Meillä on kohta 5kk vanha pentu, on oppinut sisäsiistiksi ja muutenkin kaikki mennyt hyvin. Ainoa ongelma on lenkillä oudot ihmiset, pentu ensin murahtelee ja jos ihminen menee ohi niin menee uteliaana perään, mutta jos yrittää lähestyä pentua niin pentu pakittaa pois päin ja pelkää. miten kannattaa tilanteessa toimia?
Olen tähän asti itse ollut tilanteessa rauhallinen ja pyytänyt antamaan näiden ihmisten pennulle makupaloja, niillä pennun kyllä saa tykö, mutta arastelee edelleen ihmisten kosketusta. Onko väärä tapa toimia ja palkitsenko periaatteessa tuolla tavoin koiran pelokasta käytöstä?
Pentu ottaa toiset koirat rohkeammin vastaan ja ei oikeastaan pelkää liikenteen meteliä. varmasti osa syy tuohon käytökseen on se että asutaan tosi syrjässä, missä ei paljon ihmisiä näe ja siksi ollaan useasti viikossa menty kaupungille kiertelemään. Tutut ihmiset moikkaa heti lenkillä ja tulee silitettäväksi, mutta varsinkin jos joukko ihmisiä tulee kohti niin jännittää.
pennun sosiaallistaminen
kkkkkaaaaarrrrrrr
1
193
Vastaukset 1
- Latlatti
Antakaa pennun ottaa ensi kontakti ihmisiin sekä koiriin ja myös tilaa väistää. Arkuutta ruokkii liikaa,liian nopeasti-tyyli. Palkkio vasta kun on rennosti ja itse ottanut kontaktin. Meillä auttoi pidempi liina aluksi jolloin sai itse säädellä etäisyyttä sekä kehittää omaa motoriikkaa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1192440Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401602Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6481039- 106993
- 71972
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk77721- 70716
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik32712