Kokemuksia koeajalla irtisanoutumisesta

Onko kenelläkään tietoa tai kokemusta, kannattaako tehdä edes valitusta. Tilanteesi on seuraavanlainen: Sain työpaikan ja muutaman päivän oltuani töissä minulle ilmoitettiin että seuraavat työt ovat vaikeita, mutta ne pitäisi osata ilman perehdyttämistä. Mikäli minulle tulisi ongelmia ko. tehtävien kanssa, ne kaatuisivat työtovereiden niskaan ja koko firma olisi takiani pulassa. Tähän totesin että en kykene tekemään ko töitä ilman perehdyttämistä ja tämän takia on parasta irtisanoutua. Työnantaja oli tyytyväinen että sanoin rehellisesti kantani. Tästä minulle rapsahti kuitenkin karenssi, ja nyt mietin kannattaako edes valittaa. Mikäli tosiaan olisin jäänyt tuohon työpaikkaan, niin harmia olisi tullut sekä minulle että yritykselle. Pidin ammatiylpeyttä ja rehellisyyttä tärkeämpänä kuin muutaman kuukauden työpaikkaa.
19258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olisit tehnyt sopimuksen työantajan kanssa, että jos et osaa työtehtävää, niin työsuhde sovitusti loppuu siihen. Näin et olisi joutunut karenssiin.

Äänestä

Sovimme suullisesti työnantajan kanssa että antaa sellaisen lausunnon ettei tule karenssia. Toisin kävi, häneltä kysyttin lausuntoa, en tiedä tarkalleen mitä sanoi mutta karenssi pamahti. Joko petti lupauksensa katkerasti tai sitten ei ollut vaikutusta.

Äänestä

No kyllä tuosta kannattaa valittaa ex-työnantajalle. Myös lähibaarissa voit asiasta kaikille tutuille ja tuntemattomille valittaa.

Työkkäriin tai kelaan ei varmaan mitään järkeä valittaa kun itse menit työstä irtisanoutumaan joten karenssin olet ansainnut.

Äänestä

Työnteossa voi tulla eteen ongelmia, joita pitäisi ratkoa ja siksi kannattaa välttää työntekoa.
Miksi psykkan kirjan nimi lukiossa oli Kehittyvä ihminen.

Äänestä

Nimimerkille Ensikerrallaviisaammin totean vaan, että tunnen vielä ammattiylpeyttä osaamisestani. Jos en osaa, tunnustan sen enkä rupea pilaamaan työyhteisöä ja yritystä kaikenlaisilla virheillä joita varmasti olisin tullut osaamattomuuttani tekemään. Toinen vaihtoehto olisi olla tekemättä työpaikalla mitään, mutta luonteeltani olen sellainen etten halua olla toimettomana. Tosin täytyy sanoa, että työvoimaviranomaisen päätös antaa karenssi siitä, ettei perehdytetä, kannustaa valehtelemaan osaamisestaan tai sitten vain oleskelemaan työpaikalla. Mielestäni en ole ansainnut karenssia.

Äänestä

Jos olisin sinä niin tekisin valituksen. TE-keskus joutuu pyynnöstä antamaan sinulle tuon lausunnon jonka ex-työnantajasi on sinulle antanut. Se on vähintäänkin asianosaisjulkinen. Mahdollisesti kyseessä on myös työsyrjintä ja työsuojelusäädösten rikkominen työnantajan taholta. Eli valitusta kehiin ja myös yhteyttä oikeusapuun ja työsuojelupiiriin.

http://www.valtakunta.fi

Äänestä

Työttömyysturva ei arvioi ammattiylpeyttä tai jotain tulevaisuudesa ennustettavaa ehkä työkavereillesi aiheuttamaa vaikeutta. Sitä vaan on mahdoton arvioida. Mistä sitä voi etukäteen tietää, että tekemällä x asian tai jättämällä tekemättä y asian, niin siitä olisi seurannut jotain?? Ei sula eikä työkkärillä eikä kellään muullakaan ole mitään ennustuskykyjä.

Työttömyysturva arvioi vain sitä,, että tuliko lopputili sinun omasta syystäsi vai jostain muusta johtuvasta syystä.
Ilmeisesti työnantaja on arvioinut että se oli sinusta itsestäsi johtuva syy eikä työnantajan syy.
SIlloin siitä seuraa karenssi.
Mitään semmoisia korvauksia kuin ammattiylpeys ei taida suomessa työttömyysturvalla olla maksussa.

Äänestä

Miten voi olla ammattiylpeyttä sellaisesta työstä mitä ei hallitse? Itse olen työskennellyt robottien ohjelmoinnissa yli 15 vuotta ja koen jonkinasteista ammattiylpeyttä.

Äänestä
  • Ammattiylpeyttä on se, että tunnustaa osaamisensa ja myös osaamattomuutensa. Se tarkoittaa sitä että haluaa tehdä työnsä hyvin ja jos ei osaa niin sanoo sen suoraan eikä yritä rämpiä jotenkuten läpi. Esimerkkinä voisi sanoa nykyajan talonrakentajista: heillä ei ole enää ammattiylpeyttä kun rakennetaan miten sattuu ja hometaloja syntyy. Eipä nykyihmiset taida enää tietää mitä edes on ammattiylpeys. Se on sitä että tietää osaavansa eikä vai luule.

    Äänestä

Valitettavasti+yhteiskunnan+vastuulla+ei+ole+korvata+sinulle+omasta+"ammattiylpeydestäsi"+aiheutuneita+menoja,+ei+ainakaan+täysimääräisesti.+Karenssin+ajan+voit+saada+20%+alennettua+toimeentulotukea,+jos+olet+siihen+muuten+oikeutettu,+muuten+joudut+omasta+ammattiylpeydestäsi+aiheutuneet+kustannukset+omasta+pussistasi+rahoittamaan.Jos+irtisanoutuu+työstään+eikä+siitä+ole+näyttää+virallisia+lääketieteellisiä+perusteluja,+niin+tulee+karenssi.

Äänestä

Loppupelissä tuossa tuskin on kyseessä kenenkään ammattiylpeys vaan se, ettei aloittaja halunnut aiheuttaa harmia yritykselle. Pahimmillaan työpaikkaan jääminen olisi voinut aiheuttaa isot virheet (jos aloittaja ei kerran kokenut osaavansa tehdä annettuja töitä?) ja tätä kautta jopa vahingonkorvausvaateet? Olen samaa mieltä aloittajan kanssa , irtisanoutuminen oli fiksuinta tuossa tilanteessa, mikäli nyt oikein ymmärsin tilanteen. Työvoimaviranomaiset tosin eivät tällaisista asioista mitään ymmärrä vaan katsovat asioita vain yhdeltä kantilta ja suorastaan iloitsevat kun pääsevät pompottamaan työttömiä. Jaksamista kaikille työnhakijoille!

Äänestä
  • Kyllä se on työnantajan vika jos ei perehdytä riittävän hyvin omia työntekijöitään heidän tehtäviin. Vastuu on yrityksellä, ei työntekijällä. Se että työntekijä tekee yrityksen "puolesta" ratkaisun ja irtisanoutuu ei oikeuta työntekijää elämään tuon jälkeen ansiosidonnaisella ilman mitään rangaistusta.

    Jos on niin "ylpeä" ettei kykene huonolaatuista työtä tekemään, niin väittäisin että vikaa on työntekijän korvien välissä eikä työkkärin tädin lausunnossa. Mitä sitten vaikka tekisi surkeaa työtä, jos se ei välittömästi kenenkään henkeä vaaranna (esim. kirugi) niin työnantajahan siitä kärsii eikä työntekijä. Työnantaja sitten kouluttaa tai tarvittaessa päättää työsuhteen jos työnlaatu ei ole riittävä. Ei se ole työntekijän päätettävissä milloin on pätevä/riittävän hyvä johonkin työhön vaan sen joka siitä tehdystä työstä sitä palkkaa maksaa.

    Ja kyllä ne työkkärinkin mummot ihan työtään tekevät työnantajaltaan saamien ohjeiden mukaan ja kun tietyt ehdot täyttyvät niin antavat karenssia, olipa kyseessä sitten duunari tai herra. Ei siinä omat selittelyt "ylpeydestä" auta.

    Äänestä

  • Höpön, pöppöö. Jos sut on valittu töihin, niin ei silloin enää mietitä tommosia. Ei se ole työntekijän vika, jos työhönottaja tai esimies ei osaa hommiaan, eli ei osaa palkata päteviä henkilöitä tai perehdyttää tehtäviin. Eli ei todellakaan ole syy irtisanoutua. Olisit odottanut rauhassa saappaan kuvaa perseelle.

    Äänestä

Sitä kun ylpistyy, niin ei kannata edes yrittää. Heittää vaan hanskat naulaan varmuuden vuoksi, ettei yritys vaan kaadu. Kaikki ovat seppiä syntyessään eikä työ ei tekijäänsä neuvo.

Äänestä

Kehtaatko oikeasti valittaa täällä siitä että työnantaja ei tehnytkään sinulle väärennettyä työtodistusta vaan rehellisen jossa luki työsuhteen päättymisen syynä työntekijän oma pyyntö?

Äänestä

Ainoa asia mistä ap voi valittaa on se ettei ole saanut työvoimatoimistosta työnantajan sinne toimittamaa todistusta tai lausuntoa nähtäväksi. Ja siitäkään ei tarvitse valittaa vaan pelkästään pyytää itselleen kopio työnantajan antamasta paperista tai muistiinpanot suullisesta lausunnosta.

Yleensähän nuo lausunnot pitää itse työvoimatoimistoon toimittaa, mutta tällä kertaa ilmeisesti lausunto mennyt suoraan työvoimatoimistoon työnantajalta, joten ap ei tiedä mitä siinä sanotaan.

Äänestä

Ammattiylpeydestä on ihan turha puhua passskaa.
Kyllä se nyt vaan on niin, että työnantaja irtisanoo jne.

(toki voi itsekin irtisanoutua, mutta sillä ei ole mitään tekemistä ammattiylpeyden kanssa, jos olisikin niin kyseessä olisi pomon ammattitaidottomuus)

Äänestä

Kuulostaa aika typerältä selitykseltä. Olet karenssisi ansainnut.

Äänestä

Omaehtoinen+irtisanoutuminen+johtaa+aina+karenssiin+ja+siitä+valittaminen+työvoimaviranomaisille+tai+kelalle+on+täysin+turhaa,+sillä+karenssin+myöntämisen+säännnöt+ovat+melko+yksinkertaiset+tuossa+asiassa.Jos+tilanteeseen+liittyy+jotain+mt-ongelmia+tai+muita+sosiaalilisia+ongelmia,+niin+voit+hakea+sosiaalitoimistosta+harkinnalla+itsellesi+täyttä+toimeentulotuen+perusosaa,+muussatapauksessa+toimeentulotuen+perusosaa+tulee+alentaa+20%+tai+40%+koska+kyseessä+itse+aiheutettu+ensisijaisten+etuisuuksien+menettäminen,+eikä+toimeentultuella+voida+korvata+100%+toisen+viranomaisen+antamaa+rangaistusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karenssiin kirjoitti:

Onko kenelläkään tietoa tai kokemusta, kannattaako tehdä edes valitusta. Tilanteesi on seuraavanlainen: Sain työpaikan ja muutaman päivän oltuani töissä minulle ilmoitettiin että seuraavat työt ovat vaikeita, mutta ne pitäisi osata ilman perehdyttämistä. Mikäli minulle tulisi ongelmia ko. tehtävien kanssa, ne kaatuisivat työtovereiden niskaan ja koko firma olisi takiani pulassa. Tähän totesin että en kykene tekemään ko töitä ilman perehdyttämistä ja tämän takia on parasta irtisanoutua. Työnantaja oli tyytyväinen että sanoin rehellisesti kantani. Tästä minulle rapsahti kuitenkin karenssi, ja nyt mietin kannattaako edes valittaa. Mikäli tosiaan olisin jäänyt tuohon työpaikkaan, niin harmia olisi tullut sekä minulle että yritykselle. Pidin ammatiylpeyttä ja rehellisyyttä tärkeämpänä kuin muutaman kuukauden työpaikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu