Taidemallia etsimässä (Tampere)

Moi,

Etsin ihan tavallista aikuista naista alastonmalliksi croquis-piirustuksia varten. Olen piirrustusharrastuksen alkuvaiheessa ja lähipiiristäni en löytänyt halukkaita malliksi, joten ajattelin kysyä täältä. Piirustussessioita olisi noin kerran viikossa tai kahdessa ja kerrallaan piirrettäisiin noin tunnin ajan, johon sisältyy monia eri asentoja. Mitään puuduttavia 20 minuutin poseerauksia en halua, vaan melko nopeita 5 minuutin tms. piirustuksia. Tapaamiset olisivat joko sinun tai minun kotona. Mallille maksan kohtuullisen palkkion. Aikaisempaa kokemusta mallin hommista ei tarvita, sillä mistään rakettitieteestä ei ole kysymys ja voin aina neuvoa, että millaisia poseerauksia toivon.

Olen itse 37-vuotias mies, akateemisesti koulutettu, fiksu ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva. Harrastan kaikenlaista luovaa, joten joskus voisit myös päästä kuvanveistomalliksi (keramiikkaa) kunhan piirtämisessä päästään vauhtiin.

Vastaukset mieluiten sähköpostiin [email protected]

1

281

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä mallin haku on edelleen voimassa. Jos alastomana esiintyminen epäilyttää sinua, niin voidaan aloittaa piirtämiset ihan vaatteet päällä ja saat sitten itse päättää ajan kuluessa, että haluatko vähentää niitä. Paikkakuntana mieluiten Tampere tai max noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe