Olin muistotilaisuudessa. Ensin oli ruokailu. Sitten oli ohjelmaa ja lopuksi oli kahvi. Kun menin jonottamaan kahvia huomasin, että yksi juhlavieraista lörpötteli salin nurkassa kännykkään. Sen verran pitää olla käytöstapoja, että kännykkään ei puhuta ennen kuin kotimatkalla. Minulla ja seurueella oli kännykät kiinni.
Kännykkä hautajaisissa
Juhlajaarki
2
234
Vastaukset
- kännykkävapaatilaisuus
Olen kanssasi samaa mieltä, että muistotilaisuudessa ei oteta esille kännykkää.
Jos on ihan pakko hoitaa jokin asia, niin sitten on mentävä ulos ja puhuttava asia pikaisesti.
Valitettavasti kaikki eivät tunne hyviä käytöstapoja. - dfghjkl
Puhelin kiinni ehdottomasti, tai äänettömälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2093133Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3002728Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751788Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501687Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?391551- 1221356
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171240- 1051239
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4091218MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,91183