En ole ihan varma mille keskutelualueelle tämä viesti parhaiten sopisi, mutta päätin laittaa sen tänne työ-osion alle. Halusin vain jakaa tämän jonnekin, kun minulla ei tällä hetkellä ole oikein sellaista ystävää, jonka kanssa näitä juttuja pohtisin.
Elämäni on tällä hetkellä monilta osin hyvällä mallilla. Olen kiinni työelämässä, asun kivassa kodissa poikaystävän kanssa ja rahaa tulee sen verran, että sillä pärjää mukavasti. Ystäviä minulla ei nykyisellä paikkakunnalla hirveesti ole, mutta kauempana asuu kyllä muutama hyväkin ystävä. Heitä vaan näkee hyvin harvoin.
Minulla on ollut näistä huolimatta jo pitkään tavallaan huono-olla, vaikka siihen ei varainaisesti yhtä suoraa syytä ole. Kaipaisin muutosta elämääni. En usko että olen masentunut tai uupunut. Olin kyllä keskivaikeasti masentunut muutama vuosi sitten, mutta olen ollut jo pitkään ilman lääkitystä ja mielenmaisemani ei ole samallalailla musta kuin silloin.
Osaan jopa sanoa aika tarkasti mitä asioita elämästäni haluaisin muuttuvan. Jotenkin se voima/tönäisy/tarmo tehdä konreettisesti jotain näiden muutosten eteen puuttuu. Kun tavallaan kaikki on kuitenkin ainakin keskinkertaisesti tai hyvin niin en ole oikein löytänyt samanlaista motiivia kuin kriisin keskellä tehdä töitä muutoksen eteen. Taidan olla aika laiska.
Nyt vaan jotenkin puuttuu se rohkeus edes kokeilla ja ehkä epäonnistua. Voin vain kellua tässä melkein hyvässä, mutta tuntuu että tämä nykyisyys hiljalleen kuihduttaa minut. Pahin kuihduttaja kaikaista on mielestäni nykyinen työni.
Olen kouluttautunut AMK:ssa töiden ohella, mutta jostain syystä valmistumiseni ei tuonutkaan uusia työtehtäviä (joista siis oli ollut työnantajan kanssa puhetta). Vaikka olen useaan kertaan jutellut urakehityksestäni esimiehen kanssa, niin minulle jaetaan vaan hyvin rutiinimaisia töitä. Tuntuu että en opi mitään uutta ja olen aika huonosti motivoitunut tekemään nykyisiä työtehtäviäni. En saa sellaisia projekteja joissa voisin työskennellä niiden asioiden parissa, mitkä minua kiinnostaa ja missä haluaisin kehittyä. Nykyiset hommani ovat suoraan sanottuna melko tylsiä. Vaikka ne eivät tavallaan vaadi paljoa osaamista niin silti tuntuu aina kurjalta olla töissä ja jotenkin todella väsyttävältä. Tämä puudutus tuntuu helposti valuvan myös vapaa-aikaani. Saatan olla työpäivän jälkeen hyvin apaattinen ja makaa vain sohvalla katsomassa telkkaria. En muista koska olisin viimeksi inspiroitunut töissä kunnolla yhtään mistään. Työtä on myös paljon ja joskus työpäivät venyvät hyvin pitkiksi. Toisaalta jos olisin vähän paremmin motivoitunut tekemään näitä töitä, niin ehkä olisin myös tehokkaampi ja tulisi nopeammin valmista.
Olen aina ollut kova tekemään töitä ja se on minulle tärkeä osa elämässäni. Koen tärkeäksi sen, että pystyn takaamaan oman toimeentuloni ja olemaan jollekin arvokas työntekijä. Haluaisin (ainakin ennen) olla hyvä työntekijä ja kantaa korteni kekoon, olla ylpeä työnjäljestäni. Mutta nyt tuntuu että tulen vain töihin saadakseni palkkaa. Olen pettynyt työnantajaani ja jotenkin kai kostan olemalla vain välttävä työssäni. En jotenkin näe järkeä yrittää olla enään ahkera ja kehittää tätä työyhteisöä. Työpaikan vaihtaminen varmasti piristäisi.
Olen huomannut, että tämä puudutus on laskenut työitsetuntoani todella paljon. Minusta tuntuu etten kelpaa muihin kuin näihin rutiini hommiin, vaikka tiedän ettei se ole totta. Pystyisin varmasti paljon muuhunkin jos saisin siihen mahdollisuuden ja tukea. Kuitenkin pelottaa hakea uutta työpaikkaa. Mitä jos en kelpaa mihinkään enkä osaa tarpeeksi mitään? Mitä jos en kelpaa.. Tai pahempaa että pääsisin jonnekin ja en osaisi sitten tehdä uudessa työssä mitään. Minulla on jo vuosia työkokemusta, mutta ei sitten loppujen lopuksi kovin monipuolisesti osaamista (mistä jollain tasolla syytän nykyistä työnantajaani, vaikka ymmärrän että olen myös itse vastuussa oman osaamiseni kehittämisestä). Muistan kun nuorempana olin niin ylpeä miten hyvin olen pärjännyt työelämässä ja aina löytänyt uusia haasteista (ja selvinnyt niistä kunnialla). Nyt vain jumitan samojen hommien kanssa päivästä toiseen ja en koe olevani kovin hyvä.
Olen myös mielestäni hieman sellaisessa huononmielen oravanpyörässä. Päässä on töistä vaan melko synkkiä ajatuksia, mitkä eivät varmasti paranna tyytyväisyyttäni tai asemaani töissä, mikä taas ruokkii lisää huonoja ajatuksia.
Ehkä myös auttaisi, jos saisin arvoni vähän kääntymään, ettei työ olisi minulle niin tärkeä ja suuressa roolissa. En jotenkin pidä vapaa-aikaa tai harrastuksia samallailla tärkeinä. Sinäänsä nykyään on kai onni että on ylipäätään töitä.
Jos kelläään on kokemuksia miten on onnistunut muuttamaan omaa elämäänsä isommin tai pienemmin niin olisi kiva kuulla niistä. Varsinkin jos on kokemusta työpaikan vaihtamisesta. Onko kellekkään käynyt siten, että muutos onkin hankaloittanut elämää, eikä parantanut sitä? Onko jotain ajatuksia millä voisi päästä sellaisen negatiivisen vallomisen pyörästä irti?
Elämäni on tällä hetkellä monilta osin hyvällä mallilla. Olen kiinni työelämässä, asun kivassa kodissa poikaystävän kanssa ja rahaa tulee sen verran, että sillä pärjää mukavasti. Ystäviä minulla ei nykyisellä paikkakunnalla hirveesti ole, mutta kauempana asuu kyllä muutama hyväkin ystävä. Heitä vaan näkee hyvin harvoin.
Minulla on ollut näistä huolimatta jo pitkään tavallaan huono-olla, vaikka siihen ei varainaisesti yhtä suoraa syytä ole. Kaipaisin muutosta elämääni. En usko että olen masentunut tai uupunut. Olin kyllä keskivaikeasti masentunut muutama vuosi sitten, mutta olen ollut jo pitkään ilman lääkitystä ja mielenmaisemani ei ole samallalailla musta kuin silloin.
Osaan jopa sanoa aika tarkasti mitä asioita elämästäni haluaisin muuttuvan. Jotenkin se voima/tönäisy/tarmo tehdä konreettisesti jotain näiden muutosten eteen puuttuu. Kun tavallaan kaikki on kuitenkin ainakin keskinkertaisesti tai hyvin niin en ole oikein löytänyt samanlaista motiivia kuin kriisin keskellä tehdä töitä muutoksen eteen. Taidan olla aika laiska.
Nyt vaan jotenkin puuttuu se rohkeus edes kokeilla ja ehkä epäonnistua. Voin vain kellua tässä melkein hyvässä, mutta tuntuu että tämä nykyisyys hiljalleen kuihduttaa minut. Pahin kuihduttaja kaikaista on mielestäni nykyinen työni.
Olen kouluttautunut AMK:ssa töiden ohella, mutta jostain syystä valmistumiseni ei tuonutkaan uusia työtehtäviä (joista siis oli ollut työnantajan kanssa puhetta). Vaikka olen useaan kertaan jutellut urakehityksestäni esimiehen kanssa, niin minulle jaetaan vaan hyvin rutiinimaisia töitä. Tuntuu että en opi mitään uutta ja olen aika huonosti motivoitunut tekemään nykyisiä työtehtäviäni. En saa sellaisia projekteja joissa voisin työskennellä niiden asioiden parissa, mitkä minua kiinnostaa ja missä haluaisin kehittyä. Nykyiset hommani ovat suoraan sanottuna melko tylsiä. Vaikka ne eivät tavallaan vaadi paljoa osaamista niin silti tuntuu aina kurjalta olla töissä ja jotenkin todella väsyttävältä. Tämä puudutus tuntuu helposti valuvan myös vapaa-aikaani. Saatan olla työpäivän jälkeen hyvin apaattinen ja makaa vain sohvalla katsomassa telkkaria. En muista koska olisin viimeksi inspiroitunut töissä kunnolla yhtään mistään. Työtä on myös paljon ja joskus työpäivät venyvät hyvin pitkiksi. Toisaalta jos olisin vähän paremmin motivoitunut tekemään näitä töitä, niin ehkä olisin myös tehokkaampi ja tulisi nopeammin valmista.
Olen aina ollut kova tekemään töitä ja se on minulle tärkeä osa elämässäni. Koen tärkeäksi sen, että pystyn takaamaan oman toimeentuloni ja olemaan jollekin arvokas työntekijä. Haluaisin (ainakin ennen) olla hyvä työntekijä ja kantaa korteni kekoon, olla ylpeä työnjäljestäni. Mutta nyt tuntuu että tulen vain töihin saadakseni palkkaa. Olen pettynyt työnantajaani ja jotenkin kai kostan olemalla vain välttävä työssäni. En jotenkin näe järkeä yrittää olla enään ahkera ja kehittää tätä työyhteisöä. Työpaikan vaihtaminen varmasti piristäisi.
Olen huomannut, että tämä puudutus on laskenut työitsetuntoani todella paljon. Minusta tuntuu etten kelpaa muihin kuin näihin rutiini hommiin, vaikka tiedän ettei se ole totta. Pystyisin varmasti paljon muuhunkin jos saisin siihen mahdollisuuden ja tukea. Kuitenkin pelottaa hakea uutta työpaikkaa. Mitä jos en kelpaa mihinkään enkä osaa tarpeeksi mitään? Mitä jos en kelpaa.. Tai pahempaa että pääsisin jonnekin ja en osaisi sitten tehdä uudessa työssä mitään. Minulla on jo vuosia työkokemusta, mutta ei sitten loppujen lopuksi kovin monipuolisesti osaamista (mistä jollain tasolla syytän nykyistä työnantajaani, vaikka ymmärrän että olen myös itse vastuussa oman osaamiseni kehittämisestä). Muistan kun nuorempana olin niin ylpeä miten hyvin olen pärjännyt työelämässä ja aina löytänyt uusia haasteista (ja selvinnyt niistä kunnialla). Nyt vain jumitan samojen hommien kanssa päivästä toiseen ja en koe olevani kovin hyvä.
Olen myös mielestäni hieman sellaisessa huononmielen oravanpyörässä. Päässä on töistä vaan melko synkkiä ajatuksia, mitkä eivät varmasti paranna tyytyväisyyttäni tai asemaani töissä, mikä taas ruokkii lisää huonoja ajatuksia.
Ehkä myös auttaisi, jos saisin arvoni vähän kääntymään, ettei työ olisi minulle niin tärkeä ja suuressa roolissa. En jotenkin pidä vapaa-aikaa tai harrastuksia samallailla tärkeinä. Sinäänsä nykyään on kai onni että on ylipäätään töitä.
Jos kelläään on kokemuksia miten on onnistunut muuttamaan omaa elämäänsä isommin tai pienemmin niin olisi kiva kuulla niistä. Varsinkin jos on kokemusta työpaikan vaihtamisesta. Onko kellekkään käynyt siten, että muutos onkin hankaloittanut elämää, eikä parantanut sitä? Onko jotain ajatuksia millä voisi päästä sellaisen negatiivisen vallomisen pyörästä irti?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.