Laajat tutkimukset käyty läpi raajojen voimattomuuksian ja huimausten takia, ja mitään ei ole löytynyt. Kukaan lääkäri ei ole tätä ehdottanut mutta googlettamalla löysin jännitysniskan, voiko olla että jo vuoden vaihtelevasti olleet oireet olisivat pelkästään tätä? Hierojalla olen käynyt parin kuukauden välein ja mielestäni se on auttanut aina päiväksi. Lisäksi kerran omt-fyssarilla joka sanoi että on lihakset todella jumissa mutta kokeili että ranka on auki. Miten muilla oireilee / hoidatte ko vaivaa?
Vastaukset 2
Moikka, kyllähän tuo lihasperäisestä ongelmasta sitten kertoo aika hyvin. Jos tilanne on päässyt kroonistumaan eli kipuja tai ongelmia on ollut pitkään, niin hierojalla käynti kahden kuukauden välein ei oikein ole riittävä.
Suosittelisin kokeilemaan vähän intensiivisempää sarjaa esim 5 kertaa 1-3 viikon sisään ja tämän lisäksi lämpöhoitoja. Myös hierojan osaamisella on paljon merkitystä, jotta osaa kartoittaa ongelmakohtia ja käsitellä myös löytyneet triggerpisteet.
Itsehoidolla, oman kehon kuuntelemisella ja niiden toimivien juttujen löytäminen on tuon tyyppisissä tilanteissa melko tärkeää.- elintavatkuntoonn
Liiku ja venyttele.
Ja todellakin pätevä hieroja hieroo sut vetreeksi 5-10 kerran sarjahoidolla.
Niskojen jumit eivät kyllä jalkoihin aiheuta voimatomuutta.
Syöthän kunnolla?
Todella harva syö kunnolla.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051730
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441237Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23980Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS44903Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172829Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13780Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713- 46699
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14672Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40626