Ujous on merkki siitä, että ihmisen sielu on elossa.
Ihmisen pitäisi olla huolissaan, jos mikään ei jännitä.
Jos osaa ujostua tai hämmentyä, on vielä toivoa.
Herkkä kykenee tuntemaan ja huomaamaan erilaisia tunteita.
Moni treenaa lihaksia ja syö vitamiineja ja superruokaa, mutta sielu jää huoltamatta. Elämme maailmassa, jossa riittää, että suorituskyky on maksimaalinen ja eteenpäin paahtaminen jatkuvaa. Sellaiseen keskittyvä ihminen on pelkästään materiaalinen olento. Sielun surkastuminen on tuhoisampaa kuin lihasten rappeutuminen.
Olemme saaneet monet tärkeät asiat ujoilta ja herkiltä. Jokainen taiteilija tai suuri ajattelija on pohjimmiltaan herkkä ja ujo.
On outoa, että ujoutta pidetään kummallisena asiana naurettavuuteen asti.
Tv-ohjelmissa esiintyjiltä tivataan aina, että jännittääkö ja näkyykö jännitys: ikään kuin jännittäminen olisi pääasia eikä itse esitys.
Olisi korkea aika siirtyä ujouden kieltämisestä ujouden kunnioittamiseen.
Kun ujous hyväksytään, vapautuu paljon myönteistä energiaa ja lahjakkuutta, joka nyt jää piiloon.
Lapsi saa jännittää!
Ujo ihminen on sieluttoman suorittajan vastakohta.
Työelämässä ujo on usein tunneherkkä, vastuuntuntoinen ja empaattinen. Ne ovat hyvän johtajan ja työntekijän ominaisuuksia.
Herkkä havaitsee epäkohtia työpaikalla ja tunnistaa ristiriidat. Siksi ujon pitäisi saada äänensä paremmin kuuluviin.
On esimiehen vastuulla, että kaikki uskaltavat ilmaista mielipiteensä.
Ujous yritetään kitkeä pois jo lapsista. Vanhemmat ja ammattikasvattajat ihailevat rohkeutta.
”Mitä sinä nyt tuollaista jännität”, sanomme herkästi. ”Nyt lopetat ujostelun ja menet reippaasti mukaan”, kannustamme.
Erityisesti pojan herkkyys on häpeällistä.
Opetetaanko ammattikasvattajille herkkyyden ymmärtämistä?
On vaarallista, jos lapsi ohjataan piilottamaan heikkouden tunteet. Ujo lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön, jossa hän voi oppia tunteiden kokemista ja niistä puhumista. Rohkeutta korostavassa kulttuurissa ujo selviytyy piiloutumalla ja ottamalla etäisyyttä.
Niistä poisoppiminen saattaa olla todella hankalaa.
Herkkyys tuo onnea
Ujous on kuin ihmisen intiimein iho. Se suojaa kaikkein herkimpiä tunteita ja toiveita. Herkkyys on syvällisen onnellisuuden edellytys, mutta tekee samalla meistä haavoittuvia.
Ujoudesta tulee ongelma, kun se leimataan heikkouden ja huonommuuden merkiksi. Ujo alkaa hävetä ja peitellä todellista minäänsä. Pahimmillaan ujo vetäytyy kokonaan toisten ihmisten seurasta.
Useimmilla meistä on tietoisia tai tiedostamattomia rooleja, joiden kova pinta kätkee ujouden. Suojaava rooli voi olla vaikkapa viileä asiantuntija tai puhelias vitsailija. Häpeilemätön pomottajakin voi olla pohjimmiltaan ujo.
Tavallisin tapa selvitä häpeällisestä ujoudesta on vältellä hankalia tilanteita tai karaista itsensä. Jos herkkyyden itsessään kieltää kokonaan, menettää kosketuksen minuuteensa.
Terapeuttina näen jatkuvasti, miten herkkyyden kuolettaminen uuvuttaa ihmisen.
Herkkyys on ihmisyyden arvokkainta osaa. Sitä täytyy vaalia.
JUHANI MATTILA
72-vuotias psykiatri ja psykoanalyytikko tuntee vuosi vuodelta vahvemmin, että käsittää ihmismielen moninaisuudesta vain häviävän vähän jos sitäkään.
LISÄÄ AIHEESTA
Lue 7 syytä, miksi herkkyys on hyve
Ujous ei ole noloa
Suorat sanat Juhani Mattila Asiantuntija ujous herkkyys työ
Kommentti:
Meinasin saada minuuteni häviämään työympäristössä, jossa herkkyydelle ei ollut mitään sanansijaa. Olen aina ollut pohjimmiltani herkkä ymmärtämättä sitä, ennen kuin törmäsin ympäristöön, missä kylmäpäinen suorittaminen oli se keskeisin asia. Yök, sanoi pikku-Ykä, kun tajusin tämän, ja vaihdoin ammattia:-) Elämä alkoi hymyilemään ja sain energiani takaisin. Tämän kaiken lisäksi tunnistin aika monta epäkohtaa entisessä duunissani, mutta niistä ei voinut puhua ääneen narsistisen johtajan takia.
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/suorat_sanat/psykiatri_juhani_mattila_ujo_on_johtaja_ainesta
Ihmisen pitäisi olla huolissaan, jos mikään ei jännitä.
Jos osaa ujostua tai hämmentyä, on vielä toivoa.
Herkkä kykenee tuntemaan ja huomaamaan erilaisia tunteita.
Moni treenaa lihaksia ja syö vitamiineja ja superruokaa, mutta sielu jää huoltamatta. Elämme maailmassa, jossa riittää, että suorituskyky on maksimaalinen ja eteenpäin paahtaminen jatkuvaa. Sellaiseen keskittyvä ihminen on pelkästään materiaalinen olento. Sielun surkastuminen on tuhoisampaa kuin lihasten rappeutuminen.
Olemme saaneet monet tärkeät asiat ujoilta ja herkiltä. Jokainen taiteilija tai suuri ajattelija on pohjimmiltaan herkkä ja ujo.
On outoa, että ujoutta pidetään kummallisena asiana naurettavuuteen asti.
Tv-ohjelmissa esiintyjiltä tivataan aina, että jännittääkö ja näkyykö jännitys: ikään kuin jännittäminen olisi pääasia eikä itse esitys.
Olisi korkea aika siirtyä ujouden kieltämisestä ujouden kunnioittamiseen.
Kun ujous hyväksytään, vapautuu paljon myönteistä energiaa ja lahjakkuutta, joka nyt jää piiloon.
Lapsi saa jännittää!
Ujo ihminen on sieluttoman suorittajan vastakohta.
Työelämässä ujo on usein tunneherkkä, vastuuntuntoinen ja empaattinen. Ne ovat hyvän johtajan ja työntekijän ominaisuuksia.
Herkkä havaitsee epäkohtia työpaikalla ja tunnistaa ristiriidat. Siksi ujon pitäisi saada äänensä paremmin kuuluviin.
On esimiehen vastuulla, että kaikki uskaltavat ilmaista mielipiteensä.
Ujous yritetään kitkeä pois jo lapsista. Vanhemmat ja ammattikasvattajat ihailevat rohkeutta.
”Mitä sinä nyt tuollaista jännität”, sanomme herkästi. ”Nyt lopetat ujostelun ja menet reippaasti mukaan”, kannustamme.
Erityisesti pojan herkkyys on häpeällistä.
Opetetaanko ammattikasvattajille herkkyyden ymmärtämistä?
On vaarallista, jos lapsi ohjataan piilottamaan heikkouden tunteet. Ujo lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön, jossa hän voi oppia tunteiden kokemista ja niistä puhumista. Rohkeutta korostavassa kulttuurissa ujo selviytyy piiloutumalla ja ottamalla etäisyyttä.
Niistä poisoppiminen saattaa olla todella hankalaa.
Herkkyys tuo onnea
Ujous on kuin ihmisen intiimein iho. Se suojaa kaikkein herkimpiä tunteita ja toiveita. Herkkyys on syvällisen onnellisuuden edellytys, mutta tekee samalla meistä haavoittuvia.
Ujoudesta tulee ongelma, kun se leimataan heikkouden ja huonommuuden merkiksi. Ujo alkaa hävetä ja peitellä todellista minäänsä. Pahimmillaan ujo vetäytyy kokonaan toisten ihmisten seurasta.
Useimmilla meistä on tietoisia tai tiedostamattomia rooleja, joiden kova pinta kätkee ujouden. Suojaava rooli voi olla vaikkapa viileä asiantuntija tai puhelias vitsailija. Häpeilemätön pomottajakin voi olla pohjimmiltaan ujo.
Tavallisin tapa selvitä häpeällisestä ujoudesta on vältellä hankalia tilanteita tai karaista itsensä. Jos herkkyyden itsessään kieltää kokonaan, menettää kosketuksen minuuteensa.
Terapeuttina näen jatkuvasti, miten herkkyyden kuolettaminen uuvuttaa ihmisen.
Herkkyys on ihmisyyden arvokkainta osaa. Sitä täytyy vaalia.
JUHANI MATTILA
72-vuotias psykiatri ja psykoanalyytikko tuntee vuosi vuodelta vahvemmin, että käsittää ihmismielen moninaisuudesta vain häviävän vähän jos sitäkään.
LISÄÄ AIHEESTA
Lue 7 syytä, miksi herkkyys on hyve
Ujous ei ole noloa
Suorat sanat Juhani Mattila Asiantuntija ujous herkkyys työ
Kommentti:
Meinasin saada minuuteni häviämään työympäristössä, jossa herkkyydelle ei ollut mitään sanansijaa. Olen aina ollut pohjimmiltani herkkä ymmärtämättä sitä, ennen kuin törmäsin ympäristöön, missä kylmäpäinen suorittaminen oli se keskeisin asia. Yök, sanoi pikku-Ykä, kun tajusin tämän, ja vaihdoin ammattia:-) Elämä alkoi hymyilemään ja sain energiani takaisin. Tämän kaiken lisäksi tunnistin aika monta epäkohtaa entisessä duunissani, mutta niistä ei voinut puhua ääneen narsistisen johtajan takia.
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/suorat_sanat/psykiatri_juhani_mattila_ujo_on_johtaja_ainesta
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tunneherkkyys, vastuuntuntoisuus ja empaattisuus ovat toivotavia ominaisuuksia niin kauan kuin niist ei kärsi itse. Pitää osata pitää myös puolensa sillä herkkää ja empaattista käytetään usein hyväksi jopa häikäilemättmästi.
Oletko ujo?
Mjaa, riippunee varmaan vähän tilanteesta. Sanottaisko näin etten armaan kuitenkaan ole mikään eturivin eevi :)
on nykyisin suosittu mentaliteetti Suomessa. Miksi?
Yksilöllisyyttä korostetaan ja minä minä minä -mentaliteettia "arvostetaan". Kyynärpäitä käyttävät syövät hitaammat ja toiset huomioonottavat.
Suuri muutos tapahtui -85 Lastensuojelulain takia. Lasten omista vanhemmista ja muista aikuisista ja tuli lasten vankeja. Lapset ja teinit saavat perheissä ja yhteisöissä käsittämättömän paljon huomiota, valtaa ja oikeuksia, jotka sitten ovat monille "jääneet päälle" vanhempanakin.
Luonteeltaan ujoa lasta ja aikuista poljetaan tässä yhteiskunnassa _todella_ pahasti. Tekijöitä sen paremmin tuntematta oletan, että koulusurmien tekijät ovat olleet ujoja, joilla on sitten lopulta keittänyt yli. Aivan liikaa kiinnitetään huomiota sen äänekkäimmän ja röyhkeimmän lapsen/teinin hyvään oloon.
Ja Mattila on siinäkin oikeassa, että äänekkäimmistä ja röyhkeimmistä harvoin on paremmiksi johtajiksi tai työntekijöiksikään. Käytännössä juuri näitä kuitenkin suositaan.
Minä olen ujohko ja herkkä. Pahoitan jopa palstalla mieleni jonkun toisen puolesta lukiessani tekstejä. Saatikka sitten jos "ilkeys" tai suorasanaisuus sanotaan minulle. Ehkäpä siksi en osallistukaan kiivassanaisiin ketjuihin (enkä enää edes riimittele). Tiedän tiedän, että joku sanoo nyt, että minulla on huono itsetunto ja varmasti onkin. Olen tehnyt kovasti töitä sen eteen, että kokisin riittäväni tällaisena kuin olen. Onneksi olen jo eläkkeellä ja saan olla oman itseni pomo :)
Ujous ja herkkyys eivät todellakaan ole sama asia. Nykyajan kaupunkilaislapsista ei juuri kukaan enää ole ujo, mutta herkkiä heidän joukossaan on paljon.
Ihminen voi olla herkkä ja ottaa muita ihmisiä huomioon, vaikkei olisi yhtään ujo. Monet meistä ovat tottuneet esiintymään suurillekin ihmisjoukoille jo pikkulapsina, mutta he ovat siitä huolimatta säilyttäneet myös herkkyytensä ja empatiakykynsä. Joihinkin ikäkausiin ja uusiin kuvioihin saattaa tietenkin liittyä myös ujoutta, mutta se menee kai yleensä melko nopeasti ohi
Kasvattajan velvollisuus on pitää huolta siitä, että jälkeläiset osaavat ja ovat aina valmiita ottamaan huomioon myös muita ihmisiä. Hyvä sääntö mielestäni on, että lasten ja kaikkien muidenkin ihmisten pitäisi saada nauttia vapaudestaan niin kauan kun hän ei loukkaa toisen ihmisen yksilön vapautta.