Minua huolestuttaa vähän, miten jossain Amerikassakin kristinusko yhä kasvamassa määrin leimataan äärijutuksi. Varsinkin jos ihminen vaikka evankelioi tai julistaa julkisella paikalla. Siitä oli joku kyselykin, siitä tämän aiheen keksin.
Onko kristillisyys teidän mielestänne ääriainesta jos ihminen puhuu uskostaan julkisesti tai vaikka puhuu kielillä? Tosiaan se valtava kuilu maailman ja uskovien välillä kasvaa, ja mikäs siinä, kasvakoon, kunhan Suomessa ainakin saisi vapaasti vielä tehdä Herran työtä. Voihan se olla, että täälläkin alkaa sellaiset kunnon vainot ja sortaminen, ei sitä voi tietää.
Jos et ole uskossa, niin jaa ihmeessä näkemyksesi että pidätkö kristillisyyttä jotenkin äärijuttuna.
Onko kristinusko ääriainesta?
20
423
Vastaukset
Petoksestahan kristinuskonharhassa on kyse, vai oletko valmis oikeuden edessä manaamaan jumalasi esiin?
- Eipidäpaikkaansa
Kristinusko ja Jeesus ovat totisinta totta niille, jotka ovat hänet löytäneet. Mutta en jaksa nyt väitellä. Ei maailman ihmiset voikaan tulla Jeesuksen luo, ellei hän heitä vedä ja jos et ole vedossa, niin en voi kyllä sinua mitenkään käännyttää.
Maailma kuulee omiaan ja valhetta.
"He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." 1. Joh. 4:5-6 KR33/38 Eipidäpaikkaansa kirjoitti:
Kristinusko ja Jeesus ovat totisinta totta niille, jotka ovat hänet löytäneet. Mutta en jaksa nyt väitellä. Ei maailman ihmiset voikaan tulla Jeesuksen luo, ellei hän heitä vedä ja jos et ole vedossa, niin en voi kyllä sinua mitenkään käännyttää.
Maailma kuulee omiaan ja valhetta.
"He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." 1. Joh. 4:5-6 KR33/38Et tietenkään edes pysty väittelemään, koska argumenttia jumalasi olemassaolosta ei kertakaikkiaan ole olemassa.
Pitää muistaa, että positiivisen väitteen esittäjällä on myös näyttövelvoite. Jos et tätä hyväksy, joudut huomisaamuna kävelemään lähimpään vankilaan suorittamaan elinkautista, koska vakaasti uskon sinun syyllistyneen murhaan ja uskohan riittää perusteluksi?- höpöhöpöhöppänä
Miten siitä tulee esille petos? Et taida ymmärtää uskontojen luonnetta ollenkaan. Sun pitäisi yrittää jollain tavalla samaistua ihmisiin tuhansia vuosia sitten. Heillä ei ollut vaihtoehtoja, vaan ne asiat, joita ihmiset oli kertonut kymmeniä tuhansia vuosia eteen päin ja joita tallenettiin kiveen, nahkaan, kaislalle tms. esitti heille vastaukset ja loi todellisuuskäsityksen. Heillekin nämä uskomukset oli alkuperältään tuntemattomia, mutta kuitenkin sellaisia, että niitä pidettiin totena. Aivan samaan tyyliin, kuin nyt uskot alkuräjähdykseen. Ei silloin ollut tämän päivän tiedettä ja he-moja kertomassa, kuinka ihmisiä petetään. Ongelma on ilmeisesti vain sun asenteissasi ja kyvyttömyydessäsi ymmärtää ihmisen pitkän kehityksen eri vaiheita, ja sen takia sun on vaikea hahmottaa vaihtoehtoisia tapoja kommunikoida aiheesta. Uskontoihin ei kuulu näyttövelvoite muuten kuin ateistiräyhisten "laeissa". Uskovaisen ei tarvitse tehdä muuta kuin uskoa ja sanoa sulle "tuki naamas!" :) That's it. Kilju nyt siinä sitten todisteita USKONNOSTA! Fiksoitunut tampio...
höpöhöpöhöppänä kirjoitti:
Miten siitä tulee esille petos? Et taida ymmärtää uskontojen luonnetta ollenkaan. Sun pitäisi yrittää jollain tavalla samaistua ihmisiin tuhansia vuosia sitten. Heillä ei ollut vaihtoehtoja, vaan ne asiat, joita ihmiset oli kertonut kymmeniä tuhansia vuosia eteen päin ja joita tallenettiin kiveen, nahkaan, kaislalle tms. esitti heille vastaukset ja loi todellisuuskäsityksen. Heillekin nämä uskomukset oli alkuperältään tuntemattomia, mutta kuitenkin sellaisia, että niitä pidettiin totena. Aivan samaan tyyliin, kuin nyt uskot alkuräjähdykseen. Ei silloin ollut tämän päivän tiedettä ja he-moja kertomassa, kuinka ihmisiä petetään. Ongelma on ilmeisesti vain sun asenteissasi ja kyvyttömyydessäsi ymmärtää ihmisen pitkän kehityksen eri vaiheita, ja sen takia sun on vaikea hahmottaa vaihtoehtoisia tapoja kommunikoida aiheesta. Uskontoihin ei kuulu näyttövelvoite muuten kuin ateistiräyhisten "laeissa". Uskovaisen ei tarvitse tehdä muuta kuin uskoa ja sanoa sulle "tuki naamas!" :) That's it. Kilju nyt siinä sitten todisteita USKONNOSTA! Fiksoitunut tampio...
Uskoa saa ihan mitä tahansa.
Mutta julkisesti väitettäessä jumalien olevan olemassa ja samalla rahaa noiden olemattomien asiaa edistääkseen keräävät tahot syyllistyvät petokseen.
Positiivisen väitteen esittäjällä on velvollisuus tuottaa todisteet väitteensä tueksi. Tähän ei pysty yhdenkään jumalan edustaja.- omituinenoppi
"Miten siitä tulee esille petos? Et taida ymmärtää uskontojen luonnetta ollenkaan. Sun pitäisi yrittää jollain tavalla samaistua ihmisiin tuhansia vuosia sitten. Heillä ei ollut vaihtoehtoja, vaan ne asiat, joita ihmiset oli kertonut kymmeniä tuhansia vuosia eteen päin ja joita tallenettiin kiveen, nahkaan, kaislalle tms. esitti heille vastaukset ja loi todellisuuskäsityksen. "
Olen perehtynyt asiaan ja mitä enemmän perehdyn sitä kummallisemmaksi kaikki käy - lähinnä nyt kristinuskossa.
- Ensinnäkin - miten kirkon teologian perusteena voi olla 2000-luvulla ihmisuhrikultti, miten tuota pyhänä pidettyä ihmisuhrikulttia (joka intiaanien harrastamana on kauhistus ja pakanallisuuttakin pahempi) voidaan hartaasti juhlistaa verenjuonnilla ja ruumiinsyönnillä (okkultinen saatananpalvontariitti).
- Toiseksi, en hyvällä tahdollakaan löydä mitään sellaista Jeesuksen ajatuksista, että hänellä olisi tarkoitus uhrata itsensä kuin teurastettu karitsa (sana teurastettu, tulee Ilmestyskirjasta) minkään vuoksi, hän puhuu tietodosta ja sen tuomisesta ihmisen pelastukseksi.
- Kolmanneksi - miten kristinuskon perusta voi olla Paavalissa ja Paavalin VT:n Jumalassa, kun hän sanoo Jeesuksen kristuksena kirotun ristille.
- Neljänneksi kolminaisuusoppi siitä, että Kristus on samalla Jumala ja Pyhä henki tehtiin Rooman Keisari Konstantinus Suuren koolle kutsumana 300-luvulla Nikean kirkolliskokouksessa, jolloin Paavali jo kiroaakin ristille - ei ainoastaan Jeesusta Kristuksena, vaan nyt jo itse Jumalan ja Pyhän hengen. Tätä yhtä olemusta korostetaan pitkällä litanialla, että ei ole kolmea persoonaa, vaan on vain YKSI.
- Viidenneksi tämän samaisen uskontunnustuksen mukaan samainen YKSI Jumala kuolee ja astuu alas helvettiin. Miksi Jumala menee helvettiin? Mutta seuraavassa vaiheessa Poika istuukin Isän vieressä taivaassa. Nyt taivaassa pitäisi siis istua kaksi Jumalaa vierekkäin, mutta kun oli vain yksi Isä, Poika ja Pyhä henki=Jumala. Mitä tässä oikein tapahtuu?!
En ole saanut ensimmäistäkään uskovaiselta tai yhdeltäkään teologilta, mutta viimeinen tieto on juutalaiselta, kun hän voihki kristittyjen tyhmyyttä pelastuksen suhteen - eihän kristityt pelastu muuten kuin ensin auttamalla juutalaisia. Hän sanoi, että Paavalihan teki tuon opin juutalaisten pelastamiseksi.
Paavali oli Rooman kansalainen, juutalainen rabbi - pitkälle opiskellut ja sen neuvoston jäsen, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ja kolme vuotta myöhemmin vielä pyhän Stefanoksen ja kuitenkin hän väitti tulleensa kristinuskoon jo tuolloin kolme vuotta aikaisemin.
Mikä tämä muuta voi olla kuin raju huijaus, jolla on pyöritetty kristittyä maailmaa ja pientä ihmistä syntisyyksineen ja kurjuuksineen jo 2000 vuoden ajan?!
- ei-ole-jumalia
Parahin Pullava23:
Itse en usko jumalien, enkeleiden, kummitusten, vamppyyrien, keijukaisten taika noitien olemassaoloon. Minusta ihminen joka uskoo vaikkapa kummituksiin, on vähän yksinkertainen ja pöhkö, jos siis kyseesä on aikuinen. Sama kyllä pätee aikuisiin jotka uskovat jumalaan, uskonnosta riippumatta.
Miksikö näin? No siksi, että tieteellinen maailmankuva ei sisällä tilausta minkäänlaisten taikaolentojen olemassaololle. Omien havaintojeni kautta olen huomannut, että lentokone, avaruusraketti ja internet näyttävät toimivan. Niiden toiminta perustuu tieteellisen ymmäryksen kautta hyödynnettyihin ilmiöihin, jotka ovat totta (koska kyseiset keksinnöt toimivat!). Jos noiden samojen, toimivien asioiden taustalla oleva tiede käytännössä pois-sulkee jumalien olemassaolon, seuraan mielummin todistusaineistoa kuin että uskoisin sokeasti jonkin muinaisen mytologiakirjan tarinoita.
Tästä seuraa se, että todellakin pidän erittäin ääri-ilmiönä jos aikuinen ihminen selittää toisille mielikuvitusolennoista tai kuvittelee "puhuvansa kielillä". Minulla on aivan lähipiirissä näitä "elävässä uskossa olevia" ja voin koko sydämestäni vakuuttaa, että kukaan heistä ei ns. pelaa ihan täydellä pakalla.
Huomaa, että tässä ei ole tosiaan kyse mistään uskovien vainoista. Miten itse suhtautuisit jos joku alkaisi "evankeloida" sinulle että sinun tulee nyt hyväksyä ukkosenjumala Thor sinun vapahtajaksesi? Tuskin pitäisi kyseistä henkilöä täysipäisenä? Aivain samoin me "normaalit" ihmiset suhaudumme Jeesuksen, Jahven tai Allahin markkinamiehiin koska emme usko että ne olennot ovat totta.
Minusta on kuitenkin poikkeuksellisen hienoa, että olet kiinnostunut kuuleman miten "uskosta osattomat" kokevat "hihhulien" toiminnan. Hatun nosto sinulle siitä. Jos saan antaa sinulle neuvon niin ota vakavasti työn alle raamatun lukeminen kannesta kanteen. Siis ihan alusta aivan loppuun saakka. Lue teksti ajatuksella ja sen verran lyhyissä palasissa että ehdit miettiä onko siinä mitään järkeä tai sanomaa ihan oikeasti.
Hyvää kesän jatkoa!- voijumaltenpyssyt
Eli julistat vittuilua ja kilpailua uskontoja vastaan tieteen nimissä. Miksi yrität selittää uskontoa tieteellisesti? Koetko tärkeäksi osallistua uskonnonvastaiseen missioon? Miksi? Vituttaako?
- RKOP
"EvaNKELIUMI JULISTETTAVA RAUHASSA RAUHAA PITÄVILLE!" RAAMATTU
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12711233/evoluutioteoria-on-huijausta
"Onko kristillisyys teidän mielestänne ääriainesta jos ihminen puhuu uskostaan julkisesti tai vaikka puhuu kielillä? Tosiaan se valtava kuilu maailman ja uskovien välillä kasvaa, ja mikäs siinä, kasvakoon, kunhan Suomessa ainakin saisi vapaasti vielä tehdä Herran työtä. Voihan se olla, että täälläkin alkaa sellaiset kunnon vainot ja sortaminen, ei sitä voi tietää."
Ei Suomessa ole uskon vainoja, paitsi ehkä muslimien suhteen. Täällä ollaan kuitenkin sivístyneitä.
Uskonnollisudessa on omat hyvät puolensa, uskovaisuus antaa turvaa vaikeissa olosuhteissa, ja siksi uskonnot menestyvät, eikä se ole sinänsä huono asia.
Tuo pelotuksen uskonto on luotu satoja vuosia sitten, ja sillä on hallittu ihmisiä kautta aikojen.
Kielillä puhuminen on asia, jota voisi kritisoida. Kuka voi todistaa, että kielillä puhumisen lahjan saanut puhuu oikeaa, olemassa olevaa kieltä? Ei luultavasti kukaan. Ja miksi tämä kielillä puhumisen lahjan saanut ei luultavasti ymmärrä itsekään kieltä, jota hän puhuu. Vai ymmärtääkö?
Jos uskot noihin asioihin, olet hyväuskoinen. Ei se ole paha asia, mutta valitettavasti olet typerä.- Odottajat
Aloitus oli ihan asiallinen ja hyvä. Kiitos. Kristittyjen vainot lisääntyvät jatkuvasti. Erityisesti oikeiden kristittyjen. tuo viha tulee enimmäkseen niiden keskeltä jotka valheellisesti väittävät olevan kristittyjä. Ekumeeninen liikehdintä, villitsevät opit ja monet muut hekumaaliset asiat on otettu ilomielin vastaan jotta oikea kristittyjen ääni vaimennettaisiin. Elämme lopun aikaa. Kielillä puhuminen on kyllä totta vaikka joukossa on valtava määrä myös teeskentelijöitä, eikä kyse ole oikeasta kielillä puhumisesta.
- Maailmanmatkaaja30
Minua huolestuttaa vähän, miten jossain Amerikassakin kristinusko yhä kasvamassa määrin leimataan äärijutuksi. Varsinkin jos ihminen vaikka evankelioi tai julistaa julkisella paikalla. Siitä oli joku kyselykin, siitä tämän aiheen keksin.
Onko kristillisyys teidän mielestänne ääriainesta jos ihminen puhuu uskostaan julkisesti tai vaikka puhuu kielillä? Tosiaan se valtava kuilu maailman ja uskovien välillä kasvaa, ja mikäs siinä, kasvakoon, kunhan Suomessa ainakin saisi vapaasti vielä tehdä Herran työtä. Voihan se olla, että täälläkin alkaa sellaiset kunnon vainot ja sortaminen, ei sitä voi tietää.
Jos et ole uskossa, niin jaa ihmeessä näkemyksesi että pidätkö kristillisyyttä jotenkin äärijuttuna.
Sinänsä uskosta puhuminen julkisesti on ihan ok, koska paikalta voi aina lähteä pois ja olla kuuntelematta. Toki riippuen siitä, miten tätä asiaa tuodaan julki. Kansan kiihottaminenhan on väärin ja rangaistavaa. Kristinuskossa on lukuisia esimerkkejä ääritapauksista, joten uskosta julkisesti puhumisessa on riskinsä. Kristillisyydessä, kuten missä tahansa uskonnossa, on ääriainesta. Historiahan tämän todistaa. Aloittaja. Taijat olla Allerin trolli. Pyydän poistamaan tämä ketjun, koska et halua käydä kunnon keskustelua. Mikset ole vastannut (tämänkään) ketjun kommentteihin? Touche!
- AteistiVaan
Suurin osa suomalaisista kristityistä ovat nähdäkseni aika maltillisia. Minä katson maltillisiksi kristityiksi ne, jotka eivät näe tieteen ja uskonnon välillä ristiriitaa eli esimerkiksi hyväksyvät evoluution. Lisäksi he kannattavat useimmiten miehen ja naisen tasa-arvoa eivätkä tuomitse seksuaalivähemmistöjä.
Äärikristityt lukevat Raamattua kirjaimellisesti sekä katsovat homoseksuaalisuuden kuolemansynniksi ja näkevät tieteen kristillisyyden vihollisena. Juutalaisena kiihkoilijalahkonahan kristinusko alkoi.
- TriplaXX
Kaikissa uskonnoissa ja poliittisissa suuntauksissakin on ääriaineksia. Osa kristityistä ei koskaan ole tajunnut, että raamattu on kirjoitettu vertauskuvin, se ei ole historian, biologian, maantieteen ym. oppikirja joka tulisi ottaa kirjaimellisesti. Nämä ihmiset jotka uskovat raamatun kirjaimellisesti, kokevat että heidät on ajettu nurkkaan ja siksi he radikalisoituvat. He kokevat suuria uhkia kaikkialla, homoliitot on sallittu, maahanmuutto nähdään uhkana koska sen pelätään muuttavan kristinuskon asemaa yhteiskunnassa, sukupuolten tasa-arvon he kokevat uhaksi, kuten maallistuneen kouluopetuksenkin. Todellisuudessa nämä ihmiset itse edustavat eräänlaista okkultismia jota ei enää opeteta missään kouluissa.
Amerikka mietityttää hieman, koska maa on sekulaarisoitunut mutta silti maailman kristillisin maa.
Tämäkään ei riitä fundamentalisteille, että uskonvapaus kaikessa julmuudessaankin on silti jatkunut USA:ssa vaikka maa on sekulaarisoitunut eli valtio on irtaantunut uskonnoista. Nämä Suomen fundamentalistit näkevät sen asian niin että tällöin Suomessa ei saisi enää uskoa mihinkään kun maa julistautuu sekulaariseksi. Sitä mä en vain koe että uskominen heikkenee keneltäkään mitenkään kun katsoo tuota USA:n uskonpalvontaa. Mihin fundamentalistit valtiota tarvitsee uskonsa julistamiseen?!
Verotuloja ei muutenkaan pitäisi siirtää uskonnollisille yhdistyksille vaan niiden pitäisi tulla toimeen omillaan. Kyllä niillä on rahoittajia löytynyt USA:ssa ja USA:sta käsin rahoitetaan myöskin monia Suomen uskonlahkoja joita AA-terroristiyhdistys on oiva esimerkki kun rahoitus siihen heidän kamppanjaan tuli USA:sta homoseksuaaleja vastustajien etujärjestöltä.- eiolenoitia
Noidat ja saatanat on kiva hävittää kristittyjen mielestä.
Kun uskonnossa on jokin vastustaja silloin uskonto on aina ääriainesta. Tosi moni kristitty Suomessakin tuntuu tulkitsevan raamattua paljon kirjaimellisemmin kuin mikä on mun mielestä hyvä. Mutta täällä ei juuri kristittyjä "hihhuleita" näy, niitä jotka huutavat JUMALA ON SUURI PELASTAUDU KUN VIELÄ VOIT keskellä katua jne, ja hyvä niin. Ilmoittaisin 112:een että täällä on todennäköinen psykoosipotilas, ihan oikeasti. Mäkin olen ollut psykoosin vaikutuksen alla, pitkittyneen ajan, se ei ole mitään leikkiä. Jos ihminen ei ole liian sekava ja tuntuu että pystyy puhumaan hänelle niin että sanat menee perille, niin kannattaa puhua ennenkuin soittaa 112 tms, mutta jos ei niin 112 noissa tapauksissa. Osastolla sitten rauhoittuu. Saa valitettavasti lääkkeitä ja lääkärit tulee sanomaan että ainakin 5 vuotta pitää syödä niitä... vitut pitää. Mutta aluks niitä on varmaan ihan hyvä syödä, ainakin vähän aikaa.
Mun mielestä Suomi on todella hieno maa siitä että täällä saa olla rauhassa. Toivottavasti se ei muutu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä983437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071870Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471697- 961557
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111516Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21390Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat391166Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3491003Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden277992