Saunavuoron jälkeen

saunatontta

Kävelin alas portaita kerrostalomme kellariin, jossa varastojen lisäksi sijaitsi taloyhtiön sauna. Hymyilin itsekseni, kun muistin, kuinka teini-ikäisenä poikana olin hiiviskellyt silloisen talomme kellariin ja runkannut suurimmat paineet pois; keksien kerta toisensa jälkeen yhä hurjempia fantasioita. Silloin olin korviani myöten ihastunut samassa kerroksessa meidän kanssa asuvaan kimmaan, ja monetko kerrat hänen kuvansa olikaan ollut silmissäni, kun olin lauennut kellarin lattialle. Koskaan en jäänyt kiinni, vaikka salaa toivoinkin sitä. Minua kiihotti ajatus, että tämä naapurimme seksikäs kimma olisi keskeyttänyt kesken kaiken puuhani ja osallistunut sitten kanssani mitä erilaisimpiin panoihin. Noh, fantasioiksi nämä toiveeni sitten jäivätkin. Tyttö muutti pois ja vuotta myöhemmin tein samalla tavalla lähtiessäni opiskelemaan.

Muistot kuitenkin kymmenistä runkkaustuokioista saivat jalkovälini heräämään. Tajusin taas, kuinka puutteessa olin. Vaikka tyttöjä oli varsinkin opiskeluaikojen alussa riittänyt useita, niin ne olivat olleet suurimmaksi osaksi kännissä tapahtuneita pikapanoja, joista minulla ei sen enempää muistikuvaa ollut. Nyt olin tyytynyt kuitenkin pelkästään omaan käteeni jo parin kuukauden ajan ja mielelläni olisin jälleen nussinut jonkun naisen kanssa.

Päästyäni portaat alas asti avasin saunan pukuhuoneen oven ja heitin siellä olevalle penkille muutaman mukanani tuoneen kaljapullon ja riisuin itseni. Olin juuri siirtymässä saunan puolelle, kun kuulin oven käyvän… ja heti perään hentoa ääntä. Aivan kuin joku olisi itkenyt. Kietaisin pyyhkeen vyötärölleni ja astuin takaisin porraskäytävään.

Katsahdin portaikkoon päin ja näin ihmishahmon portaiden yläpäässä. Tämä henkilö oli painanut päänsä polviin ja hän itki hiljaa. Samassa hahmo ilmeisesti huomasi, ettei ollut yksin ja katsahti minuun päin. Katsoin myös häneen ja päättelin, että silmäni katselivat ehkä noin viisitoistavuotiasta tyttöä. Hän näytti jotenkin tutulta ja muistelin nähneen hänet talossa aiemminkin. Päätin mennä katsomaan, mikä hänellä oli ja nousin portaat ylös. Tyttö näytti hieman pelästyneeltä ja aikoi ilmeisesti nousta lähteäkseen karkuun, mutta päätti kuitenkin jäädä paikalleen. Päästyäni hänen luokseen näin tytön verta vuotavat ranteet, jotka olivat viiltojälkiä täynnä. Katselin tyttöä kuin odottaen selitystä käsien viiltoihin, mutta hän vain itki. Istuin hänen viereensä portaille ja mietin mitä sanoisin. En joutunut kuitenkaan odottamaan kauaa, kun tyttö ilmeisesti päätteli minun olevan harmiton ja aloitti kertomuksensa. Lähes kuiskaten hän kertoi, kuinka hän oli jälleen sortunut viiltelemään ollessaan yksin kotona.

Katsoin hänen ranteitaan uudestaan, joista näytti vuotavan verta hänen vaatteidensa päälle ja sen enempää miettimättä kehotin häntä lähtemään mukaani. Kipaisin hakemassa vaatteeni ja muut tavarat alhaalta ja pyysin tuota nuorta neitoa seuraamaan minua asuntooni. Tyttö näytti hieman epäröivän lähteä minun, reilusti yli 20-vuotiaan miehen matkaan, mutta ilmeisesti hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Vein tytön asuntooni ja matkalla sain kuulla, että hänen nimensä on Essi ja että hän asui talon ylimmässä kerroksessa. Asuntooni sisälle päästyämme käskin hänen istua tuolille siksi aikaa, kun pukisin vaatteet takaisin päälleni. Sen jälkeen etsin jostain kaappieni kätköistä sideharsoa, jonka kiersin sitten hänen ranteidensa ympäri. Kysyin, halusiko tyttö käydä terveysasemalla siltä varalta, että haavat täytyisi tikata. Hän kieltäytyi ja kävi makaamaan väsyneenä sohvalleni. Silloin vasta katsoin tyttöä tarkemmin ja huomasin, kuinka kaunis hän oli. Mustat, hieman yli olkapäiden ulottuvat hiukset ja hyvin kauniit, suuret siniset silmät. Ja vaikka hänen tummat silmämeikkinsä olivatkin levinneet pitkin kasvoja, tyttö näytti hyvin viehättävältä. Hänen vartalonsa oli kuin unelma, ja yhtäkkiä tunsin vastustamatonta halua suudella tuota hoikkaa tyttöä. En kuitenkaan halunnut säikyttää häntä, joten hillitsin haluni lähtemällä keittiöön keittämään kahvia.

Palatessani keittiöstä Essi oli noussut istumaan ja katseli ympärilleen. Istuin hänen viereensä ja enempää ajattelematta pyysin häntä kääntymään selkä minuun päin. Tyttö katseli minua hieman ihmeissään ja vastasin huomanneeni, että hänen olkapäänsä näyttivät kaipaavan hierontaa. Essi ei näyttänyt ensin kovin innokkaalta, mutta ilmeisesti muutti mielensä ja kääntyi ympäri.

Siirsin Essin hiukset pois tieltä ja aloin hieroa hänen olkapäitään. Aluksi tunsin hänen olevan hieman jännittynyt ja ehkäpä vaivaantunut, mutta pian hän kuitenkin rentoutui. Hetken aikaa hierottuani olkapäitä käteni alkoivat lähes automaattisesti vaellella muuallekin. Ensin pitkin selkää, ja päätin ehdottaa Essille, että hän riisuisi paitansa pois...

Lue koko tarina täältä:
http://seksitarinat.nettiporno.net/saunavuoron-jalkeen/

6

9010

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anttivee

      Mukavaa ajanvietettä nää tarinat näin sadepäivän ratoksi :D

      • pernarutto

        Meni näin aurinkoisenakin päivänä


    • lastilasse

      Tälle lensi lastit

      • kiittikovasti

        Kiva kun kerroit


    • tsemmone

      Tää oli kyllä tosi kiihottava tarina, olispa kaikki näin hyviä!

    • Naisellinen-72

      Ei viitsi lukea loppuun kun kirjoittaja näyttää olevan pedofiili. 15-vuotias on lapsi !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe