Kommentteja Päätalon tuotannosta

Tätä asiaa on jo pengottu, ks. tuossa hieman alempaa otsikkoa

"Kaikkien aikojen paras kirjailija"

Saattaapa kiinnostaa ennen sotia elänyttä. Nykynuori ei enää ymmärrä mitä tehdään tai mistä puhutaan. Valitettavasti. Itselle Riitun repliikit on kuin kuuntelisi anoppivainaan raatausta.

Valistumaton arvaukseni on, että viidenkymmenen vuoden kuluttua Päätaloa kyllä tutkitaan Yliopistolla. Ei kotimaisen kirjallisuuden laitoksella vaan Kansanperinteen opiskelijoiden lähdeaineistona.

Syrjän Jaakko Gummeruksella ollessaan olisi ihan hyvin voinut leikata puolet pois Kallen jaarituksista kokonaisuuden kärsimättä. Saavutettaisiin kokokin, joka olisi "Parahultainen näppivoimille", kuten Viidan Late hyvän kirjan määritteli.

Olen lukenut Iijoki-sarjan kokonaisuudessaan kaksi kertaa ja kirjat sota-ajasta sarjan loppuun kolme kertaa. Kun miehen myyntiluvut olivat tähän maahan verrattuna pilvissä niin olen ihmetellyt mikä oli perimmäinen syy.

Päätalo paljastaa kirjoissaan kaiken lapsuuden hyväksynnän hakemisesta (nykykielellä takinkääntäjätoiminnasta) ja viallisen vessanpytyn vetämisestä kuppasairaalakokemuksiin, kännisekoiluihin ja aviottoman lapsen tekemiseen asti. Olen miettinyt monta kertaa mitä kaikkea häneltä jäi kertomatta enkä usko että sitä kovin paljon oli.

Jollakin kierolla - tai uskomattoman suorasukaisella tavalla - suomalaiseen kansanluonteeseen näyttää uppoavan vereslihalle asti vedetty sairaalloisen tunnollinen omien syntien ja syyllisyydentuntojen tilittäminen. Ainakin minun järjenjuoksuni mukaan suomalaiset - tai ainakin Kallen ikäpolvi ja ehkä vähän seuraavatkin - tunnustautuvat sairaalloisen työhulluiksi. Velvollisuudentunnossa nyt ei ole mitään pahaa, mutta äärimmilleen vedettynä mikä tahansa luonteenpiirre muuttuu häiritseväksi.

Varsinaisiksi romaaneiksi Päätalon teoksia ei voine kutsua, ne ovat pikemminkin tunnustuskirjallisuutta. Joko Päätalon kaltaiselle itsensäpiiskaajalle oli jonkinnäköinen sosiaalinen tilaus tai sitten hän näki potentiaalisen markkinaraon ja iski siihen tukkijätkän voimilla ja energialla.

Tulkoon vielä sanottua että Päätalon opukset ovat kaikesta raskassoutuisuudestaan huolimatta lukemisen arvoisia. Niin kuin tässä (tai edellisessä) ketjussa todettiin, kansantieteilijät plaraavat niitä 50 vuoden kuluttua sormenpäät kipeinä. Dokumentaatio on piiruntarkkaa, eihän Milli-Kalle vähempään olisi tyytynyt, ja teksti kulkee kuin Pohjanmaan pikajuna, välillä hitaasti mutta aina varmasti. Ja on siinä jaarittelussa ja itsetilityksessä jotain selittämättömän kiinnostavaa.

Aikaa viepää, mutta hyvää ajankuvausta. Otti rohkeutta tarttua kiinni metrin mittaisenn Iijoki-sarjaan, mutta kannatti.