Seppo Metsälä (saunaseppo) piti Tuurin kyläkaupassa Onecoin tilaisuuden 06.07.
Avustajina hänellä oli Emgoldeksin kultakellomiehet Pertti ja Timo . Pertti on huikea esimerkki junttien juntista Samoin Timo. Pertistä on hauska gif missä hän esittelee 40€ kelloa ja pyörittelee päärynä vatsaansa.
Sepon esiintyminen tilaisuudessa oli todella surkeaa. Hän ei tuntenut asiaa mistä puhui. Vastaväitteisiin hän ei osannut vastata tai puhui diibadaataa. Nyt kun olen nähnyt Seppo Metsälän esiintyvän en ostaisi häneltä mitään. Niin heikkoa on hänen ulosantinsa.
Youtubesta löytyy tilaisuudesta videoita joista kuka tahansa voi todeta että Onecoin on kusetus. Täytyy ihmetellä kuinka suomessakin on vielä ihmisiä joitten omat aivot ei toimi sen vertaa uskovat näitten Seppojen tarinoita.
Keväällä remontoimme talomme. Vaimoni pyysi neuvoa/tarjousta kylpytilojen uusimiseksi Suomen Saunakeskus Oy:ltä. Vastausta ei ole tähän päivään mennessä tullut. Taitaa olla firman resurssit ohjattu Onecoin tunkitukseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Katsoin videot. Todella bryseless kamaan. Seppokin on katsonut ja kommentoinut.
Vain ne ihmiset jotka ei osaa käyttää omia aivoja menevät mukaan tällaisiin kusetuksiin. Toisaalta onhan se hyvä että otetaan rahat pois ihmisiltä jotka tarvitsisivat huoltajan asioita hoitamaan. Paremmassa käytössä se raha on huijareitten taskussa kuin tyhmien tileillä.
Onko tämä sitä samaa mitä entinen poliisi Sami Toivanen teki ennen kuin siirtyi passiivisen tulon piiriin. Mikäs on Samin ollessa, lentolupakirja perstaskussa ja lentelee eventteihin omalla Icon A5 lentsikalla. Hiukan käy kateeksi.
Saunasepolla ei taida vielä olla omaa lentokonetta.
Onko tarkempaa tietoa tuosta Sami Toivasen Icon A5 lentokoneesta? En usko että hän omistaa ko lentokoneen.
Jotenkin tuntuu että tämä vain on Sami Toivasen salaisia haaveita jonka hän vahingossa julkaisi tuntiessaan että hän on jotain ja katuu sitä nyt. Luottaisitko poliisiin joka unelmoi tällaisesta ja julkaisee sen totena? Tuntisin suunnatonta häpeää jos Sami Toivasena vielä kantaisin poliisin merkkejä.
Oho.