Englannin setteristä

metsästyskaveriksi

olen miettinyt koiraksi Englannin setteriä. Haluaisin nyt kuulla kaikkien kokemuksia ko. koirasta. Mihin käytät (metsästyspuolella) Onko helppo koulutettava, miten toimii, luonne jne.
Meillä koira tulisi sisäkoiraksi ja uudeksi perheenjäseneksi (ei häkkiin/naruun pihalle) joten onko millainen metsästystaitojen lisäksi kotikoirana?

9

1077

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sulle

      Oikein mukava kotikoira, mutta että ihan metille... Katso ainakin mistä ostat tulevan koirasi ja pysy kilometrien päässä muotovaliosta tai itseasiassa yhdestäkään sellaisesta joka kehuu koiran ulkomuotoa.

      Metsästyslinjaisilla metsästetään useimpia kanalintuja, ja jonkinsortin noutajinakin ne toimivat. Siis lähes pelkkä kanakoira.
      Koulutettavuus riippuu vähän yksilöstä; voi olla aikainen jästipää jota ei kuunteleminen miellytä ja aika monta onnistunutt suoritusta tarvitsee ennenkuin jokin asia menee jakeluun, mutta sitten kun asian on saanut sinne korienväliin menemään, se kans tekee mitä kuuluu. Mutta tuo kyllä riippuu yksilöstä, voihan olla helppokin.

      • heh

        Jos vanhemmat ovat muotovalioita,niin silloinhan ne on toimivia mehtäkoiria.Enkkusettereissähän ei valioksi tule ilman koetuloksia,kuten ei muutkaan seisojat.Eli jos vanhemmat on valioita,se on aikas kova sana ja niit ei ole paljon.
        Niin että silleen...relax...

      • Mari
        heh kirjoitti:

        Luulen, että "sulle" tarkoittaa nyt sitä ongelmaa, että englanninsettereissä on rotu vahvasti jakautunut "näyttöön" ja "käyttöön" eli metsästyskoiriin ja showkoiriin. Noilla näyttelylinjaisilla koirilla on kookkaampi koko, aivan liikaa turkkia (sitä joutuu trimmaamaan että turkki olisi rotumääritelmän mukainen edes jollain lailla), raskaampi rakenne muutenkin ja jalostuksellisista syistä metsästystaipumus aikalailla hakoteillä. Valitettavasti suurin osa näyttelytuomareista palkitsee näitä väärän tyyppisiä koiria, minkä vuoksi rotu on menossa pahasti hakoteille. Käyttölinjan koirat ovat näyttelylinjaisia huomattavasti kevyempiä rakenteeltaan, ja niiden jalostuksessa on kiinnitetty huomiota nimenomaan metsästyksellisten ominaisuuksien säilyttämiseen. Valitettavasti koon kanssa ollaan metsästyslinjaisten kohdalla menty joissakin tapauksissa päinvastaisessa suunnassa hakoteille ja saatu aikaiseksi liian kevyitä koiria, jotka kyllä ovat metsällä hyviä ja kestäviä, mutta eivät enää vastaa rotumääritelmää.

        En ole koskaan metsästänyt englanninsetterillä, mutta olen nähnyt niitä kokeissa. Hyvin toimivat linnuilla.

        Lisätietoja englanninsettereistä, kasvattajista ja rodusta muutenkin sekä sen rodunomaisesta käytöstä saat sivuilta www.kkk-hhs.fi, sieltä "englanninsetterijaos".

      • tököttäjä
        Mari kirjoitti:

        "Valitettavasti koon kanssa ollaan metsästyslinjaisten kohdalla menty joissakin tapauksissa päinvastaisessa suunnassa hakoteille ja saatu aikaiseksi liian kevyitä koiria, jotka kyllä ovat metsällä hyviä ja kestäviä, mutta eivät enää vastaa rotumääritelmää."

        Eikös sen pitäisi mennä niin, että ennemmin tarkistetaan rotumääritelmää, kun sen vuoksi karsia hyviä käyttökoiria pois jalostuksesta? Ymmärrän että setteriin ihastuneiden kanakoiraharrastajien on mahdoton saada rotumääritelmään koirasta vähemmän näyttävä.

        Kun käyttökoirista puhutaan, oli rotu tai käyttötarkoitus mikä hyvänsä, liian ahtaista tai jopa vääristyneistä ulkomuoto vaatimuksista on aina enemmän haittaa kuin hyötyä. Setterit on vain yksi esimerkki tässä.

        Itse olin aikanaan hankkimassa englanninsetteriä, mutta silloin vähäisistä hyvät käyttöominaiduudet omaavista vanhemmista olevat pennut olivat kiven alla. Tietääkseni tilanne on vieläkin lähellä sitä, joten pentua voi joutua odottamaan hyvinkin kauan. Siinä varmasti yksi syy miksi saksanseisojat jyrää.

      • Mari
        tököttäjä kirjoitti:

        Kyllähän se voi niin olla, että hankalan saatavuuden takia rodun suosio kärsii. Toisaalta ihan hyvä, että pentutehtailuun ei mennä.

        Toki rotumääritelmän tarkastaminenkin voi olla paikallaan, mutta joskus on eteen sattunut 12kg rääpäle, korkeudeltaan himpun jotain spanielia suurempi niin kyllä minusta siinä ollaan hakoteillä koon kanssa, vaikka kuinka pelittäisikin metsällä.

    • petterinsentu

      Aikanaa kun etsittiin meille koirarotua, mikä olisi paras kotikoirana ja metsästyskaverina, päädyttiin englaninsetteriin.
      Kyllähän rotu oli aika muutos kultaisestanoutajasta jo energisyytensä vuoksi ja aika monesta paikkaa meiltä löytyy hampaanjälkiä, mutta me ainakin tykästyttiin rotuun.

      Tällä hetkellä meillä on kylläkin sattumien kautta näyttelylinjainen ja metsästyslinjainenkoira.
      Lintuja on metsältä tullut ja metsästyslinjainen on suht. herkkä ja kova menijä metsällä ja kevyen rakenteena ansiosta jaksaa paremmin ja useampana päivänä peräkkäin juoksemista mm. tunturilla, kun näyttelylinjainen joka kyllä jaksaa mukana, mutta seuraavana päivänä ei enää liikuminen ole kovin helppoa ja istuukin mielummin nuotio kaverina.

      Näyttelylinjainenkin seisoo lintua ja on todella innoissaan myös metsästys puuhasta, vaikka ajattelimme ottaessamme enemmän sohvaperunaksi, mutta oltiin väärässä. Nyt meillä on kaksi metsästyskoiraa ja erilinjoja.

      Yhtä rakkaita ovat meidän perheelle kumpikin koira ja ollaan päästy maistamaan myös näyttely elämää hitusen.

      Se on varmaan mistä tykkää, mutta itse en voisi kuvitella meille muuta rotua, nämä kun on vieneet sydämen... Jos aikanaan olisimme ottaneet esim. pointterin olisi varmaan se rotu joka olisi mielestäni paras (=
      Se on kai sitä ensirakkautta.

    • terrisette

      En kyllä ymmärrä mitä vikaa muotovaliovanhemmissa on? Sehän vain tarkoittaa sitä, että koira on rotumääritelmän mukainen ulkonäöltään ja on kokeissakin pärjännyt. Metsästyslinjan ääripään englanninsetterit eivät kyllä täysin rotumääritelmää vastaa, suuri osa niistä on aivan liian pienikokoisia. En väitä, että showsetterit olisivat oikeita settereitä, niistä taas monet ovat liian suuria ja massiivisia. "Tavalliset" brittilinjaiset setterit ovat rotumääritelmää vastaavia ja omaavat metsästysvaistojakin. Sellainen on mielestäni englanninsetteri. Itse olen hankkimassa täysin showlinjaista englanninsetteriä, koska itse vain satun pitämään niistä enemmän. Koiran suvussa on myös amerikkalaisia valioita, joiden ulkonäöstä myöskin itse pidän. Jotkut pitävät pienistä, karvattomista, mutta vahvan metsästysvietin omaavista settereistä ja toiset, kuten minä, massiivisemmista, karvaisemmista ja isokokoisemmista settereistä! Makuasia, kuten moni muukin asia..

    • pentu

      kotia etsii 4 kuukautta vanha sekarotuinen uros koiranpentu.rotuina englanninsetteriä ja kult.noutajaa.muistuttaa dalmatialaista.joudutaan luopumaan lapsen allergian vuoksi!tykkää uimisesta ja noutamisesta joten olis hyvä kaveri metsästäjälle.hp.280e

    • Anonyymi

      Muotovalio setteri ei ole mistään kohtaa rotumääritelmän mukainen enää nykyään. Karvaa on 20 cm liikaa ja se on kiharaa kuin jollain vesikoiralla. Korvat roikkuvat kymmenen senttiä liian alhaalla pään molemmin puolin kuin jollain spanielilla. Otsassa on löysää nahkaa, silmänaluset roikkuvat ja loistavat punaisina. Huulet roikkuvat ja koira kuolaavat kuin molossit. Liike on liioiteltua eikä tehokasta. Eleganssi on kaukana nykypäivän näyttelysettereistä ja niistä näkee todella kauas miten rappeutuneita eläimiä ihmisen silmää miellyttävä näyttelyjalostus tuottaa.

      Mitä taas tulee käyttölinjan koiriin, niissä suositaan tulisuutta, näyttävyyttä ja yltiöpäistä vouhkaamista. Lopputuloksena on kiihkomielisiä eläimiä jotka seisovat kärpäsiäkin, joille pitää karjua naama punaisena riistan kanssa ja joiden kanssa ei kukaan jaksa elää.

      Setteri olisi miellyttävä koira, mutta kummastakin linjasta on vaikea saada sellaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      531
      1062
    2. 60
      691
    3. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      594
    4. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      244
      562
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      542
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      188
      472
    10. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      98
      469
    Aihe