mukaan IMF ja ollaan paremmissa näkymissä.

        Enkä muuten kehunut turhaan. Olen ollut toistaiseksi oikeassa ja sinä vaan trollitehtaan kusettama saivartelija. Siinä se suuri ero.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Silti arviosi ovat vai Gremlin trollitehtaan kusetuksia agendaltaan. Ne ovat VAIN arvailuja ilman minkäänlaista totuuspohjaa. Palataan asiaan, jis jotain tuollaista tapahtuu.

        Toki olet oikeassa Deutche Bankin kohdalla, JOS noin käy. EKP ei yksin tietysti pärjää, mutta lisätään mukaan IMF ja ollaan paremmissa näkymissä.

        Enkä muuten kehunut turhaan. Olen ollut toistaiseksi oikeassa ja sinä vaan trollitehtaan kusettama saivartelija. Siinä se suuri ero.

        Mikä on Gremlin? Aikamoinen aivopieru olet jopa välittäjäksi heh heh hee...

        Nuo johdannaisvastuut eivät ole arvailua, vaan faktaa. Ja se, ettei EKP;n resurssit riitä niiden vastaamiseen, on myös faktaa. Siksi pankkia yritetään pitää sosialistisesti pystyssä väkisin. Mutta jos Brexitkriisi ja Italian eskaloituva pankkikriisi laukeavat samaan syssyyn, se käy mahdottomaksi.

        Tutustu nyt ensin IMF:n toimintaan ennen kuin taas munaat itsesi jälleen kerran heh heh hee...

        Eli tunnustit olevasi sosialismin ja vielä pahempaa, kommunismin kannattaja. Koska sellaista talouspolitiikkaa EU tällä hetkellä harrastaa. Ei lähelläkään puhdasta kapitalismia. Jos sellaista olisi, pankit vastaisivat itse vastuistaan, eivätkä veronmaksajat yhteisvastuullisen kommunistisesti.

        Antigue on siis itse sosialisti/kommunisti talousnäkemykseltään. Välittäjänretku vain näyttelee mukakapitalistia.

      • Katkera ainakin osaat olla. Mahtaa harmittaa.

        Koita nyt hyvä mies elää hiukan reaalitodellisuudessa, eikä Venäjän trollitehtaan peloittamassa harhaisuudessa.

        Jos säälittävät arvailusi toteutuvat, lupaan olla ensimmäinen, joka sanoo sinun olleen valitettavan oikeassa. Siihen saakka olet pelkkä trollitehtaan kusettama saivartelija. Huomas se pieni ero. Tai no, suuri.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Katkera ainakin osaat olla. Mahtaa harmittaa.

        Koita nyt hyvä mies elää hiukan reaalitodellisuudessa, eikä Venäjän trollitehtaan peloittamassa harhaisuudessa.

        Jos säälittävät arvailusi toteutuvat, lupaan olla ensimmäinen, joka sanoo sinun olleen valitettavan oikeassa. Siihen saakka olet pelkkä trollitehtaan kusettama saivartelija. Huomas se pieni ero. Tai no, suuri.

        Päinvastoin. Itse kuulostat katkeralta. Paljastuithan sosialistisen ja mikä vielä pahempaa, jopa kommunistisen talousnäkemyksen omaavaksi. Kova isku kun et itse sitäkään ollut tajunut.

        Loppuiko hypetyksesikin tuohon tajuamaasi totuuteen heh heh hee...

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Palasit sitten omalle typeryyttä täynnä olevalle tasollesi. Lainasit ilmeisesti nuo muutaman lauseesi jostain julkaisusta. MV-paskalehtikö se oli. Sopiva toki älyllesi, muttei ihan kaikkien älylle.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Palasit sitten omalle typeryyttä täynnä olevalle tasollesi. Lainasit ilmeisesti nuo muutaman lauseesi jostain julkaisusta. MV-paskalehtikö se oli. Sopiva toki älyllesi, muttei ihan kaikkien älylle.

        Ai, ai kun välittäjän renki Antigueen sattui tuo sosialisminen/kommunistinen talousnäkymyspaljastus heh heh hee...

        Ja suthan on moni todennut jopa täällä älyttömäksi. Aikamoinen saavutus sekin, ottaen huomioon, että palsta on S24 heh heh hee...

        Niinkuin sanoin. Palasit omalle säälittävälle tasollesi.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Niinkuin sanoin. Palasit omalle säälittävälle tasollesi.

        Ja sun taso on sosialistinen/kommunistinen talousnäkemys. Aika säälittävää itseään kapitalistisena pitävältä välittäjän rengiltä. No tulihan sekin selväksi heh heh hee...

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Ja sun taso on sosialistinen/kommunistinen talousnäkemys. Aika säälittävää itseään kapitalistisena pitävältä välittäjän rengiltä. No tulihan sekin selväksi heh heh hee...

        Elämä on.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Elämä on.

        Noin toteaa välittäjätrolli antigue ja ymmärtää olevansa sosialisti/kommunisti talousnäkemyksiltään. Kova paikka.

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Noin toteaa välittäjätrolli antigue ja ymmärtää olevansa sosialisti/kommunisti talousnäkemyksiltään. Kova paikka.

        Mahdatko olla ihan terve.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Mahdatko olla ihan terve.

        Sinun talousaatteesi on haudattu jo Neuvostoliiton mukana. Et vain itse näytä ymmärtävän sitä. Aika säälittävää.

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Sinun talousaatteesi on haudattu jo Neuvostoliiton mukana. Et vain itse näytä ymmärtävän sitä. Aika säälittävää.

        Ymmärrän tuskasi.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Ymmärrän tuskasi.

        Sun häpeä on paljastumisestasi on päättymätön. Palstan "kovin" kapitalisti onkin talousaatteiltaan kunnon sosialisti/kommunisti. Olen sanaton heh heh hee...

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Sun häpeä on paljastumisestasi on päättymätön. Palstan "kovin" kapitalisti onkin talousaatteiltaan kunnon sosialisti/kommunisti. Olen sanaton heh heh hee...

        Tuska senkun yltyy. Ota lääkkeesi.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Tuska senkun yltyy. Ota lääkkeesi.

        Suosittelen sitä ennemmin sulle, palstan "kovin" kapitalisti joka olikin sosialisti/kommunisti heh heh hee...

      • Olisiko mitään sanottavaa itse asiaan.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Olisiko mitään sanottavaa itse asiaan.

        Mitä asiaa olet kirjoittanut noin viimeiseen kymmeneen viestiin? Kerro toki? Talousnäkemyksesi olet paljastanut ja se ei ollut mukavaa luettavaa.

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Mitä asiaa olet kirjoittanut noin viimeiseen kymmeneen viestiin? Kerro toki? Talousnäkemyksesi olet paljastanut ja se ei ollut mukavaa luettavaa.

        Elämä on.

      • vätysvuokralaiselle
        välittäjälle1 kirjoitti:

        Sinun talousaatteesi on haudattu jo Neuvostoliiton mukana. Et vain itse näytä ymmärtävän sitä. Aika säälittävää.

        Vuokralla asuvien vätysten ei pitäisi edes puhua talousosaamisesta.

    • huvittava.aloitus

      Korot eivät nouse ainakaan seuraavaan 5 vuoteen.

      • Just näin. Talousihmiset Euroopassa puhuvat, etteivät nouse ensi vuosikymmenen puoleenväliin mennessä.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Just näin. Talousihmiset Euroopassa puhuvat, etteivät nouse ensi vuosikymmenen puoleenväliin mennessä.

        Sosialistinen/kommunistinen talouspolitiikka on valloillaan EU:ssa. Ja Antiguen tapaiset hyödylliset hölmöt sitä hypettävät heh heh hee...

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Sosialistinen/kommunistinen talouspolitiikka on valloillaan EU:ssa. Ja Antiguen tapaiset hyödylliset hölmöt sitä hypettävät heh heh hee...

        Elämä on.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Elämä on.

        Noin toteaa välittäjähypetystrolli antigue ja ymmärtää olevansa sosialisti/kommunisti talousnäkemyksiltään. Karu paikka.

      • asian.sivusta
        välittäjälle1 kirjoitti:

        Noin toteaa välittäjähypetystrolli antigue ja ymmärtää olevansa sosialisti/kommunisti talousnäkemyksiltään. Karu paikka.

        Mikäs levy sinulle on jäänyt päälle? Oletko hävinnyt paljonkin ja kenen on vika?

      • asian.sivusta kirjoitti:

        Mikäs levy sinulle on jäänyt päälle? Oletko hävinnyt paljonkin ja kenen on vika?

        Hyvin huomattu. Tuolla tyypillä on paljon henkisiä ongelmia, joiden hän luulee korjautuvan purkamalla tuskaansa minuun.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Hyvin huomattu. Tuolla tyypillä on paljon henkisiä ongelmia, joiden hän luulee korjautuvan purkamalla tuskaansa minuun.

        Äläpäs mene sivuraiteille. Ainoa jolla on ongelmia olet sinä. Etkä näytä edes tajuavan sitä heh heh hee...

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Äläpäs mene sivuraiteille. Ainoa jolla on ongelmia olet sinä. Etkä näytä edes tajuavan sitä heh heh hee...

        Oletko aivan varma ?

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Oletko aivan varma ?

        Paljastit talousnäkemyksesi ja nyt yrität häivyttää sen tarkoituksettomaan juupajaapas väittelyyn. Säälittäävää peittelyä heh heh hee...

      • välittäjälle1 kirjoitti:

        Paljastit talousnäkemyksesi ja nyt yrität häivyttää sen tarkoituksettomaan juupajaapas väittelyyn. Säälittäävää peittelyä heh heh hee...

        Elämä on.

      • välittäjälle1
        Antigue kirjoitti:

        Elämä on.

        Ja nyt paloi antiguelta pinna heh heh hee...

    • Vuokralla.Parempi

      Haloo toverit!

      Kaikki te olette kommareita verrattuna minuun, palstan ainoaan oikeaan porvariin.

      Minä päästelen tuhnuja ja teen tiliä eväänikään heilauttamatta. Niin tekevät oikeat porvarit. Sen sijaan te raadatte päivät ja yöt saadaksenne ne muutamat neliönne maksettua ennen eläkkeelle pääsyä. Sille eläkkeelle, jota ei ole, kun tulette siihen ikään.

      Ai niin, terveiset täältä Tallinnasta, kesäristeilyltä.

      • azunto

        Jumpe! jäbä on lähtenyt ihan tallinnaan kesäristeilylle..nyt pistit kovan niitin. 10 Lavaa sakua kympin kappalehintaan tuliaisiksi joita voi sitten Peran ja Repen kanssa naatiskella vuokrayksiössä, voi hitsinvitsi,jätkä tosiaan osaa elää!!

      • pidä_känny_auki

        Onkohan työkkäriin muistettu ilmoittaa ulkomaanmatkasta?

        Ettei mene työpaikkatarjoukset ohi. ;-D

      • Vuokralla.Parempi
        azunto kirjoitti:

        Jumpe! jäbä on lähtenyt ihan tallinnaan kesäristeilylle..nyt pistit kovan niitin. 10 Lavaa sakua kympin kappalehintaan tuliaisiksi joita voi sitten Peran ja Repen kanssa naatiskella vuokrayksiössä, voi hitsinvitsi,jätkä tosiaan osaa elää!!

        Palstan kesäristeilyllä ollaan. Ette ilmeisesti saaneet kutsua?

      • azunto
        Vuokralla.Parempi kirjoitti:

        Palstan kesäristeilyllä ollaan. Ette ilmeisesti saaneet kutsua?

        Ja aina vaan paranee..palstan kesäristeilyllä vielä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4411
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      98
      3956
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      50
      3466
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2713
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2542
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2403
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      43
      2257
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1887
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1878
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1636
    Aihe