Jotenkin on alkanut tympästä tuo koirien ja osaamattomien omistajien suuri määrä. Me asutaan maalla ja täällä on lähes joka talossa koira. Yksikään meidän kylän koirista ei ole hyvin koulutettu, eikä siinä mitään: mullakin on omat ongelmani omien koirieni kanssa. Tuntuu vaan, ettei meidän naapurit edes halua kouluttaa koiriaan.
Yhdet ei pääse koskaan lenkille ja hyokkäilevät aitaa vasten niin, ettei meidän koirat uskalla mennä ohi. Yhdet taas käyvät kyllä lenkillä, mutta ovat remmiräyhääjiä pahinta laatua. Yksi on pieni chihusekoitus, joka purasi aivan yhtäkkiä meidän labbissekoitusta kuonoon. Ja taas eilen, kun ei viitsitty mennä metsään ja kuljettiin tietä pitkin, niin yksi koira räyhää aivan hulluna jo 50 metrin päästä niin, että omistajan piti kääntyä takaisin.
Meidän koirista toisella on ollut pelkoa ohitustilanteissa ja ollaan tehty sen eteen kovasti töitä. Samoin ollaan kielletty älytön pihan vartioiminen, eikä sekään ole ollut ihan helppoa. Me siis edes yritetään eikä anneta koiran olla miten sattuu ja siksi ärsyttää nämä naapurit. Mietin vaan, yrittääkö nämä ihmiset edes kouluttaa koiraansa vai ottavatko annettuna?
Miksei koiraa vois edes yrittää kouluttaa?
17
298
Vastaukset
- cita
Joo tuntuu, että tuota touhua on vähän joka paikassa..
Toki on ihmisiä jotka yrittäävät saada koiraan kontaktia joka sitten jää yritykseksi, kun ei ole johtajuutta tarpeeksi omistajassa vaan ovat pehmeämpipäisiä..
Sitten on niitä jotka antaa koirien olla ''koiria'' jolloin eivät tee mitään asian eteen ja koirat kiskoo, rähjää, puolustaavat reviiriä, hyppiivät...
Sitten on niitä jotka viikosta toiseen tekeevät kaikkensa, että niin muilla ihmisillä, omistajalla itsellään ja koiralla olisi hyvä olla henkisesti.
Että kyllä näitä riittää =/ - OmallaVastuulla
Sullahan on (melkein) kivoja naapureita. On aitoja ja hihnatkin...
Mekin asutaan maalla ja täällä k...päisimmät koiranomistajat päästävät hullut 80-kiloiset tappajakoiransa kaikkien muiden koirien kimppuun. Ja huom: EI aitaa, EI hihnoja näillä koirilla!- Tiedoksisiulle
Valvomatta jääneestä koirasta voi soittaa poliisille...
- ettäsemmoista
menoa maaseudulla. Minäkö luulin, että siellä kaikki on niin ruusuista ja koiratkin hyvin pysyvät pihoillaan.
- Määkii
Ruusuja kyllä riittää, johtuneeko lannan määrästä :).
- porvoonpalveluskoirat
Neljän ison koiran ulosteet tehdään porttimme eteen joka päivä, kaippa kostoksi kun valitimme koirien irtipidosta.
Kirjoitan kun mainitsit Chihuan sekoituksen,en ole nähnyt kuin näyttelyissä ja yhden Pin-up tytön kainalossa rauhallisia yksilöitä.Tv:stä tuli ohjelma takavuosina että niissä on enemmän samaa kuin sudessa otetaan vaikka mikä sekoitus rinnalle.Eli ei suden ja koiran ristisiitos takaa50% pentuja,päin vastoin hirveällä prosentilla jäivät koiriksi.Minä kerään ulosteet aina ja kotona sillä on isompi tila pihamaalla,tarkoitus oli yksi aari mutta kun tarpeita oli ja tilaa taisi tulla kaareva josta vaikea laskea mutta kyllä tuplaus tuli tehtyä.Muttei sekään auta ellei siellä ole kaverina ja nimenomaan kouluta leikinvarjolla. Kaksi isoa rotua siinä yhdistettiin,ja vanhukset ei räkytä mutta kyllä tämä nostaa metelin ja hyökkii verkolle ohikulkijoille.Ei koiran tarvi olla iso jotta se puree ihmistä(80kg),minua om purru pieni rotan kokoinen ja tunsin shokki vaikutuksenMetsästys reissulla nojasin koiran omistajan autoon ja taas tuli hammasta pieneltä Suomenpystykorvalta,ja alkoi tuntua että taju menee ja siihen iso koirani oli jo tappamassa purijaa mikä EI hyvä.Tämän tajunnan menettämisen metsästäjät ymmärtävät kun nylkevät haulikolla amuttuja eläimiä,ei niissä juuri reikiä näy ja joskus jänis potkaisee tyhjää vaikka kaikki haulit menee ohi/se säikähtää hengiltä.Lopetus on takajaloista kiinni punaperä moran hamaralla napautus korvien taa,ei luulis tappavan mutta niin vain käy. Toisilla koirilla on metsästys vietti vaikka kuinka sylikoira olisi,ja ohikävelyyn pidän koitani 1cm paksun ja 5cm leveässä pannassa josta lähetee ohjuri narukuonopantaan joka puristaa kuonon kiinni ja jos se vielä sitten käskytystä vasten ärisee puhun että anna olla eihän sinullekkan kukaan ärise ja kyllä häntä heiluu ja pienempi koira yleensä puree kylkeen eikä se välitä vaan haluaisi koirakaverin. Eräs nainen oli radiossa sanoi ettei kaikkea haukkumistä pidä maalla estää,,ne kommunikoivat.Tein testin ilman suuntien mukaa mistä haukku alkoi ja näin kun omani kuunteli ,vastasi ja kääntyi täysin eri suuntaan ja isolla äänellään välitti viestin.Takaisin tuli juuri ja juuri ihmiskorvalla kuultava haukku jonka koirani välitti sinne ensimmäiselle koiralle.Tietenkin yritin edistää ja kyselin omaltani ,,mitä se sano ja sain katseen joka ei minua paljon mairitellut. Tämä onnistuu jokaiselta joka kuulee kylän koirien äänet ja antaa haukkua ja seuraa,ihastutte. En puhu nyt kaikkien koirien puolesta,mutta jättäkää isännät rauhaan he ei ymmärrä koiraa ja koiran pitäisi ymmärtää kaikki ihmisten lässytykset. Täällä yksi mies kuunteli iltasella koiria ,ajoi järven niemeen ja haki oman karkurinsa pois kun tunnisti metsäkoiran äänen,että sen verran kait olemme oppineet. Koettakaa kestää ja viekää koiranne kouluttajan kautta lähelle jokapäiväisiä häiriköitä,niiltä menee mielenkiinto tai saavat lenkki kaverin,eikä se koiran totuttaja tarvi olla kallis amattilainen,koiraihminen riittää. Jatkakaa.
- Kommunikastiopelaa
Hämyhaukku, tuttua on.
Kyllä se on nyt niin, että se koiran käytöskoulu on käytävä ennen, kuin se luovutetaan uuteen perheeseen, siis sen kasvattaja on siitä vastuussa. Kaikesta. Jos se ei oo pentuja vienyt sinne, ei niitä silloin voisi myöskään antaa tai myydä uuteen perheeseen. Ei se ole reilua ketään kohtaan, ei sen koiran, kuin uuden omistajankaan. Ei se uusi omistaja ole velvollinen korjaamaan kasvattajan virheitä. Eli, nyt kaikki koiranpennut heti koiran käytöskouluun ennen, kuin se luovutetaan uuteen perheeseen ! Niin yksin -kertaista se on. Ja ne sen jätökset on jokaisen ulkoiluttajan, myös opas- koirien, korjattava heti, ettei ne jää sinne ja joku sitten astuu sen päälle huomaamattaan........niin kiire kenelläkään ei ole, että sen kerkiää tehdä, eihän sen tekemisessä kestä keneltäkään, kuin muutama sekunti, ja jos ei mukamas osaa, voi pyytää apua. Ainakin yksi koiranomistaja tekee noin, että korjaa sen jätökset, olen nähnyt. Ottakaa muut oppia !! Myös lapset- kin olisi hyvä opettaa korjaamaan koiranjätökset. Ainakin kakat, pissat nyt on vähän hankala korjata, mutta yrittäkää edes sitäkin.
- Kaikenlaisiamissejä
Juh, heti vaan "koulun penkille", silmien avauduttua. 2-viikkoisina tottista ja sisäsiisteyttä opettelemaan. Luulis oppivan, onhan siinä vielä 6 opintäyteistä viikkoa, ennen luovutusta.
Ei hyvää päivää, mistä näitä "missejä" sikiää?
- ettäärsyttää
Ja yks asia mikä ottaa päähän koirissa ja niitten omistajissa.Nimittäin se että miks tosiaan he eivät kouluta koiriaan käytöstavoille,edes jonkinlaisille.Aamuisin ikkunan alla sellanen meteli kun joku pieni räyskä saa hepulin kun näkee toisen koiran,aivan kuin päätä revittäis irti.Joka aamu.Ja omistaja ei tee mitään,pitelee epävarmana remmiä ja hyssyttelee et äläs ny musti hermostu,pälä pälä....ja sama myös kun tullaan ovesta ulos,alkaa semmonen räksytys että.Onks ihan pakko antaa,eikö voi hieman komentaa tai tehdä jotain? Ei ole normaalia.Ja sitten eräässäkin kyläpaikassa koira saa kuolata vaatteeni panemalla kuononsa syliini että pitää ottaa joku lehti jo valmiiksi jonka laittaa syliin että vaatteet olis ulosmenokunnossa.
Ja omistaja ei tee mitään.Vieraanko siinä pitäisi sanoa että Ei käy!
Ja koirat myös jokapaikassa mukana,ei voida kotiin jättää edes muutamaksi tunniksi yksin kun koko ajan pidetään tassusta kiinni ja lellitään vimosen päälle.Itseasiassa joo, vieraan tulisi sanoa myös ei. Pitää osata oma puoli pitää, vaikka omistaja puuttuisikin, jos haluat koiran kunnioittavan myös sinua joskus tulevaisuudessa.
Jos koiran kuola inhottaa, etkä halua sitä syliisi, niin ole hyvä ja ilmoita koiran omistajalle, että et halua koiran kanssa samassa huoneessa olla, tai että omistaja pitää sen poissa luotasi.
Silti suosittelen opettelemaan ihan itsesi vuoksi myös sitä auktoriteettia. Koirat pysyy kyllä pois, kun osaa asian ilmaista jämäkästi raivoamatta.
- Kakskoiranen
Ihan typerä aloitus, keskity sinä vaan omien koiriesi koulutukseen. Mut ilmeisesti kun itse ei onnistu, pitää katse kääntää toisiin. Minun mielestäni jokainen pitäköön koiransa niinkuin parhaaksi näkee, minä vastaan omistani. On lukuisia syitä miksei koira opi käyttäytymään, tietysti omistajan osaamattomuus on se suurin syy. En pidä tarpeellisena ruveta ohjeistamaan naapurin eläkeläispariskuntaa että ettekö voisi vastaehdollistaa räkyttävää fifiänne. Omiani koulutan niin, että naapurin koirilla on oikeus vartioida omaa aluettaan ja me menemme ohi rauhallisesti. Ei mitään ongelmaa.
Ainoastaan sitä toivon että vieraat koirantaluttajat ei tuppaisi "tutustumaan" - siitä ei mitään hyvää seuraa. - Määkii
No, sepäs on hyvä, että sinä olet niin avarakatseinen. Ja totta: minulla on ollut ongelmia. En tiedä, miksi toinen koiramme pelkää hyökkääviä koiria - se tuli meille aikuisena, mutta toisaalta on saattanut myös pelästyä meillä, kun eräiden naapureidemme isot koirat juoksivat sitä päin. Toisen koiramme "ongelma" on vartiointi; sinun kommentistasi päättelin, ettei se ongelma olekaan, ja hyvä niin. Ottaisin sinut mielihyvin naapurikseni.
- Viilipytty2
Jos koira pelkää omistajan kanssa, se ei luota omistajaan. Se on ongelma siinä missä sekin ettei koira kunnioita. Jokaisen tulee huolehtia omasta koirastaan ja jonkun koiran rähjää niin siitä ei pidä tehdä itselleen ja KOIRALLEEN ongelmaa.
- Määkii
Näinhän se tietysti on...olenpa tyhmä,kun menin tekemään hölmön avauksen. Olisi pitänyt ymmärtää, että kaikki syy on minussa.
- eipelkäämitään
No tuo vastaantulijahan kouluttaa koiraansa, kääntyi toiseen suuntaan, se on yksi koulutusmuoto. Ja pitäisikö sinun kouluttaa koiriasi jos pelkäävät ? Meidän koira ei välitä yhtään noista piharäyhistä, tietää ettei pidä välittää ja nostaa kinttua vain siihen aitaan, remmiräyhille sanoo takaisin ja niin saakin sanoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623985Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783618- 403107
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192528Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222377Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa442075- 461949
- 471748
- 291601
- 301546