Kävimme pankinjohtajaystäväni kanssa eilen kapakassa hieman parantamassa maailmaa. Tuli siinä sitten muisteltua menneitä ja kuinka ollakaan, puheet kääntyivät asuntoasioihin. Kaverini on ollut rahamaailmassa mukana jo viimeiset 22 vuotta, joten kokemusta ja näkemystä raha-asioista miehellä on todennäköisesti enemmän kuin täällä olevilla "asiantuntijoilla" yhteensä.
Pankkien kilpailu on kuulemma päässyt niin kiivaaksi, että viimeisen vuoden aikana sana "vakuudet" on suunnilleen ollut kiellettyjen listalla konttorin seinien sisäpuolella. Jättimäisiä lainoja myönnetään suht pienituloisille, pätkätyöläisiä unohtamatta. Vakuudet ovat ne minimivakuudet, ja valtion takauksella otetaan sitten loput. Epäillään, että usein "säästöt" on saatu toisesta pankista lainaa ottamalla, mutta asia jätetään varmuuden vuoksi tarkistamatta, ettei mene hyvä laina sivu suun.
Alalla supistaan jo, ettei näin voi enää kauaa jatkua. Ongelmia on jo alkanut esiintymään ja pankkiväki tietää hyvin, ettei nyt ole oston aika. Silti on pakko hymyssä suin jaella lainalupauksia henkilöille, jotka elävät ns. kädestä suuhun pystymättä säästämään rahaa edes kuukausilippuun.
Kohta rytisee, ennustaa kaverini. Homma alkaa sillä, että vaadittavien vakuuksien määrä ainakin tuplaantuu nykyisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että enemmän kuin puolet potentiaalisista lainaajista jäävät nuolemaan näppejään. Tästä taas seuraa se, etteivät asunnot mene kaupaksi nykyisin kuplahinnoin, vaan hinnat romahtavat rysähtäen alas luottotappiouutisotsikoiden vilkkuessa päivälehtien kansissa.
Tuhnuttelijat, varautukaa tekemään tili. Odottaminen palkitaan ja kohta on ostajan markkinat. Käteinen on kova sana tulevassa markkinatilanteessa, jossa ostajakunnasta puuttuvat ne suuret massat, joita täällä tuulipukukansaksi sanotaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
WANHA! WANHA! WANHA! WANHA! WANHA! WANHA! WANHA!

"Odottaminen palkitaan ja kohta on ostajan markkinat."
No millon se kohta on? Onko se vuoden päästä vai 3 vai jopa 5 vuoden päästä?
Tarkennatko vähän, en jaksaisi enää montaa vuotta odotella...
On sullakin sadut menny huonompaan suuntaan tässä vuosien saatossa rommausta odotellassa.
VAADIMME PAREMPAA ! VAADIMME PAREMPAA !
ei tarvinnut lukea kuin muutama ensimmäinen sana ja iloisena huomasin, että vanha tuttuhan se siinä. se jolla on aina näitä sisäpiiritiedon omaavia kavereita. mukavia leppoisia juttujahan nämä kaikki ovat olleet, kunhan osaa ottaa ne sopivalla huumorilla. jatka samaan malliin ja terkkuja laajalle sisäpiiriläiskaverijoukollesi.
Viimeksi se sun kaveris oli "välittäjä",mene kaveri pankkiin ja maksa vuokra rästis isännälle ja keksi parempaa tekemistä.
Kirjoittajalla ei ole pankinjohtajaystävää.
Kirjoittajalla ei ole ystävää ylipäätään.
Myin vanhan pois ja rakennan omaa, kuten pitkään palstaa seuranneet tietävät. Kupla-asuntoa odottelin puoli vuotta vaan eipä löytynyt. Olen toki edelleen sitä mieltä että kuplahinnat on nyt. Se että koska romahdus tulee ja kuinka monta prossaa se tulee olemaan on arvoitus. Mutta kyllä se sieltä tulee, niinkuin aina ennenkin.... Palsta on oikein hyvä huumorimielessäkin, mutta mikäli totuuksia etsitään niin oma kannattaa ostaa jos sopiva kohdalle sattuu. Pelivaraa nykytilanteessa täytyy jättää sillä korot voivat pitkällä jänteellä nousta useita prosentteja. Ja pitkällä aikajänteellä asuntojen hinnat nousee aina. Toki nyt saa jopa rakennuttamalla uuden ok talon halvemmalla kuin vanhan.