Tuli sade rankka, auton siihen vein

bessie-

rahaa ja vettä säästin, fiksusti tein!

Kastuin kunnolla, mutta fiksu veto silti. Auto oli aika pölyinen, mutta ei niin paha että olisin vielä raaskinut ostopesua.

Onko kukaan muu näin pihi/viitseliäs/hölmö, että lähtee rankkasateeseen siirtämään autoaan katoksen alta sateen pestäväksi?

10

184

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No mikä ettei ,monesti olen ovetkin avannut ja saanut sisältäkin auton puhtaaksi .

      • Käyeväisäntä

        Ja tiskit pesuvadissa auton viereen.


    • eppu2

      Ei tulis mieleenkään.
      Mutta kuitenkin, sen verran pihiys iskee, että pönttöön kerätyllä sadevedellä on paljon mukavampi pestä, kuin tuolla joka maksaa.

    • Et laittanut uikkarit päälle ja mennyt sienen kanssa pesemään?

      Mun kaara on ulkona kaiken aikaa. Sen mä tein kun alkoi sataamaan, että kävin kastelemassa kukkasia tynnyristä.

    • entinenmiäs

      En nyt ihan varta vasten sateessa lähde autoa siirtämään mutta ennen edellistä sadetta ihan tarkoituksella jätin pikkupicasson taivasalle, että ainakin suurimmat hiekat huuhtoutuisi pois. No, totuushan on, että ei se sade autoa pese mutta ainakin tuulilasilta pahimmat hiekat huuhtelee.
      Täällä maaseudulla, pölyävän hiekkatien varrellä, auto on yleensä hienon hiekan peittämä ja se hiekka ei tee kovinkaan hyvää tuulilasille kun sitä alkaa pyyhkimään.

      • bessie-

        Mitä nyt sitten pitää pesuna. Väittäisin kyllä, että rankka ja tarpeeksi pitkään kestävä sade pesee auton.

        Ei ollut ensimmäinen kerta kun varta vasten lähdin siirtämään autoni sateen pestäväksi, ja ei viimeinenkään.

        Miinuspuolelle on laitettava se, että kohta on taas lähdettävä sateeseen autoa siirtämään. Ukkonenkin tuntuu olevan melkein päällä, mutta ei auta. Auto on paikalla jossa 06 - 18:00 välisenä aika saa olla vain 4 tuntia ja en edes laittanut pysäköintikiekkoa. Voi olla, ettei huomenna huvita pilata aamua pakollisella kuviolla, joten käyn tänään. Moni on luullut, ettei sunnuntaina kukaan käy sakottamassa, niin minäkin joskus vaan en enää.


      • entinenmiäs
        bessie- kirjoitti:

        Mitä nyt sitten pitää pesuna. Väittäisin kyllä, että rankka ja tarpeeksi pitkään kestävä sade pesee auton.

        Ei ollut ensimmäinen kerta kun varta vasten lähdin siirtämään autoni sateen pestäväksi, ja ei viimeinenkään.

        Miinuspuolelle on laitettava se, että kohta on taas lähdettävä sateeseen autoa siirtämään. Ukkonenkin tuntuu olevan melkein päällä, mutta ei auta. Auto on paikalla jossa 06 - 18:00 välisenä aika saa olla vain 4 tuntia ja en edes laittanut pysäköintikiekkoa. Voi olla, ettei huomenna huvita pilata aamua pakollisella kuviolla, joten käyn tänään. Moni on luullut, ettei sunnuntaina kukaan käy sakottamassa, niin minäkin joskus vaan en enää.

        Niin no, pesu ja pesu. Painepesurillakaan ei saa autoa puhtaaksi niin mites sitten sateella. Mutta huuhtoohan se sade suurimmat pölyt. Ja siirtelehän autosi ajoissa takaisin katokseen, muuten saattaisi se ostopesu tulla halvemmaksi (ja laadukkaammaksi);)


    • kylmätotuus

      Ei ole autoa, jota pestä, eikä sadettakaan kuulu, eikä edes sadepilviä näy.

      Kirkas on taivas täällä Savossa.
      Kävin juuri kastelemassa pihakukkaset.

      Ehkäpä huomenna vihdoin sataa, niin nuo säätieteilijät ainakin povasivat.
      En usko, ennenkuin näen tuon ihmeen tapahtuvan.

      Toivossa on hyvä elää....

      • eppu2

        Muistan, kun joskus kauaun sitten muutamana vuotena reissattiin pitkin Suomea. Katottiin, että missä olisi parempi sää. Usein oli itä-Suomessa upeita säitä.
        Lappeenranta-Kuopio-Iisalmi. Mentiin monesti sen mukaan.


    • vähän-ajava

      Parkkipaikka koivujen alla on huono, auton puhtaana pitämiseksi. Välillä kun tulee sadetta ja välillä tippuu koivuista kaikkea töhnää, niin auto likaistuu nopeasti. Sade siis vain pahentaa tilannetta, kun se töhnä pääsee liukenemaan auton pintaan.

      Mutta olen huomannut sen, jos sateella viitsii pyyhkäistä välillä auton pinnasta vaikka kumilastalla sen veden pois, niin silloin lähtee samalla myös paljon töhnää pois. Kyllä siinä pesukertoja säästyy, jos viitsii tarkkailla tilannetta. Toisaalta usein ajavilla auto ei likaistu niin paljon, koska ilmavirta putsaa töhnää aina liikuttaessa pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe