sovittu paljastelu

Kysymykseni on ehkä paha, mutta todellinen. Istuin alastomana saunani terassille kun siihen tuli kaksi tietääkseni 16 v, mutta alle 17 v neitokaista.
Ensiksi he häkeltyivät kuten itsekkin minun alastomuuttani. Kunnes toinen rohkastui ja pyysi, että tekisin "sen" heidän nähden.
En tehnyt, mutta asia jäi vaivaamaan siinä määrin, että mitä laki sanoo ei julkisesta vaan sovitusta paljastelusta tuon ikäisille neitokaisille ja siihen liittyvä masturbatio
8182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei mitään.

Äänestä

Niin, jäi kertomatta että olen miespuolinen. Siis tytöt halusivat (halusivatko todella vaiko kiusoittelivat) nähdä miehen masturboivan. Tila ei ollut julkinen, tosin piha-alue ja masturbointi olisi ollut yhdessä sovittu tapahtuma.
Entäpä jos tila olisi ollut julkinen esim uimaranta, parkkipaikka tms, mutta toiminta, tapahtuma yhdessä sovittu eikä muita katselijoita tai näkemisvaaraa

Äänestä
  • Sukupuolellasi ei ainakaan lainopillisesti ole merkitystä, vaikka myönnän, että lienee reaalinen tosiasia, että miehet saavat alemmalla kynnyksellä ja/tai kovempia tuomioita seksuaalirikoksista kuin naiset.

    Tuolla kuvauksella kyse ei ole rikoksesta edes julkisella paikalla. Sukupuoliiveellisyyden julkisen loukkaamisen esitöiden perusteella kriteereinä on mm. teon näkyminen ennalta määräämättömälle yleisöjoukolle, joka joutuu näkemään teon vastentahtoisesti, ja siten, että se herättää ärtymystä/paheksuntaa ainakin jossakussa heistä. Toisin sanoen julkisellakaan paikalla tehtynä tuo teko, jos kukaan muu kuin te "osallistujat" eivät sitä näe, ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä.

    Äänestä

Sairasta kuvittelua ja toiveajattelua. Hae hoitoon ennenkuin sinut haetaan väkisin.

Äänestä
  • Tulihan se pakollinen kukkahattuilu vihdoin sieltä =)

    Äänestä

  • 7yjthg kirjoitti:

    Tulihan se pakollinen kukkahattuilu vihdoin sieltä =)

    Onhan se toki yleistä, että kun joku on munasillaan oman saunansa terassilla, siihen ampaisee jostakin, kuin tyhjästä, kaksi tuntematonta teiniä kyselemään "esityksestä". Tuotahan nyt sattuu harva se päivä.

    Mutta pidä sinä vain oma hattusi ja unelmoi lisää yllätysvieraista saunallesi.

    Äänestä

  • juupatihei kirjoitti:

    En minä mistään unelmoi. Aloittaja niin tekee. Minä vain vastailen kysymyksiin. Mutta ilmeisesti sinulle oli liian vaikeaa seurata kuka tässä ketjussa mitäkin kirjoittaa. Olihan siinä jo lisäksesi kaksi kirjoittajaa ja puolenkymmentä viestiä...

    Kuvitella ja toiveajatella puolestaan saa kukin mitä haluaa. Sinun asiasi tuskin on määritellä mikä sellainen on sairasta ja mikä ei. Mikään "seurataanosoitetta" tai hoitoonhakemisperuste sellaiset kuvitelmat kuitenkaan ole.

    Äänestä

Kiitos vastaajille asiallisista vastauksista Toki aina tahtoo sekaan mahtua asiattomuuksia- ehkä kademielessä ei kokemukselle vaan vastauksille Mutta kysymykseni oli minun ja sain vastaukset Kiitos

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saunaiholla kirjoitti:

Kysymykseni on ehkä paha, mutta todellinen. Istuin alastomana saunani terassille kun siihen tuli kaksi tietääkseni 16 v, mutta alle 17 v neitokaista.
Ensiksi he häkeltyivät kuten itsekkin minun alastomuuttani. Kunnes toinen rohkastui ja pyysi, että tekisin "sen" heidän nähden.
En tehnyt, mutta asia jäi vaivaamaan siinä määrin, että mitä laki sanoo ei julkisesta vaan sovitusta paljastelusta tuon ikäisille neitokaisille ja siihen liittyvä masturbatio

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu