Käsittämättömiä paljastuksia Eu:n mädästä toiminna

Käsittämättömiä paljastuksia Eu:n mädästä toiminnasta
02.07.2016 EU, Eurooppa, korruptio,
ulkomaat

EU:lla on häkellyttävän läheiset suhteet yritysmaailmaan. Etenkin kansainväliset pankit ovat niitanneet itsensä niin lähelle unionia kuin ne ovat pystyneet.



Euroopan unionilla on niin paljon valtaa, että suuri joukko ulkopuolisia organisaatioita yrittää vaikuttaa unionin päätöksentekoon. Transparency Internationalin mukaan arviolta kolmella tuhannella lobbausyksiköllä on toimisto Brysselissä.

Yritykset vaikuttavat unionin päätöksentekoon myös niin, että monilla tärkeillä EU-vaikuttajilla on läheiset suhteet suuriin kansainvälisiin yrityksiin, muun muassa pankkeihin.

Yritysten valtaa EU:ssa selvittänyt tietokirjailija-toimittaja David Cronin sanoi MOT:lle, että vaikutusvaltaisin yritys Brysselissä on 
yhdysvaltalainen investointipankki Goldman Sachs.
goldman



http://nykysuomi.fi/blog/2016/07/02/eun-salaisuudet-esiin/
777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

KOTIMAA 24.2.2016 Päivitetty: 24.2.2016

Brittilehti: Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on Euroopan huonoin - Ajavatko hallitukset terveydenhuollon alas tahallaan?

Äänestä

Wikileaks-vuoto: Merkel tiesi jo 2011, ettei Kreikka maksa
Perjantai 3.7.2015 klo 11.09
The Irish Timesin lehden toimittaja on saanut käsiinsä raportin, jonka mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel tiesi jo vuonna 2011, että Kreikka ei suoriudu veloistaan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015070319973796_ul.shtml

Tuoreen Wikileaks-vuodon mukaan Angela Merkelillä on ollut tiedossa jo neljä vuotta sitten, että Kreikka ei saa talouttaan kuntoon.
Tuoreen Wikileaks-vuodon mukaan Angela Merkelillä on ollut tiedossa jo neljä vuotta sitten, että Kreikka ei saa talouttaan kuntoon. (MATTI MATIKAINEN)
Lehden toimittaja Derek Sally kertoo, että on saanut käsiinsä Wikileaksin raportin, jossa Yhdysvaltojen turvallisuuspalvelu NSA on nauhoittanut puhelun Merkelin ja tämän avustajan välillä.

Puhelussa keskustellaan Kreikan maksukyvystä ja lainasta. Merkel ei näe todennäköisenä, että Kreikan talous kykenisi uudistamaan talouttaan, jotta sen maksukyky paranisi. Keskustelun aikana Merkel pohtii tulonsiirtounioon siirtymistä ja velkojen leikkausta.

Äänestä
  • Taas kaiveltu arkiston aarteita:))))

    Äänestä

SUOMESSA!
Maksuhäiriöisten määrä uuteen ennätykseen: "Käännettä parempaan ei kannata odottaa tänä vuonna"

Äänestä

Tynkkysen aloite eroon eu:sta ei saa kannatusta olkaamme siis euun jäseniä.

Äänestä

Onko aloitus olevinaan joku uutinen? Kaikki järjestelmät ja organisaatiot joissa käytetään valtaa, ovat kipeitä. Olivat ne isoja tai pieniä niin virkaintoiset tärkeilijät vallan- ja voimanhimossaan polkevat ja tallovat tielleen kaiken mikä ei omaa persoonallisuushäiriötä miellytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahat-uppoavat-sinne kirjoitti:

Käsittämättömiä paljastuksia Eu:n mädästä toiminnasta
02.07.2016 EU, Eurooppa, korruptio,
ulkomaat

EU:lla on häkellyttävän läheiset suhteet yritysmaailmaan. Etenkin kansainväliset pankit ovat niitanneet itsensä niin lähelle unionia kuin ne ovat pystyneet.



Euroopan unionilla on niin paljon valtaa, että suuri joukko ulkopuolisia organisaatioita yrittää vaikuttaa unionin päätöksentekoon. Transparency Internationalin mukaan arviolta kolmella tuhannella lobbausyksiköllä on toimisto Brysselissä.

Yritykset vaikuttavat unionin päätöksentekoon myös niin, että monilla tärkeillä EU-vaikuttajilla on läheiset suhteet suuriin kansainvälisiin yrityksiin, muun muassa pankkeihin.

Yritysten valtaa EU:ssa selvittänyt tietokirjailija-toimittaja David Cronin sanoi MOT:lle, että vaikutusvaltaisin yritys Brysselissä on 
yhdysvaltalainen investointipankki Goldman Sachs.
goldman



http://nykysuomi.fi/blog/2016/07/02/eun-salaisuudet-esiin/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu