Hei!
Olen opiskellut nyt jonkin verran varhaiskasvatuksen opintoja Tampereen yliopistossa. Kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, ettei yliopisto ole minun juttuni ja olen miettinyt vaihtoa ammattikorkeakouluun sosionomin koulutukseen, sillä myös sitä kautta voin saada lastentarhanopettajan pätevyyden. Pystyykö noita yliopisto-opintoja jollain tavalla hyväksilukemaan ammattikorkeakouluun siirryttäessä?
Yliopistosta ammattikorkeaan
6
209
Vastaukset
- Lastentarhanopettaja
Kyllä pystyy hyväksilukemaan. Mutta muistathan että sosionomi ei saa esiopetuspätevyyttä, vain lastentarhanopettajanpätevyyden Pienten ryhmässä.Palkka on vain 200€ enemmän kuin tavallisella lastenhoitajalla. Miksi ihmeessä jätät paikan yliopistossa, kun saat sieltä paremman koulutuksen ja tulevaisuudessa paremman palkan kuin vain sosionomi, joka ei saa opettaa eskareita. Kasvatustieteiden kundina pystyt olemaan myös päiväkodin/yksikön johtaja, sosionomina korkeintaan pienen ryhmän esimies ta tiimivastaava.
- YÖKShallintotyölle
Ei kaikki halua olla esimiehiä tai johtajia ... Meitä on paljon, joiden mielestä esimiehen työ on tylsää koiranhommaa, ja jotka halutaan tehdä töitä nimenomaan lastentarhanopettajina.
Nyt ainakin musta tuntuu just tältä, ja jos mieli joskus muuttuu niin ainahan voi sitten joskus opiskella lisää. - Meuhkanen
Nimenomaan lastentarhanopettajaksi haluan.
Ap - Meuhkanen
Up!
- Meuhkanen
Up
- Miikumaaku
Niin lastentarhanopettajana voit toimia sosionomia, mutta et eskariopettajana!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1233932Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma533403- 2092703
Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest382682Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem282532Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu472003- 1161559
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja361548Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1641506Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt741241