Elämäni nainen

ihanaanaista

Anu oli nainen josta todella pidin. Piristävä ja elämänuskoa antava tuttavuus kaiken alkuelämän yksitoikkoisuuden ja epäonnisen avioelämän unohduksen antaja. Pieni ja pehmeä Anu vakaine mielipiteineen ja vahvoine edesottamuksineen. Ja uskon hänen pitäneen minustakin kovin, kuten minäkin hänestä.Vahinko vaan, hänellä oli aviomies, ja kuitenkin elimme sydämissä vain toisillemme.

Tapasimme vuosia sitten rannikkokaupungin sulkemistaan odottavan ravintolan viimeisinä asiakkaina keskiyön maissa. Olin tulossa ylitöistä ja poikkesin ensimmäistä kertaa kyseiseen ravintolaan matkallani kotiin, siihen pakkilaatikoiden ja sekamelskan täyttämään yksiöön jonka olin saanut vuokratuksi. Elämä oli hiukan tolaltaan ja pää täynnä ajatuksia taakse jättämästäni perhe-elämästä. Kaikki vitutti. Vaimo ei enää sietänyt ja parin vuoden ikäistä lasta oli ikävä.

Astuin sisään lähiön kapakkaan ja näin perimmäisessä pöydässä vaalean, pitkähiuksisen naisen jonka olkapäät peittyivät pehmeään hiusmereen. Hän istui etukumarassa kädet pöydällä ja katsoi edessä olevaan lasiinsa. Menin naisen pöytään ja istahdin vastapäätä, lupaa kysymättä, ja katsoin kysyvästi häntä kasvoihin ja kysyin, että miksi noin surullinen olemus? Nainen nosti päätään ja vastasi olevansa vaan allapäin, muuten vain. Pieni piristyksen välähdys silmissä kertoi, etten ainakaan ollut epätoivottu pöytävieras. Sain tietää, että naisen nimi oli Anu ja että hän jälleen kerran oli kaksi viikkoa yksin. Mies oli aiemmin päivällä lähtenyt kahdeksi viikoksi Eurooppaan työmatkalle. Ja niitä matkoja on vuodessa 200 vuorokautta. Ei mukavaa. Anu oli hiukan humalassa ja minun tilani oli nouseva. Aika kului jutellessamme ja kävimme viimeisten sävelien tahdissa vielä tanssilattialla. Kaiken lisäksi olin saanut puhuttua itseni illan päätteeksi saatolle.

Luontevasti kutsui Anu alaovella minut kotiinsa vaikka myöhäinen ajankohta olikin. Naimisissa oleva nainen otti täysin tuntemattoman höpöttäjän vieraakseen. Nousimme hissillä viidenteen kerrokseen ja astuimme Anun avaamasta ovesta sisään asuntoon. Anu katsoi ympärilleen etsien jotain ja suutahti hieman, sillä mies ei ollut jättänyt tuttua, muutamaa seteliä sisältävää kirjekuorta eteisen pöydälle. Se oli kosto pienestä riidasta ja myös osoitus säälittävästä itsekkyydestä.

Anu unohti nopeasti ärtymyksensä ja pyysi minut olohuoneen puolelle. Asunto oli pieni ja viihtyisä kaksio isolla keittiöllä. Istuin sohvalle ja Anu toi lasilliset vettä sitruunaviipaleilla. Istuimme ja kertoilimme tarinaamme Anu pienessä hiprakassa ja minä melkoisen selvänä. Anu oli pukeutunut mustiin suoriin housuihin ja tiukkaan, niinikään mustaan villaiseen jumpperiin. Oli talviaika ja vaatteet olivat hieman talvisemmat. Anu oli muodokas nainen, ei mikään pitkä, ehkä n. 165 senttinen sopusuhtainen haluttavuus. Ei laiha eikä lihava, mutta sanoisin sopiva ainakin minun makuuni. Juttelumme eteni kevyesti ja Anu kertoi yksin kotona ollessaan liikkuvan sisällä alasti. Talo oli korkealla kohtaa ja ikkunasta ei näkynyt kuin merta ja hänen mielestään oli se ja sama jos Virosta joku katsoi, niin katsokoon.

Rinnat olivat tiukan jumpperin alla haluttavan näköiset ja mukavan pyöreät. Ehkä hiukan isommat kuin yleensä Anun kokoisella naisella, mutta eivät mitkään huomiota herättävän mahtavat. Mustat housut kiristivät mukavasti pyöreitä pakaroita. Kertakaikkisen herkullinen ilmestys. Siirryin sohvalle Anun viereen ja otin hänet käsivarteni halaukseen, toisella kädellä hiukan silittelin hiuksia ja suutelin otsalle. Anu tuntui olevan leikissä mukana ja otin hänet kovempaan puristukseen ja suutelin suulle. Hänen kielensä tuikahti vasten hampaitani ja siitä se tervehti minun kieltäni. Anu painautui vasten rintaani ja suuteli ja suuteli. Hän oli siinä toimessa taitava ja tunsin huulien imevän ja kielen leikkivän omillani. Kuljetin kättäni alas povelle ja puristin tiukkaa, rintaliiveissä olevaa rintaa, sitten toista ja Anun suutelun lomassa kuului nautinnon ääntelyä. Anu irrottautui minusta ja sanoi, että riisuudutaan, niin olisi kotoisampi olo. Hän otti jumpperin päältään ja riisui mustat housunsa. Irroitti rintaliivien hakaset ja vapautti rinnat, pujotti pikkuhousut pois ja oli alasti. Olin siinä ohessa tehnyt itselleni saman ja olimme kaksi alastonta rinnakkain. Anun rinnat olivat kauniit ja raskaan näköiset, naisellisesti hiukan riipuksissa, mutta ei paljoa. Kynätestin kun olisi tehnyt, niin hyvin olisi kynä rinnan alla pysynyt, mutta kauniit ne olivat. aivan minun mieleeni. Siinä istuessaan hänen reisiensä ja vatsan yhtymäkohdassa pilkisti vaalea, kiharainen karvoitus...

Lue koko tarina täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/romanttinen-erotiikka/elamani-nainen/

5

6341

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihanjes

      Ihan jes tarina

    • Mullakin oli yksi Anu, tunnettiin vuosi ja naitiin varmaan tuhat kertaa sinä aikana!
      Mieletön herkku oli ja vieläkin ikävä...
      Pitääpä lukea sun tarina : )

    • Alkoi seisomaan jo ekalla sivulla : D
      Seisoo niin että sattuu : O

    • rthatg

      Jotenkin tykkäsin tästä tarinasta tosi paljon, en ihan tarkkaan tiedä miks, mut tosi paljon kuitenkin

    • kampiojossa

      Ja taas löyty kivaa luettavaa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      2356
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      935
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      731
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      714
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      644
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

      😊
      Ikävä
      50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      584
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      566
    Aihe