Toinen kesyrotistani rupesi aivan yllättäen hengittämään isommin ja tuplaten nopeammin, kuin toverinsa. Joskus on hengittänyt noin pelästyessään jotain, mutta sekään ei ollut kestänyt puolta minuuttia enempää. Kyseessä on naaras, joka on vuoden ja muutaman kuukauden ikäinen. Rotta vaikuttaa vähän myös väsyneemmältä, kuin normaalisti. Kuulostaa myös, että nenä on tukossa. Ruoka, kyllä maistui, mutta ei niin hyvin, kuin normaalisti (annoin vähän kurkkua ja maustamatonta kalaa). Rotta on tavallisesti erittäin ahne. Ajattelin tehdä niin, että soitan huomenna lääkärille, jos ei parane vointi otuksella. Anoimme NutriPlus-nimistä geeliä ja "höyryhengitimme" kasvattajan ohjeiden mukaisesti. Onko kellään tietoa mikä tämä voisi olla? Rotan nenään tai silmien ympärillä ei ole punaista eikä otus aivastele.
Vastaukset 3
- Rottailua
Rotta oli jo nyt vähän parempi, nimittäin on nyt jo energisempi. Laitoin veden sekaan n. puolikkaan valkosipulin kynnen ja nokareen hunajaa. Siivosin myöskin häkin ja pesin kaikki tarvikkeet, ettei pissan haju ainakaan pahenna rotan hengitystä.
- Rottailua
Saimme ajan varatuksi huomiselle eläinlääkäriin ja punnitsin otuksen varmuuden vuoksi, kun ei oikein ruoka ei juoma kelvannut. Oli laihtunut ja yritin saada sen syömään. Tarjosin rotalle sitten luonnon maustamatonta joghurttia ja se kelpasi ainoastaa sormen päästä nuoltuna. Sain siis sen syömään vain vähän. Kaverilleen kyllä kelpasi joghurtti ja hotki sitä minkä kerkesi, mutta lopetti syömisen samantien, kun sairaana oleva kaverinsakin (hassu otus). Miten saisin tämän sairaana olevan syömään? Raukalla on nenä aivan tukossa eikä ruoka voisi vähempää kiinnostaa... (paitsi NutriPlus kelpaa edelleen)
- Mirz
Hei, Meillä on ollut kahdesta syystä mainitsemiasi oireita. Yleisempi syy on hengityselintauti (useimmiten mycoplasma, vaikka punaista eritetä ei näkyisikään) tai jopa kasvain , jotka voivat heikentää rotan nopeasti, jos rotta ei saa lääkettä. Hyvä, että sait ajan el.lääkärille. Teit muutenkin hyvät perustoimenpiteet. Toivottavasti pääsette hyvälle eläinlääkärille, joka osa hoitaa rottia. Kasvattaja varmaan titää alueeltasi sellaisen. Onneksi tietämys rotista on yleistynyt. Toinen syy, miksi joku rotistani on alkanut hengittää liian kiihkeästi, on kova pelästyminen. Siinä on joskus käynyt niinkin, ettei rotta enää toivu. Arvelen, ettei teillä ole kyse siitä. Onnea ja toipumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 103986
- 61907
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68693- 63661
- 41645
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33568Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka25531- 50516
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478