Miksi olen surullinen

Ei ole kyllä ihme, että kokee orpoutta ja yksinäisyyttä, kun noin paljon yksin ja ei edes työssä tapaa kasvotusten ihmisiä. Eipä oikein osaa muuta kuin kannustaa sinua hakeutumaan paikkoihin, jossa tapaa ihmisiä ja tutustuu.

Kuppiloihin en kyllä suoisittele menemään. Olen niitä ihmisiä, että mieluummin vaikka kristillisiin tilaisuuksiin ennen kuin kapakkaan. Mieti olisiko jokin hyvä harrastus ja tai liikuntamuoto, tai vapaaehtoistyö, joka olisi sinun juttusi. Jo oleminen ihmisen seurassa lieventää orpoutta, mutta saattaa poikia jopa ystävyyssuhteita.

Varmaan kiva on kirjoitella näinkin, ja kokea että joku vastaa.

Toivon Sinulle hyviä asioita elämääsi. Toivon, että kohtaat ihmisiä, joiden kanssa tunnet olevasi samalla aaltopituudella ja että kohtaamiset johtavat jatkuvampaan yhteydenpitoon. Entä jos alkaisit mielessäsi vakuuttaa itsellesi, että niin vielä tulee tapahtumaan ja eläisit elämääsi koettaen löytää myönteisinä pitämiäsi asioita ja oikein syventyä ajattelemaan niitä. Tällaista olen yrittänyt ja yritän edelleen minäkin, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden vaivatessa, vaikka olenkin naimisissa. Olen kuitenkin aika paljon yksin, mihin olen toisaalta tottunutkin.

Tässä kannustuksena eräs mietelause, jonka luin netistä ja jonka kirjoitin muistiin - sitä voidaan pitää new age -huuhaana, mutta mitäpä se haittaa, jos siitä kokee saavansa jotain voimaa tai vahvistusta:

"Mitä ajattelet, se sinusta tulee
Mitä tunnet, sitä vedät puoleesi
Mitä kuvittelet, sitä luot elämääsi
Jopa silloin, kun se on täysin alitajuista"

Toivon Sinulle valoisampia aikoja elämässäsi!

Helloy! Pääasia ettet ota paineita! Se että joku läheinen onnistuu, tarkoittaa sitä, että sinäkin voit onnistua :) mitä teet vielä eksän numerolla? Sieltähän se voi kehuskella ties minkälaista tarinaa. Eksät tuppaavat muuten tekevän sellaista myös tahallaan.. heitä poois jos siltä tuntuu.

Toi vapaaehtoistoiminta vois olla hyvä. Oon miettinyt kans sellaiseen menemistä.

Samantyylinen elämä mullakin. Toivotan sulle vaan tsemppiä!

Minäkin olen vasta nyt havahtunut, siihen miten yksin olen! Lapsi muutti pois kotoa, eikä minulla ole minkäänlaista sosiaalista verkkoa ympärilläni. Puolisostani ei näytä olevan kumppaniksi minulle. Onnistuin löytämään yhden ihmisen tänä kesänä, jonka kanssa olen voinut keskustella.

Nyt olen tosissani ja haluan eroon tästä yksinäisyyden ja turhuuden tunteesta. Olen välillä ihan toivottoman surullinen. Kaipaan ihmistä vierelleni, jonka kanssa voisin jakaa ihan koko elämän. Mutta ensin pitäisi päästä tästä ahdistavasta tunteesta eroon.
Pitäisi pystyä päättämään toivoton ja masentava parisuhde ja pystyä jatkamaan eteenpäin. Minulla ei vaan tunnu olevan voimia.
Minulla tämä prosessi on vielä kesken ja nytkin olen hiveän surullinen, eikä mikään kiinnosta. Elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä.

Minä löysin ystävän ihan netin kautta, en ikinä uskonut sen olevan mahdollista. Toivon aloittajalle kaikkea hyvää elämään. Et ole yksin tunteidesi kanssa. Meitä on hirveän paljon. Yksin!

On meitä, yksinäisiä. Toisilla piisaa ympärillä ihmisiä liiaksikin asti, toisille ei löydy ensimmäistäkään. Elämä on kummallista.
Olen todella kyllästynyt yksinäisyyteeni. Yritän jaksaa päivästä, vuodesta toiseen. Kukaan ei vaan tunnu viihtyvän minun lähelläni. Ei yhtään ystävää, ei puolisoa, sukulaisetkin jossain kaukana, jo tuntemattomia. Minussa on jokin vika. Täytyy olla. Näen kummeksuvat katseet ihmisten silmissä. Seison peilin edessä etsien virhettä... en tiedä, olen kai itse sille sokea.
Ainoa lääke on yrittää unohtaa. Mennä ulos, jonnekin, puuhata jotain. Lukea kirjoja. Kokkailla ja leipoa jotain hyvää, ihan vain minulle.
Yritän jutella harrastuksissa tai työpaikalla, mutta tuntuu että sanon aina jotain väärin. Ihan kuin onnistuisin vain loukkaamaan kaikkia jotenkin. Ne hiljenevät ja katsovat pitkään kuin jotain vajavaista... Hiljenen ja sulkeudun yhä enemmän. Alan karttaa kaikkia. Olenkohan jo menettänyt puhekykynikin? Puhunkohan enää edes suomea vai mongerranko jotain siansaksaa? Tunnen itseni niin epänormaaliksi... Ehkä kohta lopulta sekoan, menetän työkykyni, homehdun kämppäni nurkkaan. Kun ei minua kukaan kaipaa...

Sama täällä..Ei yhtää ystävää ,lapsuudesta asti ollut sama tilanne.
Koulukiusattu ja sitten työpaikoissa sama homma.
Nykyään en pysty edes käymään töissä,en luota ihmisiin!
Voi mennä monta kuukautta että en puhu kenellekään,Helsingissä voi
liikkua näkymättä !
Enkä edes tiedä haluanko muutosta-tämä on normi tilanne !

sama tunne minulla olen myös keskiikäinen nainen,lapsiakin on mutta asuvat useampi hajalleen eri paikkakunnilla,vaikka täysiikäinen poika vielä asuu luonani,se on eri asia kun ystävä,toisaalta tuntuu että on jo erakoitunut jollain tapaa,mutta ihan montaa päivää ei jaksaisi olla yksin,olen ajatellut niinkin että saattaa tuntea yksinäisyyttä vaikka ihmisiä ois ympärilläkin,yksinäisyyttä kun on niin monenlaista,

Samanlainen tilanne. Yksinäisyyden takia on jatkuvasti levoton olo, tunne että kaikki ei ole hyvin. Vaikka onkin työpaikka, koti ja ainakin tällä hetkellä hyvä terveys. Mutta ystäviä ei ollenkaan, kaikki ovat vaan elämänmatkalla jääneet jonnekin. Suku kaukana, ja miestä ja lapsia ei ole. Olen yrittänyt etsiä melkein joka päivälle jonkun mukavan jutun, joka piristäisi mieltä. Vaikkapa kirjastossa tai kirpputorilla käynti, että näkisi ihmisiä ja ehkä törmäisi johonkin josta voisi alkaa vaikkapa ystävyys.

Löysin tälläsen. Olisko kokeilemisen arvoinen? Ainakin vaikuttaa mielenkiintoselta ja hyviä palautteita saanu... http://www.sielukirjoittaminen.fi

hei, eikö tämän ketjun yksinäiset, montakin keski-ikäistä yksinäistä naista, voisi löytää toisiaan ja ystävystyä. Olen myöskin keski-ikäinen, tällä hetkellä pois työelämästä, niin olisi kyllä aikaa uusille ystäville, ajatusten vaihtoon. Asun Varsinais-Suomessa.

Voih! Lähettäisin heti yhdet ylimääräiset lapaset jos olisi, onneksi kesällä ei tarvitse lapasia.

Jaksamista kaikille. Itse olen huomannut, että jo pieni piristys, ystävällinen kaupan kassa tms voi aiheuttaa pienen ilon. Ja niistä pienistä iloista voi tulla iso ilo päivään, vaikka onkin yksinäinen

Missä päin asut, ketjun aloittaja? Täällä keski-ikää lähestyvä mies Oulusta.

Pääkaupunki seudulta.

Samanlainen elämäntilanne, yksin. Mutta yritän saada etes yhden ystävän tai etes tuttavan uusien harrastusten kautta.

Olen yksinäinen ja ilman ystäviä, mutta olen huomannut että liikunta ja ulkoilu piristää. Eihän ne ystäviä tuo, mutta jotenkin antaa energiaa päiviin.

Yksinäinen eron jälkeen.
Kiireinen elämä monen lapsen äitinä, nyt ero aiheutti sen, etteivät lapset pidä yhteyttä.Kaipaan heitä valtavasti.
Kotimme oli exän juomisen ja mielenterv.ongelmien takia riitainen ja väkivaltainen.
Olen ehtinyt miettiä vaikka mitä.

Niin paha mieli,ettei pysty edes itkemään.
Ystäviä ei raskaan perhetilanteen takia meillä edes ollut.

Kesä ohi,tunsin suurta orpoutta ja yksinäisyyttä.Kävin sukuloimassa, mutta en vain kuulunut niihin tilanteisiin vaan eron karkeruus vain korostui.
Olen kuin väärällä radalla.
Etsin mielekkyyttä ja tekemistä,kumpaakaan en löydä.
Taidan olla masentunut,ahdistunut nyt ainakin.
Terapiaa en saa koska olen eläkkeellä liikuntavamman vuoksi.
Kumppaniakin olen keväällä etsinyt, nyt sekin tuntuu typerältä ja turhalta touhulta,niin paljon pettymyksiä nettideiteissä.
Paljon sain vastauksia(yli 1000) ,tapasin heistä kymmenkuntaa, ei löytynyt sielunkumppania.
Olen tosi loppu. :'(

Miten sinuun saisi yhteyden? Olen 44-v nainen.Voisin olla ystäväsi.

Minäkin olen keski-ikäinen, työelämässä. Kavereita on, ystäviä ei. Minun on vaikea luottaa. Lapsuudessa koin olevani ylimääräinen, väärää sukupuolta, aina jotenkin jaloissa, taakka. Minusta ei varmaan kukaan ole koskaan ilahtunut. Joskus joku on kutsunut kylään, kahville, kohta olen alkanut ajatella että ei minulla ole mitään annettavaa ihmiselle,jolla on perhe ja jo paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa nauraa ja olla iloinen. Minulla on tyhjät kädet ja tunnen olevani tylsä tyyppi. Ujokin. Joskus nätti katse, hymy, vaikka vieraankin, ilahduttaa minua tavattoman paljon. Tulee kevyempi olo, tuntuu, että olen olemassa jollekin sen hetken. Kyllä silti pärjään, tunteet vaihtelevat. Viikonloput ovat pahimmat.

Täältä voi löytää kirjekavereita ja juttuseuraa. https://kirjeenvaihtokaverit.net/

Olen yksinäinen

Täälä viiskymppinen nainen. Minulla yksi läheinen ystävä, kylläkin hyvin kaukana, näemme harvoin, lähes joka päivä puhumme, onneksi. Olen seurustellut muutaman vuoden miehen kanssa, ei yhteistä kotia. Miehen elämäntilanne muuttui valtavasti ja nyt tunnen, ettei meillä ole mitään yhteistä. Tunnen että minut on petetty. Tämä ei ole se mies johon aikoinaan tutustuin. Olen hukassa ja niin surullinen. Hän kerran sanoi minulle olevansa yksinäin, eipä ole enään. Enään ei minulle laiteta viestiä, saati tekisimme jotain yhdessä. Jälleen kerran pitäisi aloittaa alusta. En taida enään jaksaa.

Sama tilanne, yksinäinen ilman ystäviä. Olisi ihanaa, jos joskus vielä voisi iltaisin ajatella nukkumaan mennessä, että minullakin on ystävä ja hän ajattelee minua joskus.

Onneksi joulu ja uusi vuosi ohite. Yksinäisenä nämä päivät vain korostuvat. Tunnen myötätuntoa ketjun aloittajaa kohtaan, koska meillä niin samantapainen tilanne. Toivotan vaan jaksamista ja toivoa että joskus kaikki muuttuu paremmaksi. Kuten muillekin ketjussa olleille.

Täällä myös pohjanmaalla yksinäinen pari suhteessa oleva keski ikänen nainen, asunut täällä yli kaks vuotta, ja en ole saanut uusia ystäviä täältä, asumme maaseudulla ja aina töissä, ennen oli ystäviä, nyt vajaa pari vuotta kohta mennyt että ketään ei enää soita, kukaan ei kysy "hei, mitä sulle kuuluu,miten voit"? tosi ahdistavaa ja tullut jo sellasia ajatuksia että yksinäisyys paistaa läpi että ketäpä se nyt enää kiinnostais. Tuntuu että kaupoissa käyntikin yhtä tuskaa kun tuntuu sille että mua vaan tuijotetaa kun jotain vähä älystä. Ja tykkään ulkoilusta ja treenaamisesta, mutta tämä yksinäisyys ottaa hermoon. Meidän palstan yksinäisten pitäis kaikkien tavata toisemme niin olis yksinäisten joukko kerralla mukavampi.

Asun täällä pääkaupungissa, olen iäkäs mies ja sauvakävelen päivittäin .Vastaani kävelee yksinäisiä naisia täällä metsätiellä ja keskustelemme joskus pitkäänkin usein illalla ,kun itsekkin ovat lenkillä. On kummallista vaikka metrossa/bussissa kukaan ei sano sanaakaan , niin muuttuvat metsätiellä hauskoiksi, yställisiksi ihmisiksi. Hekin kärsivät ystävän puutteesta, sen olen keskusteluista huomannut.

Olen muuton takia ajautunut tähän pisteeseen, työ on sellaista että aina melkein me samat 4 ihmistä töissä,sitten tulee kyllä eri ihmisiä työpaikalle,huolto miehiä,eläinlääkäreitä yms. mutta ei niihin tutustu sillä lailla että voisi ystävystyä, olin ennen paljon sosiaalisempi kun muistan aikaa taaksepäin n 10vuotta nii sillon oli 4-5 ystävää. ja puolitoista vuotta sitte oli 3ystävää,nyt on kaikonnut nekin vähäset, pari tuttua jonka kanssa jouluterveiset yms lähetän,ei enää soittoja tule. Tähän ei totu vaan alkanut ahdistaa enemmän. Asun vielä täälä ruotsin kielisellä alueella tuntuu et heihin olis vaikeempi lähestyy/tutustuu kun suomalaisiin?Postista tuli vihko jossa paljon eri harrastus juttuja,kursseja,treenejä,siellä olis pari kiinnostavaa juttua mihin aion osallistua.Toivottavasti tutustuis edes johonkin ihmiseen.

Kuulostaa niin tutulta! Samassa tilateessa olen minäkin ja nainen myös. Jos haluaisit tutustua niin kirjoitan jos kerrot mihin?

Minulla aivan samanlainen tilanne. Eilen "repäisin" ja lähdin mukaan ryhmäliikunta tunnille. Aivan mahtavaa! En löytänyt yhtään ystävää, mutta jo se että sain itteni liikkeele omien seinien sisältä teki tosi hyvää. Ja tietenkin se hyvä olo liikuntatunnin jälkeen. Harkinnassa on jo seuraava tunti, ehkä tämän liikunnan kautta sitten törmäisin johonkin josta tulisikin ystävä minulle?

Hei. Sinulla on ihan positiivinen artikkeli. Uskon , että löydät kumppanin ja
vaikka tuntuu nyt nyt, että on yksinäinen olo, kannattaa tehdä jotain hyvää itselleen. Minä tunnen yksinäisyyttä ja itkeskelen paljon. töitä on toki henkilökohtaisena avustajana, mutta minun elämästä puuttuu jotain, jota niin kaipaisin. Näin pimeinä aikoina kaipaan valoa enemmän, synkkyys vain tuntuu korostuvan, minulla on hyvä lenkkikaveri, onneksi terveys on suhtkoht kohdallaan , ainoa mitä tunnen hieman huonoksi on mielenterveyteen olevat asiat, pitää vain luottaa itseensä, niin elämä menee kohdalleen. Toivon sinulle hyvää,uutta vuotta

Täällä yksinäistä erakkoelämää.
Onneksi ei ole kestänyt pitkään tämä elämäntilanne.
Vain 2010 Toukokuusta alkaen.

Miksi olet yksin?
Mikä on ongelma?

Lapasia:D

Oon 12v. Ja mullakaan ei oo kavereita. Muutettiin pois mun lapsuudenkodista ja kaverit sieltä vain unohti minut.

Kun kaikki ovat menneet on jäljellä muistoja vaan.

Kun 50 tuli täyteen huomasi oikeastaan kaikki ystävät muualla, joittenkin kanssa puhelin viestejä sillointällöin, muutellukkin vuosien varrella nyt itä-Suomessa ei tunne ketään, pitäisi alkaa etsiä treffipalstoilta naisystävää kohtapuoliin.