Silloin kun itse asuin Ruotsissa,se oli hyvä maa.Elettiin 70-80 lukuja.Nykytilanteesta en tiedä,mutta mitä olen kuullut,niin huonompaan suuntaan on menty.Ei ole kyllä Suomessakaan hurraamista,työttömyys rehottaa ja ihmiset on sarvikuonojen heimoa.Suomessa on vallalla ihmeellinen Ruotsinvastaisuus ja mollaaminen,jota en ole koskaan ymmärtänyt.Ainakin täällä keskiosassa maata.Minulla on jokatapauksessa hyvät muistot.Oli töitä ja oli rahaa,sen minkä tarvitsi.Eikä kertaakaan sanottu finnjäveliksi.
Hyvä maa
Timmi
13583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aivan sama kokemus meikäläisellä. Ei ole mitään pahaa sanottavaa Ruotsista. Asuin myös nuo vuodet Ruotsissa ja kaikki oli ok.
Enkä voi todellakaan ymmärtää, miksi Ruotsi ei olisi saanut voittaa Hartwall Arenan jääkiekon maailmanmestaruutta, vaikka Suomi oli voittanut Globenissa ensimmäisen kultansa. Itse heijaan aina tarpeen vaatiessa Ruotsia. Aina kun ei ole suomalaista kilpailun kärjessä. Olen ihan aidosti onnellinen, kun Stefan Holm voittaa korkeuden tai Christer Ohlsson kolmiloikan. Olen kaikessa Ruotsin puolella ja en voi ymmärtää, miksi Ruotsin pitäisi olla menestymättä. Silviakin sanoi aikoinaan olympialaisissa, että oli hieno nähdä muiden skandinaavien olevan myös Ruotsia heijaamassa välillä. Bravo Sverige!
Viime kesänä olin yön Tallinnassa retkeilymajassa ja yksi ruotsalainen nuorimies oli ekaa kertaa siellä ja lyöttäytyi kimppaan. Olimme koko päivän yhdessä ja näytin hänelle paikkoja ja siitäkin jäi hyvät muistot. Ajattelin taas jälleen kerran, että ruotsalaiset ovat reiluja ja ystävällisiä. Lähetin hänelle joulukortinkin, enkä muita sitten lähettänytkään, kun on e-mailit ja kännykät.
siinä ruotsalaisessa on niin mahtavaa? taidat kuulua siihen ruotsin nuolija sukupolveen eli 30-60 luvulla syntyneisiin? nöyristellään ja nuollaan ruotsalaista samaan aikaan kun ne potkii ja vittuilee. mutta ei, ei suinkaan ruotsalaisissa mitään vikaa ole.
En tunnista lainkaan väitettäsi, että ruotsalaiset potkii ja vittuilee. Joskus voi lukea jonkun jääkiekkokoutsin vihamielisestä asenteesta, mutta kyllä se on poikkeus yleisestä säännöstä. Totta kai naapurimaiden välillä on vittuiluakin joskus, niin kuin kaikissa avioliitoissakin. Mutta sellainen on niin harvinaista, ettei kannata välittää kyseisen jääkiekkovalmentajan kommenteista. Enkä ymmärrä, miksi muka nöyristelisin ja nuolisin, kun kerron totuuden siitä, miten koen ruotsalaiset.
Ruotsalaiset ovat selvästi kohteliaampia kuin suomalaiset. Tämä on 100% varmaa. Myös he ovat ystävällisiä. Muuta kokemusta minulla ei ole. Ja olen asunut pitkään Ruotsissa. En koe heissä minkäänlaista asennetta suomalaisia kohtaan. Voi tietysti olla, että riippuu yksilöstäkin. Itse opin kielen niin, etten erottunut ruotsalaisista sen suhteen. Koin aina, että minua arvostettiin kaveripiireissä. Minua kuunneltiin ja olin täysin osa ruotsalaista yhteisöä. Täällä Suomessa sitten koen joskus olevani pelkkää ilmaa.
Mielestäni ruotsalaisten asenne suomalaisiin on parantunut, sen jälkeen kun ruotsi otti tänne pakolaisia muista maista. Nykyään ruotsalaiset sanovat, että - "suomalainen ei enää ole mikään ulkomaalainen" - no, onhan se nyt tietenkin jollakin tavalla.
Täällä on pakolaisia niin hirveästi, että vaalea suomalainen on jo saman arvoinen päältäpäin kuin ruotsalainen.
Täällä suomalaiset saa tutustua kaiken maan kansalaisiin ja näin suomalaisesta tulee "maailmankansalainen".
Suomalaislapset saavat yhdessä kaikenmaailman kansalaisten kanssa olla päiväkodissa, leikkikoulussa, esikoulussa, kansakoulussa, lukiossa ja yliopistossa.
Meidänkin rapussa asuu perheitä marokosta, romaniasta, irakista ja vietnamista. Lapset leikkii yhdessä käyttäen ruotsinkieltä.
Eri kansallisuudet välillä riitelee keskenään joihin suomalaiset ei sekaannu.
Niin on, että väkisinkin täällä tulee monikansalliseksi.
Silti viihdytään ja mukavaa on.
ja sekö on aivan mahtava asia että me ei ruotsalaisten mielestä olla ulkomaalaisia? oletko onnellinen kun viimeinkin ruotsalaiset lukevat meidätkin ihmisolennoiksi? ruotsi on kuten suomi, kaukana joissain pohjoisessa. toki siellä on paljon ulkomaalaisia, mutta juuri niiden ulkomaalaisten takia siellä on paljon rasisteja. monta kertaa enemmän kuin suomessa.
olet siis monikansallinen. onko sinulla kivaa? taitaapa olla.
tyyliin: "olen nähnyt marokkolaisen, espanjalaisen, nigerialaisen ja sudanilaisen livenä, olen monikansallinen, olen maailmankansalainen, en ole enää juntti, olen ihminen, olen paras, tämä on hienoa. olen nähnyt ulkomaalaisen, olen selkeästi parempi kuin muut, ja minulla on hauskaa"
Ymmärsit jutun tahallaisi väärin.
No, onhan niitä sellaisiakin kun sinä.
Hyvin viihdyn ja pärjään tavallisena työläisenä täällä. Maailma on tullut tänne, niin ei tarvi lähtee maailmalle erilaisia ihmisiä tapaamaan.
onko hauskaa...?
Epäilen suuresti, että sinun ja minun käsitys hauskasta on kaukana toisistaan. Niin kerropa mikä sinun mielestä on hauskaa?
En käsitä teitä idiootteja...
Kyllähän se on näillä palstoilla nähty, että Suomessa on suunnaton kateus ja katkeruus Ruotsia ja ruotsinkieltä kohtaan. Toinen toistaan etevämmät älyvälkyt suoltavat ulos enemmän ja yleensä vähemmän punnittuja kommentteja Ruotsista. Objektiivisissa vertailuissa vain huomataan, että tällä Ruotsissa on hyvä asua, saman ovat kokeneet monet meistä Suomen taakseen jättäneistä. Ei voi kuin ihmetellä sitä suurta vihaa jota saa kokea myös tällä palstalla, muistuttaa niin sopivasti Neuvostoliiton käsityksiä muusta maailmasta. Minun oma Suomalaisuuteni on tarpeeksi vahva sinällään, ei sitä tarvitse pönkittää typerällä kansallisella uholla.
p.s. olen asunut täällä Ruotsissa yli 25 vuotta, ja tulen asumaan edelleen, tyytyväisenä. Ei tämä paratiisi ole, mutta mielummin täällä kuin Suomessa.
Oletko ollut Ruotsissa?
Toisilla on kotoa niin pitkä matka, muualle ?
Kun ollaan kasvettu piirongin alla, niin siellä ei kukaan kertonut mitään ulkopuolisesta maailmasta ?