Olo on tyhjä

surulli

8.4.2016 Menetin puolisoni ja Äitini.
Olo tuntuu niin tyhjälle.
2 lasta minulla.
Mistä olette saaneet voimaa arkeen?
Miten olette jaksaneet mennä eteen päin?
Olisi mukava saada asiallisia viestejä.

3

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotikiusattu

      Lapsilta ! Ja elämältä itseltään ! Aika kultaa muistot... ...ja lähde ulos ihmisten ilmoille tapahtuneelle et voi kuitenkaan yhtään mitään !

    • Eteenpäinsanomummo

      Lähde treffeille ja ihmisten pariin. Eteenpäin sano mummo lumessa. Minä olen menettänyt kuolemalle kolme läheistä perheenjäsentä ja eronnut vielä. Periksi ei anneta! 2 lasta antaa voimaa taistella!

    • Fhklkfdhkll

      Voimaa kertyy vähitellen. Myös suru ottaa aikansa, ei rakkaittaan voi unohtaa. Minua on helpottanut, että uskon näkeväni edes menneet vielä joskus ja uskon myös siihen, että rakkaani haluavat minun nauttivan jäljellä olevasta elämästäni sillä eihän sitäkään voi tietää, miten pitkään on omaa elämää jäljellä. Eikä sitä iloa ole helppoa löytää surun keskellä mutta pieniä ilonaiheita löytyy ja omien lasten vuoksi on jaksettava ja iloittava heistä sillä he ovat sen ansainneet. Pikkuhiljaa.... Anna itsellesi aikaa.. me kaikki joudumme kokemaan menetyksiä... rakkaasi ovat lähelläsi vaikka et heitä näe..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1414
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      1005
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      626
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      612
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe